Kirjailija arvioiden lukijana

Tiedän, että otsikon aihe herättää monenlaisia tuntemuksia. On heitä, jotka vahvasti ovat sitä mieltä, ettei kirjailija saa osallistua keskusteluun, jota hänen kirjoittamansa teos herättää. Hän ei etenkään saa vastata kritiikkiin (vaikka asiatiedoissa olisi mitä virheitä), saati loukkaantua siitä. Monessa tilanteessa näin uskovat ovat oikeassa. Lukijalla on täysi oikeus tehdä kirjasta oma tulkintansa. Kirjailija ei sitä voi sanella, eikä siihen puuttua, mutta kyllä minun mielestäni teoksesta voidaan keskustella -- jopa niin, että kirjailija on osallisena siinä.

Mitäpä muuta kirjailijahaastattelut ovat? Miten muuten lukija saisi tietää kirjan synnystä tai prosessin vaiheista? Yksi minulle hedelmällisimpiä kokemuksia on ollut kutsu lukupiiriin: Niin monia näkökulmia! Niin monipuolista keskustelua!

Avainasemassa mielestäni on kunnioitus: Kunnioitetaan sitä, jos joku ei halua osallistua sekä sitä, jos joku haluaa. Niin kirjailija kuin lukija.

***

En kuulu niihin kirjailijoihin, jotka jättävät arviot kirjastaan lukematta. Olen aivan liian utelias tietämään, miten luomani tarina rakentuu lukijoiden päässä. Minua todella kiinnostaa, mitkä ovat asioita, jotka he nostavat pääkohtina esille, miten he tulkitsevat valitsemiani sanoja, kohtauksia tai luomiani henkilöhahmoja; millaisia yhteyksiä ja merkityksiä he löytävät tekstistä. Hyvin usein on niin, että myös minä löydän jotain uutta tarinasta. Toisinaan en tunnista tarinaani lainkaan, mikä sekin on mielenkiintoista.

Tarina on kommunikaatiota. Kirjailijan päästä paperille, paperilta lukijan päähän. Ajatusten, kuvien ja tunteiden siirtämistä. Vau! On aivan valtaisan hienoa päästä lukemaan arvioita ja lukutunnelmia, jotka näin nettiaikana ovat minunlaisilleni pienemmillekin nimille tarjolla ja erityisessä arvossa. (Sanomalehtikritiikkejä ei ole tullut tietooni vielä yhden yhtä, ja voi olla ettei niitä tulekaan. Nuorten spefi ei ole se, mistä ensimmäisenä riennetään kirjoittamaan, valitettavasti.)

Naakkamestari on ollut monella tapaa tähän mennessä kunnianhimoisin tarinani. Ensinnäkin se oli raskas kirjoittaa päähenkilönsä Ennin vuoksi. Toiseksi tein mittavan taustatyön Tampereen historiasta voidakseni luoda uskottavan vaihtoehtohistorian, ja siihen päälle tuli sitten vielä haastava duuni luonnontieteiden puolelta, kun loin sulkatallennusjärjestelmän ja karttamallinnuksen. (Näistä tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa tarkemmin.) Onkin ollut ilahduttavaa huomata, että jo tähän mennessä lukijat ovat nostaneet esille oikeastaan kaikki itselleni tärkeät aiheet ja teemat, ja tehneet hyvin tarkkoja havaintoja ja tulkintoja kirjasta.

Katsotaanpa!

***

Muoto ja rakenne

"Koska kirja on hyvin klassinen pienoisromaani, se rakentuu vahvasti ideansa ja tarinansa ympärille. [...] Se onkin varsin tyylipuhdas esimerkki siitä, millaiseen kerrontaan pienoisromaanin muoto ja pituus sopivat." - Miina Hakonen, Risingshadow

"Harmitti, että Ennin tarina oli niin lyhyt. Toisaalta kirjan loppupuolella ymmärsin, että se oli Ennin tarina. Se ei olisi voinut jatkua pidempään." - Reta, Todella vaiheessa

"Meresmaa on hyödyntänyt hauskasti Aamulehteä vuosisadan vaihteesta, muokkaillut ja sepittänyt lehtitekstejä. Reilut sata vuotta vanha sanomalehtikieli nostaa hymyn huulille." - Ofelia, Ofelia Outolintu


Ydintarina

"Avauksessa toistuvat klassisen orpotarinan kulissit, mutta se toimii Naakkamestarissa yllättävän hyvin. Kun kyse on vaihtoehtohistoriasta, tutut lähtökohdat antavat enemmän tehoa niille asioille, jotka ovat toisin." - Miina Hakonen, Risingshadow

"Kirja kuulosti minusta aika kliseiseltä tuhkimotarinalta; rampa orpotyttö ilman ystäviä työskentelee perheelle, jossa häntä inhotaan avoimesti, yhtenä päivänä tyttö löytää eläimen ja siitä alkaa seikkailu. Tuttua huttua, jonka Meresmaa vie onneksi hieman erilaisemmille urille kuin asetelmasta saattaisi kuvitella, mutta tarinassa on silti jonkinlaista tuhkimomaisuutta." - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat


Teemat

"Työläisten oikeudet, eriarvoisuus ja sodan sekä väkivallan uhka kirjoitetaan Naakkamestarissa esiin vaihtoehtohistorian kautta, tavallisten ihmisten ja ursiinien välisenä skismana. Ursiinit ovat kielletty kansanryhmä, joilla on oma uskontonsa, jota syrjitään, epäillään sekä syystä että syyttä terroriteoista ja vallankumouksen suunnittelusta… niin, ehkäpä tästä voi lukea jotain niin historiasta kuin nykypäivästäkin." - Reetta Saine, IBBY Finland

"Kirjassa minua kiinnostivat eritoten ursiinit, jotka ovat halveksittu vähemmistö, jonka oikeuksia pyritään kaventamaan yhteiskuntarauhan säilymiseksi. Eniten kränää ursiinien ja valtaväestön keskuudessa aiheuttaa uskonto, mikä oli kirjassa mielenkiintoista, sillä lastenkirjoissa puhutaan harvoin uskonnoista (vaikka niistä pitäisi puhua) ja vielä harvemmin niin, että kristinuskoa kuvattaisiin sortavana."  - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat

Lopetus

"Se herättää positiivisessa mielessä ristiriitaisia tunteita: ainakin minua se karmi, vaikka oli ikään kuin onnellinen. Olisinko ollut valmis samaan kuin Enni? Oliko tyttö rohkea vai uhrautuiko hän? Tarinan loppu jää pyörimään mieleen ja mietittämään. Se saa kylmät väreet menemään selkäpiitä pitkin varmasti vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen." - Ofelia, Ofelia Outolintu

"Kirjan lopusta minulle jäi ristiriitaiset fiilikset, toisaalta se oli onnellinen loppu Ennille, mutta minusta oli surullista, että hän piti kohtaloaan onnellisena, sillä minua se vain ahdisti." - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat



Kohderyhmä

"Tuplaluokitus nuorten ja aikuisten kirjoihin on juuri oikea." - Reetta Saine, IBBY Finland

"Yhteiskunnallisten aiheiden kuten syrjinnän käsittely lastenkirjoissa olisi tärkeää, mutta harvoin sitä uskalletaan tehdä. Aiheen käsittely tekee kirjasta kiinnostavan myös kohderyhmää vanhemmalle lukijalle." - Ethell Red, Kansientakaiset maailmat

"Naakkamestari sopii erinomaisesti sekä lapsille että aikuisille – se on kirja, joka ei aliarvioi lukijoitaan, mutta ei myöskään pröystäile hienoilla termeillä. Ylipäätään Naakkamestari on erinomainen opaskirja suomalaisen steampunkin maailmaan tutustuvalle." - Miina Hakonen, Risingshadow

***

Arviot löytyvät täydellisessä mitassaan:

Reetta Saine, IBBY Finland
Reta, Todella vaiheessa
Ofelia Outolintu
Miina Hakonen, Risingshadow
Ethell Red, Kansientakaiset maailmat

Kirjoittajan pulmia, osa 17. Mikä on kirjani teema?

Teema on ollut minulle pitkään käsite, josta on vaikea saada otetta. Kun esikoiskässärini teemoja kyseltiin, menin suorastaan hämmennyksiin. Mikä ihmeen teema? Niin moni tuntui painottavan teeman merkitystä. Tuntui, että olin epäonnistunut kirjoittajana ellen tunnistanut tekstieni teemoja.

Onko teema siis jotain, mikä kirjoittajan on tekstistään tunnistettava?

Kyllä ja ei.

Kirjoittajan ei mielestäni tarvitse tietää teemaa aloittaessaan kirjoittamaan. Hyvän tarinan voi kertoa ilman, että olisi uhrannut teemalle ajatustakaan prosessin aikana -- ainakaan tietoisesti. Kirjoittamisessa on kuitenkin paljon tiedostamattomia tasoja. Uskon, että teema oleskelee tällä alueella ja alitajunta tekee työtä, vaikka kirjoittaja ei sitä tiedostaisikaan. Jotkut kirjoittajat ovat hyvinkin tietoisia tekstiensä teemoista jo alkaessaan kirjoittaa, ja käsitykseni mukaan teemojen varhaisesta tunnistamisesta voi olla hyötyä esimerkiksi siten, että teksti on jo ensimmäiseltä versioltaan eheä ja kirjoittajan aie selkeä.

Olen yrittänyt hahmottaa teeman käsitettä itselleni näin: romaanimittaisiin teksteihin mahtuu paljon kaikenlaista  -- henkilökuvausta, juonta, ajankuvausta ja niin edelleen -- mutta teemat ovat usein niitä näkymättömiä lankoja, jotka sitovat kaiken yhteen. Teema on kaikessa läsnä, mutta sitä ei varsinaisesti kirjoiteta näkyviin. Tältä pohjalta on melko helppo ymmärtää, miksi teemaa voi olla vaikea hahmottaa aluksi. Se on tekstirivien välissä, valkoista valkoisella.

Monia teemoja voi löytää kirjoittamastaan vasta jälkikäteen, kun aikaa on kulunut. Monesti myös lukijapalautteet auttavat hahmottamaan kirjoittamaansa eri näkökulmasta -- joskus löytyy sellaisiakin teemoja, joita ei ollut tullut ajatelleeksi.

Väittäisin, että jokaisessa tarinassa on teema. Muuten se ei ole tarina. On kuitenkin hyvä huomioida, että tarinassa ei välttämättä ole vain yhtä teemaa. Teemoja voi olla useita, voi olla pääteema ja sivuteemoja. Lienee jossain määrin yksilöllistä, minkä monista teemoista nostaa lukiessaan toista merkittävämmäksi. Eri teemat puhuttelevat lukijoita eri tavalla: teema on myös jossain määrin kuin kaiku, joka vastaa lukijan huutoon.

Teema on hyvä erottaa aiheesta. Esimerkiksi Laulaisin surusi mereen -novellini idea -- ja samalla aihe -- oli kaikessa yksinkertaisuudessaan "merenneito lohduttaa kalastajan vaimoa". Koko tarina rakentuu tämän ympärille ja kiteytyy siihen. Novellin teemoja ovat kuitenkin suru, menetys ja luopuminen. Myös kuoleman voi ajatella olevan yksi teemoista: tämä riippuu hieman siitä, miten lukija novellin tulkitsee. Teemoissa on siis myös tulkinnanvaraa, mikä on yksi niistä syistä joiden vuoksi en ole enää huolestunut ellen kirjoittaessanikaan vielä tiedä tekstin kaikkia teemoja. Kyllä ne sinne tiensä löytävät. Tärkeintä on vuoropuhelu oman tekstinsä kanssa; tärkeintä on kysyä itseltään, mistä tämä kertoo.

Eeppisen fantasian kirjoittajana olen löytänyt myös sen ajatuksen, että teemojen kirjosta voitaisiin päätyä käyttämään vain sanaa elämä.

***

Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla: onko teema aiheuttanut päänvaivaa? Mietitkö lukiessasi teemoja? Entä miten sinä näet teeman?