Haaveita matkoista

Blogihiljaisuus on seurausta työkiireistä. Vielä ainakin kuukauden päivät on tiedossa puristusta kaikilta työrintamilta, mutta edessä siintää keidas nimeltä talvi, jolloin toivottavasti on hengähdystauko tiedossa. Haaveilen matkasta, olkoonkin kuinka lyhyt tai lähelle suuntautuva tahansa. Suunnitelmia ei ole. Mieli kuitenkin kaipaa muutosta maisemaan, sillä mifonkien maailmaan matkaaminenkaan ei ole vaihtoehto nyt, kun muut työt vaativat tekijää. Kirjoittaja minussa vaanii hetkeä, jolloin hiljaisuudelle ja levolle olisi aikaa. Kaikki on nyt pinnalla, syviin vesiin ei pääse. Ehkä sitten kun aurinko on menettänyt valtaosan voimastaan ja pimeys tiivistää kaiken pieneen tilaan, syvät vedet aukeavat. Välillä veteen aukeaa railoja, näen vilahduksia pinnan alta, houkuttelevia ideoita ja kalaparvia, joita tekisi mieli lähteä seuraamaan. Mutta tiedän, etten voi.

Tällä hetkellä työn alla olevien tekstien ja kuvien sadonkorjuuta kuitenkin odotan Innolla. Kyllä, hyvin isolla ja merkittävällä innolla. Eräs keskeneräinen ja itselleni hyvin tärkeä iso projekti etenee loppuvaiheita kohti. Myös Mifongin ajasta tehtiin päätös, että se julkaistaan keväällä Karistolta. Käsikirjoitus on hyvässä vaiheessa eikä minulla ole sen suhteen stressiä. Vastaanotto onkin sitten asia erikseen, mutta sen aika on vasta puolen vuoden päästä enkä aio kantaa huolta siitä nyt.

Nyt on aika tehdä.

Motto ja sen merkitys

Kirjailijalla kai pitäisi olla kolmesataa vuotta sitten eläneen ranskalaisen tai böömiläisen ajattelijan ytimekäs miete ohjenuoranaan, mutta minun kohdallani näin ei ole.

Mottoni olen lainannut urheilumerkki Nikeltä, vaikka urheilullisuus tarkoittaa kohdallani sitä, että osallistuin vaihtelevan urheasti liikuntatunneille koulussa. Tunnit kylläkin muistuttivat enemmän maailmanlaajuista häpäisymenetelmää kuin iloista ryhmäliikuntaa.

Just do it.

Ja siinä se. Lyhyessä lauseessa kaikki, mitä tekemiseen tarvitaan, sillä kirjoittaminenkin on nimenomaan sitä: tekemistä. Voi suunnitella ja lukea teorioita ja opiskella luovaa kirjoittamista ja lukea kirjoja, mutta loppujen lopuksi tekstejä ei saa aikaiseksi ellei niitä kirjoita.

Lause on siitäkin mainio, että se sopii oikeastaan minkä tahansa työn aloittamiseen. Pitäisikö tiskata? Just do it. Kaipaako pakastin sulattamista? Just do it. Onko aikomus opetella oikeinkirjoittamista? Just do it.

Mottooni kiteytyy kaiken hyvän lopullinen totuus: yksinkertaisuus. Kaikesta on löydettävissä punainen lanka, ydin, johon keskittymällä suuriltakin kokonaisuuksilta tuntuneet tehtävät pilkkoutuvat hallittavaksi kokonaisuudeksi. Romaania ei pysty edes aloittamaan, jos miettii sen puuduttavia päätösvaiheita: loputonta seulontaa, korjailua, hiomista. Tunnetta, että eikö tämä koskaan lopu. Eikö se ole jo valmis. Vieläkö täytyy palata tekstin äärelle. On ajateltava alkujuurta, tarinan lähdettä, omaa sisintään, ja sitten vain tehtävä.

Onko teillä, hyvät lukijat, mottoa? Jotain ajatusta, mietelmää tai ohjetta, joka kannustaa ja tuo lohtua?