Hetivalmis kirjailija

Kirjailija Anu Holopaisen postaus sai minut miettimään kirjailijan keskeneräisyyttä ja sen hyväksymistä.

Eräs asia, johon kiinnitin heti huomiota pitkän uran tehneisiin kirjailijoihin tutustuttuani: he ovat pääasiallisesti nöyriä. He eivät kuvittele olevansa ihmeellisiä, vaikka luovatkin maailmoita ja puhaltavat elämän fiktiivisiin ihmisiin, puurtavat taustatutkimuksen parissa tutkijan sinnikkyydellä ja tuovat luoksemme ihmeellisiä tarinoita, jotka viihdyttävät, lohduttavat ja saavat ajattelemaan. He tunnistavat toki työnsä arvon, mutta katsovat edelleen maailmaa avoimesti ja uteliain silmin.

Uteliaisuutensa menettänyt ihminen ei katso, ei kaivele, ei kysy, ei kyseenalaista. Kirjoittaminen on niin suuressa määrin kaikkia edellä mainittuja: katsomista eri kulmista, kaivelemista pintaa syvemmältä, oikeiden kysymysten esittämistä ja omien totuuksien kyseenalaistamista. Miten kirjoittaa ilman niitä?

Ja kenties yksi kirjailijuuden syvimmistä moottoreista löytyy sekin k-kirjaimella alkavien sanojen keskuudesta: keskeneräisyys.

Kirjailijan kuuluukin olla jossain suhteessa keskeneräinen. Se kannustaa eteenpäin.

***

(Tämä oli muuten 200. blogipostaus Esikoiskirjailijan vuodessa. Huh! Enpä olisi aloittaessani tiennyt, että juttua riittää näinkin tiheästi.)