Eri mittakaavan maailmoja

Tammen taimi. Talvi edessä pienellä. (c) J.S. Meresmaa

Nyt se on. Syys. Syy siihen, että metsäkävelyillä on uusia tuoksuja, voimakkaita värejä ja rapsuvia lehtiä. Ihanaa!

Kaikkialta mihin katse metsässä osuu, löytyy pieniä arvoituksia. Pieniä maailmoja ja tarinantaimia. Tuo juurakon silmä tuossa, nuori tapionpöydän alku tuolla. Nariseva kuusi, kuin joku näkymätön roikkuisi hirressä ja kiikkuisi hiljaa.

Linnut kerääntyvät parviksi, ihmiset kahviloihin ja koteihinsa lämpimien juomien ääreen.

Syys!

Kun kosketat runkoa, kosketat kultapitsilatvaa.
(c) J.S. Meresmaa

Viikko sitten riemuitsin uuden kirjoittamista. Riemua on syytä jatkaa: kaksi mielessä pitkään irrallaan pyörinyttä ideaa löysivät toisensa ja synnyttivät tarinan. Wham! Yhdessä hetkessä ajatusten ja kysymysten ketju. "Entä jos?" Rakenne levitti itsensä eteeni. Episodeja. Kertojaäänet esittivät kukin vuorollaan äänilajinsa. Hellurei.

Ja vielä tilauksesta.

Novellia siis pukkaa. Novelleista on sanottava sen verran, että kokemuksesta olen oppinut ettei novelli kypsy yhtään sen nopeammin kuin romaani. Siellä on takana yhtä paljon ajattelutyötä ja siten maailmaa, mutta tarinasta vain kirjoitetaan paljon pienempi osa näkyviin. Itse kirjoittamiseen siis kuluu vähemmän aikaa yksinkertaisesti siitä syystä, että sanoja on vähemmän.

Maailmaa yhtä paljon.

Kevätauringossa lintuja, rakkautta

Tänään olen työstänyt Naakkamestarin viimeisen taittovedoksen kuosiin, eli lukenut sen vielä yhden kerran tarkkaan läpi ja lähettänyt loput korjausmerkinnät eteenpäin kustantamoon. Seuraavaksi onkin painokoneiden aika.

Koska päivä on ollut ihan julmetun upea ja lämmin ja täynnä lintuja, piti lähteä vähän metsäilemään työskentelyn vastapainoksi. Katsokaa noita punaisia kanukoita, miten ne hohtavat koivujen välissä taivasta vasten! Pahkaparvekkeet odottavat pieniä auringonpalvojia, kosket kuohuavat kiirettä joka ei ole kiirettä, liikettä joka ei vie minnekään vaan soljuu loputtomalla voimalla kuin aika. Silmut notkuavat varjokohtien jäitä vasten, lunta ei täällä näe, sinivuokot ovat syöneet kaiken.

Metsäilijän on hyvä istahtaa virran äärelle, haistaa heräävä luonto. Lintujen ilon tuntee iholla -- ei vain laulua, vaan rakkautta. 

(c) J.S. Meresmaa

 (c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Luita ja kuivuvia marjoja

Syksyisillä metsäretkillä mielikuvitus pääsee vilistelemään omia, pieniä polkujaan. Viikon sisään on syntynyt monta uutta ajatusta, idearypästä ja tarinansiementä. Joskus minua ahdisti kaikkialta taskuun pompahtelevat ideat. Mitä minä näillä nyt teen? Aikaisempiakin on toteuttamatta, projekteja on kesken. Aika ei riitä!

(c) J.S. Meresmaa

En ahdistu enää.

Tunnen oloni turvatuksi kuin orava, joka ennen talvea kerää terhoja ja kätkee niitä maahan. Sillä voi tulla se päivä, kun kätkettyä terhoa tarvitaan. Osa epäilemättä jää maahan ja unohtuu, mutta kukaties, kenties, siitäkin kasvaa vielä joskus puu.

(c) J.S. Meresmaa

Rakastan syksyn kuulautta, kuoleman rapinaa ja sienien löyhkää. Värejä. Hiljaisuutta, jonka lähteneet linnut jättävät metsiin. Kylmyyttä, joka kirkastaa vedet ja käpristää lehdet. Yöpakkanen suutelee marjat pehmeiksi.

(c) J.S. Meresmaa

Juuri nyt edessäni on synkkä tarina, mutta joskus on kerrottava synkkiä tarinoita.

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Kaikki padot

(c) J.S. Meresmaa

Seuraa irtiotto. Ei nettiä, ei puhelinta, ei häiriöitä. Vain metsä ja järvi ja sauna. Pino lähdekirjoja, läppäri ja muistikirja. Kirjoituspäiväkirja. Tarina, joka tahtoo ulos.

Äänet kuiskivat, kertoja on ilmaissut tahtonsa. Edessä oleva sekä pelottaa että houkuttaa. Maallinen keho sinnittelee luomisen vyöryä vastaan.

Kaikki padot kuitenkin murtuvat, lopulta.

Keskiyön kestit

Juhannus on takanapäin ja arki edessä. Kolmeen päivään mahtui niin paljon silkkaa olemista ja elementtejä, että tuntuu kuin olisi ollut viikon lomalla. Yhtenä aamuna minä ryökäle vähän kirjoitinkin, mutta enimmäkseen keskityin nautiskelemaan kirjoitushalun tunteesta ja orastavan tarinan läikehdinnästä rinnassa. Ja tietenkin metsästä. Mielikki, metsän emäntä, oli varsin antelias samoojalle: eläinkunnasta pääsi ihastelemaan kaikenlaista peltopyyperheestä käkiin ja peuroista hirveen. Valkoiset vanamomättäät ja maariankämmekät lumosivat. Metsäpurot, sammaljoet ja sateen jälkeen lähes sinertävärunkoiset hongikot.

(c) J.S. Meresmaa

Melko täydellistä, etten sanoisi.