Stockan puolen Suomalaisessa kirjakaupassa esiintyy upea Pirkkalaiskirjailijoiden kavalkadi. Luen Naakkamestarista näytteen klo 19.00. Tervetuloa kuuntelemaan ja kirjaostoksille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumien yö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapahtumien yö. Näytä kaikki tekstit
3.8.2016
Tapahtumien yössä
Stockan puolen Suomalaisessa kirjakaupassa esiintyy upea Pirkkalaiskirjailijoiden kavalkadi. Luen Naakkamestarista näytteen klo 19.00. Tervetuloa kuuntelemaan ja kirjaostoksille!
9.8.2013
Tapahtumien yössä 2013
 |
| Ilta alkoi Maailmankauppa Tasajaosta kello viisi. Tässä luen raapaletta. (Josta seuraavassa postauksessa enemmän!) (c) V. Rintala |
 |
| Haastatteluparini Tarja Sipiläinen on raapaleen lukuvuorossa. Raapaleinto on muuten tarttuvaista laatua, joten olkaa varoitetut. (c) V. Rintala |
 |
| Taru Luojola ja Anni Nupponen astuivat lauteille seuraavaksi. Tasajaon väki tarjosi reilun kaupan kahvia ja teetä tapahtuman kunniaksi. Nam! (c) V. Rintala |
 |
| Kipitin Tasajaossa esiintymisen jälkeen suoraan seuraavaan paikkaan, eli Suomalaiseen kirjakauppaan Hämeenkatu 5:een. Runoilija Kari Aronpuro luki tekstejään ennen minua ja jälkeeni iltaa jatkoi Harri István Mäki. Olin positiivisesti yllättynyt paikkaolijoiden määrästä. Ei lukenut tyhjälle kaupalle. (c) V. Rintala |
Tampereen Tapahtumien yö oli vilkas ja mukava tapahtuma! Ilma oli trooppinen, kostea ja lämmin. Ilta kului kepeästi kivassa seurassa -- tapasin sekä uusia että vanhoja tuttuja. Jopa yhden Mifongin perinnön signeerasin, mikä oli kunnon kruunu päivälle. Pieni breikki arkipäivän rutiinista oli enemmän kuin tervetullut. (Uusi mekkokaan ei varsinaisesti haitannut.)
4.8.2013
Mistä on elokuun päivät tehty
Kirjoittamisesta, esiintymisistä, matkoista.
Vilkaisin kalenteriani ja huomasin, että elokuu mennee varsin eloisissa merkeissä.
Ensinnäkin olen varsin innoissani, sillä syyskuun alusta jään päivätöistä pois ja omistaudun kirjailijuudelle kokopäiväisesti loppuvuoden ja hieman seuraavaakin. Vihdoinkin! Koko kesä on kärvistelty kahden työn välissä. Ei sillä, että valittaisin, mutta viime kuussa ruuvi pääsi kieltämättä kiristymään sen verran tiukalle, että itseäkin hirvitti. Tuntui, että muu maailma lomailee ja nauttii kesästä, kun itse painan hommia aamusta iltaan. Muisti alkoi tökkiä, luomis- ja ajattelukyky olivat liskotasoa.
Nyt onneksi helpottaa.
Ensi viikolla on tiedossa esiintymisiä: torstaina on Tapahtumien yö Tampereella. Olen sekä Suomalaisessa kirjakaupassa että Maailmankauppa Tasajaossa, ensimmäisessä Mifongin ajan puolesta, toisessa Osuuskumman.
Sitä seuraavalla viikolla on tiedossa ensimmäinen kirjaston lukupiiri-visiitti, jota odotan kovasti.
Kirjoittamispuolella editoin sekä Aseenkantajan kunniaa että Alexandre-novellia (joskin jäljellä lienee enää stilisointia, sillä tänä viikonloppuna tein suuremman linjan muutokset). Lisäksi pitäisi kirjoittaa yksi uusi novelli, jonka ideakin on vasta aavistus siemenestä syvällä mullan alla.
Toimittamispuolella on käynnissä lokakuussa julkaistavan Steampunk! --Höyryä ja helvetinkoneita -antologian novellien viimeiset kierrokset. Kovaa kamaa tulossa, vaikka itse sanonkin.
Elokuun lopussa sitten reissaillaan: lähden Nuorisokirjailijoiden porukan kanssa Berliiniin. Kunnon irtiotto ennen kokopäiväistä kirjoituskautta! Myös Kariston Arvin päiviä vietetään elokuussa, joten voi olla että Helsingissäkin tulee piipahdettua.
Voinee siis sanoa, että iltojen pimeneminen ei meikäläistä haittaa...
Vilkaisin kalenteriani ja huomasin, että elokuu mennee varsin eloisissa merkeissä.
Ensinnäkin olen varsin innoissani, sillä syyskuun alusta jään päivätöistä pois ja omistaudun kirjailijuudelle kokopäiväisesti loppuvuoden ja hieman seuraavaakin. Vihdoinkin! Koko kesä on kärvistelty kahden työn välissä. Ei sillä, että valittaisin, mutta viime kuussa ruuvi pääsi kieltämättä kiristymään sen verran tiukalle, että itseäkin hirvitti. Tuntui, että muu maailma lomailee ja nauttii kesästä, kun itse painan hommia aamusta iltaan. Muisti alkoi tökkiä, luomis- ja ajattelukyky olivat liskotasoa.
Nyt onneksi helpottaa.
Ensi viikolla on tiedossa esiintymisiä: torstaina on Tapahtumien yö Tampereella. Olen sekä Suomalaisessa kirjakaupassa että Maailmankauppa Tasajaossa, ensimmäisessä Mifongin ajan puolesta, toisessa Osuuskumman.
Sitä seuraavalla viikolla on tiedossa ensimmäinen kirjaston lukupiiri-visiitti, jota odotan kovasti.
Kirjoittamispuolella editoin sekä Aseenkantajan kunniaa että Alexandre-novellia (joskin jäljellä lienee enää stilisointia, sillä tänä viikonloppuna tein suuremman linjan muutokset). Lisäksi pitäisi kirjoittaa yksi uusi novelli, jonka ideakin on vasta aavistus siemenestä syvällä mullan alla.
Toimittamispuolella on käynnissä lokakuussa julkaistavan Steampunk! --Höyryä ja helvetinkoneita -antologian novellien viimeiset kierrokset. Kovaa kamaa tulossa, vaikka itse sanonkin.
Elokuun lopussa sitten reissaillaan: lähden Nuorisokirjailijoiden porukan kanssa Berliiniin. Kunnon irtiotto ennen kokopäiväistä kirjoituskautta! Myös Kariston Arvin päiviä vietetään elokuussa, joten voi olla että Helsingissäkin tulee piipahdettua.
Voinee siis sanoa, että iltojen pimeneminen ei meikäläistä haittaa...
10.8.2012
Tapahtumien yössä
Iltaunisena ihmisenä minun Tapahtumien yöni oli lähinnä Tapahtumien ilta, mutta antoisa siitä huolimatta. Toreja, esiintymisiä ja tapahtumia on onneksi ripotellen koko päivän. Keskityin tänä vuonna kirjailijoihin (kuinkas muutenkaan!).
Päivän ensimmäinen tärppi tuli puolivahingossa vastaan Akateemisessa kirjakaupassa, kun olin matkalla töistä kotiin. Anneli Kanto kertoi kiinnostuneelle yleisölle Futistyttö -sarjastaan, jonka päätösosa on juuri tullut kauppoihin. Suosittu sarja ei näillä näkymin ole saamassa jatkoa, mutta Annelin tietäen jotain uutta on varmasti kehitteillä. Vitsailinkin Annelille esiintymisen jälkeen, että olen ollut tänä vuonna kuuntelemassa häntä ainakin kolme kertaa ja jokaisella kerralla on ollut kyse eri kirjasta. Huikean tuotteliasta!
Kotona syödyn välipalan jälkeen suuntasin Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa Kristiina Vuori puhui esikoiskirjastaan Näkijän tyttärestä. Haastattelija oli varsin hurmaantunut lukemastaan ja yleisöä oli mukavasti, vaikka koulujen alkamisen lähestymisen vuoksi penaalin ja ruutuvihkon ostajia riitti. Kuten etukäteen olin arvellut, Kaari Utrio -maininnasta ei tälläkään kertaa vältytty. Vuorta on monissa kirja-arvioissa ja haastatteluissa verrattu Utrioon ja tituleerattu tämän manttelin perijäksi. Aika hurjaa, sillä voisin kuvitella, että jos minua vaikka verrattaisiin johonkin fantasian suureen nimeen esikoisteokseni kohdalla, voisi hieman hirvittää, vaikka toki se hienoltakin tuntuisi. Vuori toivoikin, että voisi tulevilla kirjoillaan olla kunniaksi manttelille.
Haastattelun päätteeksi asetuin jonoon, jotta saisin signeerauksen omaan kappaleeseeni Näkijän tytärtä -- ja uskaltauduin kysymään, jos kirjailijatar ehtisi käymään kahvilla kanssani. Vuorihan kävi Oriveden opiston mestaruuskurssin vuosi minun jälkeeni, joten hän on eräänlainen opistokollega. Kahvittelu sopi, mutta sitä ennen haastatteluvuorossa oli Kaari Utrio, jota tietenkin piti jäädä seuraamaan.
Utrion Sunneva on järkälemäinen teos, jossa on samojen kansien välissä vuonna 1969 ilmestynyt Sunneva Jaarlintytär ja 1970 ilmestynyt Sunneva keisarin kaupungissa. Koska kummastakin on painos ollut loppu iät ja ajat ja lukijat ovat toivoneet saavansa niitä muullakin tavoin kuin hajakappaleina antikvariaattien hyllyiltä, Utrio päätti, että Sunnevan oli aika astua 2000 -luvulle. Kirjan kansi ainakin on ilahduttavan päivitetty versio: esimerkiksi Saran kirjat -blogissa pääsee vertaamaan uutta ja vanhoja. Myös kieliasua on uudistettu, sillä vuosikymmenten takaiseen yleisesti hyväksyttyyn proosaan kuului enemmän pluskvamperfekteja, mutkikkaita lauserakenteita ja persoonapronominin toistoa verbin yhteydessä. Nykyään proosassa suositaan imperfektiä, lauserakenteet pidetään suoraviivaisempina (etenkin seikkailuromaaneissa, josta Sunnevassakin on kyse) ja "minä olin" -lausahduksen sijaan riittää "olin". Muutoin tarina, juoni ja henkilöt ovat pysyneet ennallaan.
Opin sellaisenkin asian, että Sunneva oli ensimmäinen suomalainen seikkailuromaani, jonka pääosassa oli nainen!
(Utriolta kuulin myös, että sodassa tapahtuneesta raiskauksesta tuli sotarikos vasta vuonna 2008.)
Se pitää vielä mainita, että haastattelun alussa Kaari Utrio kehui vuolassanaisesti Kristiina Vuorta ja oli vakuuttunut esikoiskirjailijalta löytyvän ahkeruutta ja intohimoa historiallisten romaanien kirjoittamiseen jatkossakin. Hän osui varmasti oikeaan sanoessaan, että sitä työtä ei voi tehdä, ellei sitä rakasta.
***
Seitsemäksi (tai vähän yli) kiiruhdin Tulenkantajien kirjakauppaan Hämeenpuistoon. Naisten illassa oli esiintymässä Kristiina Wallin, jonka runokirjoissa on jotain samaa ruumiillista mystisyyttä, jota löysin Silene Lehdon esikoisrunokokoelmasta Hän lähti valaiden matkaan. Wallin luki runoja uusimmasta kirjastaan Kaikki metrit ja puut.
Seuraavaksi haastateltavana oli Johanna Sinisalo, jonka aivan juuri ilmestynyt teos Salattuja voimia kuulosti niin kiehtovalta keitokselta faktaa ja fiktiota, että hankin sen siltä seisomalta. Viimeksi luin Sinisalolta Linnun aivot -romaanin, ja patikointiteeman jatkeeksi tämä hyvin erilaisia, joskin patikkamatkoilla syntyneistä ideoista versovia, novelleja ja anekdootteja sisältävä teos tuntui sopivan. Haastattelijan nimi minulta unohtui, mutta täytyy sanoa, että hän hoiti pestinsä erittäin mainiosti ja esitti kysymyksiä, jotka eivät niitä aivan tavallisimpia ja ennalta-arvattavimpia kysymyksiä ole. Mielenkiinto säilyi koko ajan herpaantumatta. Lopuksi Sinisalo luki kirjasta yhden faktakertomuksen kokoelmastaan. (Faktakohdat ovat eri kirjasimilla ja niiden alkusivulla on "leima" faktapohjaisuuden todentamista varten. Heräsi kysymys, saako tällaisen leiman käyttäminen lukijan epäilemään lukemaansa entistä pahemmin. Monia tuntuu riivaavan epätietoisuus milloin tapahtuma on tosi ja milloin keksitty. Fantasiakirjailijana minua ei luonnollisesti haittaa, jos jokin on täysin keksittyä. Tekstin uskottavuus syntyy jostain muusta kuin "perustuu tositapahtumiin" -lausunnoista.)
Salattuja voimia -teoksessa ei tunneta genrerajoja: mukaan mahtuu kaikenlaista käytännön neuvoista aloitteleville patikoitsijoille aina kauhupiirteitä saavuttavaan tarinaan asti. Sinisalo sanoikin, että genre ei ole päämäärä, se on työväline. Tälle oli minunkin helppo nyökytellä. Kuten olen sanonut aiemmin, ei kirjoittaja valitse lajityyppiä vaan tarina, tapa jolla sen haluaa kertoa, määrää sen.
***
Tulenkantajien Naisten illassa oli Sinisalon jälkeen Rosa Meriläinen, jonka esikoisromaani Nainen punainen sijoittuu 1918 vuoden taistelujen Tampereeseen. Päähenkilönä on punakaartilainen Helmi. Meriläinen luki otteita kirjastaan ja minulle tuli kylmänväreitä, vaikka tilaisuudessa oli kuuma. Meriläinen oli loistavan eläytyvä lukija: hänestä näki, kuinka suuren vaikutuksen kirjan henkilöt olivat häneen tehneet ja miten kirjailija joutuu elämään hahmojensa tunteet. Luulen, että tämä on todella ravisuttava kirja.
Iltani päättyi hieman kesken, sillä vuorossa olisi ollut Salla Simukka ja hänen jälkeensä Vilja-Tuulia Huotarinen. Työpäivä takana ja seuraavan häämötys edessä vaativat kuitenkin suunnistamaan kotiin kohti. Ilta oli kuitenkin erittäin onnistunut uumoilevasta väsymyksestä huolimatta. Kirjailijakollegoita on aina mukava nähdä ja vaihtaa heidän kanssaan edes muutama sana.
Päivän ensimmäinen tärppi tuli puolivahingossa vastaan Akateemisessa kirjakaupassa, kun olin matkalla töistä kotiin. Anneli Kanto kertoi kiinnostuneelle yleisölle Futistyttö -sarjastaan, jonka päätösosa on juuri tullut kauppoihin. Suosittu sarja ei näillä näkymin ole saamassa jatkoa, mutta Annelin tietäen jotain uutta on varmasti kehitteillä. Vitsailinkin Annelille esiintymisen jälkeen, että olen ollut tänä vuonna kuuntelemassa häntä ainakin kolme kertaa ja jokaisella kerralla on ollut kyse eri kirjasta. Huikean tuotteliasta!
Kotona syödyn välipalan jälkeen suuntasin Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa Kristiina Vuori puhui esikoiskirjastaan Näkijän tyttärestä. Haastattelija oli varsin hurmaantunut lukemastaan ja yleisöä oli mukavasti, vaikka koulujen alkamisen lähestymisen vuoksi penaalin ja ruutuvihkon ostajia riitti. Kuten etukäteen olin arvellut, Kaari Utrio -maininnasta ei tälläkään kertaa vältytty. Vuorta on monissa kirja-arvioissa ja haastatteluissa verrattu Utrioon ja tituleerattu tämän manttelin perijäksi. Aika hurjaa, sillä voisin kuvitella, että jos minua vaikka verrattaisiin johonkin fantasian suureen nimeen esikoisteokseni kohdalla, voisi hieman hirvittää, vaikka toki se hienoltakin tuntuisi. Vuori toivoikin, että voisi tulevilla kirjoillaan olla kunniaksi manttelille.
Haastattelun päätteeksi asetuin jonoon, jotta saisin signeerauksen omaan kappaleeseeni Näkijän tytärtä -- ja uskaltauduin kysymään, jos kirjailijatar ehtisi käymään kahvilla kanssani. Vuorihan kävi Oriveden opiston mestaruuskurssin vuosi minun jälkeeni, joten hän on eräänlainen opistokollega. Kahvittelu sopi, mutta sitä ennen haastatteluvuorossa oli Kaari Utrio, jota tietenkin piti jäädä seuraamaan.
Utrion Sunneva on järkälemäinen teos, jossa on samojen kansien välissä vuonna 1969 ilmestynyt Sunneva Jaarlintytär ja 1970 ilmestynyt Sunneva keisarin kaupungissa. Koska kummastakin on painos ollut loppu iät ja ajat ja lukijat ovat toivoneet saavansa niitä muullakin tavoin kuin hajakappaleina antikvariaattien hyllyiltä, Utrio päätti, että Sunnevan oli aika astua 2000 -luvulle. Kirjan kansi ainakin on ilahduttavan päivitetty versio: esimerkiksi Saran kirjat -blogissa pääsee vertaamaan uutta ja vanhoja. Myös kieliasua on uudistettu, sillä vuosikymmenten takaiseen yleisesti hyväksyttyyn proosaan kuului enemmän pluskvamperfekteja, mutkikkaita lauserakenteita ja persoonapronominin toistoa verbin yhteydessä. Nykyään proosassa suositaan imperfektiä, lauserakenteet pidetään suoraviivaisempina (etenkin seikkailuromaaneissa, josta Sunnevassakin on kyse) ja "minä olin" -lausahduksen sijaan riittää "olin". Muutoin tarina, juoni ja henkilöt ovat pysyneet ennallaan.
Opin sellaisenkin asian, että Sunneva oli ensimmäinen suomalainen seikkailuromaani, jonka pääosassa oli nainen!
(Utriolta kuulin myös, että sodassa tapahtuneesta raiskauksesta tuli sotarikos vasta vuonna 2008.)
Se pitää vielä mainita, että haastattelun alussa Kaari Utrio kehui vuolassanaisesti Kristiina Vuorta ja oli vakuuttunut esikoiskirjailijalta löytyvän ahkeruutta ja intohimoa historiallisten romaanien kirjoittamiseen jatkossakin. Hän osui varmasti oikeaan sanoessaan, että sitä työtä ei voi tehdä, ellei sitä rakasta.
***
Seitsemäksi (tai vähän yli) kiiruhdin Tulenkantajien kirjakauppaan Hämeenpuistoon. Naisten illassa oli esiintymässä Kristiina Wallin, jonka runokirjoissa on jotain samaa ruumiillista mystisyyttä, jota löysin Silene Lehdon esikoisrunokokoelmasta Hän lähti valaiden matkaan. Wallin luki runoja uusimmasta kirjastaan Kaikki metrit ja puut.
Seuraavaksi haastateltavana oli Johanna Sinisalo, jonka aivan juuri ilmestynyt teos Salattuja voimia kuulosti niin kiehtovalta keitokselta faktaa ja fiktiota, että hankin sen siltä seisomalta. Viimeksi luin Sinisalolta Linnun aivot -romaanin, ja patikointiteeman jatkeeksi tämä hyvin erilaisia, joskin patikkamatkoilla syntyneistä ideoista versovia, novelleja ja anekdootteja sisältävä teos tuntui sopivan. Haastattelijan nimi minulta unohtui, mutta täytyy sanoa, että hän hoiti pestinsä erittäin mainiosti ja esitti kysymyksiä, jotka eivät niitä aivan tavallisimpia ja ennalta-arvattavimpia kysymyksiä ole. Mielenkiinto säilyi koko ajan herpaantumatta. Lopuksi Sinisalo luki kirjasta yhden faktakertomuksen kokoelmastaan. (Faktakohdat ovat eri kirjasimilla ja niiden alkusivulla on "leima" faktapohjaisuuden todentamista varten. Heräsi kysymys, saako tällaisen leiman käyttäminen lukijan epäilemään lukemaansa entistä pahemmin. Monia tuntuu riivaavan epätietoisuus milloin tapahtuma on tosi ja milloin keksitty. Fantasiakirjailijana minua ei luonnollisesti haittaa, jos jokin on täysin keksittyä. Tekstin uskottavuus syntyy jostain muusta kuin "perustuu tositapahtumiin" -lausunnoista.)
Salattuja voimia -teoksessa ei tunneta genrerajoja: mukaan mahtuu kaikenlaista käytännön neuvoista aloitteleville patikoitsijoille aina kauhupiirteitä saavuttavaan tarinaan asti. Sinisalo sanoikin, että genre ei ole päämäärä, se on työväline. Tälle oli minunkin helppo nyökytellä. Kuten olen sanonut aiemmin, ei kirjoittaja valitse lajityyppiä vaan tarina, tapa jolla sen haluaa kertoa, määrää sen.
***
Tulenkantajien Naisten illassa oli Sinisalon jälkeen Rosa Meriläinen, jonka esikoisromaani Nainen punainen sijoittuu 1918 vuoden taistelujen Tampereeseen. Päähenkilönä on punakaartilainen Helmi. Meriläinen luki otteita kirjastaan ja minulle tuli kylmänväreitä, vaikka tilaisuudessa oli kuuma. Meriläinen oli loistavan eläytyvä lukija: hänestä näki, kuinka suuren vaikutuksen kirjan henkilöt olivat häneen tehneet ja miten kirjailija joutuu elämään hahmojensa tunteet. Luulen, että tämä on todella ravisuttava kirja.
Iltani päättyi hieman kesken, sillä vuorossa olisi ollut Salla Simukka ja hänen jälkeensä Vilja-Tuulia Huotarinen. Työpäivä takana ja seuraavan häämötys edessä vaativat kuitenkin suunnistamaan kotiin kohti. Ilta oli kuitenkin erittäin onnistunut uumoilevasta väsymyksestä huolimatta. Kirjailijakollegoita on aina mukava nähdä ja vaihtaa heidän kanssaan edes muutama sana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)