Marraskuu alkaa huomenna. Viime vuosina rytmiini on kuulunut tässä vaiheessa vuotta kirjoittaa, kirjoittaa niin pirusti ja luvan kanssa. Ja veri vetäisikin sormia näppäimistölle; mieleni meressä vilahtelee tarinoiden selkiä ja haluaisin tarttua niihin, kahlata syvemmälle ja löytää.
Tuntuu vain siltä, että vielä ei voi, lupaa ei ole saatu eikä otettu. On pysyttävä rannalla, tehtävä muita töitä, viimeisteltävä niitä, jotka ovat loppusuoralla. Velvollisuuksia on muillekin kuin sille äänelle, joka käskee merelle tarinoita pyydystämään.
Osa minusta miettii, onko tässä kyse viivyttelytaktiikasta. Kasaanko velvollisuuksia muuriksi minun ja meren väliin, jotta ei tarvitsisi pelätä hukkumista? Kirjoittaminen on henkisesti rankkaa puuhaa, koska joutuu olemaan niin paljon itsensä kanssa tekemisissä. Toisaalta rankkaa on pysytellä poissakin.
Kun nyt vain tulisi apuraha, mutta en usko että tulee, sillä postilaatikosta löytyy vain tyhjyyttä, joka kertoo että talvesta on tulossa kova. Kahtaalle repiviä voimia sisikunnassa: kirjoita, älä kirjoita, kirjoita. Ota aikaa, anna aikaa, ota aikaa. Aikaa ei ole.
***
Helsingin kirjamessuilla oli antoisaa, mutta maanantaina olin zombie. Niin paljon kirjoja ja ihmisiä -- vaikea päättää kummista pitää enemmän. Olin paikalla sekä lauantaina että sunnuntaina, joskin vain jälkimmäisenä päivänä haastateltavana. Kallion lukiolaiset isännöivät ja emännöivät Louhi-lavaa, jossa kaikki kiva tapahtui (tämä voi olla hieman puolueellinen mielipide). Anu Holopaisen
blogista näkee, että tapasin livenä Ardisin ja Reun (rajautunut valitettavasti kuvasta): katson jos myöhemmin viikosta saan purettua hovikuvaajani kamerasta omaa kuvasaldoa.
Lokimerkintä esikoiskirjailijan vuodenkulkuun kuulukoon näin:
"Helsingin kirjamessut, sunnuntai 28. lokakuuta. Ensimmäinen itsenäinen haastattelu. Kesto puoli tuntia. Etukäteen jännittää, että aika on niin pitkä. Pitää muistaa vastata pitkästi, ei lyhyesti. Ai kauhea. Mitä jos haastattelijat eivät olekaan pitäneet kirjasta? Oho, tuollahan on Ardis. Ja tuossa Reu! Ehkä ne ovatkin pitäneet siitä. Note to self: vartin päästä alkaa. Käy vessassa nyt. Puoli tuntia on pitkä aika, vaikka saisikin istua jalat ristissä. No niin, nyt on aika. Edelliselle taputettiin jo. Mikrofoni on/off? On. Kylläpä spottivalo on kirkas. Kaada vettä mukiin valmiiksi, jos suuta alkaa kuivata. Tästä se lähtee.
Mitä, joko tämä oli viimeinen kysymys? Joko puoli tuntia meni? Tämähän oli
kivaa. Miksi edes epäilin? Mikrofoni off. Taputuksia. Pois kirkkaista valoista. Ai niin, se vesi."
