Valopilkkuja pimeydessä

Esikoiskirjailijan syksy on tuntunut olevan täynnä tapahtumia ja tutustumisia uusiin ihmisiin. Paatuneelle kotihiirelle muutos on ollut suuri. Yksin olemiselle ja joutilaisuudelle on joutunut nipistämään aikarakoja, jotta polla kestäisi. Ei se pelkkä kirjailijuuden ensi askelten ottaminen ole täyttänyt kalenteria ja työvasua -- kustannusosuuskunnan perustaminen ja toisaalta vakityön saaminen ovat pitäneet huolen siitä, että päivä jakautuu noin kolmeen osaan: päivätyö, kirjoitustyö ja osuuskuntahommat. Tänään hankin kunnon vanhanaikaisen pöytäkalenterin: vuosiin en sellaista ole tarvinnut, mutta yhtäkkiä pieni seinäkalenteri ei enää riitä.

En kadu yhtäkään itselleni haalimaa hommaa enkä tekisi mitään toisin, joten eipä tässä valittamista. Plussaa on, että edes yhdestä näistä töistä saa palkkaa. Muut ovat perustuksia, joille rakentaa ja joiden kautta toteuttaa intohimojaan ja arvomaailmaansa.

Jos asiat menevät niin kuin olen suunnitellut, pian edessäni on kuukauden loma. Tässä ihanankreisissä elämäntilanteessa se tarkoittaa, että silloin

• on kirjoitettava Mifonki-sarjan kolmannen osan ensimmäinen versio loppuun
• on tehtävä tai ainakin saatettava hyvälle alulle Mifongin ajan kirjatraileri
• on suunniteltava erään kirjan kansi
• on kirjoitettava lehtiartikkeli
• on kirjoitettava pari novellia (deadline ei vielä kolkuttele, mutta parempi olla ajoissa liikkeellä).

Unohdinkohan jotain? Toivottavasti en. Sen sijaan että ahdistaisi, olen oikeastaan aika innoissani. Saa kirjoittaa ja kuvittaa ja herätä kun huvittaa!

***

Aletheia Kirjoihin kadonnut -blogista on lukenut Mifongin perinnön. 

***

Steampunk-antologia on tullut Akateemiseen kirjakauppaan myyntiin. Tampereen Akateemisessa kirja oli komeasti esillä. Hyvä, Akateeminen!

Kirjakauppakierroksella

Kun on elämänsä aikana vaellellut kirjakaupoissa lähes yhtä usein kuin ruokakaupassa, on tietenkin luonnollista, että kun oma kirja on ilmestynyt, käy katsomassa mitä sille kuuluu.

Mifongin perinnön julkaisusta on nyt kolmisen viikkoa. Ensimmäisen havainnon kuulen puhelimitse sukulaiselta: Mifongin perintöä on Akateemisessa kirjakaupassa. Käyn paikan päällä ja tottahan se on: kokonaista kaksi kappaletta löytyy nuorten hyllystä. Kuten aiemmin täällä paljastin, siirrän toisen niistä erilliseen scifi- ja fantasiahyllyyn. Ajattelen, että se löytää kohdelukijansa paremmin.

Toinen havainto kirjastani tulee kuvan muodossa: innokas kirjanostaja on ikuistanut kännykkäkamerallaan alla olevan näkymän.

Mifongin perintö on päässyt Pienen Kirjakaupan näyteikkunalle! (Pieni Kirjakauppa on itsellinen kirjakauppa

Tampereen Kalevassa, Sammonkadulla.) Johan lämmittää sydäntä, sillä ikävä kyllä en usko, että kirjani koskaan pääsee isoissa kirjakaupoissa muualle kuin perusvarastohyllyyn selkämys katsojaa kohti, toisten kirjojen puristukseen. Niin se vain menee.

Ja sitten onkin Suomalaisen kirjakaupan vuoro. Käväisen siinä, joka on Akateemista vastapäätä. Mifongin perintöä ei löydy mistään, ei nuorten osastolta tai scifi- ja fantasiahyllystäkään. Kysyn myyjältä. Hän sanoo, ettei ole moisesta kirjasta kuullutkaan, katsoo koneelta ja sanoo, että kirja on tilattavissa ja toimitusaika on pari päivää. Harmittelen, että kirjaa on saatavilla heti tuosta toiselta puolelta katua. Myyjän ilme muuttuu astetta ilahtuneemmaksi ja hän kertoo Hämeenkadun toisessa Suomalaisen myymälässä olevan kyllä hyllyssä heti pari kappaletta saatavilla. Näytevarastokappaleet, ajattelen, ja myyjä varmistaa asian mainitsemalla, että juuri siinä myymälässä on näytevarastokirjasysteemi. Kysyn vielä Koskikeskuksen myymälän tilannetta ja kuulen, että siellä on sama juttu: vähän myymälätilaa, joten Mifongin perintöä saa vain tilaamalla. 

Kiitän myyjää ja poistun miettien, miksi tilaisin kirjan kivijalkamyymälästä. Se on kalliimpi kuin nettikaupasta hankittuna (ymmärrän toki miksi) ja silti joudun odottamaan, että saisin sen. Eikö kivijalkamyymälän paras etu ole se, että kirjan saa hetinyt eikä ylihuomenna? 

(Jotkut ovat myös sitä mieltä, että asiantunteva palvelu on kirjakauppojen etu nettikauppoihin verrattuna. Joskus ehkä näinkin, mutta aika vajavaista on oman kokemukseni mukaan kirjakauppahenkilöiden kirjatietämys. Ei mikään ihme, kun kirjoja ilmestyy niin valtavasti ja henkilökuntaa on vähän. Joutuvat vielä kaiken lisäksi myymään jos jonkinlaista sesonkitilpehööriä.)

Paluu arkeen... ainakin melkein

Töistä tänään palatessani koukkasin Akateemisen kirjakaupan kautta. Mifongin perintö näytti ehtineen jo nuortenosastolle lukijoita odottamaan. Toivottavasti se löytää tiensä piakkoin myös fantasiahyllyyn, joka Akateemisessa on ihan erillisenä! (Hyvä on, myönnetään, autoin ehkä yhtä kappaletta vähän sinne päin. Noloa, eikö? Mutta miten ne kaikki potentiaaliset lukijat muuten sen löytäisivät...)

Eilen olin sitten valokuvattavana lehtijuttua varten. Olen ollut tästä hyshys, koska mikään ei ole varmaa, ennen kuin se on varmaa ja tuntuisi hölmöltä huudella asioista, jotka eivät ehkä toteudu. Mutta luullakseni tajusin yhden asian, mikä on erityisen hienoa esikoisvuodessa: uusien ihmisten tapaaminen ja uudenlaisten kokemusten karttuminen. Yhtäkkiä elonpiiri onkin laajentunut. Sadastakahdeksastakymmenestä kolmeensataankuuteenkymmeneen. Näen laajalti kuin Sauron, mutta toivottavasti hieman myönteisemmin tarkoitusperin ja tuloksin.

Kirjatrailerikin on pian valmis, enää muutaman päivän työ. Olen myös palannut pitkään levänneeseen Mifonkisarjan kakkososan käsikirjoitukseen, jonka luen vielä kerran läpi ja lähetän sitten kustannustoimittajalle.

Ja muuten, URS:in novelliantologia Huomenna ne tulevat pyörähti painosta samoihin aikoihin kuin esikoisromaaninikin. Osallistuin antologiaan merenneitonovellilla Laulaisin surusi mereen, jota pidän tähänastisista novelleistani onnistuneimpana. Antologiaa saa täältä -- eikä muuten rasita kukkaroa!