Sanat valuvat ajatukset

Olen tyhjä sanoista. Tarkemmin: tyhjä tarinoiden mittaisista sanoista.

Tässä, juuri nyt, on täytyttävä hetkestä. Läsnäolosta. Tuulesta, joka ajaa eri pilvet saman taivaan halki joka päivä. Valosta, joka aamuisin ja iltaisin venyy, eikä malta mennä levolle lainkaan.

Sykli toistuu.

(c) J.S. Meresmaa

Kohta on jälleen syksy, jolloin kirjoitan. Tulee talvi. Kirjoitan. Kevät. Kirjoitan.

Kesä...

Saatan kirjoittaa silloinkin, mutta ihan vähän ja vain mieleen tarttuvalla musteella.

Juuri nyt on katseltava pilviä. Järven alati muuttuvaa pintaa. Kyykäärmeen sahalaitoja kivikoissa. Luonnonkukkia, joiden kauneus paljastuu vasta läheltä katsottaessa. On nähtävä leinikkiä puskevia pieniä linnoja sammalkummuilla ja todettava räsymatolla kulkeva rautainen jättihyönteinen.

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Son siinä!

Niinku täällä Tampereella sanotaan: son siinä!

Mifongin mahti lähti alkuviikosta kustantamoon. Nyt tehdään vielä muutama korjaus taittovedoksen pohjalta, ja sitten se menee painoon. Enää puhutaan muutamasta viikosta, kun elokuukin alkaa huomenna. Huikeaa!

Mahti on poikennut aiemmista osista siinä, että se on ollut "valmiina" (siis kirjoitettuna) jo pari vuotta, kustantamovaihdoksesta johtuen palloillut siellä täällä ja aina palannut huomaani vaatien milloin minkälaista hienosäätöä. Tuntuu, ettei siitä ole päässyt millään eroon -- aina se on kummitellut taustalla. Mutta nyt, nyt oli viimeinen kerta. (Olihan, olihan?) Ainakin voi sanoa, että tätä on hiottu hartaudella, jota ei ole tässä talossa ennen nähty.

Hullu helle ja ylitöiksi venyvät päivätyöt eivät helpottaneet loppurutistusta, mutta keksin oivan keinon millä jouduttaa duunia: riippumatto!

Oikolukua omenapuiden varjossa. (c) J.S. Meresmaa

Kirjailijan sunnuntai. (c) Greta Katz

Siinä kun itselleen lupaili, että "otan tästä vain muutaman luvun nyt, sitten käyn vilvoittelemassa järvessä ja tulen ihan muutaman luvun lukemaan vain, katsos tämähän on oikeastaan rentoutumista..." Kuinkas ollakaan, paksu pino oli kuin olikin luettu sunnuntai-iltaan mennessä.

Helppoon menin.

Vielä ehtii...

Nimittäin osallistua kirja-arvontaan! Osallistujia on niin imartelevan paljon, että tiedossa saattaa olla myös lohdutuspalkinto...

Tänään olen miettinyt luovuutta ja joutilaisuutta ja niiden kahden yhteiseloa. Kiirettä on pitänyt niin päivätyösaralla kuin kustannusosuuskunnan parissa puuhastelussa. Kirjoittaakin olen yrittänyt jossain välissä, mutta tuntuu että se puoli polkee nyt paikallaan eikä etene. Olen koettanut myös syventyä lukemaan China Miévilleä ennen kuin silmäluomet lupsahtavat kiinni. Vaikka kirjan jännite toimii ja juonikin vetäisi, unimaailman kutsu on voimakas. Suomen kesän valoisuudessa on kyllä se hyvä puoli, että jonkin aikaa voi elää harhassa, jossa kuvittelee että vuorokauteen on ilmaantunut lisätunteja.

Mutta tulevana viikonloppuna aion mennä mökkiin metsän huminan keskelle ja kuopsutella kesäntuoksuista maata.