Yhtä ja samaan aikaan toista

Puuh!

Radiohiljaisuus on johtunut siitä, että olen lukenut Kadottaman taittovedosta silmät kipeinä. Dedis pääsi yllättämään takavasemmalta kiireellä, kiitos flunssan, joka veti naisen kanveesiin useammaksi päiväksi. Mutta nyt kässäri on kammattu läpi, ja toivottavasti leijonanosa typoista ja taittovirheistä ja kömpelyyksistä on havaittu ja korjattavaksi merkitty.

(c) J.S. Meresmaa

Puuh vielä kerran!

Viime viikolla oli taas se hetki, kun kyseenalaistin tiiliskivien kirjoittamisen mielekkyyttä. Kun oli oikolukenut yli 200 sivua tekstiä, eikä ollut vielä puolivälissäkään urakkaa. Siis enhän minä suunnitelmallisesti, tietoisesti, jokaista Mifonkia tee miltei viisisataasivuiseksi. Tarinat vain ovat sen pituisia. Ei niitä oikein lyhyemminkään voi kertoa. Ja silti samaan aikaan jo kirjoittaessani olen tietoinen sanamääristä ja siitä, että haluan pitää osat jotakuinkin samanmittaisina.

Yhtä ja samaan aikaan toista. Kenties tätä on piilotajunnan ja tietoisen yhteistyö?

***

Tähän aikaan vuodesta on kirjailijaelämässä jännä vedenjakaja: kiihkeä kirjasyksy messuineen ja muine tapahtumineen alkaa ja kalenteri täyttyy. Suuret kirjaprojektit, joskus vuosienkin mittaiset, valmistuvat. Meikäläisellä on edessä kolme suurta sosiaalista tapahtumaa: Turun kirjamessut, Helsingin kirjamessut ja Eurocon Barcelonassa. Introvertti sisälläni inisee, mutta se toinen vertti on vähän innoissaankin. Etenkin tuosta Barcelonasta!

Eilen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa kirjoitin pitkästä aikaa uutta. Voi siskot miten hyvältä se tuntui! Monta kuukautta on mennyt editoidessa aiemmin kirjoitettuja, eikä sillä pääse samaan fiilikseen kuin uutta luomalla. Mutta kun nyt katson syksyn kalenteriani, herää epäilys ehdinkö realistisesti kirjoittaa ihan kaikkea sitä, mitä haluaisin.

Jotain kuitenkin.

Aurinkoa päiviinne!

Kevätauringossa lintuja, rakkautta

Tänään olen työstänyt Naakkamestarin viimeisen taittovedoksen kuosiin, eli lukenut sen vielä yhden kerran tarkkaan läpi ja lähettänyt loput korjausmerkinnät eteenpäin kustantamoon. Seuraavaksi onkin painokoneiden aika.

Koska päivä on ollut ihan julmetun upea ja lämmin ja täynnä lintuja, piti lähteä vähän metsäilemään työskentelyn vastapainoksi. Katsokaa noita punaisia kanukoita, miten ne hohtavat koivujen välissä taivasta vasten! Pahkaparvekkeet odottavat pieniä auringonpalvojia, kosket kuohuavat kiirettä joka ei ole kiirettä, liikettä joka ei vie minnekään vaan soljuu loputtomalla voimalla kuin aika. Silmut notkuavat varjokohtien jäitä vasten, lunta ei täällä näe, sinivuokot ovat syöneet kaiken.

Metsäilijän on hyvä istahtaa virran äärelle, haistaa heräävä luonto. Lintujen ilon tuntee iholla -- ei vain laulua, vaan rakkautta. 

(c) J.S. Meresmaa

 (c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Työn touhussa

Ruuhka!

Joskus hommat kasautuvat. Projektit, joita on hissukseen edistänyt vuosien mittaan, saavuttavatkin kypsyyden samaan aikaan ja sitten paiskitaan hommia hikipäin.

Tällä hetkellä kirjoitankirjoitankirjoitan. Joka päivä. Se on isoin ponnistus seuraavan kahden kuukauden aikana.

Lisäksi tässä kuussa on kansisuunnittelua ja mitä ilmeisimmin yksi taitto.

Ja tänään putkahti postilaatikkoon mukava ja odotettu tiedosto: Naakkamestarin taittovedos. Miten sievä paketti siitä onkaan tulossa!

(c) J.S. Meresmaa

Painostakin paukahtaa tässä kuussa jotain hyvin odotettua, nimittäin Osuuskumman kolmas steampunk-antologia Silintereitä ja siipirattaita. Sen ovat toimittaneet Anne Leinonen ja Mia Myllymäki.

Luvassa on nimenomaan Suomeen sijoittuvia tai suomalaisuudesta ammentavia steampunk-novelleja, joista yksi on omaa käsialaani: Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin. Myös kannen olen suunnitellut. Olen hyvin ylpeä tästä kokonaisuudesta! Hienoja novelleja!

Valoa hankipäiviin!

Erheitä etsimässä

Shiiit. Mitä tapahtui heinäkuulle? Se otti ja mennä humpsahti päivätöiden parissa.

Ehdin sentään vähän kirjailijantöitäkin: Mifongin kätkemän taittovedos on nyt oikoluettu. Joka kerta kiroan loppuvaiheessa, että miksi pitää ihmisen kirjoittaa tiiliskiviä. Pääsisi vähemmällä, jos kirjoittaisi tiiviimmin. Sitten muistan, että sille on syynsä minkä vuoksi sarjasta itsestään on kasvanut nyt jo neliosainen ja aivan varmuudella vähintään viisiosainen: tämä fantasiatarina nyt vain on xxxl-kokoa. Henkilöhahmot ja juonet vaativat tilansa, mifongeista puhumattakaan!

Viime vuoden oikolukuloppukiristä helteen piinassa viisastuneena vannoin, että tekisin tänä vuonna viisaammin ja olisin oikein ekstrahuolellinen sen kässäriversion kanssa, joka menee taittoon. Olisi sitten vähemmän korjailtavaa oikolukuvaiheessa.

(c) J.S. Meresmaa

No, kyllä sitä korjailtavaa silti löytyi. Itseni huvitukseksi keräsin dataa siitä, minkälaisia korjauksia ja kuinka paljon Kätkemän taittoversioon tein.

Taittokorjaus (sisältää muun muassa sellaisia asioita kuin tavutusvirheet, sisennysvirheet, väärät kappalejaot ja rivitysvirheet) 20 kpl 

Typo (tahattomat yhden kirjaimen suuruiset kirjoitusvirheet, kuten "virheät silmät" tai "käänsi päätän") 13 kpl 

Sanatoisto (sama tai hyvin samankaltainen sana toistuu liian lähekkäin virkkeessä/kappaleessa/luvussa) 3 kpl

Erisnimivirhe (toisinaan pyllyillään nimien kanssa, kun henkilöhahmoja on iso liuta) 3 kpl

Taivutusvirhe (sisältää myös rektiovirheet) 12 kpl

Puuttuva sana  1 kpl

Sanamuutos (joskus oikolukiessa pälkähtää mieleen osuvampi sana, tai sitten jokin sana toistuu liiankin yleisesti omassa sanastossa, jolloin on hyvä varioida vähän) 47 kpl

Pilkku (joko puuttuva tai ylimääräinen) 11 kpl

Poisto (täytesanoja, turhia alleviivauksia tai johtolauseita) 40 kpl 

Yhdyssanavirhe 4 kpl

Lauserakennemuutos/Sanajärjestysmuutos (joskus huomaa väärän painotuksen tai kankean ilmaisun) 10 kpl 

Lisäys (kun on jäänyt jotain huomionarvoista/tärkeää mainitsematta...) 7 kpl 

Kaksoispisteen poisto (tämä on minulla ihan omanaan, koska se on yltynyt maneeriksi ja on siten ankaran tarkkailun alla) 5 kpl

***

Lopuksi kukkaniitty ja metsämansikoita, koska iso urakka alkaa olla takana! Kätkemää odotellaan kirjakauppoihin saapuvaksi syyskuussa, silloin maisemat ja tunnelmat ovat jo erilaiset.

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Hullu tuulihelle

Perjantai. Helle. Hullu tuuli tekee mahdottomaksi taittovedoksen oikoluvun ulkosalla, joten varauduin herkkueväillä viikonlopun koitokseen. Kyseessä on siis Mifongin kätkemä, joka on kaavailtu painoon meneväksi elokuussa ja julkaistavaksi syyskuussa. Kummasti muistelisin, että myös Mahdin taittovedoksia tahkosin tajuttomassa kuumuudessa. Onko tästä muodostumassa perinne?

Viides Mifonki-käsikirjoitus on muuten saanut nimensä: Mifongin kadottama. Päästä kuuluu hiljaisia naksahduksia (älkää huolestuko!), kun tarinan osaset, pienet ja suuret, loksahtelevat kohdilleen.

Jännää.

(c) J.S. Meresmaa

Huomenna lauantaina on muuten Tampereen Vapriikissa Dark Market, mikä on Lumous-festivaalin yhteydessä järjestettävä sympaattinen myyntitapahtuma. Osuuskummakin on paikalla!

Pukkeja ja Usvaa

Tiedättekö ne ikihehkuttavat ihku-blogit, joissa aina kaikki on superia ja mahtavaa ja aurinko paistaa joka kuvassa?

Blogini on muuttumassa sellaiseksi.

Kaikenlaista ihanaa vain tapahtuu.

***

Eilen postilaatikosta kolahti jotakin, joka on miltei yhtä ihanaa kuin vastapainettu kirja -- nimittäin taittovedos.

(c) J.S. Meresmaa

Ja tänään, tänään julkaistiin Usva International 2015. Ihanaa! Lehdessä on mukana lisäkseni kuusi suomalaista spefikirjailijaa: Magdalena Hai, Maija Haavisto, Saara Henriksson, Janos Honkonen, Jussi Katajala ja Anne Leinonen. Viimeiseksi mainitulle kuuluu iso kiitos upeasti tehdystä työstä ja mahdollisuudesta osallistua julkaisuun!

Novellin Laulaisin surusi mereen, eli Tears for the Sea, on englanniksi kääntänyt ihana Greta Katz.

Zine on ilmaiseksi ladattavissa. Pdf avautuu suoraan klikkaamalla joko tästä tai kuvatekstistä.

Usva International 2015

Vaan tiedättekö mitä? Jotain muutakin ihanaa tapahtui!

Sain pukkilämpimäisen suoraan käpälään!

(c) V. Rintala

Christine Thorelin suomentama, Saara Henrikssonin ja Markku Soikkelin toimittama novellikokoelma Surupukki esittelee kuusi ruotsalaista tarinankertojaa. Ei muuta kuin tutustumaan ruotsalaisen nykyspefin tarjontaan! Tiedän, mitä lukemista nappaan matkalle Archipelaconiin...

Rellestäkää ihanien kirjojen parissa, ihanat!

Son siinä!

Niinku täällä Tampereella sanotaan: son siinä!

Mifongin mahti lähti alkuviikosta kustantamoon. Nyt tehdään vielä muutama korjaus taittovedoksen pohjalta, ja sitten se menee painoon. Enää puhutaan muutamasta viikosta, kun elokuukin alkaa huomenna. Huikeaa!

Mahti on poikennut aiemmista osista siinä, että se on ollut "valmiina" (siis kirjoitettuna) jo pari vuotta, kustantamovaihdoksesta johtuen palloillut siellä täällä ja aina palannut huomaani vaatien milloin minkälaista hienosäätöä. Tuntuu, ettei siitä ole päässyt millään eroon -- aina se on kummitellut taustalla. Mutta nyt, nyt oli viimeinen kerta. (Olihan, olihan?) Ainakin voi sanoa, että tätä on hiottu hartaudella, jota ei ole tässä talossa ennen nähty.

Hullu helle ja ylitöiksi venyvät päivätyöt eivät helpottaneet loppurutistusta, mutta keksin oivan keinon millä jouduttaa duunia: riippumatto!

Oikolukua omenapuiden varjossa. (c) J.S. Meresmaa

Kirjailijan sunnuntai. (c) Greta Katz

Siinä kun itselleen lupaili, että "otan tästä vain muutaman luvun nyt, sitten käyn vilvoittelemassa järvessä ja tulen ihan muutaman luvun lukemaan vain, katsos tämähän on oikeastaan rentoutumista..." Kuinkas ollakaan, paksu pino oli kuin olikin luettu sunnuntai-iltaan mennessä.

Helppoon menin.

Vedos ja arvioita

Tuore taittovedos. Sormet syyhyävät!
(c) J.S. Meresmaa

Tällaista ihanaa odotti keittiön pöydällä, kun palasin Jyväskylästä kotiin. Mahdin taittovedos! Jälleen askel lähempänä julkaisua. Edes ajatus siitä, että joutuu käymään kässärin jälleen uusiksi täikamman tiheydellä, ei uuvuta niin pahasti kuin pelkäsin. Ehkä olen jopa salaa innoissani.

Paitsi Finnconin hellimä, olen myös arvioiden autuuttama: Ritarin ansiosta on viikonlopun aikana ilmestynyt kaksi arviota, Retalta Todella vaiheessa -blogissa ja Mikolta Kirjavinkeissä. Kiitos! Sarjan toisen osan arvioita ilmestyy yleensä vähemmän kuin ensimmäisen, joten olen jokaikisestä huippukiitollinen.

Helmikuun helmiä

Mifongin ajan taittovedokset saapuivat, ja se tarkoittaa, että tiedossa on oikolukua ja pikkutarkkaa tarkistamistyötä. Näin myös ensimmäistä kertaa miltä käsikirjoitus tulee näyttämään kirjana, kuvineen ja fontteineen. Nyt alkaa konkretisoitua, että julkaisu on todellakin aivan nurkan takana!

Osuuskumman kevään yhteisjulkaisu on tiedotuksessa: Huomenna tuulet voimistuvat -antologia tuo tulevaisuudenkuvia kynnyksellemme huhtikuussa. Osallistuin antologiaan novellilla Lintukoto. Mukana on runsas joukko taitavia kirjoittajia.

Mifongin perintöä on luettu Kirjojen salaisessa puutarhassa. Ihana nimi blogilla!

Muutoin vapaa-ajan ajatukset ovat tiiviisti kirjoittamisessa: nupullaan on monta tekstiä ja ideoita putoilee kuin syksyllä lehtiä. On vain loikattava toteuttamaan niitä, istuttava pehvansa puuduksiin ja naputella sormenpäänsä koviksi. Siinä lomassa on tiedossa illanvietto kirjailijakollegoiden kanssa.

Huomenna on Tampereella Suomalaisessa kirjakaupassa (Hämeenkatu 18) Pirkkalaiskirjailijoiden toinen kirjalauantai. Kannattaa poiketa kuuntelemaan!

Ai niin, ja Aamulehdessä julkaistiin eilen juttu lasten-ja nuortenkirjoihin liittyen. Haastateltavina olivat Kirsti Kuronen, Sari Peltoniemi, Päivi Lukkarila, Salla Simukka ja meikäläinen.

Yllätyksiä postilaatikossa

Ei, tämä ei liity naapurikiistoihin tai ystävänpäivään.

Olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät lähetellä kortteja ja kirjeitä. Äkkiseltään on vaikea kuvitella toista asiaa, joka piristäisi ja ilahduttaisi yhtä lailla hetkeä, joka tavallisesti on sumea siirtymä työpaikalta kotiin. Väsyneenä. Nälkäisenä. Kun mainospostin ja laskujen seasta pilkistää ystävän pullea kirje, väsymys on tiessään. Jotain ihmeellistä on tapahtunut, joku on ajatellut minua jossakin ja nähnyt vaivan kirjoittaa käsin, ja sanat, joilla hän on ajatellut minua, saapuvat viimein perille. Sähköposti ei tunnu samalta koskaan.

Viikko sitten torstaina keittiön pöydällä odotti pullea paketti. Erityisen mielenkiintoisen siitä teki Kariston sininen logo. Mikämikämikä. Täytyi hypistellä. Ravistella. Missä sakset. Ei, ei se ole kirja, liian pieni. Auki, auki.

Kortteja. Mifongin perinnön kansikuva, kirjan nimilogo. Niitä lähti ystäville, heti seuraavana päivänä.

Ja tänään, tasan viikkoa myöhemmin, kun ruokasaaliin kanssa raahauduin päiväsaikaan kotiin yskien ja niistäen kolmatta viikkoa, mielessä vain sänky ja peitto ja tyyny ja lepo, odotti isompi paketti minua. Karistolta sekin. Rapiseva. Käsikirjoituksen kokoinen.

Joko se nyt? Äkkiä, äkkiä, missä sakset. Nyt sen näkee, ensi kertaa. Sellaisena kuin se kansien välissä tulee olemaan. Miltä kuvat näyttävät, miltä fontti?

Hellästi käärin paketista nivaskan, joka on minun esikoiseni. Käsinkirjoitettu kirje kustannustoimittajalta. Ohjeistus taittovedoksen oikolukemiseen. Neljä ja puolisataa sivua työmaata tarkoille silmille.

Totta se on. Julkaisu lähestyy.