Teema on ollut minulle pitkään käsite, josta on vaikea saada otetta. Kun esikoiskässärini teemoja kyseltiin, menin suorastaan hämmennyksiin. Mikä ihmeen teema? Niin moni tuntui painottavan teeman merkitystä. Tuntui, että olin epäonnistunut kirjoittajana ellen tunnistanut tekstieni teemoja.
Onko teema siis jotain, mikä kirjoittajan on tekstistään tunnistettava?
Kyllä ja ei.
Kirjoittajan ei mielestäni tarvitse tietää teemaa aloittaessaan kirjoittamaan. Hyvän tarinan voi kertoa ilman, että olisi uhrannut teemalle ajatustakaan prosessin aikana -- ainakaan tietoisesti. Kirjoittamisessa on kuitenkin paljon tiedostamattomia tasoja. Uskon, että teema oleskelee tällä alueella ja alitajunta tekee työtä, vaikka kirjoittaja ei sitä tiedostaisikaan. Jotkut kirjoittajat ovat hyvinkin tietoisia tekstiensä teemoista jo alkaessaan kirjoittaa, ja käsitykseni mukaan teemojen varhaisesta tunnistamisesta voi olla hyötyä esimerkiksi siten, että teksti on jo ensimmäiseltä versioltaan eheä ja kirjoittajan aie selkeä.
Olen yrittänyt hahmottaa teeman käsitettä itselleni näin: romaanimittaisiin teksteihin mahtuu paljon kaikenlaista -- henkilökuvausta, juonta, ajankuvausta ja niin edelleen -- mutta teemat ovat usein niitä näkymättömiä lankoja, jotka sitovat kaiken yhteen. Teema on kaikessa läsnä, mutta sitä ei varsinaisesti kirjoiteta näkyviin. Tältä pohjalta on melko helppo ymmärtää, miksi teemaa voi olla vaikea hahmottaa aluksi. Se on tekstirivien välissä, valkoista valkoisella.
Monia teemoja voi löytää kirjoittamastaan vasta jälkikäteen, kun aikaa on kulunut. Monesti myös lukijapalautteet auttavat hahmottamaan kirjoittamaansa eri näkökulmasta -- joskus löytyy sellaisiakin teemoja, joita ei ollut tullut ajatelleeksi.
Väittäisin, että jokaisessa tarinassa on teema. Muuten se ei ole tarina. On kuitenkin hyvä huomioida, että tarinassa ei välttämättä ole vain yhtä teemaa. Teemoja voi olla useita, voi olla pääteema ja sivuteemoja. Lienee jossain määrin yksilöllistä, minkä monista teemoista nostaa lukiessaan toista merkittävämmäksi. Eri teemat puhuttelevat lukijoita eri tavalla: teema on myös jossain määrin kuin kaiku, joka vastaa lukijan huutoon.
Teema on hyvä erottaa aiheesta. Esimerkiksi Laulaisin surusi mereen -novellini idea -- ja samalla aihe -- oli kaikessa yksinkertaisuudessaan "merenneito lohduttaa kalastajan vaimoa". Koko tarina rakentuu tämän ympärille ja kiteytyy siihen. Novellin teemoja ovat kuitenkin suru, menetys ja luopuminen. Myös kuoleman voi ajatella olevan yksi teemoista: tämä riippuu hieman siitä, miten lukija novellin tulkitsee. Teemoissa on siis myös tulkinnanvaraa, mikä on yksi niistä syistä joiden vuoksi en ole enää huolestunut ellen kirjoittaessanikaan vielä tiedä tekstin kaikkia teemoja. Kyllä ne sinne tiensä löytävät. Tärkeintä on vuoropuhelu oman tekstinsä kanssa; tärkeintä on kysyä itseltään, mistä tämä kertoo.
Eeppisen fantasian kirjoittajana olen löytänyt myös sen ajatuksen, että teemojen kirjosta voitaisiin päätyä käyttämään vain sanaa elämä.
***
Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla: onko teema aiheuttanut päänvaivaa? Mietitkö lukiessasi teemoja? Entä miten sinä näet teeman?
Vastauksena tuohon kysymykseen, että onko teema aiheuttanut päänvaivaa: kyllä :D! Olen kirjoittajana sellainen, että intuitio saa viedä aika pitkään, enkä alussa välttämättä edes tiedä, miten tarinassa tulee käymään. Muotoile siinä sitten jotain teemoja ;). Jossain vaiheessa minulle tulee teemasta intuitiivinen tunne, mutta en pysty oikein sanallistamaan sitä. Ja tämä saattaa olla tilanne vielä siinä vaiheessa, kun olen jo pariin kertaan muokannut tekstiä ja antanut sen koelukijoille. Sitten koelukijaparat yrittävät kysellä, että ovatko he osuneet oikeaan ajatuksissaan teemasta, ja minä sanon, että "ehkä, en oikein tiedä, mikä se teema on" ja sitten koelukijaparat repivät hiuksiaan ;). Minulle teema on jotain, mikä muotoutuu samalla kun tekstiä kirjoitetaan. Mietin sitä vasta viilaamisvaiheessa (jos silloinkaan....) kun yritän saada koko tekstin katsomaan samaan suuntaan.
VastaaPoistaLukijana olen hiukan laiska etsimään teoksista teemoja. Joistain kirjoista pystyn sanomaan sen heti, mutta joidenkin kirjojen kohdalla se on minulle samanlainen, hämärä intuitiivinen tunne kuin kirjoittamisen kohdalla.
Hyvin sanottu tuo "saada teksti katsomaan samaan suuntaan". Siitä teeman hyvässä hyödyntämisessä on mielestäni kyse.
PoistaTaidamme olla aika samanlaisia tässä niin kirjoittajina kuin lukijoina. :) Koen tekstien teemat lähinnä alitajuisesti -- sanallisiksi muunnan niitä vain jos on pakko.
Hyvää pohdiskelua teemasta ja olen samaa mieltä kanssasi. Teemaa ei välttämättä tiedä vielä, kun aloittaa kirjoittamisprosessinsa. Teema voi sitä paitsi muuttua kirjoittamisen aikana. Ja teemoja voi olla useita ja eri tasoilla, myös niitä tulkinnanvaraisia teemoja.
VastaaPoistaItse en koskaan mieti teemaa aloittaessani kirjoittamaan enkä oikeastaan koko kirjoitusprosessin aikana. Teema on sitten se mitä se on, mutta varmasti se alitajunnassa jossain nurkassa pilkistää ja tunkee sieltä vahvasti mukaan.
En myöskään lukiessa mieti kovin hurjasti teemaa. Ehkä sitten jos en ymmärrä tekstiä, se valkoiselle kirjoitettu valkoinen ei kerta kaikkiaan hahmotu, niin voi olla että teemaakin pitää hetken pohtia... :)
Hyvä huomio tuo eri tasoilla sijaitsevat teemat! Joskus kun mietin, että kumpi (useista teemoista) tässä tekstissä on merkittävämpi, enkä millään osaa päättää, voikin itse asiassa olla kyse siitä, että ne vain sijaitsevat eri tasoilla. On lukijan varassa sitten se, kumman sieltä tärkeämmäksi nostaa.
PoistaMinä kirjoitan teema edellä, mutta se saattaa myös muuttua matkan aikana ainakin niin, että aiemmin pienemmässä roolissa ollut teema nousee pääteemaksi. Teema on minulle kysymys, jota tutkitaan ja johon yritetään vastata eri tavoin tarinan aikana. Esimerkiksi Linnunpainossa teemana oli ruumis, omistaminen ja mustasukkaisuus. Päähenkilö pohti ruumiin jakamista esitystilanteessa ja rakastettunsa kanssa sekä sitä, miten pitkälle hän pystyi vaatimaan rakastettunsa ruumista itselleen. Näin auki kirjoitettuna se kuulostaa lattealta, mutta idea on kai, että teemaa ei suoraan läväytetä tekstiin lukijan sitä pureskelematta vaan tuodaan kysymykset lukijan pohdittavaksi muilla keinoilla. Ja nämä keinot ovat sitten tarina/henkilöhahmot/juoni/kuvaus ym.
VastaaPoistaTiedätkö, tajusin juuri etten ole tainnut vielä kirjoittaa mitään siitä lähtökohdasta, että etsisin vastausta johonkin tiettyyn (teemahenkiseen) kysymykseen.
PoistaNyt kun mietin, niin mifonkisarjan kohdalla kysymykset ovat melko aihekeskeisiä (mitä tapahtuu seuraavaksi, löytyykö jokin jne.) ja novellitkin ovat kasvaneet aiheiduista. Teemathan niistäkin löytyvät, mutta ovat tulleet ikään kuin sivutuotteina -- voisiko siis sanoa niin, että teemavetoisesti lähtiessä aiheet saattavat syntyä tekstiin sivutuotteina?
Minulle teemat rakentuvat selkeiksi vasta, kun työstän tekstiä. Kirjoituskouluaikoina painotettiin kamalasti, että kyllä teema pitää tietää tai sitä pitää ainakin kovasti pohtia. Olen ehkä oppinut pohtimaan sitä enemmän, mutta ensin aina kirjoitan tekstin. Sitten, kommenttien jälkeen, tuon teemat paremmin esille, jos on tarvis, tai syvennän niitä. Teemailu on kuitenkin vaikeinta, mielestäni..
VastaaPoistaMukava kuulla, etten ole ainoa teemojen kanssa ähkivä! (Vaikka ehkä osaan nyt ottaa niihin liittyvät kysymykset lunkimmin.)
PoistaOdotan sitä päivää, kun kirjoitan alusta asti teema selkeänä mielessäni. :D
On aiheuttanut päänvaivaa. En tiedä vieläkään ekan käsikseni teemaa. Jatkossa on mennyt paremmin, mutta olenkin oppinut siinä välissä paljon kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Mennyt paremmin eli olen osannut jälkikäteen bongata teeman. Enkä minä löydä niitä kaikkia itse, todellakaan.
VastaaPoistaPäätelmä: teema tulee itsestään. Meillä kaikilla on kuitenkin näkemys maailmasta ja ehkä pari mielipidettä, yleensä ne jollakin tapaa suodattuvat tekstin läpi. Ja siitä tulee teema tai jotain.
Niin, uskon todellakin, että jos on tarina, siinä on teema. Teemat ovat juuri tuota suodattuvaa tavaraa, ja sitten niillä kirjoittajilla, jotka kirjoittavat teema edellä, on tekemistä siinä ettei teemaa läväytetä lukijan eteen sellaisenaan (niin kuin Henriksson edempänä mainitsi).
PoistaTeemasta tietämättömällä, siivilää käyttävällä kirjoittajalla ei liene samaa ongelmaa. :)
Saara sanoi hyvin: kirjoitan teema edellä. En aina, mutta usein. Teema auttaa pitämään tarinan kuosissa silloin, kun se väistämättä lähtee leviämään käsiin. "Mikä tässä tarinassa taas olikaan tärkeää?" "Mitä minä yritän tällä sanoa?"
VastaaPoistaKerjäläisprinsessan teema on lapsuuden menetys, se hetki, kun lapsi tajuaa olevansa erillinen perheestään: yksin. Jokaiselle ihmiselle se hetki tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan, joko yhtenä rysäyksenä tai sitten pikkuhiljaa asteittain. Mutta jonkinlainen traumahan se kaikille on. Sen jälkeen pitää oppia seisomaan omilla jaloillaan, ottamaan vastuu omista teoistaan ja olemaan yksilö, mutta kuitenkin siten, että luottaa toisiin ja osaa ottaa avun ja läheisyyden vastaan. Taitaapi olla itse asiassa koko kirjasarjan suuri teema.
Hyvin kuvattu Gigin ja Henryn teema! Se muuten kertoo oivasti myös sen, että toisin kuin jostain syystä on ajatellut, teema saa olla monisanainen. Ei sen tarvitse aina olla "kosto" tai "kuolema", vaan vähän hienovirittyneisempäänkin saa mennä. :)
Poista