14.2.2013

Kirja-arvonta ystävänpäivän kunniaksi

Ystävyys ja kirjat sopivat yhteen. Vaikka ihmisystäviään ei vaihtaisi mihinkään maailmassa, kirjaystävyydet ovat hyvin tärkeitä nekin. Niin kuin olen aikaisemminkin maininnut, luen paljon kirjoja lohdutukseksi ja ikävien tai tylsien asioiden unohtamiseksi hetkeksi. Ystävien tapaamisella on usein sama vaikutus.

Harrastan myös kirjatreffejä. Joskus pitkitän tarttumista kirjaan, jonka uumoilen olevan erityisen palkitseva tuttavuus. Lempikirjailijan uusinta julkaisua odotan innokkaammin kuin marraskuista lomamatkaa. Saatan sopia itseni kanssa, että ensi lauantaina kello kolme avaan tämän kirjan. Treffit on sovittu. Odotuksen tunnelma tihenee h-hetken lähetessä ja kirjan aloittaminen on kuin avaisi lahjan.

No niin, asiaan! Mikä tuollainen otsikko on, jos kerran pölötetään vain jostain treffeistä?

En minä huijannut. Mifongin perintöä olisi jälleen arvontapalkintona, samoin Steampunk!-- Koneita ja korsetteja -antologiaa. Lohdutuspalkintojakin löytyy, nimittäin Mifongin perinnön mainoskortteja ja -julisteita.

Entä miten arvontaan osallistuu? Hyvin yksinkertaista: auta minua löytämään blogilleni nimi.

Esikoiskirjailijan vuosi alkaa kallistua loppuaan kohti, sillä toisen romaanin julkaisupäivä lähestyy. Toisaalta blogin nykyinen nimi on jo melko vakiintunut -- voisiko sen säilyttämisestä olla mitään haittaa? Alun perin ajattelin, että kun esikoiskirjailijan vuosi on mennyt, blogille tulee jokin toinen nimi. Esikoiskirjailijan ensimmäisen vuoden raportoinnin sijaan blogin painopiste väistämättä muuttuu. Tämä olisi hyvä käydä ilmi myös sivuston nimestä ja alaotsikosta.

Tässä muutamia vaihtoehtoja:

1) Kirjailijan vuosi
2) Spefikirjailijan vuosi
3) Sanoista elävä
4) Mifonkien matkassa

Jokin muu, mikä? Perustele valintasi!

***

Ohjeistus tarkemmin:

Jätä kommenttisi tämän viestin alle. Kerro, mikä vaihtoehdoista olisi mielestäsi paras vai täytyisikö pitäytyä vanhassa ja vakiintuneessa. Vai olisiko sinulla mielessäsi jokin parempi ehdotus? Muista perustella! Arvonta suoritetaan perjantaina 1.3. Voit kommentissasi kertoa, kumman arvontaan haluat osallistua, Mifongin perinnön vai Steampunk-antologian. Mikäli et rajaa kumpaakaan pois, osallistut molempien arvontaan. Kirjojen lisäksi arvon kaikkien vastanneiden ja vastauksensa perustelleiden kesken viisi korttinippua ja viisi julistetta.

Kiitos vastauksista etukäteen -- ja onnea arvontaan!

24 kommenttia:

  1. Oh, osallistun, ja ehdotan nimeksi Spefikirjailijan päiväkirjaa (sillä jos laitat Spefikirjailijan vuosi, tulee tunne, että pidät tätä vain vuoden verran, ja mehän tahdomme jatkuvuutta!) :) Toivotan onnea itselleni arvontaan :D

    VastaaPoista
  2. Minäkin osallistun:) Helmi-Maarian ehdotus oli itsellänikin tasavertaisesti mukana yhdessä Kirjailijan vuoden kanssa. Jälkimmäinen siksi, että se ei suuresti muuta jo olemassa olevaa bloginimeäsi ja antaa sinulle kirjailijana liikkumavaraa joka suuntaan. Spefi- etuliite leimaa tietyn genren suuntaan, mutta ei se mitään jos se on pysyvämpi suuntasi. Kirjailijan päiväkirja voisi olla näiden kahden kompinaationa ihan varteenotettava.

    VastaaPoista
  3. Osallistun Mifongin perinnön arvontaan. Ehdotukseni on: Mifonkien matkassa. Trilogian ajan bloggaisit tällä nimellä, että lukijat löytävät sinut. Vaihdat nimeä taas, kun on sen aika.

    VastaaPoista
  4. Osallistun! Mun mielestä noi vuosi-sanat viittaa liikaa siihen, että tän blogin pitäminen kestäis vaan vuoden, joten itse en niitä käyttäisi... mutta esim. tuo Mifonkien matkassa kuulostaa hyvältä, sillä se on helppo yhdistää tuohon trilogiaan. Kuten joku aiempikin sanoi, myöhemmin voi sitten taas vaihtaa nimeä, kun trilogi on saatu päätökseen. Tietty ois ihanteellisinta, jos keksittäisiin joku nimi, jota ei enää tarvitsisi vaihtaa, mut itselleni ei ainakaan nyt näin kylmiltään tule mitään mieleen... joten Mifonkien matkassa on hyvä. :)

    VastaaPoista
  5. Mifonkien matkassa saa yhden äänen täältä!

    VastaaPoista
  6. Osallistun, mielestäni Mifonkien matkassa sopisi parhaiten blogin nimeksi, koska siten erottuisit muista selvästi ja onhan tämä trilogia kokonaan sinun juttusi. Lisäksi omaperäisyys on aina plussaa, sillä tuskin kenelläkään muulla tulisi mieleen laittaa tuota bloginsa nimeksi. :)

    VastaaPoista
  7. Peesaan muita siinä, että persoonallinen nimi ennen kaikkea ja ehkäpä sellainen, joka myös toimii kenties hieman markkinointimielessäkin kirjojesi suhteen... Ja kappas, Mifonkien matkassa on juuri sellainen nimi! :) Voisiko siihen miettiä alaotsikkoa lisäksi (jos haluaa siis tehdä erityisesti pesäeroa nykyiseen nimeen) esim. Mifonkien matkassa - esikoisuudesta eteenpäin... tai - elämää esikoisuuden jälkeen... äh, taisivat olla vähän tyhmiä, mutta jotain ajatuksia kuitenkin...

    VastaaPoista
  8. Parhaimmalta kuulostaa tuo Mifonkien matkassa. Ainakin se on persoonallinen:-)

    VastaaPoista
  9. Hei! Minäkin kannatan Mifonkien matkassa -nimeä. Se tosin vähän rajaa muut kirjalliset tuotoksesi pois, mutta jos haluat samalla markkinoida kirjasarjaasi, niin... Kirjailijan päiväkirja olisi kyllä kans hyvä, mutta sen nimisiä voi olla monta.
    Osallistun Steampunk-antologian arvontaan (Mifongin perintö näet löytyy jo kirjahyllystäni).

    VastaaPoista
  10. Mifonkien matkassa ois jees tai sitten esimerkiksi Mifonkien lumous tms. Kuitenkin sinut tuosta sarjasta parhaiten tunnetaan :)

    Ja jos voitto napsahtaisi niin haluan tottakai Mifongin perintö - kirjan :)

    VastaaPoista
  11. Äänestän Mifonkien matkassa -nimeä. Joka tapauksessa "vuosi"-sanaa ei nimeen, koska komppaan Helmi-Maariaa siinä, että haluamme sinun jatkavan pidempäänkin kuin vuoden :).

    Ja jos onnetar suosii, niin saa suosia steampunkin suuntaan, koska Mifonki on jo luettu :).

    VastaaPoista
  12. Mifonkien matkassa on minustakin paras noista vaihtoehdoista. Toisaalta kirjailijan tai spefikirjailijan vuosi jatkaisi kyllä kivasti samalla linjalla blogin aiemman nimen kanssa.

    VastaaPoista
  13. Komppaan Helmi-Maariaa ja Markea! ;)

    (Kiitos, en osallistu arvontaan)

    VastaaPoista
  14. Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi? :)

    VastaaPoista
  15. Mifonkien matkassa kuullostaa hyvältä nimeltä! Se on mielenkiintoinen ja houkuttelisi ainakin minua klikkaamaan sivulle :)

    VastaaPoista
  16. Kirjailijan matkassa/kyydissä? Mifonkien matkassa liittyy vain yhteen trilogiaan ja joutuisit pian taas vaihtamaan nimeä. Mun mielestä se on lukijalle vähän hankalaa. Vuosiasiassa komppaan muita.

    Arpaonnen suosiessa valitsisin mieluummin Mifongin perinnön.

    VastaaPoista
  17. En osallistu arvontaan, kun kummankin teoksen omistan, mutta tuli mieleen, että tarvitseeko blogilla olla sen kummempaa nimeä kuin "J. S. Meresmaa"? Vai onko se tylsä? Mietin vaan, että vaikka Mifonkien matkassa on erinomainen nimi, sä teet kuitenkin koko ajan paljon muutakin.

    VastaaPoista
  18. En osallistu arvontaan, mutta ojennan ehdotuksen.

    Mifonkien matkassa on mielestäni hieman rajaava nimi. Vaikka se olisikin persoonallinen, blogisi käsittelee enemmänkin kirjailijan matkaa alun portaista kokemuksen käytävälle. Uusi nimi voisi olla sellainen, jota ei enää tarvitse muuttaa.

    Minulle tulisi mieleen nimet "Kirjailijan polulla", "Spefikirjailijan polulla" tai "Mifongistin aikajana". Kaksi edeltävää tuovat esiin nykyisen tittelisi, ja tuo "polulla" kuvastaa matkaasi alusta eteenpäin. Käytännössähän kuitenkin käsittelet urasi varrella esiintyneitä ilmiöitä, iloja ja murheita. Voisiko lukija löytää blogisi näillä sanoilla?

    "Mifongistin aikajana" menee sitten lähemmäs tuota Mifonkien matkassa -nimeä, mutta kertoo enemmän sinusta mifonkisarjan kirjoittajana kuin "vain" kyseisistä olennoista. Aikajana on sanaleikki uusimmasta kirjastasi, pääasiassa kuitenkin kuvastaen urasi aikajanaa tapahtumien soljuessa esikoisen editoimisista uusimman työn julkkareihin.

    Sinällään tietysti murehdin jos nimi vaihtuu, koska henkilökohtaisesti löysin blogille hakusanalla "Esikoiskirjailija" silloin kun levoton mieleni halaji tietoa muista kirjailijoiksi pyrkivistä ihmisistä. Siten löysin paljon lohduttavaa ja kannustavaa "vertaisajattelua". Mutta kirjallisuus ja konservatismi eivät ehkä kulje parhaiten käsi kädessä. ^^

    Entä "Esikoiskirjailijan vuodet", joka kuvastaa sitä kuinka me aina olemme jollakin tavalla uusia kirjallisessa kentässä, koskaan saavuttamatta sanan täydellisyyttä? Joku tässä taannoin sanoi, että "Olet juuri niin hyvä kuin uusin kirjasi".
    Samalla se olisi vain päivitys nykyiseen tutuksi tulleeseen nimeen.

    VastaaPoista
  19. Kannatan ehdotusta "J. S. Meresmaa". Onhan se hiukan tylsä, mutta sitä ei ainakaan tarvitsisi sitten vaihtaa kirjasarjan vaihtuessa, ja kyllähän sinut nimellä löydetään. Blogillahan voisi olla jokin hyvä alaotsikko lisäksi, tyyliin "spefikirjailijan elämää..."

    Voisin osallistua arvontaan Steampunkin osalta, koska sitä mulla ei vielä ole. :)

    VastaaPoista
  20. Nykyinen on mielestäni ihan hyvä, joten turha sitä on mennä vaihtamaan.Molempien arvontaan haluan osallistua.

    VastaaPoista
  21. Mielestäni voisit pitää nimen entisellään. Ei hyvää kannata vaihtaa! Osallistun molempien arvontaan, kiitos!
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  22. Eihän tänne osaisi enään tulla jos nimen lisäksi osoitekkin vaihtuisi, nykyistä nimeä äänestän. Molemmat palkinnot kivoja.

    VastaaPoista
  23. Tämä on jo hyväksi havaittu ja tutuksi tullut, joten en suosittele vaihtamaan nimeä. Kumpikin kirja kiinnostaa! minttu47

    VastaaPoista
  24. Olen sitä mieltä, että koska tähän nimeen on jo totuttu, ei kannata vaihtaa. Hiisukas

    VastaaPoista