11.10.2016

Hurlumhei

Vähän on sellainen "hurlumhei, tehosekoittimessa ollaan" -olo. Turun kirjamessuista on tuskin toivuttu, kun on tämä kämpän kääriminen ja kauppaaminen käpälissä, Helsingin kirjamessuihin valmistautuminen käynnissä, yhden antologian toimittamista ja toisen taittamista, kannen viimeistelyä, palautteenantoa ja sen sellaista kiireetöntä mukavaa. Kuumekin päätti vierailla, kai se oli sellainen "nyt on vähän liikaa lämpöjä, likka" -tyylin muistutus. Marraskuun alussa kutsuu Barcelona ja Eurocon, josta myöhemmin lisää.

Jollain taikakeinolla olen onnistunut kaiken tämän keskellä kirjoittamaan novellin, ja eilen minussa heräsi tunne, että olisipa tosiaan kiva kirjoittaa. Hipsunhei, no mutta sehän kuulostaa briljantilta! Joko on kulunut tarpeeksi aikaa editoiden vanhoja ja kurotellen kohti uusia, tai sitten olen vain niin puristuksissa mannerlaattojen välissä, että jo ajatus kirjoittamisesta kuulostaa syvään hengittämiseltä. (Mitä se toki on, mutta joskus ilma on parasta mahdollista ja joskus se on tunkkaista.)

On sellainen sanonta, että laiska töitään luettelee, mutta paskat siitä. Jos en luettelisi, unohtaisin puolet. Päänsisäinen prosessinhoitaja se siellä vain huutelee.

Ihan mahdottoman hienoja asioita on tapahtumassa. Mahdottoman isoja. Kai silloin on ihan OK, jos joutuu välillä vähän haukkomaan?

2 kommenttia:

  1. Hei! Nappasin kirjastosta sattumalta mukaani Keskilinnan ritarit-kirjan ja kotiin päästyäni luin sen yhdeltä istumalta. Kiitos siitä erittäin viihdyttävästä tuokiosta! Kyseinen kirja esitteli mulle myös koko Osuuskumma-kustantamon (ja löysin tänne blogiin), voi miten ilahduttava julkaisuluettelo! Heti seuraavaksi aion etsiä käsiini ainakin Naakkamestarin ja Ruumiittomat.

    Luin myös sun vela-aiheisen kirjoituksen ja pakko sanoa että samaistun suuresti! Mulla on ihan samanlainen aukko siinä lapsi-kohdassa, se on vaan koko asia ollut täysin ilman merkitystä mun elämässä. Ja ilman ihmetyksiä en tietystikkään ole saanut olla. Olen kaiken lisäksi vannoutunut vanhapiika, joten tuplaihmetyksiä saan osakseni, ei lasta eikä ees miestä!
    Niin ja se biologinen kello on todellakin pelkkä myytti, 70-luvulla kehitelty keino innostaa naiset synnyttämään (nuorempina). Täällä on aiheesta hyvä artikkeli: https://www.theguardian.com/society/2016/may/10/foul-reign-of-the-biological-clock

    Hauskaa Barcelonan matkaa!

    T: Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja linkistä, Anna!

      Mukava kuulla, että viihdyit Konnon ja Jehremin seurassa. :)

      Joo, on se vaan jännää miten nainen voi olla ihan onnellinen elämässään ilman lasta tai *gasp* miestä! Kaikkea ihanaa sinulle, toivottavasti tarinat viihdyttävät jatkossakin!

      Poista