Torstaina Telakalla!

Minäkin olen täällä, tulkaa viihtymään!

Tulenkantajien kirjakaupassa: Anu Holopainen

Auringon laskettua alkoi Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereen Hämeenpuistossa kirjallinen ilta kuin mukavana alkusoittona pian vauhtiin pyörähtäville Vihtorin kirjaston kirjamessuille. Kirjailijavieras oli saapunut kaukaa Helsingistä, ja täytyy sanoa, että toisinaan on erityisen mukava saada kehäkolmosen sisäpuolelta vieraita tänne -- tavallisempaa on nimittäin, että eteläisiä kollegoita tapaa vain matkustamalla itse etelään.

Matkalla tapahtumapaikalle. Yksi lempimaisemiani.
Koski pulisee aivan jalkojen juuressa levottomana.
(c) J.S. Meresmaa

Anu Holopainen on helsinkiläinen kirjailija, joka on kirjoittanut niin nuorille kuin aikuisille ja lajityyppejäkin löytyy fantasiasta chick litiin. Uusin teos, Ihon alaiset, on kylmäävä kuvaus maailmasta, jossa kehonmuokkaukset ja rajallinen kauneuskäsitys hallitsevat ihmisten elämää.

Kirjan tiimoilta Holopaista haastatteli Kirsti Kuronen. Ihan ensimmäiseksi hän kysyi, mitä muokkauksia Holopaiselle itselleen on tehty. Hiusten leikkaaminen on sekin eräänlaista ulkonäön muokkaamista, ja sen Holopainen tekee itse. Syntymämerkin poistaminen kasvoista on kuitenkin ollut selkeimmin kehonmuokkausta.

Ihon alaisissa kehonmuokkauksia tehdään yleisesti, eikä niihin ole lääketieteellisiä perusteluita: niillä tavoitellaan kauneutta ja komeutta yleisen hyväksynnän ja elämän sujumisen vuoksi. Opiskelupaikat, työpaikat ja puolisot valikoituvat heille, jotka ovat valmiit muokkaamaan kehoaan vaatimusten mukaan. Vastareaktiona tähän kirjan maailmasta löytyy myös luomuihmisiä, jotka vastustavat ihmiskehoon kajoamista keinotekoisten kauneuskäsitysten pohjalta.

Anu Holopainen kertoo kirjastaan Ihon alaiset.
(c) J.S. Meresmaa

Hyvin pian haastattelun edetessä kävi ilmi, että taustoittamista ja tutkimista tämän aihepiirin osalta voisi tehdä vaikka kuinka ja kauan. Materiaalia riittäisi loputtomiin. Holopainen kertoikin pitäneensä parin kuukauden tauon taustatyön ja kirjoitustyön välissä, jotta itse tarinaan suodattuisi vain se, mikä oli tarpeellista. Idea kirjaan hänellä oli ollut jo pitkään, mutta kerronta etsi muotoaan. Ihon alaiset on mielenkiintoinen kudelma eri tekstityyppejä: blogikirjoituksia, uutistekstiä, tv-dialogia ja chat-keskusteluja tavallisen suoran kerronnan lisäksi. Jo alusta alkaen Holopaisella oli mielessään episodimainen rakenne, ja hän kuvaa tekstipalasien yhteensovittamista eräänlaiseksi leikittelyksi. Romaani valmistui kuin huomaamatta ehyeksi kokonaisuudeksi.

Ihon alaisissa on monta eri näkökulmaa, mutta Holopainen mieltää itse maailman päähenkilöksi. Tarinan voi ajatella sijoittuvan lähitulevaisuuteen siinä esiintyvän teknologian vuoksi (kuten InstaPlast-automaattien ja 3D-meikkien), mutta oikeastaan kaikki voisi tapahtua myös juuri nyt jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa. Romaanin dystopiamaisesta maailmasta hyytävän tekeekin juuri sen sataprosenttinen peilaavuus oman yhä enenevässä määrin ulkonäkökeskeisen yhteiskuntamme kanssa. Onko tämä tulevaisuus, johon olemme ajautumassa?

Holopainen kertoo, että romaanin valmistuttua hänelle jäi käteen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ihon alaisille ei ole tulossa jatkoa. Minusta tuntuu, että tätä aihepiiriä käsittelevälle kirjalle on ollut tilausta jo pitempään. Hienoa, että sellainen on nyt tehty.

(c) J.S. Meresmaa

Kiitos Anu Holopaiselle ja Kirsti Kuroselle mielenkiintoisesta keskustelusta ja Tulenkantajien kirjakaupalle tilaisuuden isännöimisestä!

Pirkkalaiskirjailijoiden signeerauspäivä

Viime perjantaina töiden jälkeen suunnistin Tulenkantajien kirjakaupalle, missä kokoontui joukko pirkkalaiskirjailijoita signeeraamisaikeissa. (Tiedättehän te tämän tavan, jolla 99,8 % kirjailijoista opettelee nöyryyttä messuilla ja muissa tapahtumissa: he seisovat yksin kynä kädessä ja odottavat, että edes yksi, joku, kuka tahansa, ostaisi kirjan ja toisi sen signeerattavaksi. Paha kyllä, myös signeerausta havittelevalle tämä tyhjä tila hänen ja kirjailijan välissä saattaa joskus olla liian suuri ylitettäväksi. Pitkä on matka rokkaritähden tai donrosan innostamiin jonoihin, jotka vaativat henkilökuntaa ja mellakka-aitaa kasassa pysyäkseen. Toisaalta, pitkä on matka myös kirjailijaksi, joten kokemusta nöyryydestä on tässä vaiheessa jo kertynyt. Onneksi Tulenkantajien tapauksessa tästä harjoituksesta ei ole kyse.)

Tulenkantajien kirjakaupalla on aina mukava käydä vähintään tunnelman ja tarjonnan vuoksi, ja tällä kertaa tapaisin myös monia kollegoita, joita en ole ennen tavannut -- ja kuulisin heidän uusimmista julkaisuistaan. Mikäs sen mukavampaa!

Sami Hilvo esittelee teostaan Rouva S. (c) J.S. Meresmaa

Illan juonsi alkuun Erkki Aura. Ensimmäisenä esiintymisvuorossa oli vastavalittu Kirjailijaliiton pj Jyrki Vainonen, joka on yksi ehdottomia lempikirjailijoitani. Hän kertoi uudesta esseekokoelmastaan Askelia, joka kertoo omaelämäkerrallisesti kävelemisestä niin luonnon kuin fiktion maisemissakin. Kirja oli vähän niin kuin pakko-ostos, ja samalta reissulta löytyi myös jonkin aikaa metsästämäni Mykkä jumala. Vainos-kokoelmani alkaa olla täydellinen! (Aloin jo muuten lukeakin tuota Askelia, ja se on juuri niin ajatuksiaherättävä ja virkistävä kuin uumoilinkin.)

Vainosen jälkeen oli Sami Hilvon vuoro. Hilvo on tuore tamperelainen, ja hän kertoi toisesta romaanistaan nimeltä Rouva S. joka ilmestyi pari vuotta sitten. Olen lukenut Hilvon esikoisteoksen, Viinakortin, josta pidin kovasti. Rouva S. syntyi Hilvon Tokio-vuosien innoittamana, ja kirja kuulostaa todella lukemisenarvoiselta etenkin tällaiselle Japani-intoilijalle kuin minä.

Silvana Berki. (c) J.S. Meresmaa

Runokokoelmistaan kertoivat albanialaissyntyinen Silvana Berki, joka runoissaan tutkii kahden maan kansalaisuutta, sekä taiteilijaksi itsensä yhä vahvimmin tunteva Tiina Poutanen, jota kiehtovat kovat tieteet ja etenkin muisti -- se miten me valehtelemme itsellemme kaiken aikaa ja silti muistomme ovat itsellemme totta. Poutanen siteerasikin Ursula Le Guinia, joka on sanonut: "Olen taiteilija. Valehtelen kertoakseni totuuden".

Tämä faktan ja fiktion jatkuva vastahankaus ja limitteisyys kiehtovat minuakin suuresti. Mitä kauemmin olen kirjoittanut, sitä enemmän tunnen eläväni fiktiossa. Hyvin vähän on merkitystä sillä, mikä osa tarinasta on "totta", sillä muistojensa pohjaltakin kirjoittava keksii suurimman osan (tai luo sen valheellisten muistojen pohjalta). Me tiedämme loppujen lopuksi hyvin vähän totuudesta -- me vain luulemme tietävämme. Tätä monen on vaikea sulattaa, sillä ihminen kaipaa varmuutta.

Kirsti Kuronen. (c) J.S. Meresmaa

Aina niin välitön Kirsti Kuronen kertoi ainutlaatuisesta hiihtoteemaisesta runoteoksestaan Suksin. Tämä on ihan ehdoton hankilta niille, joita elämän ladut kiinnostavat. Talvea, hiljaisuutta, viisautta.

Yhteen uuteen esikoisteokseenkin oli kunnia tutustua: Taru Kumara-Moision romaaniin Maan vetovoima. Tragikoominen romaani naisesta, jonka täydelliseltä näyttävä elämä ei ehkä olekaan niin täydellistä, on kirjoitettu kevyellä otteella mutta vakavasta aiheesta (miten oiva yhdistelmä!). Kumara-Moision uran alkutaipaleesta voi lukea vaikkapa Lukulampun Vieraskynästä. Tämäkin eittämättä päätyy jossain vaiheessa lukupinooni!

Taru Kumara-Moisio. (c) J.S. Meresmaa

Tässä vaiheessa iltaa olin päässyt signeeraamaan peräti kaksi Mifongin mahtia ja pitämään oman kirjaesittelyni, ja illan kirkkain tähtikin oli saapunut paikalle: eli Kirsi Kunnas! Ennen kuin Kunnas alkoi signeerausurakkansa (nyt oli sen rokkitähtijonon vuoro), Tuija Välipakka, joka pian aloittelee kauttaan Pirkkalaiskirjailijoiden uutena puheenjohtajana, kertoi jokseenkin hälyttäviä ja ikäviä uutisia: yli kuusikymmentä vuotta järjestetty maakunnallinen kirjoituskilpailu, Pirkanmaan kirjoituskilpailu, on lopettamisuhan alla kaupunginkirjaston säästötoimien vuoksi. Kilpailussa ovat menestyneet uransa alkuvaiheissa sellaiset nimet kuin JP Koskinen, Seppo Jokinen, Mirkka Rekola ja Kari Aronpuro vain muutaman mainitakseni.

Toivon hartaasti, että perinteikäs kirjoituskilpailu kyetään säilyttämään.

Signeeraamassa Tuija Välipakka ja Kirsi Kunnas.
(c) J.S. Meresmaa

Sainpas napattua yhden signeeraamiskuvan!

Tuija Välipakan tämän vuoden alussa ilmestynyt runokokoelma Take away voitti Nihil Interit -runouspalkinnon. Välipakkaa kiinnosti kuolemisen tabu, ja hän tulikin kirjoittaneeksi iloisimman runokokoelmansa tähän saakka. Suosittelen teosta lämpimästi!

Illan päätteeksi kävin pyytämässä Kunnakselta signeerauksen tuoreeseen Leena Kirstinän kirjoittamaan elämäkertaan Sateessa ja tuulessa. Rohkaistuin antamaan runolegendalle Mifonki-postikortteja, ja sanoin että ne voi vaikka lähettää jollekin, jos ei halua itsellään pitää. Kunnas tihrusi Keskimantereen karttakuvaa hetken ja tokaisi iloisesti, että "ahaa, että terveisiä nyt täältä!" 

Kiitos Tulenkantajien kirjakaupalle ja paikallaolijoille antoisasta illasta!

Kunnaksen hattu ja Mifonkeja.
(c) J.S. Meresmaa

Ostoksia. (c) J.S. Meresmaa

Kotimatka ja Frenckellin kahdeksankulmainen piippu.
(c) J.S. Meresmaa

Neljä siskoa -proosapotpuri Tulenkantajilla

Huomenna klo 17.00 alkaen minä, Siiri Enoranta, Tuula Kallioniemi ja Kirsti Kuronen luemme otteita kirjoistamme Tulenkantajien kirjakaupalla Tampereen Hämeenpuistossa. Pistäytykäähän kesätunnelmaiset kuuntelemaan ja vaihtamaan ajatuksia! Luvassa vauhtia, fantasiaa ja yllätyksiä.

Yksittäisistä novelleista saa melko harvoin palautetta, mutta Kirsin kirjanurkassa on lukumaratonin yhteydessä ahmittu Lintukoto, jonka löytää Huomenna tuulet voimistuvat -antologiasta. Kiitos, Kirsi!

EKF eli Elävän Kirjallisuuden Festivaali

Nelivuotias EKF on festivaalina nuori ja vireä. Unohda kaikuvat messuhallit -- elävään kirjallisuuteen pääsee Tampereella tutustumaan tunnelmallisella Työväenmuseo Werstaalla. Alkunsa festivaali sai kirjallisuudenopiskelijoiden kunnianhimoisesta ajatuksesta järjestää kirjallisuustapahtuma, joka olisi osallistava eikä vain kaupalliselta pohjalta toimiva. Tampereen kirjamessujen varjotapahtumana alkuvuodet toiminut EKF haluaa tuoda monipuolisuutta ja vaihtoehtoja kirjallisuustapahtumiin, ja on mielestäni tässä onnistunutkin, sillä kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta.

Kotikaupungin kirjatapahtumia aiempina vuosina innolla kolunneena minulla on tällä kertaa kunnia päästä lavalle: huomenna lauantaina Venla Saaloa (joka on kirjoittanut ravisuttavan hyvän romaanin Kirkkaalla liekillä) ja minua haastatellaan Bertel-salissa klo 10.30-11.30, heti tervetuliaispuheen jälkeen. Aihe on niin mielenkiintoinen, että ihan tärisin innosta kun siitä kuulin: keskustelemme kerronnan eroista realistisessa nuortenkirjallisuudessa ja fantasiakirjallisuudessa, menneisyyden ja kasvun käsittelystä, symboliikasta ja ylipäätään siitä, mitä eroja ja mitä yhteistä näistä kahdesta lajityypistä löytyykään. Meitä haastattelee Robustoksen Heikki Savola.

Festivaalilla voi kuulla myös musiikkia yhdistettynä runoihin (Duo Perikato, Höyrykonesali klo12.45-13.30) tai Kariston lyhytnovellikokoelman julkistamisen jälkeen (Novellipotpuri, Työväentalo klo 13.00-13.45).

Päivällä julkistetaan myös ensimmäistä kertaa jaettavan Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon finalistit (Bertel-sali, klo 12.30-13.00). Bertel-salissa hieman finalistien julkistamisen jälkeen keskustelevat Maria Syvälän johtamana tamperelaiskirjailija Juha Siro ja lempääläiskirjailija Kirsti Kuronen, jolta julkistetaan romaani Ammeiden aika.

Paikalta voi tehdä myös kirjalöytöjä: Osuuskumma on osaltaan esittelemässä sekä tuotantoaan että toimintaansa. Pöydästämme löytää myös muuta kotimaista spefikirjallisuutta. Itse pyörin paikalla pitkin päivää ja todennäköisesti vähän iltaakin.

Yllä vain poimimani tärpit: koko ohjelma löytyy täältä.

Tervetuloa paikan päälle -- se kannattaa vähän kauempaakin!

Kaikkea muuta kuin pahan onnen päivä

Ehdin messuille. Aloitin päiväni kukon pieremän aikaan, jotta ehtisin. En olisi mitenkään voinut odottaa lauantaihin, mitä oikein kuvittelin?

Ja sitten, kun ensimmäistä kertaa elämässäni kuljen messuille sisään ovesta, jossa lukee Esiintyjät/Press, huomaankin viivytteleväni. Hyvä on, halli on iso ja tupattu täyteen viiniä, teatteria ja kirjoja ja mitä muuta. Suunnistaminen kestää hetken. Vastaan tulee Sanasadon pöytä. Vaihdan muutaman sanan runoilija Juha Raution kanssa. Hivuttaudun eteenpäin. Pieni Kirjakauppa häämöttää etuvasemmalla. Jo kaukaa näen pöydissä Kariston kirjojen tuttuja kansia.

Seisahdun niistä sellaisen eteen, jota olen yrittänyt kuvitella kirjana pitkään.

Mikä on ensiajatukseni Mifongin perinnöstä?

Että se on kaunis. Se näyttää siltä, mihin itse tarttuisin innoissani lukijana. Se on juuri sopivan paksuinen. Oikea kirja, kovakantinen ja tyylikäs. Houkuttelevan mystinen.

Ehkä odotin, että tuntisin enemmän jotakin. Haikeutta? Paniikkia? Eroamiskipuja? Mutta ei. Tunnen pääasiassa syvää tyytyväisyyttä. Kirja näyttää huipennukselta vuosien puurtamiselle. Kiitos karistolaisille ja osaavalle painolle!

***

Tapahtui perjantaina messuilla muutakin. Kun olin toipunut esikoiseni kohtaamisesta silmästä silmään, jäin seuraamaan Kariston kirjailijoiden esiintymisiä. Tiina Forsman kertoi esikoisdekkaristaan Annikki Nissinen selvittää murhan. Sain vihdoin nimikirjoituksenkin! (Mehän olemme paitsi kirjailijakollegoita, myös samalta Kohti mestaruutta -kurssilta.) Kirsti Kuronen kuvasi koskettavasti Omenapuu laulaa -teoksen syntyä ja ajatusta siitä, kuinka tärkeitä unelmat ovat.

Oli ihana myös tavata kustannustoimittajaani ja muita karistolaisia kasvotusten ja tutustua Taija Tuomiseen, joka haastattelee muiden muassa meitä fantasiapanelisteja sunnuntaina.

Ja kohtasinpa yllätyksenkin, johon en ollut ehtinyt varautua: nimittäin jaoin eilen ensimmäiset nimikirjoitukseni! Neljä kappaletta kaiken kaikkiaan, ja aina jouduin lainaamaan joltakulta kynää, kun itseltäni löytyi vain värillinen tussi. Kai täytyisi alkaa pitää mukanaan kuulakärkikynää, ainakin jos menee messuille...

(Se on muuten hassua puuhaa, kun aikuisena alkaa harjoitella nimikirjoitusta. Enhän minä voi käyttää samaa, jonka raapustan virallisiin papereihin.)

Kaiken kaikkiaan perjantai oli niin onnistunut, että viikonlopusta on tulossa ikimuistoinen.