Vuoden ensimmäisiä

Kevään kirjalistoja on alkanut vähitellen ilmestyä verkkolehtiin. Savon Sanomat on julkaissut listauksensa myös nuortenkirjapuolelta. (Lasten- ja nuortenkirjat listataan lehdissä yleensä viimeisinä.) Mifongin aika löytyy listalta, mikä on hienoa. Jotkut teistä ehkä muistavatkin viime keväisen avoimen kirjeen Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukselle. Oman esikoiskirjan puuttuminen valtakunnan päälehden kattavaksi luullulta listalta todella pahoitti mielen. Kävi ilmi, että kulttuuritoimitus ajattelee listaa poimintana kevään kirjavalikoimasta, vaikka otsikko lupaa toisin ja lukijatkin ovat olleet muussa luulossa.

Kiinnostuneena seuraan miten tänä vuonna käy Helsingin Sanomien ja Aamulehden kanssa. Miten he otsikoivat, kertovatko, että kyse on poiminnoista? (Aamulehden kaunokirjallisuuslistauksen lopussa on maininta, että uutuuslistoja täydennetään tarpeen mukaan. Eli heillä on ainakin pyrkimys mahdollisimman hyvään kattavuuteen.) Hyvä on myös muistaa, että nettilehden listaukset ovat huomattavasti laajempia kuin paperiversioiden.

Joku ehkä miettii, että kylläpä se nyt jaksaa itkeä pienestä. Mitä väliä on, puuttuuko joltain sanomalehden listalta? Elämä on epäreilua, get over it.

Niin, onhan elämässä toki suurempiakin asioita murehdittavaksi, mutta kirja voi menettää potentiaalisen lukijansa niin helposti. Näkyvyydestä taistelussa ei ole kyse kirjailijan halusta tyrkyttää itseään tai edes työtään julkisuuteen (julkaisun jälkeen teos on julkinen väistämättä), vaan siinä on kyse lukijan ja kirjan kohtaamisen mahdollisuuksien parantamisesta. Jos kirja ei ole uutuuslistoilla, ei löydy kaupan hyllystä kuin mahdollisesti näytevarastokappaleena jos sitäkään, eikä saa arvioita lehdissä, näkyvyydestä on lohkaistu jo aimo pala.

Kirja, joka ei näy missään on kirja, jota ei myydä. Niin se vain on. Lukijan löytäminen nykyajan informaatiotulvan keskellä on kirjan suurin haaste. Siksi mahdollisuuksien kaventaminen korpeaa.

***

Mifongin perintöä on luettu kirjablogeissa runsaasti tämänkin vuoden puolella. Miten ilahduttavaa! Lukukokemuksista voi lukea Normandiani-blogista, Nenä kirjassa -blogista ja Kirjojen keskellä -blogista.

On käynyt myös niin, että olen kirjoittanut tämän vuoden ensimmäisen novellini, joka julkaistaan huhtikuussa Osuuskumman ekoscifiantologiassa. Ja niinkin on päässyt käymään, että olen kirjoittanut artikkelin aikakauslehteen ensimmäistä kertaa elämässäni. Lehti julkaistaan helmikuussa ja kerron siitä myöhemmin lisää.

Hyvä Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus

Hyvä Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus,

Olemme huolissamme lasten ja nuorten kirjallisuuden näkyvyydestä ja arvostuksesta lehdessänne. Julkaisitte maanantaina 20.2.2012 “Kevään lasten- ja nuortenkirjat” -listan. Toisin kuin otsikointi antaa ymmärtää, listalta puuttui useita kirjoja ja kirjailijoita, joiden nimet oli kuitenkin kustantamoista ilmoitettu. Nettilehden lista ei myöskään ollut kattava. Suomen suurilevikkisimpänä lehtenä Helsingin Sanomilla on erityinen asema ja vastuu uutisointinsa oikeellisuudessa. Nykyinen käytäntö on harhaanjohtava lukijoita kohtaan ja suorastaan haitallinen kirjailijoille, joista monille Helsingin Sanomien kevään kirjalista on ainoa tapa ilmoittaa suurelle yleisölle, että kirja on ilmestynyt. Näin erityisesti esikoiskirjailijoille, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa, sekä pienempien kustantamoiden kirjailijoille, joilla ei ole resursseja kirjansa mainostamiseen laajemmin. Haluaisimmekin tietää, millä perustein ja millä etiikalla Helsingin Sanomat päättää, kuka on listalla mainitsemisen arvoinen.

Kummastusta on herättänyt myös kirjallisuuden eri lajien arvottaminen, joka näkyy lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden saaman huomion vähäisyydessä. Lanu-kirjallisuus unohtuu herkästi muun kirjallisuuden rinnalta. Myös lanu-kirjallisuuden palkintoehdokkuuksista uutisoidaan valikoivasti: esimerkiksi kansainvälistä ja huomattavaa Alma-palkintoa, jonka saajaksi on tänä vuonna ehdolla kuusi suomalaista kirjailijaa, ei ole käsittääksemme uutisoitu Helsingin Sanomissa mitenkään.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on yhtä tärkeää kuin aikuisille suunnattu kirjallisuus. Ammattitaitoiset aikuiset kirjailijat kirjoittavat kummankin kategorian kirjat. Ilman nuorena hankittuja myönteisiä lukuelämyksiä kotimaisen kirjallisuuden parissa on kotimaiseen kirjaan tarttuminen aikuisena kynnyksen takana.

Lienee aiheellista kysyä, miksi Helsingin Sanomat ylipäätään kokee tarpeelliseksi listata erikseen aikuisten kirjat ja lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Julkaistavien kirjojen luokittelu nykyisessä muodossa aiheuttaa tietoa etsivälle lukijalle päänvaivaa. Erityisen hankala nykyinen käytäntö on esikoiskirjojen sekä fantasia- ja scifi-kirjojen kohdalla. Kaikki vuoden esikoiskirjat eivät esiinny esikoiskirjojen listassa ja fantasia- ja scifi-kirjoja löytyy niin aikuisten, lasten ja nuorten kuin fantasiakirjojenkin listoista. Kaikkia lasten ja nuorten kirjoja, jotka ovat fantasiaa, ei luokitella fantasian alle.

Kaunokirjallisuuslistat voitaisiin hyvin jakaa pelkästään kahteen otsakkeeseen: kotimainen kaunokirjallisuus ja käännetty kaunokirjallisuus. Eri kirjallisuuden lajeja varten voitaisiin rakentaa merkintäsysteemi, jossa jokaisella genrellä olisi oma logonsa: esikoinen, yleinen kaunokirjallisuus, scifi ja fantasia, lapset, nuoret. Näin yksittäisillä kirjoilla voisi olla useita määreitä sen sijaan, että ne sijoitettaisiin erillisille listoille. Otsikoinnissa olisi reilua mainita, onko kyse toimituksen valikoidusta poiminnasta vai kattavasta listasta. Nämä muutokset vähentäisivät eri kirjallisuuden lajien tarpeetonta arvottamista ja takaisi lukijoillenne mahdollisimman tasa-arvoisen ja selkeän kuvan vuoden kirjallisuustarjonnasta.

Magdalena Hai

J.S. Meresmaa

Hanna van der Steen

Kirsti Ellilä

Hannu Hirvonen

Marjut Hjelt

Anu Holopainen

Tuula Kallioniemi

Anneli Kanto

Markku Karpio

Kirsti Kuronen

Anne Leinonen

Päivi Lukkarila

Kirsi Pehkonen