Pieni fiktionkirjoittajan joulukalenteri, luukku 12

Alkusanat:

Tämän joulukalenterin saa ottaa juuri niin kevyesti tai vakavissaan kuin tahtoo. Tehtäviä ja harjoituksia sopii vapaasti soveltaa ja hyödyntää niin inspiraationa, haasteena kuin lämmittelyharjoituksena. Niiden pohjalta voi kehittää tarinan tai maustaa sillä jotakin toista. Tai vaikka kokeilla editointivaiheessa: tyyli on vapaa!

Harjoitukset ovat oman kirjoittamisen ohessa itse keksimiäni ja painottuvat vahvasti spefistisiin lähtökohtiin, olenhan fantasiakirjailija. Koostan kalenterin tehtävät lopuksi vielä yhdeksi kokonaisuudeksi, josta ne on helppo myöhemmin poimia omaan käyttöön.


***


Luukku 12.

Kropan virkistystauko

Kalenterin puolivälissä otetaankin harjoitus, joka ei tulisi äkkiseltään mieleen, kun kirjoittamisesta on kyse: nimittäin tauko.

En taida tuntea juuri ketään kirjoittajaa, jonka keho ei oireilisi koneella istumisen paljoudesta. Niska, hartiat, kädet, selkä... Ne on helppo saada juntturaan, jopa tulehduksen partaalle. Ota siis hetki sen miettimiselle, muistatko pitää taukoja riittävän usein. Liikutko näppiksen naputtelemisen vastapainoksi?

Tarjoan muutaman oman vinkin, mutta kaikki ei luonnollisesti sovi kaikille, joten käyttäkää omaa harkintaa.

- slaavikyykky
- joogavenytykset (näitä löytyy helposti hakusanoilla jooga + ylävartalo)
- tangosta (tai puun vaakaoksasta) roikkuminen
- metsäkävely

Jälkimmäinen aukaisee yleensä myös kässäreiden solmuja!

Ihminen on kokonaisuus, joten kehonhuolto on mielenhuoltoa ja siten myös luovuuden ruokkimista.

Ergonomiavinkkinä:

Joku viisas on sanonut, että paras työasento koneella on seuraava asento. Eli jos vain muistaa vaihtaa asentoa/jaloitella/venytellä tarpeeksi usein, on melko sama millaisessa asennossa tekee töitä.

Joskus, kun dedis on painanut päälle eikä jumeja ole voinut välttää, olen löytänyt apua keinutuolista ja syliin asetetusta läppäristä (läppärin ja reisien välissä pitää tosin olla jokin, mikä estää ihon kuumenemisen ja takaa tietokoneen tuulettumisen). Samoin sängyssä olen kirjoittanut niin, että läppäri on jalallisen aamiaistarjottimen päällä. Näillä apuvälineillä ja tyynyillä on ollut mahdollista säätää asento sellaiseksi, että on pystynyt pahassakin paikassa tekemään luvatut työt. Ennaltaehkäisy on kuitenkin aa ja oo!

Jos inspiraatiolla on tapana syödä tauot, laita kello soittamaan esimerkiksi 25 minuutin päähän, pidä tauko, ota uusi 25 min.

Tulevaisuuden minäsi kiittää!


***


Aiemmin julkaistu:


Luukku 1. Ideaverryttely
Luukku 2. Törmäyttäminen ja genre
Luukku 3. Ankkuri
Luukku 4. Sanavaraston tuuletus
Luukku 5. Sää tunnelman luojana
Luukku 6. Aistit esiin
Luukku 7. Valot pois!
Luukku 8. Tukeudu kuvaan
Luukku 9. Eläimellistä menoa
Luukku 10. Adverbien ohijuoksutus
Luukku 11. Värikimara

Selätys

Se oli siinä, tältä erää. (c) J.S. Meresmaa

Vastaan hangoitellut käsikirjoitus on saatu vihdoin selätettyä. Raakaversio on valmis. Viimeinen piste on isketty paikoilleen. Toimiiko se? Onko se hyvä?

Ei hajuakaan. Olen synnytyksen jälkeisessä tiedottomuuden tilassa. Kyllä, tiedottomuuden. Kaikki on mustaa. Minulla on hämärä aavistus, että olen unohtanut lunastaa muutaman tekstiin istuttamani koukun; solmia muutamien juoneen ujuttamien lankojen päät. Mutta käsikirjoituksessa on nyt alku, keskikohta ja loppu. Siinä on juoni ja rakenne. Henkilöt kehittyvät ja jännite kohoaa loppua kohden. Kohoaahan?

Tarinan viimeinen piste on paikoillaan. Tai oikeastaan se on kysymysmerkki. Jahka alan editoida pienen tauon jälkeen, saan sitten siirrellä sitä mielin määrin haluamaani suuntaan.

Sitä ennen ei auta muu kuin antaa tomun laskeutua tämän käsikirjoituksen päälle ja hypätä ihan muiden hommien pariin.

Jossakin kukkivat kirsikkapuut

Ilman kunnon taukoja kirjoittaminen ei virvoitu. Olen onnistunut olemaan ajattelematta kirjoittamista ja kaikkea siihen liittyvää viikkoon, ja se on saavutus se. Taaksepäin katsoessa ihmetyttää se kaikkivoipaisuus, jolla kirjoittamisen maailma on minut imaissut kurimukseensa. Vuosia, vuosia on kulunut ja minä olen koostunut pääasiassa kirjaimista.

Tauon jälkeen tulee aina hetki, jolloin kirjoittamista alkaa ennakoida. Jospa onkin unohtanut miten se tehdään. Jospa mikään ei täytäkään sitä mikä on ummessa. Jospa sanoja ei enää ole.

Ennakoivat jossittelut ovat ennenkin osoittautuneet paikkansapitämättömiksi, mutta nyt olen juuri tuossa siirrostilassa: jollain tavalla on osattava alkaa taas ajatella kirjaimitse.

Onneksi on tämä viipyvä hetki; on muisto vuorista ja villikirsikoiden kukista. Hiljainen mieli ja kiire aidan takana.