Pieni fiktionkirjoittajan joulukalenteri, luukku 12

Alkusanat:

Tämän joulukalenterin saa ottaa juuri niin kevyesti tai vakavissaan kuin tahtoo. Tehtäviä ja harjoituksia sopii vapaasti soveltaa ja hyödyntää niin inspiraationa, haasteena kuin lämmittelyharjoituksena. Niiden pohjalta voi kehittää tarinan tai maustaa sillä jotakin toista. Tai vaikka kokeilla editointivaiheessa: tyyli on vapaa!

Harjoitukset ovat oman kirjoittamisen ohessa itse keksimiäni ja painottuvat vahvasti spefistisiin lähtökohtiin, olenhan fantasiakirjailija. Koostan kalenterin tehtävät lopuksi vielä yhdeksi kokonaisuudeksi, josta ne on helppo myöhemmin poimia omaan käyttöön.


***


Luukku 12.

Kropan virkistystauko

Kalenterin puolivälissä otetaankin harjoitus, joka ei tulisi äkkiseltään mieleen, kun kirjoittamisesta on kyse: nimittäin tauko.

En taida tuntea juuri ketään kirjoittajaa, jonka keho ei oireilisi koneella istumisen paljoudesta. Niska, hartiat, kädet, selkä... Ne on helppo saada juntturaan, jopa tulehduksen partaalle. Ota siis hetki sen miettimiselle, muistatko pitää taukoja riittävän usein. Liikutko näppiksen naputtelemisen vastapainoksi?

Tarjoan muutaman oman vinkin, mutta kaikki ei luonnollisesti sovi kaikille, joten käyttäkää omaa harkintaa.

- slaavikyykky
- joogavenytykset (näitä löytyy helposti hakusanoilla jooga + ylävartalo)
- tangosta (tai puun vaakaoksasta) roikkuminen
- metsäkävely

Jälkimmäinen aukaisee yleensä myös kässäreiden solmuja!

Ihminen on kokonaisuus, joten kehonhuolto on mielenhuoltoa ja siten myös luovuuden ruokkimista.

Ergonomiavinkkinä:

Joku viisas on sanonut, että paras työasento koneella on seuraava asento. Eli jos vain muistaa vaihtaa asentoa/jaloitella/venytellä tarpeeksi usein, on melko sama millaisessa asennossa tekee töitä.

Joskus, kun dedis on painanut päälle eikä jumeja ole voinut välttää, olen löytänyt apua keinutuolista ja syliin asetetusta läppäristä (läppärin ja reisien välissä pitää tosin olla jokin, mikä estää ihon kuumenemisen ja takaa tietokoneen tuulettumisen). Samoin sängyssä olen kirjoittanut niin, että läppäri on jalallisen aamiaistarjottimen päällä. Näillä apuvälineillä ja tyynyillä on ollut mahdollista säätää asento sellaiseksi, että on pystynyt pahassakin paikassa tekemään luvatut työt. Ennaltaehkäisy on kuitenkin aa ja oo!

Jos inspiraatiolla on tapana syödä tauot, laita kello soittamaan esimerkiksi 25 minuutin päähän, pidä tauko, ota uusi 25 min.

Tulevaisuuden minäsi kiittää!


***


Aiemmin julkaistu:


Luukku 1. Ideaverryttely
Luukku 2. Törmäyttäminen ja genre
Luukku 3. Ankkuri
Luukku 4. Sanavaraston tuuletus
Luukku 5. Sää tunnelman luojana
Luukku 6. Aistit esiin
Luukku 7. Valot pois!
Luukku 8. Tukeudu kuvaan
Luukku 9. Eläimellistä menoa
Luukku 10. Adverbien ohijuoksutus
Luukku 11. Värikimara

Koneidensa eteen kangistuneet kirjailijat

Rooibos on kirjoitellut työasennoista ja sen tuskastuttavuudesta blogissaan. Aihe innosti minua, sillä en tiedä yhtäkään ihmistä, joka ei paljosta tietokoneella olosta olisi jollain tapaa fyysisesti kärsinyt (henkiset kärsimykset jääköön käsittelemättä tässä kirjoituksessa).

Kirjoittajan kehon suurimpia ongelmakohtia lienevät niska, hartiat, selkä ja ranteet. Omalla kohdallani oireilevat eniten selkä ja hartiat, joskin tämä talvi on sujunut suuremmitta selkäkivuitta, sillä työpisteeni on vaihtunut keittiönpöydän ääreltä olohuoneen sohvapöydän ääreen. (Ei kuulosta sekään kovin hyvältä, vai mitä?) Tällä työpisteen muutoksella onnistuin estämään jalkojen ristimisen monelle mutkalle pöydän alla. Selkäkivut jäivät sille tielleen, kun en enää väännä ruotoani ihmeelliseen vinkuraan. Jalkojen ristiminen oli täysin alitajuntaista puuhaa, joten kun kirjoittaminen imaisi keskittymisen, polvi löysi polven päälle ja nilkka nilkan päälle. Vartin kirjoittamisen jälkeen havahtui siihen, että onpa kankea olo...

Ihanne varmaan olisi, jos olisi ergonominen työpöytä ja ergonominen tuoli. En ole kyllä koskaan tällaiseen yhteensopivuuteen törmännyt. Kuvittelisin, että siitä ihmeellisyydestä saa pulittaa pitkän pennin. Ja, mikä mielenkiintoista, en pidä kirjoittamista työnä. En ainakaan vielä. Ehkä tämä vaatii jonkinlaisen syvemmän ymmärryksen siitä, että kirjoittaminen todellakin on nyt ja toivottavasti myös tulevaisuudessa työtä, josta saan korvauksen. (Ehkä se korvaus on tällä hetkellä niin pieni, että se estää ammatti-ajattelun? Sitähän ei voi mitenkään pitää palkkana.) Palkkatyöhän minulla on yhä aivan toisaalla, joskin vain osan vuotta.

Jos ymmärtäisin kirjoittamisen vakavana työnä, josta saadaan palkkaa (joka kirjailijan kyseenollessa siis on myyntituloja, lainauskorvauksia (hah!) ja mahdollisia apurahoja), olisinko valmis panostamaan työergonomiaan? Rehellisesti sanottuna en tiedä. Nyt olen huolehtinut siitä vaihtelemalla työasentoa ja liikkumalla. Kahvilassa kirjoittaa eri asennossa kuin sohvapöydän ääressä, sängyssä eri asennossa kuin keittiön työtason ääressä, jossa joskus olen seisten kirjoitellut. Vaihtelevuus on riittänyt ergonomiaksi tällä hetkellä.

Mutta todellinen ongelma on itse tietokone. Evoluutio ei ole valmistanut ihmistä käyttämään moista vehjettä. Varmasti aiemmin samankaltaiset ongelmat kiusasivat kirjoituskoneita hakkaavia. Voisin kuvitella, etteivät ne sen ergonomisempia olleet.

Ehkä kirjoitustyön fyysinen kulta-aika on vasta edessäpäin.