Yhtä ja samaan aikaan toista

Puuh!

Radiohiljaisuus on johtunut siitä, että olen lukenut Kadottaman taittovedosta silmät kipeinä. Dedis pääsi yllättämään takavasemmalta kiireellä, kiitos flunssan, joka veti naisen kanveesiin useammaksi päiväksi. Mutta nyt kässäri on kammattu läpi, ja toivottavasti leijonanosa typoista ja taittovirheistä ja kömpelyyksistä on havaittu ja korjattavaksi merkitty.

(c) J.S. Meresmaa

Puuh vielä kerran!

Viime viikolla oli taas se hetki, kun kyseenalaistin tiiliskivien kirjoittamisen mielekkyyttä. Kun oli oikolukenut yli 200 sivua tekstiä, eikä ollut vielä puolivälissäkään urakkaa. Siis enhän minä suunnitelmallisesti, tietoisesti, jokaista Mifonkia tee miltei viisisataasivuiseksi. Tarinat vain ovat sen pituisia. Ei niitä oikein lyhyemminkään voi kertoa. Ja silti samaan aikaan jo kirjoittaessani olen tietoinen sanamääristä ja siitä, että haluan pitää osat jotakuinkin samanmittaisina.

Yhtä ja samaan aikaan toista. Kenties tätä on piilotajunnan ja tietoisen yhteistyö?

***

Tähän aikaan vuodesta on kirjailijaelämässä jännä vedenjakaja: kiihkeä kirjasyksy messuineen ja muine tapahtumineen alkaa ja kalenteri täyttyy. Suuret kirjaprojektit, joskus vuosienkin mittaiset, valmistuvat. Meikäläisellä on edessä kolme suurta sosiaalista tapahtumaa: Turun kirjamessut, Helsingin kirjamessut ja Eurocon Barcelonassa. Introvertti sisälläni inisee, mutta se toinen vertti on vähän innoissaankin. Etenkin tuosta Barcelonasta!

Eilen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa kirjoitin pitkästä aikaa uutta. Voi siskot miten hyvältä se tuntui! Monta kuukautta on mennyt editoidessa aiemmin kirjoitettuja, eikä sillä pääse samaan fiilikseen kuin uutta luomalla. Mutta kun nyt katson syksyn kalenteriani, herää epäilys ehdinkö realistisesti kirjoittaa ihan kaikkea sitä, mitä haluaisin.

Jotain kuitenkin.

Aurinkoa päiviinne!

Erheitä etsimässä

Shiiit. Mitä tapahtui heinäkuulle? Se otti ja mennä humpsahti päivätöiden parissa.

Ehdin sentään vähän kirjailijantöitäkin: Mifongin kätkemän taittovedos on nyt oikoluettu. Joka kerta kiroan loppuvaiheessa, että miksi pitää ihmisen kirjoittaa tiiliskiviä. Pääsisi vähemmällä, jos kirjoittaisi tiiviimmin. Sitten muistan, että sille on syynsä minkä vuoksi sarjasta itsestään on kasvanut nyt jo neliosainen ja aivan varmuudella vähintään viisiosainen: tämä fantasiatarina nyt vain on xxxl-kokoa. Henkilöhahmot ja juonet vaativat tilansa, mifongeista puhumattakaan!

Viime vuoden oikolukuloppukiristä helteen piinassa viisastuneena vannoin, että tekisin tänä vuonna viisaammin ja olisin oikein ekstrahuolellinen sen kässäriversion kanssa, joka menee taittoon. Olisi sitten vähemmän korjailtavaa oikolukuvaiheessa.

(c) J.S. Meresmaa

No, kyllä sitä korjailtavaa silti löytyi. Itseni huvitukseksi keräsin dataa siitä, minkälaisia korjauksia ja kuinka paljon Kätkemän taittoversioon tein.

Taittokorjaus (sisältää muun muassa sellaisia asioita kuin tavutusvirheet, sisennysvirheet, väärät kappalejaot ja rivitysvirheet) 20 kpl 

Typo (tahattomat yhden kirjaimen suuruiset kirjoitusvirheet, kuten "virheät silmät" tai "käänsi päätän") 13 kpl 

Sanatoisto (sama tai hyvin samankaltainen sana toistuu liian lähekkäin virkkeessä/kappaleessa/luvussa) 3 kpl

Erisnimivirhe (toisinaan pyllyillään nimien kanssa, kun henkilöhahmoja on iso liuta) 3 kpl

Taivutusvirhe (sisältää myös rektiovirheet) 12 kpl

Puuttuva sana  1 kpl

Sanamuutos (joskus oikolukiessa pälkähtää mieleen osuvampi sana, tai sitten jokin sana toistuu liiankin yleisesti omassa sanastossa, jolloin on hyvä varioida vähän) 47 kpl

Pilkku (joko puuttuva tai ylimääräinen) 11 kpl

Poisto (täytesanoja, turhia alleviivauksia tai johtolauseita) 40 kpl 

Yhdyssanavirhe 4 kpl

Lauserakennemuutos/Sanajärjestysmuutos (joskus huomaa väärän painotuksen tai kankean ilmaisun) 10 kpl 

Lisäys (kun on jäänyt jotain huomionarvoista/tärkeää mainitsematta...) 7 kpl 

Kaksoispisteen poisto (tämä on minulla ihan omanaan, koska se on yltynyt maneeriksi ja on siten ankaran tarkkailun alla) 5 kpl

***

Lopuksi kukkaniitty ja metsämansikoita, koska iso urakka alkaa olla takana! Kätkemää odotellaan kirjakauppoihin saapuvaksi syyskuussa, silloin maisemat ja tunnelmat ovat jo erilaiset.

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Hullu tuulihelle

Perjantai. Helle. Hullu tuuli tekee mahdottomaksi taittovedoksen oikoluvun ulkosalla, joten varauduin herkkueväillä viikonlopun koitokseen. Kyseessä on siis Mifongin kätkemä, joka on kaavailtu painoon meneväksi elokuussa ja julkaistavaksi syyskuussa. Kummasti muistelisin, että myös Mahdin taittovedoksia tahkosin tajuttomassa kuumuudessa. Onko tästä muodostumassa perinne?

Viides Mifonki-käsikirjoitus on muuten saanut nimensä: Mifongin kadottama. Päästä kuuluu hiljaisia naksahduksia (älkää huolestuko!), kun tarinan osaset, pienet ja suuret, loksahtelevat kohdilleen.

Jännää.

(c) J.S. Meresmaa

Huomenna lauantaina on muuten Tampereen Vapriikissa Dark Market, mikä on Lumous-festivaalin yhteydessä järjestettävä sympaattinen myyntitapahtuma. Osuuskummakin on paikalla!

Son siinä!

Niinku täällä Tampereella sanotaan: son siinä!

Mifongin mahti lähti alkuviikosta kustantamoon. Nyt tehdään vielä muutama korjaus taittovedoksen pohjalta, ja sitten se menee painoon. Enää puhutaan muutamasta viikosta, kun elokuukin alkaa huomenna. Huikeaa!

Mahti on poikennut aiemmista osista siinä, että se on ollut "valmiina" (siis kirjoitettuna) jo pari vuotta, kustantamovaihdoksesta johtuen palloillut siellä täällä ja aina palannut huomaani vaatien milloin minkälaista hienosäätöä. Tuntuu, ettei siitä ole päässyt millään eroon -- aina se on kummitellut taustalla. Mutta nyt, nyt oli viimeinen kerta. (Olihan, olihan?) Ainakin voi sanoa, että tätä on hiottu hartaudella, jota ei ole tässä talossa ennen nähty.

Hullu helle ja ylitöiksi venyvät päivätyöt eivät helpottaneet loppurutistusta, mutta keksin oivan keinon millä jouduttaa duunia: riippumatto!

Oikolukua omenapuiden varjossa. (c) J.S. Meresmaa

Kirjailijan sunnuntai. (c) Greta Katz

Siinä kun itselleen lupaili, että "otan tästä vain muutaman luvun nyt, sitten käyn vilvoittelemassa järvessä ja tulen ihan muutaman luvun lukemaan vain, katsos tämähän on oikeastaan rentoutumista..." Kuinkas ollakaan, paksu pino oli kuin olikin luettu sunnuntai-iltaan mennessä.

Helppoon menin.

Syksyn hedelmiä

Tämä viikonloppu on yhtä juhlaa: kahdet julkkarit, joista toiset ovat glamour-teemalla, toiset steampunkin hengessä.

Kyllä -- syksyn suurin kirjallinen duunini Mifongin ajan lisäksi on ollut ensimmäinen suomalainen steampunk-novellikokoelma, ja nyt se on vihdoin tullut painosta! Yksin ei tätä olisi aikaiseksi saatu: ilman taittajan apua ja toimitusapua ja muiden osuuskummalaisten ahkerointia kokoelma kärvistelisi vielä novellikässäreinä tietokoneen uumenissa. Yhdeksän kirjoittajaa ovat luoneet huikaisevia höyrypunk-maailmoita, joita on ollut ilo lukea ja toimittaa, vaikka loputtomat oikolukukerrat koettelivatkin välillä kärsimättömän mieltä.

Lopputulos pyyhki tuskastumiset kerta heitolla tiehensä. Se on valmis! Se on upea! Se on yhteistyöllä ja rakkaudella tehty!

Kirjailija väistämättä joutuu opettelemaan editoimista, oikolukua ja stilisointia, mutta toisten tekstien toimittaminen on kuitenkin hyvin erilaista kuin oman tekstin. Parhaiten oppii tekemällä ja yhdessä tietotaitoa jakamalla, sen tätä tehdessä huomasin.

Vaikka oma lehmä on niin syvällä ojassa, ettei edes turpaa näy, suosittelen tätä lämpimästi kaikille niille, joita kiehtoo viktoriaaninen aika, höyrykoneet ja mielikuvitukselliset keksinnöt; seikkailut, romantiikka ja jännitys. Steampunkissa on jotain perinteistä ja samaan aikaan ennen näkemätöntä -- miten oivat edellytykset viihtymiselle!

Kiireisimmät löytävät kirjaa myynnistä jo tätä kautta.

Myöhemmin antologiaa on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan -- e-kirjaa unohtamatta!

Pilkkupaini

En ollut se kaikkein innokkain oppilas äidinkielen tunneilla, jos totta puhutaan. Kieliopin tärkeys ja suomen kielen erikoislaatuisuus ei ottanut juurtuakseen mieleen, joka seikkaili muissa maailmoissa ja oli kiinnostuneempi elämästä koulun ulkopuolella.

Vaan ei huolta: vaikka kielioppikiihkeyttä ei löytynyt kovin paljoa myöhemminkään, korva onneksi taipuu kielen kuulemiseen ja silmä on harjaantunut kaikesta luetusta. Näillä vältetään karkeimmat mokat, mutta petraamistakin löytyy. Hienosäätö alkoi oikeastaan vasta muutama vuosi sitten. Kielioppia on kerrattu lapsen innolla, jota lapsena ja nuorena ei ollut. Harmi vain, että oikeinkirjoitusoppaisiin on vaikea saada juonta ja draamaa (Muikku-Wernerin Kielipoliisin käsikirja (Tammi) tekee mukavan poikkeuksen paperinmakuisiin oppaisiin), muuten niitä lukiessa voisi nauttia, ei nukahtaa.

Mutta ne pilkut.

Ovat kuulemma opeteltavia sääntöjä, sanovat. Niin on piin likiarvokin, sanon minä. Säännöt olen lukenut etuperin ja takaperin ja alunperin, mutta päässä ne eivät pysy. Jouduin taipumaan tähän toteamukseen, kun yhdellä oikolukukerralla poistin käsikirjoituksesta kaksisataa pilkkua ja toisella oikolukukierroksella lisäsin niitä kolmesataa. Kolmannella kerralla yritin pitää kielen keskellä suuta ja päädyin poistamaan sata. Hemmetin hyödyllistä.

Muutama pilkkusääntö on ymmärrettävissä. Luettelo. Sivulause. Tarkennus. Dialogi. Pari mainitakseni.

Lohduttaudun sillä, että kaunokirjallisessa tekstissä on taiteellisia vapauksia. Kunhan lukija ymmärtää ja kunhan lukijaa ei pudoteta lauseiden rytmistä unohtamalla pilkkua kokonaan. Liian tiheä pilkuttaminen puolestaan katkoo soljuvuutta. Tulee tunne, ettei päästä eteenpäin.

Paljon selventää, kun lukee tekstiään ääneen. Silloin rytmitys aukeaa ja lause vapautuu ja pilkunkin paikka löytyy. Ehkä. Tämä on muuten hyvä neuvo, mutta kyllä siinä kurkun kestävyyttä koetellaan, kun kirjoittaa fantasiatiiliskiviä eikä esimerkiksi runoja.

Mikä on teidän murheenkryyninne oikeinkirjoituksessa?