Tulenkantajaehdokkaat (Vihtorin kirjamessuilla, osa 3)

Kuusi kirjaa ja kuusi naista. Vain yhden kirjassa päähenkilönä muu kuin nainen.

Markus Määttänen, Aamulehden kulttuuritoimituksen päätoimittaja ja yksi raatilaisista, julisti ehdokaslistan omasta mielestään kovimmaksi tähän astisista. Suomalainen modernismi on lopullisesti murtunut ja ei-realistisemmat lähestymistavat ja näkökulmat ovat tulleet jäädäkseen. Näissä ehdokasromaaneissa voisi tapahtua mitä tahansa.

Ehdokkaina Tulenkantaja-palkintoon olivat seuraavat kirjat:

Anneli Kanto: Pyöveli
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Laura Lindstedt: Oneiron
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Selja Ahava, Iida Rauma ja Anneli Kanto.
(c) J.S. Meresmaa

Seuraavaksi kirjailijoita pyydettiin luonnehtimaan omaa kirjaansa. Aikaisemmin Kyröä oli pyydetty kertomaan omia tunnelmiaan ehdokkaista, ja liitän ne tähän samaan. (Ihan jokaista luonnehdintaa en ehtinyt kirjata ylös.)

Anneli Kanto kertoi Pyövelin saaneen alkusykäyksensä kysymyksestä "Mitä ihmiselle tapahtuu, jos hän joutuu tappamaan toisia ihmisiä ammatikseen?" Myös tapahtumaketjut, se miten yksi teko johtaa toiseen, kiehtoi häntä. Kyrö kiitteli Kannon romaanin kiinnostavia henkilöhahmoja ja piti Pyöveliä "perinteisimpänä hyvänä luettavana".

Iida Rauman romaani syntyi huolesta maailman tulevaisuudesta ja sen hallitsemattomuudesta. Kuinka voi elää, kun maailma on pelottava, hallitsematon ja alati muutoksessa? Kyrö kertoi ärsyyntyneensä romaanista aluksi, vaikka se imaisikin mukaansa. Hiljaiset hetket romaanin dialogeissa on merkitty "...", mikä aluksi hiersi Kyröä, mutta sitten hän ajatteli, että tämä on juuri sellaista, mitä matkitaan myöhemmin. Uudistavaa, erilaista. Seksistä ja matematiikasta -romaani oli Kyrön mielestä "ihanan ärsyttävä, helppolukuinen, orgaanista tavaraa, jossa on hauskuutta".

Selja Ahava on huomannut yhdistelevänsä mielellään keveitä ja raskaita aiheita kirjoissaan. Kuten Raumaa, Ahavaa on mietityttänyt elämän hallitsemattomuus, sen sattumat ja käsittämättömyys. Millaisia rakenteita voi luoda, jotta elämää pystyisi hallitsemaan? Kun elämä on niin hallitsematon, miten siitä voi selviytyä? Kyrö piti Taivaalta tippuvia asioita ehdokkaista dramaturgisesti tiiveimpänä. "Hämmästyttävällä tavalla hauska teos, hidasliikkeinen."

Siiri Enoranta, Elina Hirvonen ja Laura Lindstedt.
(c) J.S. Meresmaa

Laura Lindstedtin Oneironissa naiset opettelevat hyväksymään oman kuolemansa valkoisessa tilassa, jossa ei ole aikaa, ei kehoa, ei kipua. Kirjan aloittava luku, jossa yhdelle naisista annetaan orgasmi, oli Lindstedtille tärkeä, koska se muuten niin ruumiittomassa tilassa oli toisten naisten antama lahja, joka ikään kuin saattelee niin lukijan kuin päähenkilöt uudenlaiseen maailmaan. Kyrön kommenteista en ehtinyt kirjata kuin "jokainen sana hyvin harkittu".

Kun aika loppuu -romaanissa Elina Hirvonen halusi tutkia toivoa ja toivottomuutta. Jokaisen romaanin jälkeen hän on sanonut itselleen, että seuraavaksi kirjoittaisi jotain kevyempää ja iloisempaa, mutta kerta toisensa jälkeen rankat ja synkkäsävyiset aiheet ovat ilmestyneet käsikirjoitukseen. Minusta tämä on hieno esimerkki siitä, miten aihe valitsee kirjailijan, ei toisinpäin. Hirvonen totesi päätyneensä siihen havaintoon, että ei ole sellaisia olosuhteita, jotka täysin nujertaisivat ihmisen kyvyn hyvään. Kyrön mielestä Hirvosen romaani oli aiheiltaan todella mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja tunnistettava.

Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä käsittelee suuria ja tärkeitä teemoja, kuten rakkaus ja suru, mutta valitettavasti Enoranta pääsi vastaamaan aina viimeiseksi istumapaikkansa vuoksi, ja pariin kertaan tuli kokonaan sivuutetuksi. Niinpä seuraava osio on enemmän kudelma koko haastattelun aikana esiin tulleista asioista.

Raatilaismiehistöä. Jouko Jokinen, Erkki Kiviniemi, Tuomas Kyrö ja Matti Posio.
(c) J.S. Meresmaa

Markus Määttänen oli kovin ihastunut surukauriista, joka Enorannan luomassa maailmassa on myyttinen eläin, joka ilmestyy kertomaan lapselle kuinka paljon surua tämän on elämänsä aikana kohdattava. Tämä kohtalonomaisuus ja ylipäätään ihmisten kohtalon usko oli yksi Enorantaa kiehtoneista asioista, jotka johtivat romaanin syntymiseen. Kyrö sanoi Enorannan romaanissa olevan "ihan mielettömän hieno maailma" ja toivoneensa, että olisi lukenut tällaisen kirjan teininä. (Kyrö kertoi, ettei ole lukenut fantasiaa juurikaan edes nuorena, mutta että se harmittaa nyt.)

Myöhemmin myös Matti Posio luonnehti raatilaisten tuntoja Surunhauraasta siihen tapaan, että se olisi jollain tavalla vienyt heidät takaisin nuoren ihmisen maailmaan. Määttänen tähän kävi heti lisäämään, että fantasiakirjallisuudelle tekee vääryyttä lokeroida se jollekin ikäryhmälle. Ei tarvitse olla lapsi tai nuori lukeakseen fantasiaa, joka perimmältään on ajatonta. (Juuri näin! Ihmettelin tätä nuoruuslausuntoa, sillä Enorannan romaani käsittelee varsin aikuisia teemoja ja mukana on lapsinäkökulmien lisäksi myös monia aikuisten näkökulmia.)

***

Tulenkantaja-palkinto myönnettiin Iida Raumalle romaanista Seksistä ja matematiikasta. Onnea voittajalle! Kyrön voittajanjulkistuspuheesta poimin yhden lauseen: Seksistä ja matematiikasta -romaani näyttää, millä tavoin erilaisuus on itse asiassa tavanomaisuutta.

Onnittelut myös kaikille ehdokkaille, joista loputkin menevät must-read -listalle viuhahtaen!

Iida Rauma ja voittopuska.
(c) J.S. Meresmaa

Loppuhuomiona haluan jakaa jotain, mitä Jouko Jokinen, Aamulehden vastaava päätoimittaja, kertoi ehdokkaiden lukemisesta. Hän sanoi olevansa tyypillinen keski-ikäinen mies siinä suhteessa, että lukee valtaosin miesten kirjoittamia kirjoja. Ilman rooliaan raadissa hän tuskin olisi tullut lukeneeksi ehdokkaana olevia romaaneja. Jokinen kuulosti hyvin vilpittömältä ja vähän liikuttuneeltakin sanoessaan, että kokemus oli ollut silmiä avaava ja vaikuttava.

Täytyy sanoa, että kuulisin Jokisen ajatuksia tämän pohjalta enemmänkin, ja ennen kaikkea toivoisin näkeväni Aamulehdessä (tai muussa mediassa) huomioita, joita naisten kirjoittamia romaaneja poikkeuksellisesti lukenut mies tekee. Olisiko tässä tilaisuus Pojatkin lukee -kampanjaan osallistumiseen?

Itse olen vakuuttunut, että kirjallisuus muuttaa maailmaa. Ainakin sillä on kyky siihen. Mutta se oikeastaan edellyttää, että lukisimme laajasti, lukisimme kaikkia genrejä ja kaikkia lajeja, kansainvälisesti, eri näkökulmia, erilaisten ihmisten kirjoittamia, erilaisille ryhmille suunnattuja. 

Mikä voisikaan olla turvallisempi tapa oppia ymmärtämään erilaisuutta ja toiseutta paremmin?

Tapahtumien yössä

Iltaunisena ihmisenä minun Tapahtumien yöni oli lähinnä Tapahtumien ilta, mutta antoisa siitä huolimatta. Toreja, esiintymisiä ja tapahtumia on onneksi ripotellen koko päivän. Keskityin tänä vuonna kirjailijoihin (kuinkas muutenkaan!).

Päivän ensimmäinen tärppi tuli puolivahingossa vastaan Akateemisessa kirjakaupassa, kun olin matkalla töistä kotiin. Anneli Kanto kertoi kiinnostuneelle yleisölle Futistyttö -sarjastaan, jonka päätösosa on juuri tullut kauppoihin. Suosittu sarja ei näillä näkymin ole saamassa jatkoa, mutta Annelin tietäen jotain uutta on varmasti kehitteillä. Vitsailinkin Annelille esiintymisen jälkeen, että olen ollut tänä vuonna kuuntelemassa häntä ainakin kolme kertaa ja jokaisella kerralla on ollut kyse eri kirjasta. Huikean tuotteliasta!

Kotona syödyn välipalan jälkeen suuntasin Suomalaiseen kirjakauppaan, jossa Kristiina Vuori puhui esikoiskirjastaan Näkijän tyttärestä. Haastattelija oli varsin hurmaantunut lukemastaan ja yleisöä oli mukavasti, vaikka koulujen alkamisen lähestymisen vuoksi penaalin ja ruutuvihkon ostajia riitti. Kuten etukäteen olin arvellut, Kaari Utrio -maininnasta ei tälläkään kertaa vältytty. Vuorta on monissa kirja-arvioissa ja haastatteluissa verrattu Utrioon ja tituleerattu tämän manttelin perijäksi. Aika hurjaa, sillä voisin kuvitella, että jos minua vaikka verrattaisiin johonkin fantasian suureen nimeen esikoisteokseni kohdalla, voisi hieman hirvittää, vaikka toki se hienoltakin tuntuisi. Vuori toivoikin, että voisi tulevilla kirjoillaan olla kunniaksi manttelille.

Haastattelun päätteeksi asetuin jonoon, jotta saisin signeerauksen omaan kappaleeseeni Näkijän tytärtä -- ja uskaltauduin kysymään, jos kirjailijatar ehtisi käymään kahvilla kanssani. Vuorihan kävi Oriveden opiston mestaruuskurssin vuosi minun jälkeeni, joten hän on eräänlainen opistokollega. Kahvittelu sopi, mutta sitä ennen haastatteluvuorossa oli Kaari Utrio, jota tietenkin piti jäädä seuraamaan.

Utrion Sunneva on järkälemäinen teos, jossa on samojen kansien välissä vuonna 1969 ilmestynyt Sunneva Jaarlintytär ja 1970 ilmestynyt Sunneva keisarin kaupungissa. Koska kummastakin on painos ollut loppu iät ja ajat ja lukijat ovat toivoneet saavansa niitä muullakin tavoin kuin hajakappaleina antikvariaattien hyllyiltä, Utrio päätti, että Sunnevan oli aika astua 2000 -luvulle. Kirjan kansi ainakin on ilahduttavan päivitetty versio: esimerkiksi Saran kirjat -blogissa pääsee vertaamaan uutta ja vanhoja. Myös kieliasua on uudistettu, sillä vuosikymmenten takaiseen yleisesti hyväksyttyyn proosaan kuului enemmän pluskvamperfekteja, mutkikkaita lauserakenteita ja persoonapronominin toistoa verbin yhteydessä. Nykyään proosassa suositaan imperfektiä, lauserakenteet pidetään suoraviivaisempina (etenkin seikkailuromaaneissa, josta Sunnevassakin on kyse) ja "minä olin" -lausahduksen sijaan riittää "olin". Muutoin tarina, juoni ja henkilöt ovat pysyneet ennallaan.

Opin sellaisenkin asian, että Sunneva oli ensimmäinen suomalainen seikkailuromaani, jonka pääosassa oli nainen!

(Utriolta kuulin myös, että sodassa tapahtuneesta raiskauksesta tuli sotarikos vasta vuonna 2008.)

Se pitää vielä mainita, että haastattelun alussa Kaari Utrio kehui vuolassanaisesti Kristiina Vuorta ja oli vakuuttunut esikoiskirjailijalta löytyvän ahkeruutta ja intohimoa historiallisten romaanien kirjoittamiseen jatkossakin. Hän osui varmasti oikeaan sanoessaan, että sitä työtä ei voi tehdä, ellei sitä rakasta.

***

Seitsemäksi (tai vähän yli) kiiruhdin Tulenkantajien kirjakauppaan Hämeenpuistoon. Naisten illassa oli esiintymässä Kristiina Wallin, jonka runokirjoissa on jotain samaa ruumiillista mystisyyttä, jota löysin Silene Lehdon esikoisrunokokoelmasta Hän lähti valaiden matkaan. Wallin luki runoja uusimmasta kirjastaan Kaikki metrit ja puut.

Seuraavaksi haastateltavana oli Johanna Sinisalo, jonka aivan juuri ilmestynyt teos Salattuja voimia kuulosti niin kiehtovalta keitokselta faktaa ja fiktiota, että hankin sen siltä seisomalta. Viimeksi luin Sinisalolta Linnun aivot -romaanin, ja patikointiteeman jatkeeksi tämä hyvin erilaisia, joskin patikkamatkoilla syntyneistä ideoista versovia, novelleja ja anekdootteja sisältävä teos tuntui sopivan. Haastattelijan nimi minulta unohtui, mutta täytyy sanoa, että hän hoiti pestinsä erittäin mainiosti ja esitti kysymyksiä, jotka eivät niitä aivan tavallisimpia ja ennalta-arvattavimpia kysymyksiä ole. Mielenkiinto säilyi koko ajan herpaantumatta. Lopuksi Sinisalo luki kirjasta yhden faktakertomuksen kokoelmastaan. (Faktakohdat ovat eri kirjasimilla ja niiden alkusivulla on "leima" faktapohjaisuuden todentamista varten. Heräsi kysymys, saako tällaisen leiman käyttäminen lukijan epäilemään lukemaansa entistä pahemmin. Monia tuntuu riivaavan epätietoisuus milloin tapahtuma on tosi ja milloin keksitty. Fantasiakirjailijana minua ei luonnollisesti haittaa, jos jokin on täysin keksittyä. Tekstin uskottavuus syntyy jostain muusta kuin "perustuu tositapahtumiin" -lausunnoista.)

Salattuja voimia -teoksessa ei tunneta genrerajoja: mukaan mahtuu kaikenlaista käytännön neuvoista aloitteleville patikoitsijoille aina kauhupiirteitä saavuttavaan tarinaan asti. Sinisalo sanoikin, että genre ei ole päämäärä, se on työväline. Tälle oli minunkin helppo nyökytellä. Kuten olen sanonut aiemmin, ei kirjoittaja valitse lajityyppiä vaan tarina, tapa jolla sen haluaa kertoa, määrää sen.

***

Tulenkantajien Naisten illassa oli Sinisalon jälkeen Rosa Meriläinen, jonka esikoisromaani Nainen punainen sijoittuu 1918 vuoden taistelujen Tampereeseen. Päähenkilönä on punakaartilainen Helmi. Meriläinen luki otteita kirjastaan ja minulle tuli kylmänväreitä, vaikka tilaisuudessa oli kuuma. Meriläinen oli loistavan eläytyvä lukija: hänestä näki, kuinka suuren vaikutuksen kirjan henkilöt olivat häneen tehneet ja miten kirjailija joutuu elämään hahmojensa tunteet. Luulen, että tämä on todella ravisuttava kirja.

Iltani päättyi hieman kesken, sillä vuorossa olisi ollut Salla Simukka ja hänen jälkeensä Vilja-Tuulia Huotarinen. Työpäivä takana ja seuraavan häämötys edessä vaativat kuitenkin suunnistamaan kotiin kohti. Ilta oli kuitenkin erittäin onnistunut uumoilevasta väsymyksestä huolimatta. Kirjailijakollegoita on aina mukava nähdä ja vaihtaa heidän kanssaan edes muutama sana.

Vuoden tapahtuma

Finncon 2012 oli varmasti yksi esikoiskirjailijavuoteni kohokohdista. Minua jaksaa yhä ja aina hämmästyttää se, miten mukavia ihmisiä fantasian ja scifin piiristä löytyy. Ehkä olen turhan kyyninen ihmisten suhteen noin yleensä: mitään ennakkoluuloja fandomilaisista minulla ei ole ollut, lukeudunhan heihin itsekin.

Muutama poiminto viikonlopusta:

Perjantai

Juhlimme Tiamatin värien julkaisua Yliopistolla ja myöhemmin hotelli Tammerissa. Sain kuulla, että antologian koonnut URS:in pääpuuhamies Tuomas Saloranta ja antologiaan osallistunut Samuli Antila olivat päässeet Ylen uutisiin kertomaan julkaisusta. Uutispätkä oli pakko mennä illalla kotiin päästyäni katsomaan Areenalta. Aika hieno hetki, ajatella, kotimaista scifiä televisiouutisissa asti!

Pätkän näkee täältä, noin 13 minuutin kohdalla.

Lisäksi sain tekijänkappaleen Ursulasta, Osuuskumman toisesta julkaisusta. Lehdestä on otettu pieni painos, josta tulee keräilyharvinaisuus, sillä Ursulan tuleva olomuoto on nettilehti. Käykää ihmeessä tutustumassa, lehden saa lukea netissä ihan ilmaiseksi! Painettu lehti maksaa kympin, mikä ei ole ollenkaan paha hinta tästä kaunottaresta.

Lauantai

Olin seuraamassa Atorox-palkinnon jakamista (onnea Pasi Ilmari Jääskeläiselle!) ja sain kuulla, että tämä perinteikäs ja arvostettu palkinto on kärsinyt äänestäjäkadosta: nyt vasta opin, että näihin äänestäjäraateihin on mahdollista kenen tahansa osallistua. Lisää asiasta kertoo Turun Science Fiction -seuran sivut.

Vaihdoin muutaman sanan Martha Hubbardin kanssa esiintyjille ja järjestäjille tarkoitetussa taukotilassa ja menin sitten kuuntelemaan hänen esitystään N. K. Jemisin and Diversity, joka oli hurjan mielenkiintoinen katsaus siihen, miten esimerkiksi vammat (disabilities), sukupuoli (gender) ja kuolema (death) esiintyvät fantasia- ja scifikirjallisuudessa ja miten niitä voi käyttää tekstissään. Martha sai yleisön osallistumaan mahdottoman hienosti: luennon sijaan tunti vierähtikin keskustellessa.

Ehdin piipahtamaan myös Kirjoittajakabinetissa iltapäivällä. Läsnä oli paljon kirjoittavia ja mielenkiintoisia ihmisiä, osa jo tuttuja ja osa uusia (oli oikein hauska nähdä, Morre!), mutta jouduin harmittavasti lähtemään, sillä oma esiintymiseni Fantasia NYT -paneelissa läheni. Harmittaa kovasti, sillä Tommi Vänni puhui kabinetissa seuraavaksi magian rakenteesta -- ja sekös olisi kiinnostanut.

Oma paneeli sujui hyvin riemukkaasti, mikä ei ole ihme kun keskustelukumppaneina on Anne Leinonen, Anneli Kanto ja Magdalena Hai. Onneksi myös yleisö tuntui viihtyvän: voin sanoa, että ainakin me panelistit viihdyimme!

Päivä sen kuin huipentui. Magdalena Hain kanssa lähdimme etsimään murua rinnan alle ja löysimme sitä malesialaisesta ravintolasta. En tiennyt, että jaksaisin yhä puhua kirjoittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä viisi tuntia putkeen, mutta näemmä se onnistuu. En ole kyllästynyt, vaikka sama vaiva on ollut vuodesta 2007. Finnconin iltabileet Telakalla houkuttivat meidät luokseen ja siellä sitten loppuilta vierähtikin. Oli ihanaa tutustua paremmin Miina Supiseen, Emmi Itärantaan ja Jenny Kangasvuohon. (Teitä oli muitakin, mutta suojelen yksityisyyttänne, hehe.) Toivon kaikkea hyvää kirjoittamisellenne ja toivottavasti näemme pian uudelleen!

Sunnuntai

Vaikka yöunet eivät jääneet vähäisiksi, unohdin silti esiintyjäkorttini ja kännykkäni kotiin, kun aamulla lähdin yliopistolle. Ei hätää, infosta sai varakortin ja kuka sitä kännykkää edes kaipaisikaan: yhden päivän pärjää ilman. Tuli vain vahvistettua hajamielisen kirjailijan kuvaa jälleen kerran...

Heti yhdeltätoista kipitin Esikoiskirjailijapaneeliin, jossa vastailin Emmi Itärannan ja Jenny Kangasvuon kanssa Saara Henrikssonin esittämiin kysymyksiin. Jan Salminen oli joutunut valitettavasti perumaan, joten häntä en tavannut. Kangasvuon esikoisteos Sudenveri tulee kauppoihin ensi kuussa. Itärannan vuoden alkupuolella ilmestynyt Teemestarin kirja sen sijaan on kerännyt jo paljon hienoja arvioita.

Esikoiskirjailijapaneelin jälkeen jäin istumaan paikoilleni ja odotin seuraavan paneelin alkua. Etukäteen olin ajatellut, että jännittäisin ihan hulluna englanniksi puhumista, mutta joko olin liian väsynyt panikoidakseni tai sitten esiintymisjännityksen kanssa oppii olemaan, kun vain tarpeeksi paljon itseään esilläololle altistaa. YA Revolution kulki siis mukavasti. Johan Anglemark toi näkökulmaa Ruotsista ja Tom Crosshill sekä Yhdysvalloista että Latviasta. Taina Rainio antoi lukijan näkemystä ja minä annoin mielipiteitä kotomaisena kirjoittajana. Me kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että toivo on tärkeä ominaisuus nuorten aikuisten kirjoissa. Se on yksi syy, miksi aikuisetkin niitä lukevat.

Ruokatauon jälkeen hipsin Osuuskumman omaa esitysnumeroa seuraamaan. Oli ilahduttavaa nähdä sali miltei täynnä kuulijoita! Jos joku lukijoista ei vielä tiedä, Osuuskumma on siis osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka keskittyy spekulatiiviseen kirjallisuuteen. Julkaisemme jäsenten tekstien lisäksi myös muiden kirjoituksia, mutta ihan mitä hyvänsä emme päästä läpi: meillä on toimitusneuvosto, joka valikoi tekstejä ja keskustelee siitä, mitä linjaamme kuuluu. Ohjenuoramme on yhteistyö: kaikki osallistuvat toimintaan kykynsä, taitonsa ja tahtonsa puitteissa.

Alla kuva YA Revolution -paneelista. Allekirjoittanut nuokkuu -- ei kun keskittyneesti kuuntelee -- kun Tarja Rainio on puhevuorossa. Johan Anglemark (hauska setä!) kuvassa oikealla.

Kiitos järjestäjille upeasta tapahtumasta! Vaikka minua ei tulevaisuudessa huolittaisikaan esiintyjäjoukkoon, yleisön joukosta minut löytää varmasti. Ja kiitos myös teille (osittain nimettömiksikin jääneille), jotka tulitte rohkeasti juttelemaan ja vaihtamaan sanan tai pari. Erityiskiitos pelejä kirjoittavalle herrasmiehelle, joka antoi kasvotusten palautetta Mifongin perinnöstä!

Finncon 2012 lähestyy

Ensi viikonloppuna järjestetään Tampereen yliopistolla vuoden genretapahtuma: tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen painottuva Finncon, joka kokoaa kirjailijat, lukijat, tutkijat ja muut aihepiiristä kiinnostuneet yhteen. Ohjelma on läkähdyttävän upea. Tuntikausia paneeleita, keskusteluita, luentoja, työpajoja -- kaikki tämä ihan ilmaiseksi!

Tarkempaa tietoa löytyy täältä.

Allekirjoittanut löytyy paikalta seuraavanlaisesti:

• Perjantaina olen juhlistamassa Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien uunituoretta julkaisua Tiamatin värit Tampereen yliopistolla klo 16 ja myöhemmin iltatilaisuudessa Vihtorin kirjastolla hotelli Tammerissa. (Vapaa pääsy!)
• Lauantaina osallistun Fantasia Nyt -paneeliin Anneli Kannon ja Magdalena Hain kanssa. Kirjailija Anne Leinonen haastattelee meitä kotimaisen fantasian nykytilasta, romantiikasta ja naishahmoista klo 16-17.
• Sunnuntaina repäisen! Esiinnyn ensin Esikoiskirjailijapaneelissa klo 11-12 jännittävässä seurassa (Emmi Itäranta, Jenny Kangasvuo ja Jan Salminen, vetäjänä Saara Henriksson) ja heti sen perään (klo 12-13) vaihdan kielen enemmän tai vähemmän onnistuneesti englanniksi YA Revolution -paneelissa Tom Crosshillin, Johan Anglemarkin ja Taina Rainion seurassa. Ellen ole kivettynyt jännityksestä sitä ennen.

Muutoinkin palloilen tapahtumassa. Osuuskumma-kustannuksella on oma esittäytymishetkensä tapahtumassa sunnuntaina klo 14-15. Paikan päältä löytyy ohjelman lisäksi myyntipöytiä, kirpputori ja taidekuja.

Jos siis haluat tavata kirjailijoita, faneja, oppia lisää mielenkiintoisilla luennoilla, haistella tieteiskirjallisuuden tuulia tai tehdä löytöjä myyntipöydiltä, suosittelen ehdottomasti tulemaan paikalle! Ellei muuta, niin kannattaa ainakin käydä nappaamassa mukaansa Osuuskumman uusin julkaisu -- viihteellinen lukemistolehti Ursula -- joka sopii kesälomaan ja rentoutumiseen paremmin kuin piippu Sherlockin suupieleen.

Finnconissa tavataan!

A niin kuin arvoitus

Ihan pienenä sivuhuomiona:

Mikä siinä onkin, että fantasian puolella on niin mukava antaa päähenkilölleen a-kirjaimella alkava nimi? Onko tämä jokin salainen riitti? Fantasiakirjoittajien muusan pieni pila?

Minä päädyin Ardisiin (puhumattakaan Amargosta ja Agautrista), Anu Holopainen Adairaan. Hanna van der Steeniltä löytyy Armada. Terhi Rannelan ja Anneli Kannon Kuparisaaritrilogiassa seikkailee Amaya. Tolkienillakin on Aragorninsa, joka on hyvin merkittävässä roolissa, vaikka ei ehkä päähenkilöksi lukeudukaan. Löytyykö vielä muita?

Vinkki teille, jotka pähkäilette fantasiatarinanne päähenkilölle nimeä: jos päädytte a-kirjaimella alkavaan nimeen, tehkää se tietoisena tästä traditiosta.

Tampereen Kirjamessuilla sunnuntaina

Antaa kuvien puhua puolestaan:

Päivän avasi lastenkirjapaneeli. Kirjailijat vasemmalta oikealle:
Sini Ezer, Magdalena Hai ja Anneli Kanto. Haastattelijana Taija Tuominen.

Ihastuttava Magdalena Hai kertoi esikoisteoksestaan Mörkö Möö ja Mikko Pöö. Uusi aluevaltaus on viittä vaille valmis: seuraava teos Kerjäläisprinsessa tuo syyskesällä Steampunk-henkistä retroscifiä spefinälkäisten kirjahyllyyn.

Anneli Kanto kuvasi eläväisesti kirjansa päähenkilöä, kaksivuotiasta ja omatahtoista Kastehelmiä. Teos on kolmas Viisi villiä Virtasta -sarjasta. Neljäs osa on tulossa syksyllä.

Kun messuväkeä alkoi virrata halleissa runsaammin, Voima-lavalla haastateltiin Salla Simukkaa Jäljellä-teoksesta. Sisarteos Toisaalla tulee syksyllä, joten jatkoa kaipaavat saavat ripeästi luettavaa.

Kello kahden jälkeen herttainen kirjailija Saara Henriksson sanaili kauniisti valaista ja laulusta ja valaiden laulun tulevaisuudesta. Viime vuonna ilmestynyt esikoiskirja saa pian seuraa Linnunpainosta, joka ilmestyy kauppoihin syksyllä.

Salaviekas valokuvaaja ikuisti kirjailijattaren signeeraushetken kuhisevassa Rosebud-kirjakaupassa.

Sitten olikin vuorossa nuortenkirjapaneeli, josta myös fantasiapaneelina puhuttiin. Allekirjoittanut pääsi vähän liikaakin valokeilaan, kun lamppu hohkasi suoraan naamaan. Osallistujat vasemmalta oikealle: Päivi Lukkarila, Hanna van der Steen ja minä. Kiperiä kysymyksiä esitti jälleen Taija Tuominen.

Kirjailija Hanna van der Steen lukemassa otetta Tähtisilmät -sarjan toisesta osasta, Kirouksesta.

Kun tuli aika vetäytyä signeerauspisteelle Rosebudin osastolle paneelin jälkeen, huomasimme Michael Monroen vieneen pöydän ja tuolin. 

Vaan eipä hätää! Käyhän se nimikirjoittaminen näinkin. Hieman on muuten toisenlaiset puitteet rokkistaroilla ja sofioksasilla: Michaelin taakse seinään oli kirjoitettu käsin lappu, josta kävi ilmi mihin kellonaikaan asti hän nimmareitaan jakelee. Jonon viimeiset käännytettiin tylysti pois.

                                                                            ***

Summa summarum: Messuilusta jäi oikein mukava fiilis. Kirjoittamisesta ja kirjoista on aina kiva puhua. Erityisen hauskaa oli tavata kirjailijakollegoita ja taisin saada muutaman lukijankin -- terveiset vain Elsalle, joka uskaltautui pyytämään nimikirjoitukseni! :)

Juhlan tuntua

Tänään sain kunnian osallistua Anneli Kannon & Terhi Rannelan huikean yhteistyön tuloksena syntyneen fantasiakirjan Tähystäjäneidon  julkistamisjuhliin. Julkkarit voivat olla hieman väärä sana, sillä kirja on ollut saatavilla kaupoista jo syyskuusta, mutta kyllä kirja ilmestyessään on aina juhlan arvoinen. Tilaisuus oli aivan ihastuttava ja Kanto&Rannela -tiimi herskyvän hauska ja välitön. Juhlan tuntua korottivat oikein mainiosti kunniavieraat, jotka olivat saapuneet Sarmatiasta asti soittamaan väelle.

Voin vain huokaista haikeana. Yhteiskirjoittaminen kuulostaa ihanalta: rinnalla on työtoveri,  joka puolittaa kirjoittamisen surut ja kaksinkertaistaa ilot. Kanto mainitsi, että kun hän sai Rannelalta tekstilähetyksen, se oli kuin joululahjaa avaisi: mitähän hauskaa toinen on tällä kertaa keksinyt. Yhteiskirjoittaminen ei varmasti ole kaikkien kohdalla näin sujuvaa ja ongelmatonta, mutta Kanto&Rannela näyttävät nauttivan kimmokkeesta, joita yksin kirjoittaessa ei ole. Heillä on sparrauskaveri, yllättäjä, toinen ääni, tuore näkökulma -- kaikki samassa paketissa. Mahtavaa!

Vaikka suoraan sanoen en tiedä, olisiko minusta vielä kirjoittamaan yhdessä yhtään kenenkään kanssa. En taida olla siihen vielä tarpeeksi kypsä kirjoittajana. Jos kohdalle sattuu henkilö, jonka kanssa kemiat pelaavat yksiin, en kyllä kieltäydykään.

Miten te muut? Miltä ajatus jonkun toisen kanssa kirjoittamisesta tuntuu? Oletteko kokeilleet?

P.S. Myös Anne Leinonen on kokenut yhteiskirjailija. Hänen viimeisimmässä blogikirjoituksessaan käsitellään sitä, miten työskentely kaksin oikein luonnistuu. Kannattaa lukea, toimintametodit kuulostavat hyvin samanlaisilta kuin Kannolla ja Rannelalla!