Hurlumhei

Vähän on sellainen "hurlumhei, tehosekoittimessa ollaan" -olo. Turun kirjamessuista on tuskin toivuttu, kun on tämä kämpän kääriminen ja kauppaaminen käpälissä, Helsingin kirjamessuihin valmistautuminen käynnissä, yhden antologian toimittamista ja toisen taittamista, kannen viimeistelyä, palautteenantoa ja sen sellaista kiireetöntä mukavaa. Kuumekin päätti vierailla, kai se oli sellainen "nyt on vähän liikaa lämpöjä, likka" -tyylin muistutus. Marraskuun alussa kutsuu Barcelona ja Eurocon, josta myöhemmin lisää.

Jollain taikakeinolla olen onnistunut kaiken tämän keskellä kirjoittamaan novellin, ja eilen minussa heräsi tunne, että olisipa tosiaan kiva kirjoittaa. Hipsunhei, no mutta sehän kuulostaa briljantilta! Joko on kulunut tarpeeksi aikaa editoiden vanhoja ja kurotellen kohti uusia, tai sitten olen vain niin puristuksissa mannerlaattojen välissä, että jo ajatus kirjoittamisesta kuulostaa syvään hengittämiseltä. (Mitä se toki on, mutta joskus ilma on parasta mahdollista ja joskus se on tunkkaista.)

On sellainen sanonta, että laiska töitään luettelee, mutta paskat siitä. Jos en luettelisi, unohtaisin puolet. Päänsisäinen prosessinhoitaja se siellä vain huutelee.

Ihan mahdottoman hienoja asioita on tapahtumassa. Mahdottoman isoja. Kai silloin on ihan OK, jos joutuu välillä vähän haukkomaan?

Muistutus kaikille ajankulkijoille

(c) J.S. Meresmaa

Vedä henkeä. Sinä pystyt siihen.

Älä ajattele aikaa vain kellotauluna tai kalenterimitoissa, muista miten se on sopeutuvainen. Miten sinä olet sopeutuvainen. Älä murehdi montako päivää tästäkin viikosta menee muuhun kuin kirjoittamiseen. Älä murehdi, sillä sinä olet oman aikasi mestari.

Keskity. Siinä piilee avain. Älä suotta kuluta aikaasi laskemalla tekemättömiä töitä, napsi niitä työlistalta pois yksi kerrallaan. Pysy suunnitelmassa. Älä kanna huolta siitä, mikä vasta on edessä. Ole tässä. Nyt.

Älä unohda, että sinä itse olet arvokkain instrumentti. Olet työllesi korvaamaton. Syö hyvin. Liiku.

Hengitä.

Rakasta.

Vuosi, joka katosi

Menneen vuoden voisi tiivistää tähän: mitä tapahtui; joko se meni?

Minun on vaikea ymmärtää, mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunut. Uskomattomia onnenhetkiä, roppakaupalla uusia, upeita tuttavuuksia, takaiskuja, työtä, työtä, työtä... Erityisen onnellinen olen kahdesta asiasta: olen ollut terve ja kotirintama on pysynyt rauhallisena. Muuten olisi ollut piru irti.

Jos vertaisin mennyttä vuotta esikoisvuoteeni, pari seikkaa tulee mieleen. Ensinnäkin, olen julkaissut kahtena viime vuotena ihan poskettoman määrän tavaraa. (Omalla mittapuullani.) Tämä julkaisuvauhti on kuitenkin ollut seurausta siitä, että pöytälaatikossa on ollut materiaalia, jota hyödyntää. Kertaalleen kirjoitettu on vähätöisempi muokata julkaisuun kuin novellin kirjoittaminen alusta lähtien.

Veikkaisin, että tulevina vuosina julkaisujen määrä kutistuu, mutta se on ihan tervettä. Paljon on kiinni myös siitä, kuinka paljon pääsen kirjoittamaan kokopäiväisesti. Ja se onkin yksi uusi juttu viime (ja alkavalle) vuodelle: apurahoitus. Minulla ei olisi kerta kaikkiaan mitään toivoa kirjoittaa kuin pari novellia vuodessa tai romaani kolmessa vuodessa, ellen olisi saanut apurahaa. Kiitos siis apurahan myöntäjille! Rahoitus toi muassaan myös ymmärryksen siitä, että minut otetaan vakavasti kirjailijana. Kirjailijuudesta on todella muovautumassa ammatti ja ammatti-identiteetti. Ihan kivuitta se ei ole käynyt.

Huippua olivat myös tunnustukset, joita työni saivat ehdokkuuksien ja sijoituksien myötä. Pieniä, mutta merkittäviä viitteitä siitä, että suunta -- jos sellaista on -- on oikea. Ja lukijapalautteet, etenkin ne positiiviset (tähän iso sydän)! Kiitos myös kaikille kärsivällisyydestä, sillä viimeistään lokakuussa alkoi tuntua siltä, että pää pysyy hartioilla vain vaivoin ja asioita unohtuu. Älkää siis ottako mitään henkilökohtaisesti, jos olen käyttäytynyt oudosti.

Ja jos esikoisvuotena sanoin enimmäkseen 'kyllä', vuonna 2013 jouduin sanomaan enimmäkseen 'ei'.

Ennen kuin tämä menee ihan vetistelyksi (olen vähän flunssainen, joten tunteet ovat erityisen pinnassa, pahoitteluni), vielä pieni katsaus vuoteen 2014.

Tulossa ainakin nämä:

- Kielolinna, novelli antologiassa Ruumiittomat, Osuuskumma, helmikuu 2014.
- Ritarin ansio, alkukesästä 2014, Osuuskumma. Jatkoa Keskilinnan ritarit -sarjaan.
- Mifongin mahti, elokuussa 2014, Myllylahti. Jatkoa Mifonki-sarjaan.

Työn alla on toki muutakin, kuten vaihtoehtohistoriallinen romaani, artikkeli kirjoittamisoppaaseen, rillumapunk-novelli ja muutama muu novelli, mutta näiden julkaisut ovat vielä auki ja kirjoittaminen kesken.

Jotenkin minulla on tunne, että vuoden päästä ihmettelen jälleen: mitä tapahtui? Joko se meni?

Siinä välissä ei auta muu kuin yrittää pitää polla kasassa ja kirjoittaa.

Voimainponnistuksia

Selvisin. Takana kaksitoista työpäivää perätysten, niistä useimmat kymmenen-kaksitoistatuntisia. Kesän tiukin työrupeama on ohi, mutta aiheuttaa toisen ruuhkan kirjoitusrintamalla. Kommentoimatta on neljä novellia, muokkaamatta yksi oma novelli, stilisoimatta pienoisromaani. Lisäksi tänään hain postista Mifongin mahdin kässärin, johon kustannustoimittaja on tehnyt merkintänsä. Siihen paneutuminen siirtyy auttamatta elokuulle, kenties jopa syyskuulle.

Käsikirjoitus, joka odottaa vuoroaan.

Eikä sovi unohtaa kirjankantta, jonka olen lupautunut tekemään.

Nyt keho on kuitenkin niin uupunut, ettei ajattelukaan luonnistu. Yksi vapaapäivä tähän väliin. Unta. Lepoa. Huomenna lisää hiiliä kattilaan ja menoksi!

Voi tätä hoppua, hoppua, hoppua

Kunpa voisin sanoa, että viikon blogihiljaisuus johtuu siitä, että olen nauttimassa Suomen suvesta jossain, missä ei ole nettiyhteyttä. Hah ja pah, töitä minä puurran. Päivätyössä on kiireisin aika nyt, esimerkiksi tänään tuli tehtyä yksitoistatuntinen päivä. Antologiaan tarjolla olevat novellit odottavat kommentointia, oma novelli lojuu keskeneräisenä ja kämppä näyttää siltä kuin siellä olisi päästetty vapaaksi kolme unettomuudesta kärsivää hilleriä.

Vaan eipä hätää! Juhannus lähestyy ja sitä myötä kolme vapaapäivää, jotka aion viettää nettiyhteydettömästi. Ja mielellään poissa kotoa, jotta siivoamispaine ei pääse kiusaamaan. Läppärin nappaan kuitenkin kainaloon, sillä ensi viikonlopun aikana on lähestulkoon ainoa hetki saada kirjoitettua jotain.

Lukemista olisi kuitenkin tarjolla innokkaimmille jo nyt, sillä tuorein numero romanttisesta lukemistolehdestä Ursulasta on julkaistu! Kyseessä on chick lit -numero ja sen pääsee lataamaan itselleen täältä. Muuan neiti Sarantikin on sinne kynäillyt...

***

Mifongin perintö on luettu Päiväunien salainen elämä -blogissa ja  The Late Night Book Clubissa (jälkimmäisessä yksityiskohtaista pohdintaa muun muassa juonikuvioista, joten spoilerivaara olemassa! Hauska myös huomata, että päähenkilöiden ikäero on nostettu esiin.)

Myös Mifongin ajasta on ilmestynyt blogiarvioita. Maija Kirjojen keskellä -blogista luki kirjan mökkitöiden lomassa. Morren maailmassa todettiin, että lukuja huomasi ahmivansa pikkutunneille asti. Kirsi Kirsin kirjanurkasta jäi kärsimättömänä odottamaan jatkoa.

Kyllä näiden varassa kelpaa ensi syksynä naputella neljättä! Mifongin mahti, sarjan kolmas osa, on parhaillaan kustannustoimittajalla luettavana. Sen kohtalo on vielä auki.

***

Suomen suurin fantasia- ja scifitapahtuma Finncon on aivan nurkan takana. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla pohditaan vastavoimia, jaetaan kirjallisuuspalkintoja, kuunnellaan kirjailijoita ja kirjoittamisaiheisia paneeleita, ostetaan, vaihdetaan ja myydään kirjoja, ihaillaan taidetta, tavataan vanhoja tuttuja ja tutustutaan uusiin. Esiintymiset-sivulta löytyy oma ohjelmani. Osuuskumman pöydän luota minut löytää muulloinkin. Tämä on minulle vuoden "The"-tapahtuma. Helsingin kirjamessut kalpenevat mennen tullen, sillä Finnconista puuttuu uuvuttava messumeininki eikä ohjelma keskity kirjaesittelyihin. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Suosittelen erityisesti spefin ystäville!

Nyt takaisin novellisorvin ääreen. Muuten ei tule loppua, loppua, loppua...

Vauhti kiihtyy ja tie pölisee

Viime aikoina olen huomannut ärtyväni helposti, jos jokin ei heti suju. Aika ei tunnu riittävän kaikkeen ja mielessä pörrää sen sata asiaa, ideaa ja itua, joihin toivoisi syventyvänsä edes sitten joskus kun ei kerran pysty nyt heti. Valo, joka vajoaa tynkäyöksi horisontin taa, kannustaa kehon kierroksille, jotka talvipimeinä olisivat mahdottomia.

Tästä ehkä voi päätellä, että tällä hetkellä olen aika kiireinen. Päivät kuluvat töissä muutamassa silmänräpäyksessä ja illalla vauhti jatkuu Osuuskumman, kirjoittamisen ja muun elämän (kröhöm, niin minkä) parissa.

Työn alla on parikin novellia: seuraavaan Ursulaan on tulossa novelli nimeltä Furberry, jonka ensimmäinen editointikierros alkaa pian. Toinen steampunk-novelli on noin puolivälissä. Juuri eilen sitä lukiessani kehräsin, sillä muutama suuri muutos, joiden kanssa olin ähkinyt reilu kuukausi takaperin, on vihdoin korjattu onnistuneesti. Teksti tuntuu vahvalta. Tarina merkitykselliseltä.

Viime viikon suurin työ oli pienoisromaanini editoiminen kustannustoimittajan merkintöjen pohjalta. Aseenkantajan kunnia on tulossa Osuuskummalta elokuussa e-kirjana, ja olen siitä melko täpinöissäni. Kun viime postauksessani pohdin sitä, miten mahdotonta kirjailijan on itse määritellä teostensa laatua tai arvioida niiden sopivuutta julkaisuun, Aseenkantajan kunnia saa minut hykertelemään malttamattomana. Tietyllä tavalla koen sen olevan parasta mitä olen koskaan kirjoittanut. Tunne on ristiriitainen ja hullukin siinä mielessä, että pidän Mifonki-sarjaa yhtä itselleni päätyönä ja tärkeimpänä, mutta Aseenkantajan kunniassa olen kurottanut sellaiselle tasolle, jolla olen haastanut itseni -- ja toivottavasti myös lukijan. Jos teokselle haluaisi jonkin genren nimetä, se olisi eroottinen spefiveijarikertomus. Kyseessä on sarjan avaus, mutta älkää vain kysykö kuinka monta osaa tähän on tulossa!

Olen suunnitellut myös kirjankansia ja mainoksia, kirjoittanut artikkelin ja kirjoituskilpailunovellin. Kun alan miettiä mitä kaikkea oikein onkaan käynnissä, alulla tai tulossa, en ihmettele miksi en ehdi lukea kaikkea mitä haluaisin ja miksi blogi on jäänyt hieman hiljaisemmalle tulelle porisemaan. Kävijätilastot kertovat, että kyllä tätä vielä lukemassa käydään, ja jäseniäkin on pian sata, joten varmaankaan minun ei kannattaisi murehtia.

Ja miksi murehtisinkaan, sillä nyt on työnantajan kanssa sovittu kirjoitusvapaideni alkavan syyskuussa! Jään töistä palkattomalle ainakin puoleksi vuodeksi, ja sen mahdollistavat saamani apurahat. Nöyrin kiitokseni kirjalliseen työhöni uskomisesta ja sen tukemisesta Pirkanmaan kulttuurirahastolle ja kirjastoapurahalautakunnalle! Edessä on ehkä historiani tuskallisimmat kesäkuukaudet, mutta puristettava on.

Makoisana mansikkana tämän päivän kermakakun päällä (anteeksi, tähän aikaan illasta en kykene enää hillitsemään analogioitani) oli Nenä kirjassa -blogin arvio Mifongin ajasta.

***

Huomenna tiistaina Tampereella tapahtuu mielenkiintoisia: Maailmankauppa Tasajaossa Tammelantorin kupeessa osuuskummajaiset ja tasajakolaiset pitävät kirjallisen illan otsikolla Kuvittele tulevaisuus. Keskustelemassa tulevaisuuden ihmisoikeuksien sekä ruuan- ja energiantuotannon näkymistä fiktion pohjalta ovat M.G. Soikkeli, Anni Nupponen, Christine Thorel ja meikä. Tervetuloa!

Haaveita matkoista

Blogihiljaisuus on seurausta työkiireistä. Vielä ainakin kuukauden päivät on tiedossa puristusta kaikilta työrintamilta, mutta edessä siintää keidas nimeltä talvi, jolloin toivottavasti on hengähdystauko tiedossa. Haaveilen matkasta, olkoonkin kuinka lyhyt tai lähelle suuntautuva tahansa. Suunnitelmia ei ole. Mieli kuitenkin kaipaa muutosta maisemaan, sillä mifonkien maailmaan matkaaminenkaan ei ole vaihtoehto nyt, kun muut työt vaativat tekijää. Kirjoittaja minussa vaanii hetkeä, jolloin hiljaisuudelle ja levolle olisi aikaa. Kaikki on nyt pinnalla, syviin vesiin ei pääse. Ehkä sitten kun aurinko on menettänyt valtaosan voimastaan ja pimeys tiivistää kaiken pieneen tilaan, syvät vedet aukeavat. Välillä veteen aukeaa railoja, näen vilahduksia pinnan alta, houkuttelevia ideoita ja kalaparvia, joita tekisi mieli lähteä seuraamaan. Mutta tiedän, etten voi.

Tällä hetkellä työn alla olevien tekstien ja kuvien sadonkorjuuta kuitenkin odotan Innolla. Kyllä, hyvin isolla ja merkittävällä innolla. Eräs keskeneräinen ja itselleni hyvin tärkeä iso projekti etenee loppuvaiheita kohti. Myös Mifongin ajasta tehtiin päätös, että se julkaistaan keväällä Karistolta. Käsikirjoitus on hyvässä vaiheessa eikä minulla ole sen suhteen stressiä. Vastaanotto onkin sitten asia erikseen, mutta sen aika on vasta puolen vuoden päästä enkä aio kantaa huolta siitä nyt.

Nyt on aika tehdä.

Ajatuksia Finnconin aattona

Päivätyö on pitänyt minut hirmuisen kiireisenä ja tuntuu, ettei iltaisinkaan oikein osaa rauhoittua. Finnconia ajatellen tämä on siinä mielessä hyvä asia, etten ehdi jännittää esiintymisiä. Kääntöpuolena piilee vaara, että vedän viikonlopun samalla tahdilla ja sunnuntai-iltana virta loppuu kertalaakista. Yöunista en onneksi ole joutunut tinkimään...

Sanomattakin lienee siis selvää, etten ole viime aikoina kauheasti kirjoitellut. Yksi novellikertomus (en tiedä vielä kumpi se on) on kyllä työn alla ja loppusijoituspaikka (eli julkaisu) on varsin varmaa. Tämä on toinen kerta, kun kirjoitan "tilauksesta". On ollut hyvin mielenkiintoista ja opettavaa aloittaa kirjoitusprosessi sen pohjalta mitä etsitään sen sijaan, että saisi jumalaisen hienon idean, näyn tai oivalluksen ja lähtisi kirjoittamaan pelkästä luomisen autuudesta. Ajattelen tätä eräänlaisena ammattitaidon hiomisena: mielestäni kirjailijan pitäisi pystyä tuottamaan kelpoa tekstiä ja vähintään mukiinmenevän -- ellei hyvän -- tarinan ilman inspiraation odottelua tai sisäsyntyistä pakkoa. On varsin jännä tunne, kun jo kirjoittamisen alussa tietää, että tässä on onnistuttava. Useinhan novelleja ja kertomuksia kirjoittelee pöytälaatikkoon. Niistä voi sitten valikoida parhaimpia ja tarjota eteenpäin, mutta tällaisessa tapauksessa tilanne on erilainen: hyvää on synnyttävä. Haaste kiehtoo!

Ja siitä pääsen asiaan: seuraava julkaisuni on aivan oven takana! Romanttinen spefilehti Ursula, josta viime postauksessa mainitsinkin, sisältää myös allekirjoittaneen novellin -- sen ensimmäisen, joka on kirjoitettu suoraan julkaisuun. En ole kiireideni vuoksi ehtinyt tällä kovinkaan paljon hekumoida, mutta sen tiedän, että kansikuva on aivan upea, kuvitus on laadukasta ja mukana on useita nimekkäitä kirjoittajia! Viihteen ystävänä tuskin maltan odottaa.

Iloinen yllätys oli myös lukija-arvio Mifongin perinnöstä Booking it some more -blogissa. On aina hauska kuulla miten eri tavalla lukijat kokevat kirjan eri puolet. Erityisesti minua hauskuutti Booksyn kuvaus kirjan ensimmäisestä aloitusyrityksestä. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että alun voisi kuvitella kirjaimelliseksi ja todenmukaiseksi maailmansynnyn kuvaukseksi. Uusia näkökulmia, uusia näkökulmia!

Marken maailma on myös lukenut ja arvioinut Mifongin perinnön. Hienoa!

Vielä ehtii...

Nimittäin osallistua kirja-arvontaan! Osallistujia on niin imartelevan paljon, että tiedossa saattaa olla myös lohdutuspalkinto...

Tänään olen miettinyt luovuutta ja joutilaisuutta ja niiden kahden yhteiseloa. Kiirettä on pitänyt niin päivätyösaralla kuin kustannusosuuskunnan parissa puuhastelussa. Kirjoittaakin olen yrittänyt jossain välissä, mutta tuntuu että se puoli polkee nyt paikallaan eikä etene. Olen koettanut myös syventyä lukemaan China Miévilleä ennen kuin silmäluomet lupsahtavat kiinni. Vaikka kirjan jännite toimii ja juonikin vetäisi, unimaailman kutsu on voimakas. Suomen kesän valoisuudessa on kyllä se hyvä puoli, että jonkin aikaa voi elää harhassa, jossa kuvittelee että vuorokauteen on ilmaantunut lisätunteja.

Mutta tulevana viikonloppuna aion mennä mökkiin metsän huminan keskelle ja kuopsutella kesäntuoksuista maata.

Lopputalven lumipallo

Aina se yllättää, vaikka sitä osaa odottaa. Nimittäin kevätkiireet.

Toissapäivänä kuulin kustantamosta, että Mifongin perintö on pian menossa taittoon. Kansitekstit sain luettavaksi ja hyrisin tyytyväisyyttäni. Homma etenee. Hitaasti, mutta vääjäämättä, kuten on tapana sanoa.

Sain palautetta novellistani, joka on tulossa kesäksi julkaistavaan Ursula-lehteen, joten sen työstäminen jatkuu. Tiedossa on myös kuvitustöitä uusrahvaanomaisessa hengessä. Ja tahti kiristyy, sillä ensi kuussa alkaa päivätyö ja eräs matka lähestyy ja sitä ennen on saatava valmiiksi paljon, koska vapaa-aika vähenee räjähdysmäisesti.

Sitten ilmestyykin jo Mifongin perintö, on kirjamessut (jos sinne valitaan esiintyjäksi -- kustantamohan voi vain suositella ja messuorganisaatio päättää) ja julkistamistilaisuus, johon on paikkakin varattu ja kutsua luonnosteltu.

Eikä siinä sittenkään kaikki.

Aion nimittäin toteuttaa esikoisestani kirja-trailerin, koska ajatus kuulostaa niin hauskalta. Laadin jo kuvakäsikirjoituksen ja kirjoitin sen auki. Kuvamateriaalia puuttuu vielä, samoin lavastusesineistöä, jota täytyisi käydä metsästämässä kirpputoreilta. (Jos jollain on lainata punaista samettiviittaa ja keskiaikaishenkistä tikaria, laittakaa sähköpostia!) Trailerimusiikki sentään on jälkityöstöä vaille valmis.

Mutta ensin pitäisi selättää flunssa, joka tuli, näki ja voitti, ja aikoo ilmeisesti ottaa uusintakierroksen.