Nimeämättömille tähdille

Hei sinä, jonka kirja julkaistiin tänä vuonna!

Sinä, jonka teos ei ole saanut näkyvyyttä
kritiikkien
mainosten
messujen
kirjalistausten
palkintoehdokkuuksien
tai edes kirjakauppaketjujen myyntiin ottamisen muodossa.

Kirjasi on olemasssa.

Sinä teit sen. Kirjoitit valmiiksi kaikesta huolimata. Kiroilit, hikoilit, kestit.
Sait kirjasi julki.
Avasit uuden ikkunan maailmaan.
Loit taivaalle tähden, ihmeen jonkun löydettäväksi.

Ja vaikka kaikilla tähdillä ei ole nimeä,
eivätkä kaikki tähdet näy valosaasteen takaa,
ei yöllinen tähtitaivas olisi sama ilman niitä.
Sinun tarinasi on siellä. Ikuisesti.
Sillä on merkitystä.

Haaveita matkoista

Blogihiljaisuus on seurausta työkiireistä. Vielä ainakin kuukauden päivät on tiedossa puristusta kaikilta työrintamilta, mutta edessä siintää keidas nimeltä talvi, jolloin toivottavasti on hengähdystauko tiedossa. Haaveilen matkasta, olkoonkin kuinka lyhyt tai lähelle suuntautuva tahansa. Suunnitelmia ei ole. Mieli kuitenkin kaipaa muutosta maisemaan, sillä mifonkien maailmaan matkaaminenkaan ei ole vaihtoehto nyt, kun muut työt vaativat tekijää. Kirjoittaja minussa vaanii hetkeä, jolloin hiljaisuudelle ja levolle olisi aikaa. Kaikki on nyt pinnalla, syviin vesiin ei pääse. Ehkä sitten kun aurinko on menettänyt valtaosan voimastaan ja pimeys tiivistää kaiken pieneen tilaan, syvät vedet aukeavat. Välillä veteen aukeaa railoja, näen vilahduksia pinnan alta, houkuttelevia ideoita ja kalaparvia, joita tekisi mieli lähteä seuraamaan. Mutta tiedän, etten voi.

Tällä hetkellä työn alla olevien tekstien ja kuvien sadonkorjuuta kuitenkin odotan Innolla. Kyllä, hyvin isolla ja merkittävällä innolla. Eräs keskeneräinen ja itselleni hyvin tärkeä iso projekti etenee loppuvaiheita kohti. Myös Mifongin ajasta tehtiin päätös, että se julkaistaan keväällä Karistolta. Käsikirjoitus on hyvässä vaiheessa eikä minulla ole sen suhteen stressiä. Vastaanotto onkin sitten asia erikseen, mutta sen aika on vasta puolen vuoden päästä enkä aio kantaa huolta siitä nyt.

Nyt on aika tehdä.

Jossakin kukkivat kirsikkapuut

Ilman kunnon taukoja kirjoittaminen ei virvoitu. Olen onnistunut olemaan ajattelematta kirjoittamista ja kaikkea siihen liittyvää viikkoon, ja se on saavutus se. Taaksepäin katsoessa ihmetyttää se kaikkivoipaisuus, jolla kirjoittamisen maailma on minut imaissut kurimukseensa. Vuosia, vuosia on kulunut ja minä olen koostunut pääasiassa kirjaimista.

Tauon jälkeen tulee aina hetki, jolloin kirjoittamista alkaa ennakoida. Jospa onkin unohtanut miten se tehdään. Jospa mikään ei täytäkään sitä mikä on ummessa. Jospa sanoja ei enää ole.

Ennakoivat jossittelut ovat ennenkin osoittautuneet paikkansapitämättömiksi, mutta nyt olen juuri tuossa siirrostilassa: jollain tavalla on osattava alkaa taas ajatella kirjaimitse.

Onneksi on tämä viipyvä hetki; on muisto vuorista ja villikirsikoiden kukista. Hiljainen mieli ja kiire aidan takana.