Tulenkantajien kirjakaupassa: Anu Holopainen

Auringon laskettua alkoi Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereen Hämeenpuistossa kirjallinen ilta kuin mukavana alkusoittona pian vauhtiin pyörähtäville Vihtorin kirjaston kirjamessuille. Kirjailijavieras oli saapunut kaukaa Helsingistä, ja täytyy sanoa, että toisinaan on erityisen mukava saada kehäkolmosen sisäpuolelta vieraita tänne -- tavallisempaa on nimittäin, että eteläisiä kollegoita tapaa vain matkustamalla itse etelään.

Matkalla tapahtumapaikalle. Yksi lempimaisemiani.
Koski pulisee aivan jalkojen juuressa levottomana.
(c) J.S. Meresmaa

Anu Holopainen on helsinkiläinen kirjailija, joka on kirjoittanut niin nuorille kuin aikuisille ja lajityyppejäkin löytyy fantasiasta chick litiin. Uusin teos, Ihon alaiset, on kylmäävä kuvaus maailmasta, jossa kehonmuokkaukset ja rajallinen kauneuskäsitys hallitsevat ihmisten elämää.

Kirjan tiimoilta Holopaista haastatteli Kirsti Kuronen. Ihan ensimmäiseksi hän kysyi, mitä muokkauksia Holopaiselle itselleen on tehty. Hiusten leikkaaminen on sekin eräänlaista ulkonäön muokkaamista, ja sen Holopainen tekee itse. Syntymämerkin poistaminen kasvoista on kuitenkin ollut selkeimmin kehonmuokkausta.

Ihon alaisissa kehonmuokkauksia tehdään yleisesti, eikä niihin ole lääketieteellisiä perusteluita: niillä tavoitellaan kauneutta ja komeutta yleisen hyväksynnän ja elämän sujumisen vuoksi. Opiskelupaikat, työpaikat ja puolisot valikoituvat heille, jotka ovat valmiit muokkaamaan kehoaan vaatimusten mukaan. Vastareaktiona tähän kirjan maailmasta löytyy myös luomuihmisiä, jotka vastustavat ihmiskehoon kajoamista keinotekoisten kauneuskäsitysten pohjalta.

Anu Holopainen kertoo kirjastaan Ihon alaiset.
(c) J.S. Meresmaa

Hyvin pian haastattelun edetessä kävi ilmi, että taustoittamista ja tutkimista tämän aihepiirin osalta voisi tehdä vaikka kuinka ja kauan. Materiaalia riittäisi loputtomiin. Holopainen kertoikin pitäneensä parin kuukauden tauon taustatyön ja kirjoitustyön välissä, jotta itse tarinaan suodattuisi vain se, mikä oli tarpeellista. Idea kirjaan hänellä oli ollut jo pitkään, mutta kerronta etsi muotoaan. Ihon alaiset on mielenkiintoinen kudelma eri tekstityyppejä: blogikirjoituksia, uutistekstiä, tv-dialogia ja chat-keskusteluja tavallisen suoran kerronnan lisäksi. Jo alusta alkaen Holopaisella oli mielessään episodimainen rakenne, ja hän kuvaa tekstipalasien yhteensovittamista eräänlaiseksi leikittelyksi. Romaani valmistui kuin huomaamatta ehyeksi kokonaisuudeksi.

Ihon alaisissa on monta eri näkökulmaa, mutta Holopainen mieltää itse maailman päähenkilöksi. Tarinan voi ajatella sijoittuvan lähitulevaisuuteen siinä esiintyvän teknologian vuoksi (kuten InstaPlast-automaattien ja 3D-meikkien), mutta oikeastaan kaikki voisi tapahtua myös juuri nyt jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa. Romaanin dystopiamaisesta maailmasta hyytävän tekeekin juuri sen sataprosenttinen peilaavuus oman yhä enenevässä määrin ulkonäkökeskeisen yhteiskuntamme kanssa. Onko tämä tulevaisuus, johon olemme ajautumassa?

Holopainen kertoo, että romaanin valmistuttua hänelle jäi käteen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ihon alaisille ei ole tulossa jatkoa. Minusta tuntuu, että tätä aihepiiriä käsittelevälle kirjalle on ollut tilausta jo pitempään. Hienoa, että sellainen on nyt tehty.

(c) J.S. Meresmaa

Kiitos Anu Holopaiselle ja Kirsti Kuroselle mielenkiintoisesta keskustelusta ja Tulenkantajien kirjakaupalle tilaisuuden isännöimisestä!

Tiistaitunnustus: suomalaista fantasiaa? Kiitos hyi!

Seuraa tunnustus.

Kuusi vuotta sitten olin siinä käsityksessä, että kotimaista fantasiaa ei ole. Ja jos onkin, se on paskaa tai ainakin suunnattu lapsille. (Tuohon aikaan en tiennyt termistä spekulatiivinen fiktio.)

Ei kiinnostanut edes ottaa selvää, sillä ulkomaisella tarjonnalla pärjäsi mainiosti.

Kun sitten aloin itse kirjoittaa fantasiaa -- ja etenkin sen jälkeen kun halusin tekeleeni kustannetuksi -- tajusin mahdollisesti liittyväni tuohon pieneen porukkaan. Aloin hankkia tietoa siitä, mitä täällä oikein kirjoitetaan, ja kuka kirjoittaa. Ja kappas, tällaisen ensivaikutelman sain: suomalainen scifi makaa peltiosat ruostuneina aktiiviharrastajien hartioilla, aikuisille julkaistaan laadukasta, syvällistä ja omaperäistä (korkeakirjallista!) uuskummaa, jossa realistinen maailma jollain tavalla hassusti nytkähtää, ja lapsosille on tarjolla iloista fantasiaa.

Älkää vetäkö hernettä nenään, tämä oli rehellinen, koulimaton ensivaikutelmani tavislukijana.

Aivan viime vuosien aikana on kuitenkin tapahtunut paljon. Vaikka Anu Holopainen on tarjonnut fantasiaa jo viidentoista vuoden ajan ja Johanna Sinisalokin pokkasi mainiolla peikko-teoksellaan Finlandian kaksitoista vuotta sitten (anteeksi kaikille niille kirjailijoille, jotka eivät tulleet mieleen, mutta tässä piileekin kenties juttuni pointti), tuntuu siltä että kotimainen anti spekulatiivisen fiktion saralla vain paranee ja monipuolistuu. Hieman syvemmälle kahlaamalla löytyy lukuisa joukko teoksia, joihin kannattaa tutustua. Nyt on käynyt niin, että luen kotimaista spefiä huomattavasti enemmän kuin ulkomaista.

Silti, toistuvasti, törmään (pääasiassa) nuorten lukijoiden kommentteihin: "yllättävän hyvää suomalaiseksi", "minulla oli epäluuloja tätä kohtaan, koska kirjoittaja oli suomalainen", "en yleensä lue kotimaisia fantasiakirjoja" jne.

Täytyy sanoa, että suomalaiselle fantasiakirjailijalle nuo sanat eivät ole kauhean kannustavia, mutta tunnistan niistä silti itseni takavuosina. Hävettää ja hämmästyttää. Mistä tämä jo hyvin nuorilla esiintyvä epäluulo syntyy? Ovatko tosiaan kotimaiset kirjat aiheuttaneet suuria pettymyksiä? En muista omalta kohdaltani mitään megapettymystä, ennemminkin sitä etten vain löytänyt juuri sitä mitä kaipasin.

Tuntuuko ulkomainen sitten jännemmältä tai tarpeeksi etäiseltä takaamaan varmasti eskapismin, kun kirjaa ei esimerkiksi ole kirjoittanut sannanieminen? Onko tulevaisuudessa tulossa muutos, kun suomalainen fantasiatarjonta muuttuu entisestään monipuolisemmaksi? Jotkut povaavat jo realismin rynnistävän takaisin ryminällä, mutta minä säilyttäisin mielelläni kummatkin. Jokaiselle jotakin, mutta spefi on tullut jäädäkseen!

Pieni maa, pienet julkaisumäärät, joten ehkä voi hyvinkin olla, että viime vuosiin saakka himolukijat eivät kerta kaikkiaan ole löytäneet tarpeeksi ja juuri omanlaistaan. Muistan, että kun etsin, löysin kotimaisesta fantasiatarjonnasta lähinnä muinaiseen Suomeen tai suomalaiseen mytologiaan pohjautuvia tai niistä ammentavia kirjoja, jotka eivät olleet minun teekupposeni. (Kutsun niitä hellästi tuohifantasiaksi.) Niille on sijansa, mutta itse kaipaan usein jotain lennokkaampaa ja viihteellistä -- jota sitten päädyin kirjoittamaankin, kun turhauduin.

Jossain määrin ei voi myöskään välttyä miettimästä, onko vika osittain kustantamoissa: löytyykö niistä näkemystä, osaamista ja ennen kaikkea ymmärrystä fantasiagenreä kohtaan? Mitä kaikkea on mahdettu tarjota, mihin ei ole tartuttu?

***

Sana on vapaa! Mikä erottaa sinun mielestäsi kotimaista spefi/fantasiatarjontaa ulkomaisesta? Uppoaako kotimainen vai vältteletkö sitä viimeiseen asti? Mitä kaipaat tai olet jäänyt kaipaamaan kotimaan fantasia-annilta?

Uusi nimi blogille, palkinnot voittajille!

Ystävänpäivänä laitoin hakuun uuden nimen blogilleni, ja siinä sivussa kirja-arvonnan. Vastauksia tuli kivasti, kiitos siitä teille!

Yleensähän minulla on nimien kanssa niin, että löydän ja haluan löytää ne itse. Nimet ovat minulle tärkeitä. Kuitenkin blogin uuden nimen keksiminen on tuntunut hankalalta -- ehkä osittain siksi, että blogin identiteetti on muuttumassa esikoiskirjailijan vuodenkulun raportoimisesta kirjailijan ja hänen kirjallisten puuhailujensa kotisatamaksi. Paitsi kirjallisuusblogina, sivujen on tarkoitus palvella myös tuotannostani kiinnostuneita.

Kommenteissa tuli monia hyviä ehdotuksia. Valinta ei siis juurikaan helpottunut, hah! Alla ajatuksiani tarjokeista:

1) J.S. Meresmaa

Asiallinen, perusteltu ja selkeä. Mutta makuuni liian mielikuvitukseton ja ehkä tylsäkin, koska blogin osoite kuitenkin on jo tämä. Hakukoneita käyttävät siis löytävät perille pelkällä nimellänikin.

2) Spefikirjailijan/Kirjailijan päiväkirja

Muuten hyvä, mutta vierastan päiväkirja-sanaa. Olen aina ollut surkea päiväkirjan kirjoittaja, ja siksi tämä tuntuisi miltei pahaenteiseltä.

3) Spefikirjailijan/kirjailijan poluilla

Ei tässäkään suoranaista vikaa ole, mutta ehkä hieman yleisluontoinen. Ja mieleeni tulee jostain syystä Anu Holopaisen Kirjailijan kävelyretkiä -blogi. Ehkä Anu kuulostaa usein seikkailevan kaikenlaisilla metsäpoluilla, ja siitä syystä en halua lähteä polkuilemaan.

4) Esikoiskirjailijan vuosi (eli ei kannata vaihtaa)

Joskus vanhassa on vara parempi, mutta esikoiskirjailijan nahka on alkanut hapertua ja varista. Se kutittaa ja tuntuu vieraalta. Se on jotain, minkä kokee elämässään vain kerran, ja kun on aika, se on jätettävä taakseen ja jatkettava eteenpäin.

5) Mifonkien matkassa

Sai kannatusta. Pidän siitä itsekin. Mifongit todellakin ovat juttuni, ja sarjakin jatkuu pidempään kuin kolmen tai neljän kirjan verran, jos vain kustannustuulet suosivat. On totta, että kirjoitan -- ja tulen kirjoittamaan -- muutakin kuin vain tätä sarjaa, mutta tuskinpa sana "mifonki" ketään harhauttaisi niin, ettei nimelläni löytäisi muutakin tuotantoa. Tiukkaa brändäystäkään en ole hakemassa (sekalaista spefiviihdettä kirjoittava kirjailija?), joten tämä on minun valintani. Blogi jatkuu siis mifonkien matkassa!

***

Sokerina pohjalla Onnettaren valitsemat arvonnan voittajat:

Mifongin perinnön voitti omakseen Musti!

Steampunk-antologiaa lähtee yksi kappale Annelle!

Mifongin perinnön julisteita on tiedossa Hiisukkaalle ja Jästipäälle!

Mifongin perinnön kortteja on tulossa nippu Lankakeijulle, Markelle, Suski V:lle, Minttu47:lle ja Lasiperhoselle!

Sylin täydeltä onnea Onnettaren suosimille! Laittakaa minulle sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen tiedot siitä, mihin haluatte minun palkintonne lähettävän. Postittelen niitä sitten ensi viikolla.

Jos haluatte signeerauksia tai omistuskirjoituksia, kertokaa siitäkin meilitse. Muutoin en uskalla lähteä sottailemaan.

Hetivalmis kirjailija

Kirjailija Anu Holopaisen postaus sai minut miettimään kirjailijan keskeneräisyyttä ja sen hyväksymistä.

Eräs asia, johon kiinnitin heti huomiota pitkän uran tehneisiin kirjailijoihin tutustuttuani: he ovat pääasiallisesti nöyriä. He eivät kuvittele olevansa ihmeellisiä, vaikka luovatkin maailmoita ja puhaltavat elämän fiktiivisiin ihmisiin, puurtavat taustatutkimuksen parissa tutkijan sinnikkyydellä ja tuovat luoksemme ihmeellisiä tarinoita, jotka viihdyttävät, lohduttavat ja saavat ajattelemaan. He tunnistavat toki työnsä arvon, mutta katsovat edelleen maailmaa avoimesti ja uteliain silmin.

Uteliaisuutensa menettänyt ihminen ei katso, ei kaivele, ei kysy, ei kyseenalaista. Kirjoittaminen on niin suuressa määrin kaikkia edellä mainittuja: katsomista eri kulmista, kaivelemista pintaa syvemmältä, oikeiden kysymysten esittämistä ja omien totuuksien kyseenalaistamista. Miten kirjoittaa ilman niitä?

Ja kenties yksi kirjailijuuden syvimmistä moottoreista löytyy sekin k-kirjaimella alkavien sanojen keskuudesta: keskeneräisyys.

Kirjailijan kuuluukin olla jossain suhteessa keskeneräinen. Se kannustaa eteenpäin.

***

(Tämä oli muuten 200. blogipostaus Esikoiskirjailijan vuodessa. Huh! Enpä olisi aloittaessani tiennyt, että juttua riittää näinkin tiheästi.)

A niin kuin arvoitus

Ihan pienenä sivuhuomiona:

Mikä siinä onkin, että fantasian puolella on niin mukava antaa päähenkilölleen a-kirjaimella alkava nimi? Onko tämä jokin salainen riitti? Fantasiakirjoittajien muusan pieni pila?

Minä päädyin Ardisiin (puhumattakaan Amargosta ja Agautrista), Anu Holopainen Adairaan. Hanna van der Steeniltä löytyy Armada. Terhi Rannelan ja Anneli Kannon Kuparisaaritrilogiassa seikkailee Amaya. Tolkienillakin on Aragorninsa, joka on hyvin merkittävässä roolissa, vaikka ei ehkä päähenkilöksi lukeudukaan. Löytyykö vielä muita?

Vinkki teille, jotka pähkäilette fantasiatarinanne päähenkilölle nimeä: jos päädytte a-kirjaimella alkavaan nimeen, tehkää se tietoisena tästä traditiosta.