Seuraa tunnustus.
Kuusi vuotta sitten olin siinä käsityksessä, että kotimaista fantasiaa ei ole. Ja jos onkin, se on paskaa tai ainakin suunnattu lapsille. (Tuohon aikaan en tiennyt termistä spekulatiivinen fiktio.)
Ei kiinnostanut edes ottaa selvää, sillä ulkomaisella tarjonnalla pärjäsi mainiosti.
Kun sitten aloin itse kirjoittaa fantasiaa -- ja etenkin sen jälkeen kun halusin tekeleeni kustannetuksi -- tajusin mahdollisesti liittyväni tuohon pieneen porukkaan. Aloin hankkia tietoa siitä, mitä täällä oikein kirjoitetaan, ja kuka kirjoittaa. Ja kappas, tällaisen ensivaikutelman sain: suomalainen scifi makaa peltiosat ruostuneina aktiiviharrastajien hartioilla, aikuisille julkaistaan laadukasta, syvällistä ja omaperäistä (korkeakirjallista!) uuskummaa, jossa realistinen maailma jollain tavalla hassusti nytkähtää, ja lapsosille on tarjolla iloista fantasiaa.
Älkää vetäkö hernettä nenään, tämä oli rehellinen, koulimaton ensivaikutelmani tavislukijana.
Aivan viime vuosien aikana on kuitenkin tapahtunut paljon. Vaikka Anu Holopainen on tarjonnut fantasiaa jo viidentoista vuoden ajan ja Johanna Sinisalokin pokkasi mainiolla peikko-teoksellaan Finlandian kaksitoista vuotta sitten (anteeksi kaikille niille kirjailijoille, jotka eivät tulleet mieleen, mutta tässä piileekin kenties juttuni pointti), tuntuu siltä että kotimainen anti spekulatiivisen fiktion saralla vain paranee ja monipuolistuu. Hieman syvemmälle kahlaamalla löytyy lukuisa joukko teoksia, joihin kannattaa tutustua. Nyt on käynyt niin, että luen kotimaista spefiä huomattavasti enemmän kuin ulkomaista.
Silti, toistuvasti, törmään (pääasiassa) nuorten lukijoiden kommentteihin: "yllättävän hyvää suomalaiseksi", "minulla oli epäluuloja tätä kohtaan, koska kirjoittaja oli suomalainen", "en yleensä lue kotimaisia fantasiakirjoja" jne.
Täytyy sanoa, että suomalaiselle fantasiakirjailijalle nuo sanat eivät ole kauhean kannustavia, mutta tunnistan niistä silti itseni takavuosina. Hävettää ja hämmästyttää. Mistä tämä jo hyvin nuorilla esiintyvä epäluulo syntyy? Ovatko tosiaan kotimaiset kirjat aiheuttaneet suuria pettymyksiä? En muista omalta kohdaltani mitään megapettymystä, ennemminkin sitä etten vain löytänyt juuri sitä mitä kaipasin.
Tuntuuko ulkomainen sitten jännemmältä tai tarpeeksi etäiseltä takaamaan varmasti eskapismin, kun kirjaa ei esimerkiksi ole kirjoittanut sannanieminen? Onko tulevaisuudessa tulossa muutos, kun suomalainen fantasiatarjonta muuttuu entisestään monipuolisemmaksi? Jotkut povaavat jo realismin rynnistävän takaisin ryminällä, mutta minä säilyttäisin mielelläni kummatkin. Jokaiselle jotakin, mutta spefi on tullut jäädäkseen!
Pieni maa, pienet julkaisumäärät, joten ehkä voi hyvinkin olla, että viime vuosiin saakka himolukijat eivät kerta kaikkiaan ole löytäneet tarpeeksi ja juuri omanlaistaan. Muistan, että kun etsin, löysin kotimaisesta fantasiatarjonnasta lähinnä muinaiseen Suomeen tai suomalaiseen mytologiaan pohjautuvia tai niistä ammentavia kirjoja, jotka eivät olleet minun teekupposeni. (Kutsun niitä hellästi tuohifantasiaksi.) Niille on sijansa, mutta itse kaipaan usein jotain lennokkaampaa ja viihteellistä -- jota sitten päädyin kirjoittamaankin, kun turhauduin.
Jossain määrin ei voi myöskään välttyä miettimästä, onko vika osittain kustantamoissa: löytyykö niistä näkemystä, osaamista ja ennen kaikkea ymmärrystä fantasiagenreä kohtaan? Mitä kaikkea on mahdettu tarjota, mihin ei ole tartuttu?
***
Sana on vapaa! Mikä erottaa sinun mielestäsi kotimaista spefi/fantasiatarjontaa ulkomaisesta? Uppoaako kotimainen vai vältteletkö sitä viimeiseen asti? Mitä kaipaat tai olet jäänyt kaipaamaan kotimaan fantasia-annilta?
Kuusi vuotta sitten... kuinka kovin tutulta tuo kuulostaa. Olisikohan siitä nyt neljä vai viisi vuotta kun ensimmäisen kerran hain apurahaa Suomen kulttuurirahastolta Korkeafantasiakirjan kirjoittamiseen. (Naivi toivo.) Selosteisiin taisin kirjoittaa mm. lauseen "Kotimainen fantasiakirjallisuus kytee harrastajien pöytälaatikoissa..." tjs. Oli tarkoitus koettaa olla Suomen ensimmäinen alaa raivaava pioneeri. :) Ja tosiaan nyt kun on enemmän tutustunut asioihin niin onhan noita ollut jo aikaisemminkin.
VastaaPoistaTässä alaa tutkaillessani olen herännyt ajattelemaan sitä kuinka moni minun kaltaiseni todella koettaa vuosittain saada käsikirjoitustaan läpi. Kustantamoiden haavi on valikoiva, ja kun ajattelee tätä realismin valta-asemaa kulttuurivaikuttajien mielissä... Tämä sama asia vaikuttanee siihen, että kovinkaan moni kokeneempi kirjoittaja ei ole valinnut fantasiaa genrekseen. Käsikirjoituksiä lähettänevät vuosittain hiomattomat fantasianystävät, jotka tahtovat toteuttaa itseään. Ennen julkaisemattomat kirjoittajat, joiden teksti kaipaisi suunnannäyttöä tai mittavaa oikolukua tai molempia.
Ja vaihtoehtona tällaisten kirjoittajien teksteille on kääntää esim. amerikkalaisia ammattikirjailijoita, jotka ovat ammentaneet genreä jo vuosia tai vuosikymmeniä, n. yhden kirjan vuosivauhdilla ja kustantajan tilaustöinä vastaamaan lukijakunnan nälkään.
Mikähän olisi sitten ollut minun syyni valita mieluummin ulkomaalaista fantasiaa Fantasiahyllystä kuin kotimaista Nuorten hyllystä? Tuo ratkaissee jo osittain asiaa. Lisäksi luulen, että nuoret eivät usko meidän kulttuurissamme kasvaneen kirjoittajan osaavan kertoa taisteluista ja taikuudesta siten kuin niistä on opittu eläväisesti kertomaan ulkomaisissa kirjoissa. Kotimainen kirjoittaja nähtäneen kömpelöksi kun pitäisi käytellä miekkaa ja kumppanimiekkaa ja heiluttaa taistelulippua keskellä sotilaiden rivistöjä. Sen kun mieltää kai helpoiten Richardille, Morganille tai Wordenille kuin Matille, Tonille tai Jormalle.
Viimeisiin kysymyksiin vastaisin, että kotimainen alkaa kiinnostaa entistä enemmän. Toistaiseksi olen kaivannut magiaa ja sotaa, miekkoja ja kilpiä. Kun tarjonnassa tuntuu enimmäkseen olevan sadunomaisia yksilötarinoita.
En kai yhä edelleenkään tunne koko tarjontaa. Koetan petrata.
PS.
Hmmm... realismin takaisinrynnistyksestä en minäkään sanoisi paljoa. Eikös sitä nyt jo ole melko paljon? Kotimainen spefi kaipaisi yhä uusia siemeniä, mutta onhan lukijakunnan sukupolvikin muuttumassa. Ehkä realismi on tulevaisuudessa sellaista, jota halutaan lukea kun spefin tarjonta uuvuttaa. :)
Fantasiakäsikirjoituksia ymmärtääkseni tarjotaan kustantamoille jonkin verran, ja joskus on tarjottu melkein liiaksi asti, mutta ilmeisesti niitä todella julkaisukelpoisia on ollut melko vähän. Joskus voi olla todella vaikea ennustaa kustantamossakaan, että mikä olisi nyt se juttu, joka purisi ja löytäisi lukijat. Uskoisin, että lähtökohtaisesti fantasian suuntaaminen nuorille lukijoille on voinut verottaa lukijoita kotimaassa.
PoistaJa tämä fantasian kohdentaminen nuorten kirjallisuudeksi on nyt saanut vastahuutoja nousemaan realismin tarjonnan vähenemisestä. Olisiko tällaista realismin hupenemista edes olemassa jos osa kirjoista luokiteltaisiin aikuisten kirjallisuudeksi rohkeammin? Nuoret löytävät lukemisensa fantasiahyllystä muutenkin, mutta nuortenosastolla -- jopa lastenosastolla -- aikuiset eivät juuri käy.
Kirjailijaa ei yleensä voisi vähempää kiinnostaa ikäluokittelu. En tiedä yhtäkään kirjailijaa, joka aktiivisesti miettisi "kohderyhmänsä" ikää kirjoittaessaan. Ehkä myöhemmin editoidessaan tai kustantamon kanssa keskusteluja käydessään, mutta tuskin kirjoittaessaan. Nuori päähenkilö + fantasiaelementti on yleensä yhtä kuin lasten ja nuorten kirja.
(Ja kyllä saa kirjoittaa nuorten fantasiaa, ei siinä mitään, mutta saisiko vähitellen kirjoittaa sitä aikuisten fantasiaakin niin, että kirjaa ei löytyisi lastenosastolta?)
"(Ja kyllä saa kirjoittaa nuorten fantasiaa, ei siinä mitään, mutta saisiko vähitellen kirjoittaa sitä aikuisten fantasiaakin niin, että kirjaa ei löytyisi lastenosastolta?)"
PoistaNo niinpä. On omituista, että tällaisia rajoituksia(?) edelleen on kustannusmaailmassa. Saa kirjoittaa fantasiaa, mutta on pari ehtoa: sen on oltava ilmeisesti nuortenfantasiaa tai Suomi-fantasiaa.
Ja kyllä tuokin kuulostaa ihan aiheelliselta huolelta, että onko realismia enää kunnolla tarjolla nuorille. Karkeasti sanottuna jako tuntuu menevän niin, että kirjakaupassa nuortenhylly on ääriään myöten täynnä fantasiaa, kun taas aikuisten fantasiahylly on piilotettu kauimmaiseen takanurkkaan. Aika tylsää, kun kaikille ei ole kaikkea.
Eräs kirjastonhoitaja harmitteli, että esimerkiksi jotkut pojat eivät löydä itseään kiinnostavia kirjoja nuortenhyllystä. Haluaisivat esimerkiksi urheilumaailmaan sijoittuvia realistisia nuortenkirjoja.
Kiinnostava aihe!
VastaaPoistaMinä kolusin lapsena lähikirjaston lasten- ja nuortenfantasian osaston läpi, mutta kun vanhemmaksi tulin, piti siirtyä ulkomaalaiseen fantasiaan, koska en muuta oikein löytänyt. Tuntuu olevan huonosti kirjastoissa esillä. Vasta myöhemmin olen alkanut tutustua enemmän suomalaiseen fantasiaa ja olen todennut sen olevan aivan yhtä laadukasta. Ei edes löydy hölmöjä käännösvirheitä :)
Valitettavasti suomalainen fantasia yleensä tuntuu olevan tuota tuohifantasiaa, vaikka esim Ilkka Auerin tetralogiasta tykkäsinkin. Onhan se helpompaa ammentaa omasta mytologiasta jota on ala-asteelta asti meille opetettu, kuin alkaa tutustua vieraampiin asioihin.
Monesti myös tuntuu, että suomalainen kirjallisuus voi sijoittua vain Suomeen. Tai suomalainen henkilöhahmo on jossain ulkomailla. Ja minä kun mielellään lukisin muusta kuin kotimaastakin, kun Suomea tulee nähtyä joka päivä muutenkin. (Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Suomeen sijoittuva tarina voisi olla hyvä.)
Mukava kuulla, että olet löytänyt mieleistäsi luettavaa! :)
PoistaOma käsitykseni (joka on toki rajoittunut) on se, että Suomessa ei ole lähdetty kovin helpolla kustantamaan käsiksiä, joissa ei ole jonkinlaista suomalaisuus-aspektia. Siksi varmaan noita tuohifantasioita on ollut niin paljon. Realismin perinne on myös tuntunut vahvasti kotimaisessa spefissä. En ole hirveän lennokkaisiin kirjoihin törmännyt, sellaisiin todella revitteleviin ja dramaattisiin.
Suomalainen kirjallisuus on kuitenkin laadukasta ja hyvää. Etenkin kielellisesti saa nautiskella. Ennakkoluuloja ja -käsityksiä on vain tuhottoman vaikea kitkeä, ne ovat kuin voikukkia!
"Pieni maa, pienet julkaisumäärät, joten ehkä voi hyvinkin olla, että viime vuosiin saakka himolukijat eivät kerta kaikkiaan ole löytäneet tarpeeksi ja juuri omanlaistaan."
VastaaPoistaOmalla kohdallani ongelma on varmaankin juuri tässä. Rehellisesti sanottuna minulla ei nykyään ole edes kovin paljoa aikaa lukemiseen, joten hyllyyn päätyvät usein vain jo maailmalla isoiksi muodostuneet teokset (juurikin ne kustantajien valikoimat, mistä M.E. Yli-Kiikka aiemmin mainitsi...) ja minulle entuudestaan tuttujen kirjailijoitten tuotokset.
Suomalaisia kirjailijoita kyllä aika ajoin luen "kokeeksi", mutta sen tyyppistä kirjallisuutta, mitä itse enimääkseen luen, ei vielä ihan pinoiksi asti taida täältä edes löytyä (tai sitten olen vain puusilmä). Jos jostakin kirjasta kohistaan kovasti tai muuta kautta kuulen sen saattavan olla sellainen, josta pitäisin, luen sen kyllä mitä todennäköisimmin, oli kirjan kotimaa mikä hyvänsä.
Eksotiikka sen sijaan ei ole minulle mikään syy "suosia" ulkomaista. Minun puolestani tarina saa sijoittua Tokioon tai Tampereelle, kunhan vain tarina tempaisee mukaansa - oikeastaan melkein mieluummin tarttuisin kirjaan, joka sijoittuu Tampereelle, ja sitten kuvittelisin, että minullekin voi siellä harhaillessani tapahtua jotain yhtä jännittävää ;D Ja suomalaiset mytologiat ovat yksi suurista intohimoistani, se vain, että kirjat, joissa niitä on mukana, eivät yleensä muilta osin ole ihan omaan makuuni.
Lempikirjailijanikin muuten on suomalainen, tosin ruotsiksi kirjoittanut, nimittäin Tove Jansson.
Onhan se totta, että Suomeen päätyy ulkomaisesta fantasiasta ne teokset, jotka ovat muodostuneet jo jonkinlaisiksi menestyksiksi toisaalla. Niiden kanssa sitten kilpaillaan...
PoistaKotimaisten kirjojen kohdalla olen huomannut sen, että mitä enemmän niitä lukee ja niihin tutustuu, sitä enemmän löytää helmiä ja suosikkeja ja ihanuuksia. Niiden löytämiseksi täytyy vain nähdä vähän enemmän vaivaa (tai löytää hyvä suosittelija). Ulkomaiset menestyskirjat taas ovat enemmän esillä, usein edullisempia ostaa ja niistä hypetetään enemmän.
Mietin asiaa itse taannoin, mutta laajemmin kuin fantasian osalta, ja sain ihan vastauksiakin: "Mä en tykkää lukea suomalaista kirjallisuutta"
VastaaPoistaMutta silti tästä tekstistä ja kommenteista jäi mieleen kysymyksiä:
Mikä on "Suomi" tai "ulkomaat" kun puhutaan fantasiatodellisuuksista, jotka lähtökohtaisesti eivät ole meidän todellisuuksiamme?
Kuinka paljon sitten on liikaa? Ts. jos luonto on suomalaishenkistä, niin onko kyseessä heti "tuohifantasia"?
Ja se viimeinen: Miksi? Miksi suomalaisen kirjoittajan pitäisi yrittää tehdä jotain kovin eksoottista, kun vahvuus saattaa olla nimenomaan siinä kotimaisuudessa? Tunnen heikosti fantasiakenttää, mutta olen ollut siinä uskossa, että useat ulkomaiset kirjailijat pohjaavat tarinoitaan nimenomaan niihin mytologioihin ja taruihin, jotka ovat heille tuttuja. Eli eivät suomalaiset siinä mielessä huonompia tai vähemmän mielikuvituksellisia ole.
Pohjaongelmahan lienee kuitenkin tosiaan vielä se, että aikuisten fantasiaa kustannetaan hyvin vähän. Kun tarinat on saatava nuortenkirjaformaattiin, jonkinlaista kirjavuutta jää puuttumaan. Olisiko tämä nyt sitten vähitellen muuttumassa, toivotaan.
Hyviä kysymyksiä!
Poista"Mikä on "Suomi" tai "ulkomaat" kun puhutaan fantasiatodellisuuksista, jotka lähtökohtaisesti eivät ole meidän todellisuuksiamme?"
Nimistö on yksi yllättävänkin merkittävä tekijä omalla kohdallani. Jos tarinassa seikkailevat vaikka Pikkumarja ja Tuonentyttö, fiilis on erilainen kuin Nefaratin ja Gurdhin kohdalla. Fu'ixjard'h ja Xioiros Fuqxm ovat sellaisia nimiä, että todennäköisesti lukeminen jää siihen.
On paljonkin eroa sillä, tapahtuvatko asiat maailmassa, joka erehdyttävästi muistuttaa kotoista Suomea joskus aikojen alussa (vaikka toki tällöinkin mennään fantasiamaailman puolelle) vai ollaanko aivan erilaisessa ympäristössä, teollistuneessa kaupungissa tai eksoottisessa kuningaskunnassa, jossa on yhteiskuntaluokkia, kirjoitettuja lakeja jne.
"Kuinka paljon sitten on liikaa? Ts. jos luonto on suomalaishenkistä, niin onko kyseessä heti "tuohifantasia"?"
Tuohifantasiaksi minun kohdallani pääsee muun muassa sillä, että maisema muistuttaa kaikin tavoin muinaista Suomea, on metsästäjä-keräilijöitä, mäntymetsää, kuusimetsää, järviä, luolamaalauksia, noitia/shamanisteja, heimoja, kotamaisia asumuksia tai luolia, turkiksia jne. Yleensä tarina kohdistuu päähenkilön välittömään läheisyyteen/lähipiiriin/henkilökohtaiseen kasvuun.
Ja tarkennan vielä: tuohifantasia on ihan jees, mutta muutakin fantasiaa lukisin mielelläni.
"Ja se viimeinen: Miksi? Miksi suomalaisen kirjoittajan pitäisi yrittää tehdä jotain kovin eksoottista, kun vahvuus saattaa olla nimenomaan siinä kotimaisuudessa?"
Koska kaikki eivät halua kirjoittaa (vain) sellaista eikä lukea (vain) sellaista. :) En minä mifonkeja kirjoittaessani ole ajatellut tietoisesti, että "enpä nyt kirjoita tähän mitään Suomeen viittaavaakaan". Kirjoitan sellaista kuin kirjoitan siksi, koska se haastaa, viihdyttää ja täydentää minua. Kirjoitan, koska vain siten saan tarinan kerrottua. Kirjoitan, koska on pakko.
Uskon, että valtaosa kirjoittajista toimii näin, omasta halustaan ja pakostaan. Joillekin suomalainen metsämytologia on se juttu, toisille ei. Se mitä peräänkuulutan, on että Suomessa saisi kotimainenkin kirjailija julki fantasiaa, joka ei liity Suomeen lainkaan. Itse olen siitä esimerkki.
"Se mitä peräänkuulutan, on että Suomessa saisi kotimainenkin kirjailija julki fantasiaa, joka ei liity Suomeen lainkaan."
PoistaMielenkiintoinen lause, joka mielestäni kilpistää yhden kotimaisen fantasian ongelmista. Kun fantasiassa on alalajeja, se kaikkein puhtain ja selkein korkeafantasia on juuri tällaista, jossa ei viitata todelliseen maailmaan tai sen kulttuureihin. Niin kauan kuin kustantamot kaipaavat korkeafantasiaan suomalaisia elementtejä tai jotakin muutakin "suomalaisuutta" kuin vain kirjoittajan, täällä ei voi julkaista tämän tyyppistä korkeafantasiaa.
Eli suomalaisuuden kaipaaminen korkeafantasiaan on ristiriidassa genren olemuksen kanssa. Ja siten suomalaisuuden vaatiminen julkaistavaan fantasiaan on kuin kuohitsisi miehen parhaassa iässään.
Se mies kun ei ole ainoa, joka menettää siinä jotakin...
Noh, onneksi tuota saa kirjoittaa ihan mitä huvittaa. Musta suomalaisuus fantasiassa on oikein kivaa, mutta toisaalta en juurikaan kaipaa varsinaista korkeaa fantasiaa. Ymmärrän kyllä, että siitä on puute, samoin kuin aikuisten fantasiasta. Mutta onneksi kukaan ei pakota kirjoittamaan mitä ei halua. Julkaiseminen on sitten eri asia...
Poista"se kaikkein puhtain ja selkein korkeafantasia on juuri tällaista, jossa ei viitata todelliseen maailmaan tai sen kulttuureihin."
Ah? Niin. Onhan se näinkin, ja sitten kuitenkin useissa kirjoissa on näkyvissä jonkinlaisia taustakulttuuripiirteitä. Korostan yhä, etten tiedä kovinkaan paljon fantasiasta, mutta kun miettii jotain TSH:ta, niin olen jotenkin aina hahmottanut sen "johonkin eurooppalaiseen pohjautuvaan" sijoittuvaksi. Vaikka koko yhteiskunta onkin täysin kuvitteellinen.
"Ja siten suomalaisuuden vaatiminen julkaistavaan fantasiaan on kuin kuohitsisi miehen parhaassa iässään."
Toisaalta myös sen vaatiminen, että jossain (ala)genressä ei saa olla jotain, on kirjoittajan kannalta ikävää. Eli henk.koht. (alleviivaan että mun mielestä) en pidä siitä, että määritellään liian tiukasti mitä missäkin genressä saa olla tai ei saa olla, että se olisi oikeanlainen genren edustaja.
"Onhan se näinkin, ja sitten kuitenkin useissa kirjoissa on näkyvissä jonkinlaisia taustakulttuuripiirteitä."
PoistaHyvin sanottu. Onkin melko mahdotonta kirjoittaa maailmoista, joissa ei olisi vaikutteita tosimaailman ilmiöistä. Mutta tarkoitan korkeafantasian piirissä sitä, että sen maailmassa ei ole meidän valtioitamme ja kansojamme. Viittaukset kulttuureihimme voivat olla olemassa, mutta kulttuurimme ja uskontomme eivät suoranaisesti ilmene korkeafantasiassa.
(Esim. suomalaisuus, ranskalaisuus, luterilaisuus. Risti voi olla yleinenkin fantasiassa, mutta ei uskonnon nimi.) Jonkun voi kastaa tai lyödä ritariksi, jolloin ilmiö on tuttu, mutta henkilöä ei lyödä Englannin ritariksi taikka kasteta kristinuskoon. :)
Taisin sanoa hieman huonosti tuon, että ei olisi viittauksia kulttuureihin, pahoittelen.
Käsitän asian niin, että Fantasia on laaja genre, jossa Harry Potter edustaa "todellisiksi osoittautuneita myyttejä". Myös Twilight -saagassa tuodaan mielikuvitushahmoja jokapäiväiseen elämään, mutta se on hieman toinen juttu. Vaikea perustella. Eihän Draculakaan ole suoranaisesti fantasiaa vaikka siinä on vampyyri. Muutoinhan kohta saa sanoa kaikkea jonkinasteiseksi fantasiaksi. Jokin häälyvä käsitteellinen raja tässäkin asiassa on.
(Leikkisästi kutsuisin näitä kahta esimerkkiä Meediumiksi fantasiaksi tai "What If" -tyyppiseksi ajatusleikiksi. "Entä jos velhoja olisikin olemassa?" "Entä jos vampyyrit ja ihmissudet ovat olemassa ja tekevät näin ja noin...")
Onneksi on käsite Spekulatiivinen fiktio. :) Se kattaa laajemmin kaiken yliluonnollisen. Mätetään vampit ja frankensteinit siihen samaan läjään, ja japanilaiset animaatiot kaupan päälle.
Tunnustan, että en edes ajatellut Harry Potteria fantasiaksi kun ensimmäisen kerran sitä luin. Ajattelin sen juuri tällaiseksi satumaiseksi spekuloinniksi. Sittemmin luettuani fantasian alalajeista olen ymmärtänyt, että se mielletään fantasiaksi.
En oikeastaan välitä edelleenkään siitä miksi sitä kutsutaan... En ole tottunut kutsumaan sitä miksikään muuksi kuin Harry Potteriksi. :D
Mutta esim. Star Wars on mielestäni korkeafantasiaa, jossa ei viitata maapalloon (jotkut sanovat sitä scifiksi, mutta se ei mielestäni sisällä yhtäkään scifin pääpiirrettä. Olen ehkä yksin tämän tulkintani kanssa...), samaten TSH, Tulen ja jään laulu ja moni muu nimike.
"Toisaalta myös sen vaatiminen, että jossain (ala)genressä ei saa olla jotain, on kirjoittajan kannalta ikävää."
Niinpä. Sellaisen vaatiminen puoleen tai toiseen on luovuuden rajaamista sääntöihin, joita luovuudessa ei saisi olla. (Häh?)
Uuden maailman luomisessa on kiehtovaa lainailla elementtejä tunnetuista mytologioista, vaikkakin mainiten ne aivan eri asiayhteyksissä ja nimeämällä ne uudelleen. Silloin ne ovat ilmiöitä irrallaan Telluksen maailmasta. Mutta niitä ei saisi vaatimalla vaatia mukaan. Samaten suomalaisuus on teoksessa mukana jos on ollakseen, kirjailijan valinnasta tai vahingossa.
Alagenrethän nyt ovat sellaista spekulatiivista lokerointia, jota ei kai tulisi katsella liian tarkoin. Eivätköhän sellaiset määritelmät synnykin vasta sitten kun tarina on valmis ja sitä aletaan jälkeenpäin pyöritellä käsissä ja pohtia viskilasillisen ääressä, että mitähän tämä tarkalleen ottaen edustaa. Jotta saisi senkin faktaksi tietokantoihin.
PS. Tämä kaikki pohdinta korkeafantasiasta ja alagenreistä on minun henkilökohtaista tulkintaani ja pohdintaani. Kuten aina, keskustelisin NIIN mielelläni tämän kaltaisista aiheista kahvimukillisen ääressä ja sivistyisin näkökulmista. :S
Saa tulla läpsimään karttakepillä poskille jos tallon räikeästi polulta oksistoon.
Kirjoittaa saa toki kuka mitä vain ja miten vain -- juuri se vapaushan kirjoittamisessa on ihanaa!
PoistaOlen varmasti viimeinen ihminen genrepoliisiksi ryhtymään, sillä minulle luokittelu ei ole koskaan ollut henkilökohtaisesti se tärkeä juttu. Menen omalta fiilispohjalta, ja se jos mikä on epätieteellistä. :) Tuohifantasiakin on siis ihan henkilökohtainen tunneperusteinen luokittelu, vaikka sitä ylempänä avasinkin.
Luokitteluun -- sen kahlitsevuuteen -- törmää sitten kun julkaisee. Toki monet kirjailijat eivät välitä höytyväistäkään niistä kirjansa loppueloon vaikuttavista asioista, joihin heidän vaikuttamismahdollisuutensa ovat heikot. Jos oma kirja löytyy väärästä hyllystä kaupoissa ja kirjastoissa, se tuntuu kurjalta, mutta kurjalta tuntuu myös lähteä oikomaan näiden alansa ammattilaisten toimintaa.
Omalla kohdalla ongelma oli se, että kun olin aktiivisimmassa fantasian (nimenomaan fantasian) lukemisen vaiheessa, suomalainen fantasia oli oikeasti vielä aivan lapsenkengissään. Tulkitsen tämän itselleni suotuisasti siten, että suomalainen fantasia on vielä kuitenkin suht nuorta ja siksi tuntematonta suurelle yleisölle. ;)
VastaaPoistaEli meillä on bloginpitäjän kanssa aika lailla samanlainen lukuhistoria. Olen lähtenyt pois suomalaisen kirjallisuuden parista jo teininä, kun olen kokenut, ettei se tarjoa minulle niitä viboja, joita haluaisin, ja palannut ihanasti yllättyen vasta oman kirjailijuuteni kautta. Masentavaa ja jokseenkin noloa. Tässä välillä luin hävettävän vähän suomalaista kirjallisuutta muutenkaan. Eihän se tarjonnut minulle mitään kosketuspintaa. Jotenkin niin ajattelin. Jos muut nuorena kadonneet lukijat ovat yhtään samanlaisia kuin minä olin, häviäjänä ei ole vain suomispefi, vaan koko suomalaisen kirjallisuuden kenttä. :( Suomalaista spefi-fandomia seurasin tuossa välissä jonkin verran enemmän, syynä tietenkin kaikki ihana kumma, mitä sieltä löytyy. Erityispisteet Usvalle http://www.usvazine.net/, jonka kautta tietämättömän "paluumuuttajankin" oli hyvä tutustua - ujona, anonyyminä, nurkan takaa kurkistaen - suomalaiseen spefiin.
Mitä toivoisin? Enemmän aikuisille suunnattua spefiä, arvostusta genrekirjallisuuden koko kirjolle. Edelleenkin spekulatiivinen fiktio mielletään pääasiassa lasten- ja nuortenkirjallisuudeksi, eikä aikuisille kirjoittava tieteiskirjailija kelpaa naistenlehden haastatteluun, koska kirjoittaa... scifiä. :( Hei media: Nörtitkin lukevat naistenlehtiä. Lukisivat enemmänkin, jos niissä tarjottaisiin mielenkiintoista sisältöä.
Lisäksi suomimedia ja suuri yleisö tuntuu olevan usein sellaista, että ainoastaan niitä suomalaisia kirjailijoita hehkutetaan, jotka ovat jo breikanneet ulkomailla. Muut saavat tyytyä riisuttuihin arvosteluihin, joissa kehutaan varoen ja viimeisellä rivillä kerrotaan, mikä kirjassa mätti. Lukijalle jää näistä väistämättä se kuva, että ulkomailla myydään hyvää kirjallisuutta ja suomalainen kirjallisuus on parhaimmillaankin vain ok. Ehkä suomalaisia kirjoja pitäisi uskaltaa kehua enemmän silloin, kun kehu on paikallaan? Ehkä kritiikeissä pitäisi uskaltaa käyttää enemmän superlatiiveja?
"Lukijalle jää näistä väistämättä se kuva, että ulkomailla myydään hyvää kirjallisuutta ja suomalainen kirjallisuus on parhaimmillaankin vain ok."
PoistaKieltämättä. Saman tien sitten unohdetaan, että vain ne parhaat ulkomaiset päätyvät suomennettaviksi saakka, ja sitä yhtä hienoa suomennettua kohtaan on sata keskinkertaista.
"Mitä toivoisin? Enemmän aikuisille suunnattua spefiä, arvostusta genrekirjallisuuden koko kirjolle. Edelleenkin spekulatiivinen fiktio mielletään pääasiassa lasten- ja nuortenkirjallisuudeksi, eikä aikuisille kirjoittava tieteiskirjailija kelpaa naistenlehden haastatteluun, koska kirjoittaa... scifiä. :( Hei media: Nörtitkin lukevat naistenlehtiä. Lukisivat enemmänkin, jos niissä tarjottaisiin mielenkiintoista sisältöä."
PoistaAivan sama toive minulla.
Ja kiitokset J.S. tästä tunnustuksesta! Veikkaan, että moni fantasian lukija/kirjoittaja voi tehdä saman tunnustuksen. Minäkin... Ja moni ei lue kotimaista edelleenkään.
Kotimainen novellitarjonta on tällä hetkellä aivan mahtavaa. Ja spefiromaanejakin on onneksi monenlaisia, kun vain vähän etsii.
Silti toivoisin vielä monipuolisempaa kotimaista tarjontaa, etenkin enemmän fantasiaa aikuisille. Siis ihan sellaista high fantasya tyyliin Robin Hobb, George R.R. Martin, Scott Lynch, Patrick Rothfuss... Tekeekö joku vielä fantasian puolella samat kuin Rajaniemi scifissä?
Ehkä tämän hetken spefi-novellit antavat esimakua siitä, mitä tulevaisuudessa voisi olla tarjolla romaanimuodossakin?
Spefi-novellit suorastaan kukoistavat! Siksi onkin vähän hassua, että valtakunnallinen Novelli palaa -hanke ei ainakaan tähän mennessä ole noteerannut tätä runsaudensarvea mitenkään. Kertooko se yleisen kaunokirjallisuuden puolella toimijoiden ja spefin parissa toimijoiden eristäytyneisyydestä omiin nurkkiinsa? Vai arvostuksesta? Toivottavasti ei ainakaan jälkimmäisestä!
PoistaSuomalaista spefiä löytää, mutta sitä tosiaankin pitää etsiä. Miksi on näin? Risingshadow'ssa listataan ansiokkaasti uutuuksia ja kirjoja, joissa on vähänkin spekulatiivista elementtiä, mutta esimerkiksi "uusien kirjailijoiden" -ketjussa ei ole taidettu listata yhtäkään suomalaista spefikirjailijaa vaikkapa viime vuodelta. Ja meitä on aika paljon!
Fantasian luokitteleminen kustantamoissa lasten- ja nuortenkirjallisuudeksi tekee siitä valitettavasti marginaalin marginaalin. Lapsille ja nuorille kirjoittamista ei pidetä vieläkään samanarvoisena kuin aikuisille kirjoittamista -- seikka, joka jaksaa hämmästyttää minua aina vain. Tämä näkyy muun muassa siinä, että nuortenkirjailijoiden tekijänpalkkioprosentti on pienempi kuin aikuisille romaaneja kirjoittavan kirjailijan.
Haluaisin vielä lisätä pienen jutun, eli fanikulttuurin. Internetistä löytyy lähes joka ulkomaalaiselle fantasiasarjalle fanijoukkoja, mutta jos onnistuu ihastumaan suomalaiseen fantasiakirjaan, on vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa jakaa lukukokemuksia fanin tasolla. Tai sitten en vaan osaa etsiä oikeista paikoista.
VastaaPoista