3.1.2014

Mifongin aika ja mitä siitä sitten sanottiin

Tein Mifongin perinnöstä palauteyhteenvedon julkaisuvuoden päätteeksi, joten nyt on Mifongin ajan vuoro. Pidän tosin koonnin suppeampana kuin viimeksi.

Esikoiskirja kerää huomiota enemmän kuin seuraajansa etenkin kun on kyseessä sarja -- ja sen huomaa! Mifongin perintö on kerännyt yli 40 arviota, kun taas Mifongin aika noin 16. Nämä luvut sisältävät lehtikritiikit ja blogikirjoitukset, mutta eivät esimerkiksi Goodreads- tai foorumiarvioita. Isoissa päivälehdissä Mifongin ajasta on ilmestynyt ainoastaan yksi kirjoitus, ja sekin Hämeen Sanomissa. Oman asuinkunnan päivälehtiä kirja ei ole kiinnostanut.

Koska kyseessä on jatko-osa, kirja joutuu vastaamaan ensimmäiseksi odotuksiin.


Odotukset

"Koska pidin Mifongin perinnöstä niin paljon, oli minulla tätä kirjaa kohtaan suuret odotukset. Ja en joutunut pettymään." - Kirjojen rakastaja

"Odotin suuresti jotain juonellista kohahdusta, mutta kirja tuntui etenevän pelkkää matalalentoa kiihdyttäen, mutta sitten kuitenkin hidastaen taas." - Lukunurkka

"Meresmaa tuntuu hallitsevan asian [jatko-osan] hienosti sillä Mifonkien matkassa -sarjan toinen osa, Mifongin aika, on oikein mukava kokonaisuus." - Nenä kirjassa

"Eikä muuten pettänyt tämäkään opus." - kujerruksia

"Tarina imaisi minut samanlaisella vetovoimalla mukaansa kuin ensimmäinenkin osa.[...] Sivut hupenivat huomaamatta [...]." - Kirjoihin kadonnut

"Vaikka periaatteessa pidinkin kirjasta [Mifongin perinnöstä], en ihastunut siihen täysin sydämin. Sama tilanne on tämän toisen osan kanssa." - Lukemisen kartasto

"Odotin Mifongin aikaa kliseisesti sanoen kuin kuuta nousevaa. Enkä pettynyt. Tarina on jälleen kerran hyvä, loppuun asti yllätyksekäs." - Hemulin kirjahylly

"Tarina vaikuttaa hieman sellaiselta pakolliselta väliosalta, jossa kootaan edellisen osan lankoja yhteen ja punotaan vähän lisää tulevia osia varten - mutta se ei haittaa minua ollenkaan!" - Todella vaiheessa

"Meresmaa on kirjoittajana kehittynyt." - Morren maailma

"Kakkososa vaikuttaa hallitummalta ja jäntevämmältä romaanilta kuin edeltäjänsä." - Kirsin kirjanurkka

"Mifongin aika vastasikin melko hyvin odotuksiani: vauhti on kova ja kokonaisuus hallittu." - Kirjojen keskellä

"Huono kirja Mifongin aika ei missään nimessä ollut. Kirjaa on vain aina vaikeampi suhteuttaa omiin odotuksiin, kun kyseessä on jatko-osa. Viihdyin Mifongin ajan parissa aivan yhtä paljon kuin Mifongin perinnönkin." - Päiväunien salainen elämä

"Ensimmäisenä huomasin, että toinen Mifonki oli edeltäjäänsä paremmin kirjoitettu. Kieli oli elävämpää ja ensimmäisen osan heikkoudet tekniikassa tuntuivat kaikonneen. Meresmaa on siis kypsynyt kirjoittajana." - Päiväunien salainen elämä

"Luin kirjan suorastaan ahmimalla, eikä tarvinnut taaskaan pettyä. Mielenkiinto pysyi hereillä koko kirjan ajan." - Cilla in Wonderland

"Mifongin aika jatkaa Mifongin perinnössä alkanutta tarinaa ansiokkaasti ollen jopa parempi kuin ensimmäinen osa." - Kirjaneito, Risingshadow

"Mifongin aika jatkaa samalla linjalla kuin edeltäjänsä ja lunasti odotukset." - Linnea, Goodreads

"Kirjan eteneminen alkoi niin pahasti tökkiä, että päätin suosiolla luovuttaa." - Jossu, Goodreads

Kirjailijan kommentit: Enemmistön osalta Mifongin aika on lunastanut odotukset. Kirjailijassa on havaittu kehitystä etenkin kielessä ja tarinan rakenteen hallinnassa. Odotuksiin vastaaminen on aina hankalaa, sillä kirjan pitäisi onnistua myös yllättämään. Lukija on voinut myös odottaa tarinan kulkevan eri suuntaan tai keskittyvän eri henkilöihin, jolloin pettymystä lienee vaikea välttää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Mifongin aika ei ole pahemmin karkottanut ketään sarjan parista -- yksi arvion kirjoittaja on jopa lukenut sen onnistuneesti ilman Mifongin perinnön lukemista!
***

No entäs sitten se tarinan eteneminen?

Juonenkuljetus

"Kirja tuntui etenevän pelkkää matalalentoa kiihdyttäen, mutta sitten kuitenkin hidastaen taas." - Lukunurkka

"Tarina kulkee eteenpäin haipakkaa vauhtia eikä turhaan junnaa paikoillaan." -kujerruksia

"Tässä kirjassa toistui myös ensimmäisestä kirjasta tutuksi tullut joutuisa kerronta ja juoni eteni nopeatempoisesti." - Kirjoihin kadonnut

"Tapahtumien tahti. [...] Nyt (kuten ensimmäisen osankin kanssa) kaipaisin taustoja ja luontevaa asioiden selittelyä." - Lukemisen kartasto

" Vaikka henkilöhahmoja on paljon ja tapahtumia seurataan usealla taholla, on lukijan helppo seurata tapahtumakulkua." - Hemulin kirjahylly

"Mielestäni kirja lähti vähän hitaasti liikkeelle." - Todella vaiheessa

"Kaipaan kuitenkin yhä vähemmän vauhtia ja lisää taustoittamista. [...] Mifongin aika laukkaa siis reippaasti ja varsin tasaisesti eteenpäin." - Morren maailma

"Tapahtumia kuljetetaan siis samanaikaisesti monessa paikassa, jopa usealla mantereella. Kohtaukset ovat paikoin elokuvamaisia, lyhyitä välähdyksiä." - Kirsin kirjanurkka

"Tällä kertaa kirja alkoi kuitenkin varsin rauhallisesti, mutta tempo muuttui nopeammaksi, mitä pidemmälle tarinassa päästiin." - Cilla in Wonderland

"Kirjaa lukiessa milloinkaan ei tullut mieleen, että kirja olisi liian täyteentupattu toimintaa tai sitten liian tylsä loppuun asti luettavaksi." - Mila Lyytinen, Lukufiilis

"Kirja on taas mukavasti jaettu osiin, mikä keventää lukemista. Toisaalta teksti on todella soljuvaa ja kevyttä muutenkin. Tätä on ilo lukea." - Orduuka, Risingshadow

"Nopealukuinen ja mukaansa tempaava tarina." - Scartti, Risingshadow

"Kirja lähti hitaasti liikkeelle, mutta sitten kun mentiin, mentiinkin kunnolla." - Magdalena Hai, Goodreads

"Tarina rullaa eteenpäin turhia jaarittelematta ja hahmoihin tuodaan uusia piirteitä." - Linnea, Goodreads

"Alku on mielestäni hidas ja hitusen epäkiinnostava, mutta noin 50. sivun kohdalla tarina taas lähtee rullaamaan edellisen osan tuttua reipasta vauhtia eteenpäin." - Anna, Goodreads

"Minusta juoni hajaantui vähän liiaksi enkä oikein osannut keskittyä ja innostua siitä." - Jossu, Goodreads

Kirjailijan kommentit: Kaksi koulukuntaa erottuu jo aika selvästi: ne, jotka nauttivat vauhdista täysin rinnoin ja ne, jotka pitelivät hatustaan kaksin käsin kiinni ja olisivat halunneet pysähtyä katselemaan maisemia pidemmäksi aikaa. Tämä lienee makukysymys. Siitä sen sijaan olen samaa mieltä, että kirja alkaa turhankin hitaasti. Mifongin perintökin alkaa hitaasti. Olen yrittänyt ratkaista tämän rakenneongelmani kolmannen kohdalla, mutta katsotaan nyt... Eihän siinä ole kuin kaksiosainen prologi ennen kuin päästään asiaan... Niin että 'kröhöm'.

***

Kaikki ei koskaan mene ihan putkeen, koska lukijat ovat yksilöitä ja kirjailija ihminen. Alla joitakin seikkoja, jotka ärsyttivät lukijoita tai jättivät toivomisen varaa.


Miinukset


"Ainoa ärsyttävä asia kirjassa oli, ettei Ardisin ja Danten suhde tunnu etenevän minnekään." - Kirjojen rakastaja

"Oli ihan mielenkiintoista lukea tätä kirjaa koska se on niin täynnä erilaisten maailmojen ja olentojen kuvailua, mutta silti hommaan olisi kaivannut säpinää. [--] Odotin niin kovasti Ardis/Dante-kuvioita, mutta niitä ei oikeastaan ollut... " - Lukunurkka

"Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli jonkinlaista selkeämpää kertausta mitä edellisessä osassa oli tapahtunut." -kujerruksia

"Olin hieman pettynyt ettei Ardisin ja Danten suhde päässyt kehittymään siihen suuntaan mihin olin alunperin toivonut, mutta Meresmaa onnistui yllättämään minut totaalisesti." - Kirjoihin kadonnut

"Jatko-osilla on usein taipumusta tietynlaiseen väliinputoajuuteen ja näin jälkikäteen tuntuukin, kuin tässä osassa olisi hiukan vastailtu edellisen osan kysymyksiin ja herätelty uusia, mutta se itsenäinen osuus jäi pikkuisen liian ohueksi." - Kirjojen keskellä

"Ardis ja Dante eivät kolahtaneet minuun parina ensimmäisessä kirjassa, joten romanssin nilkutus eteenpäin jatko-osassa ei erityisemmin mielyttänyt minua." - Päiväunien salainen elämä

"Kirja ei ollut juoneltaan aivan yhtä selkeä kokonaisuus kuin edeltäjänsä, vaan tuntui minusta hiukan hajanaiselta." - Päiväunien salainen elämä

"Kuten edellistä osaa arvostellessakin totesin, kartta ei ole niin tarkka kuin toivoisin ja tohinassa on välillä hyvin hankala pysyä kyydissä." - Orduuka, Risingshadow

"Olisin ehkä toivonut jotakin syvempää, tunteellisempaa tunkeutumista mifonkien nahan alle." - Orduuka, Risingshadow

"Ainut mitä kaipasin oli kertausta edellisen osan lopun tapahtumista." - Linnea, Goodreads

Kirjailijan kommentit: Danten ja Ardisin romanssin suhteen monella oli odotuksia, jotka eivät sitten toteutuneetkaan. Patience, my darlings. Täytyy jättää jotain kirjoittamisen arvoista seuraaviinkiin osiin heidän osaltaan. Mutta ymmärrän harmistuksen. Minuakin se vähän harmitti. Se ei vain ole helppoa heidän välillään, koska aina JOKIN tuntuu olevan välissä.
Muutamassa arviossa nostettiin esille Mifongin ajan tietynlainen epäitsenäisyys romaanina. Se on varmasti totta, sillä missään vaiheessa minulla ei ollut aikomusta saada sitä itsenäiseksi. Ehkä se on miinus, mutta toisaalta koen erittäin vahvasti kirjoittavani jatkuvajuonista sarjaa.

***
Sitten vuorossa ne tyypit siinä tarinassa, sekä vähän lukijoiden ennusteluita.


Hahmot


"Ardisin tytär Fewrynn sen sijaan herätti kiinnostukseni ja minulle jäi sellainen olo, että hänen merkityksensä kasvaa sarjan edetessä." - Kirjojen rakastaja

"Ardis oli viime kirjassa ihan suhteellisen siedettävä, mutta tässä kirjassa hän oli raivostuttavan naiivi ja jotenkin jäässä." - Lukunurkka

"Naishahmot Linn ja Ardis tuppaavat paikka paikoin saamaan minut ärsyyntyneeksi itsepäisyydellään, mutta pidän heistä silti. Uudet sivuhenkilöt myös kiinnostavat kovasti, erityisesti Mohari josta toivottavasti kuullaan myös seuraavassa osassa." - kujerruksia

"Connailista tuli heti alussa inhokki koska hän on juuri niiden kahden ihmisen välissä, joiden välissä ei pitäisi olla ja juuri sen takia myös Ardis menetti pisteitään silmissäni." - Lukunurkka

"Kirjan henkilöt ovat kasvaneet ja kypsyneet ja heidän tielleen tuodaan uusiakin haasteita." - Nenä kirjassa

"Ardis ja Dante ovat kumpikin kasvaneet ja aikuistuneet tahoillaan." - Lukemisen kartasto

"Uusista olen kaikkein kiinnostunein Moharista, poika on ihan huipputyyppi! Luulen, että Moharista tulee lempihenkilöni seuraavissa osissa." - Lukemisen kartasto

"Linn, joka ensimmäisessä osassa oli lempihenkilöni ja joka tässä osassa alkoi käydä hermoille. Linn-hyvä, joskus voi antaa periksi. Siihen ei kuole." - Lukemisen kartasto

"Linnin ja Harbenin osuus kirjasta oli välillä vähän tylsä, mutta loppujen lopuksi heidän kohtalonsa jäi kaivelemaan enemmän kuin kenenkään muun kirjan loppuessa." - Kirjojen rakastaja

"Eniten nautin Linnin ja Harbenin seurasta tällä kertaa. Heidän mukaansa lyöttäytyy vielä nuori Mohari, josta kehkeytyy vielä varmasti kiinnostava hahmo." - Morren maailma

"Linn on niin ihanan pöljä!" - Morren maailma

"Meresmaa käsittelee henkilöitään varsin kovalla kädellä, ja odottamattomiin juonenkäänteisiin on syytä varautua!" - Kirsin kirjanurkka

"Henkilöistä etenkin Ardis on kirjojen tapahtumien väliin jääneen neljän vuoden aikana kasvanut ja kypsynyt, mikä oli pelkästään positiivista." - Kirjojen keskellä

"Danten veli Roan saa hiukan "jalkaansa oven väliin" ja oletankin, että hänellä voisi jatkossa olla yhä suurempi rooli tarinassa. Onneksi tilaa on myös Dantelle sekä Linnille, joka huitelee ronskisti omia polkujaan." - Kirjojen keskellä

"Pidin itseasiassa Connailin hahmosta ja minua harmittikin, että hänet lätkäistiin sarjan pääparin väliin draaman ylläpitämiseksi." - Päiväunien salainen elämä

"Linnin sivujuoni hänen veljensä surmaajan löytämiseksi kiinnosti minua lukijana enemmän. [...] Bran Capimontin näkökulma kiinnosti minua Linnin ohella eniten. " - Päiväunien salainen elämä

"Ensimmäisessä osassa tutuksi tulleista hahmoista pidin tällä kertaa eniten Linn Rondestanista, jonka omapäisyydelle saa hakea vertaistaan." - Cilla in Wonderland

"Ardis oli tällä kerralla jäänyt makuuni hieman vaisuksi, mutta toivon hahmon siitä nousevan ja saavan seuraavassa osassa enemmän räväkkyyttä. Ardisin lapset Fewrynn ja Ciaran eivät vielä olleet kovin suuressa roolissa, mutta eiköhän heitä varten ole jatkossa jotain suunnitteilla." - Cilla in Wonderland

"Päähenkilöitä on paljon, mutta kirjaa lukiessa ne opii kyllä muistamaan ja yhdistämään tapahtumiin." - Mila Lyytinen, Lukufiilis

"Mitkä asiat tökkii: Ardisin ja Danten muka romanttinen rakkaustarina. Get over it. Hahmot eivät tunnu aikuistuvan, vaikka ikääkin pitäisi olla jo kiitettävästi. Linn vaikutti aluksi upealta hahmolta, mutta lopulta vain keskenkasvuiselta kakaralta. Connailin hämmentävät tunteet erään lähettyvillä.. voiko köpömpää juonikäännettä olla, jos ymmärsin viittaukset oikein." - Scartti, Risingshadow

"Ardisin hahmoon kaipaisin jo seuraavaan osaan hieman enemmän tietynlaista terävyyttä, särmää, räväkkyyttä, jotain." - Orduuka, Risingshadow

"Henkilöt olivat hurmaavia ja etenkin Ardisiin oli helpompi samaistua kuin Mifongin perinnössä." - Kirjaneito, Risingshadow

"[Plussaa] Pienten lapsihahmojen luonteva kuljetus mukana nuorille aikuisille ja aikuisille suunnatussa tarinassa. Useimmiten fantasia ja historiallinen kerronta kadottaa lapset jonnekin taustalle. Fewrynnistä ja Ciaranista oikeasti kiinnostui." - Magdalena Hai, Goodreads


Kirjailijan kommentit: Noh, enpä voi ainakaan sanoa, etteivätkö kirjan hahmot herättäisi tunteita ja mielipiteitä -- ristiriitaisiakin sellaisia. Se on mahtavaa! Ehkä ne elävät sittenkin. Ja oikeasti, onko mitään herkullisempaa kuin lukea arveluita siitä, keihin jatkossa keskitytään ja onko kirjailijalla kenties jonkin hahmon osalta tietynlaisia suunnitelmia. Kjäh, kjäh. Suunnitelmia, voi, onhan noita...

***

Näillä sanoilla saateltiin arvio matkaan.


Loppulauseet


"Kaiken kaikkiaan Mifongin aika oli oikein mielenkiintoinen ja koukuttava. Mifonki-sarja pysyy ehdottomasti yhtenä suosikkifantasiasarjana. Tämä on juuri sen tyylistä fantasiaa, josta tykkään eniten." - Kirjojen rakastaja

"Kokonaisuudessaan ihan kivaa viihdettä, mutta ei sytyttänyt yhtä paljon kuin ensimmäinen kirja." -Lukunurkka

"Sellaisia koukkuja kirjailija on teokseensa jättänyt että hartaasti toivon uudenkin Mifonki-kirjan olevan tekeillä!" - Nenä kirjassa

"Lyhyesti Mifongin aika oli hengästyttävän koukuttava ja virkistävä fantasiateos. Seuraavaa osaa odotan, jälleen kerran, innokkaasti." -kujerruksia

"Viihdyin erittäin hyvin kirjan parissa ja olen fani edelleen. Erittäin hienoa kotimaista fantasiaa." - Kirjoihin kadonnut

"Voisiko seuraavan saada luettavakseen aika äkkiä, kiitos?" - Lukemisen kartasto

"Kirja päättyy jännittävään kohtaan, niin että se ärsyttää hyvällä tavalla: oi mitä lukijan kiusaamista ja voi joutuu odottamaan seuraavaa osaa vaikka kuinka kauan!" - Hemulin kirjahylly

"Kaiken kaikkiaan kirja on lukemisen arvoinen ja jään innolla odottamaan seuraavaa osaa, sillä minulle jäi sellainen olo, että nythän se tarina vasta pääsee käyntiin." -Todella vaiheessa

"Ja niin siinä kävi, että Meresmaan-ryökäle jätti tämän taas sellaiseen kohtaan, että seuraavan osan odottaminen saattaa käydä tuskalliseksi. Odottavan aika on pitkä." - Morren maailma

"Lopetus on jälleen mahdottoman koukuttava. Miten tässä kaikessa oikein vielä käykään?" - Kirsin kirjanurkka

"Odotan innostuneena seuraavaa kirjaa ja sitä, mihin suuntaan kukin seuraavaksi ajautuu." - Kirjojen keskellä

"Danten ja Ardisin suhdetta puidaan varmasti jatkossakin, mutta huomaan silti toivovani, että jatko keskittyisi Ardisin lapsiin enemmän. Niin ja minun on kertakaikkiaan saatava tietää mikä Linnin kohtalo on kaiken kaaoksen keskellä." - Päiväunien salainen elämä


"Tulee muuten kutkuttavan nostalginen olo, tässähän on melkein sama tilanne, kun lapsena ja teini-iässä odotin aina uuden Potter-kirjan ilmestymistä." - Cilla in Wonderland


"Kirja ei yllä ehkä kuitenkaan yhtä korkealle historiallisten romaanien ja fantasioiden parissa kuin esimerkiksi Taru sormusten herrasta -trilogia mutta suosittelen kuitenkin lämpimästi tutustumaan Mifonki-sarjaan." - Mila Lyytinen, Lukufiilis


"Kielellisesti lukunautinto, tarinan ja henkilöhahmojen kannalta ihan kiva." - Orduuka, Risingshadow


"Tätä haluaa lisää!" - Kirjaneito, Risingshadow


"Erittäin miellyttävä lukukokemus, josta jäi kiinnostunut olo. Miten tarina tästä jatkuu ja kenen tarina se on?" - Magdalena Hai, Goodreads


Kirjailijan kommentit: Jatkoa odotetaan, sitä suorastaan vaaditaan. Jos lopetuslauseissa mainitaan edes asiayhteydestä irrotettuna Tolkien tai Potterit, niin tyytyväinen saa olla. Mifongin ajan osalta taputan siis itseäni olkapäälle ja jatkan sarjan parissa pakertamista. Kiitos kaikille sanaisen arkkunsa avanneille!

4 kommenttia: