Helsingin Uutisissa julkaistiin eilen mielenkiintoinen haastattelu Touko Siltalasta otsikolla "Miten kirjansa saa julkaistua -- Kustantaja vastaa".
Vaikka artikkeli ei suoranaisesti vastaa otsikon kysymykseen, muutama vihje siellä ripotellaan: kustantaja etsii kirjailijoita, jotka haluavat luoda uran, eivät yhtä tai kahta kirjaa. Lisäksi juuri nyt kysyntää olisi maahanmuuttajasukupolven kirjoittamille käsikirjoituksille.
Kiinnostava yhteensattuma oli artikkelin kainalojutussa, jossa Touko Siltala ihmettelee joitakin käsikirjoitustaan tarjoavien julkisuudenkipeyttä -- kenties samasta ilmiöstä puhui Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis Jyväskylän kirjamessuilla, joilta raportoivat muun muassa blogistit Dee ja Susi.
Itse olen hyvin hämmentynyt näistä kirjailijaksi haluavien julkisuudentavoittelu-havainnoista: miten jokin niin pintapuolinen ja tyhjä asia kuin julkisuus (mitä se sitten kunkin mielessä tarkoittaa) voisi koskaan toimia onnistuneesti moottorina romaanin kirjoittamiselle? Jos joku tosissaan onnistuu julkaisemaan kaupalliselta kustantamolta tällaisen ajatteluketjun kautta "Mä kirjoitan kirjan ja sit musta tulee julkkis", niin olen äimän käkenä. Uhoa löytyy maailmasta jos jonkinlaista ja motiivit ovat kirjavia kuin perulaisten paidat, mutta kyllä kunnianhimoista kirjoittajaa ajaa ihan muu palo kuin julkkikseksi pääseminen.
Olisikin mielenkiintoista kuulla, tunteeko kukaan sellaista henkilöä, joka olisi kirjoittanut ja julkaissut kirjan, koska haluaa julkisuutta. Minä en tunne, enkä ole kirjoittajapiireissä koskaan tällaiseen motiiviin törmännyt.
Jos haluaa lehtien palstoille ja uutisten otsikoihin, helpompiakin keinoja löytyy.
Olen ollut tosi ihmeissäni tästä väitteestä, koska en ole ikinä tavannut ketään, joka tahtoisi julkaista, koska haluaa julkisuutta, en missään kursseilla, kavereissa enkä kirjoittajablogeissa. Joskus on tullut törmättyä jo valmiiksi julkkiksen kirjoittamaan kirjaan, jonka kirjoittamisen motiivia olen epäillyt, koska ne eivät ole kaunokirjallisesti häikäisseet, mutta minusta ne on vähän eri asia. Julkkikseksi pääsemiseen on tosiaan varmasti helpompia teitä.
VastaaPoistaJep, jo valmiiksi julkkiksen/tunnetun kirjoittama kirja on ilmeisesti pieniriskisempi kustantaa -- etenkin jos luvassa on paljastuksia joko henkilön omasta tai lähipiirin elämästä. Ne kun tuntuvat isoa yleisöä kiinnostavan.
PoistaMutta todellakin kiinnostaisi kuulla mitä reittiä nämä julkisuuteen kirjan julkaisemisen kautta haluavat henkilöt ovat Variksen ja Siltalan tietoisuuteen tulleet.
Sellaista olen kuullut puhuttavan, että joillakin nuorilla ylipäätään on toiveammattina "julkkis": ehkä sitten jotkin heistä ajattelevat kirjailijan kuuluvan automaattisesti tähän "hyvin tienaava, kadehdittu ja ihailtu julkisuudenhenkilö" -kategoriaan, ja ilmaisevat siksi mielenkiintoaan julkaisemista kohtaan.
Voi veljet, että onkin harhaluulo. :D
Uskoisin, että tässä kustantajakin on vetänyt viivan niiden välille, ketkä tosiaan haluavat pääasiassa julkkiksiksi ja ketkä puolestaan haluavat tekstinsä julkisuuteen. Melko iso ero, ja suuri asennoitumisvirhe kirjoittajaan jos tämä seikka on tulkittu väärin.
VastaaPoistaKyllä hakoteillä ovat ne, jotka kirjoittavat kirjan vain julkisuuteen päästäkseen. Näihin minäkään en ole törmännyt, mutta olen arvellut tällaisia olevan. Oikotietä onneen kannattaisi etsiä YouTubesta tai örveltämisohjelmista, joissa tehdään kaikkea moraalisesti arveluttavaa ja kipukynnyksen ylittävää... (teiveisiä Duudsoneille, toivottavasti lapseni eivät näe ja ota mallia sellaisesta), mutta ei omistautumista vaativan taiteen kautta. ^^
Sitten lievemmissä sfääreissä puhuttaessa väittäisin, että jokaista taiteellisesti esillepannutta tai julkaissutta ihmistä ajaa sama tarve saada jaettua kokemaansa ja luomaansa muiden kanssa. Voisin valehdella, että kirjoitan vain kertoakseni itselleni tarinoita, mutta silloinhan minulle riittäisi se, että tarina on päässäni. Jokainen kirjoittamani sivu on sitä varten, että saan näyttää ajatukseni muille. Muuten tuntuu kuin koko asia ei olisi olemassa jos sitä ei kukaan muu ole tunnistanut. (Kuin itsenäisen valtion ilmiö. Se pitää muiden hallitusten tunnustaa.)
Tämähän nyt on aivan eri asia kokonaan kuin julkisuudenkipeys, ja omalla tavallaan itsestäänselvyys.
Kai?
Mutta huomioonotettava seikka on se, kuinka tuon kertomisen tarpeen esittää saatekirjeessä. Nyt alan muistella kuinka kirjoitin itsestäni edelliseen saatekirjelmään... Sanoinko, että:
a)"Haluan tulla kuuluisaksi kirjailijaksi..." (Töööööt, väärin?)
b)"Haluan tulla tunnetuksi kirjailijaksi..." (Tööt, melko väärin?)
c)"Haluan julkaista tarinoitani ja luoda uraa kirjailijana." (Eikö muka pitkän linjan uraa, joka vaatii esiintymisiä ja julkisuuden mainosta? Töööt.)
Vilkaisen...
Huh! Kirjoitin muun muassa:
"En ole aikaisemmin julkaissut yhtäkään teosta, joten esikoiskirja odottelee aikaansa. Tulevaisuudeltani toivon kuitenkin laajempaa kirjailijanuraa ja kehittymistä alalla."
Helpotus. Olen ansainnut toisen keksin. :)
Kirjailijoiden suhde julkisuuteen on monestakin syystä pulmallinen. Kirja on julkinen, sillä se on sen tarkoituskin, mutta kirjailijan ei tarvitse esiintyä julkisuudessa ellei halua. Kun kuitenkaan kaikki kirjailijat eivät ole erakkoluonteisia eivätkä tunne tarvetta pysytellä piilossa tai pysyä hiljaa, kun kysytään, heidät leimataan äkkiä julkisuustyrkyiksi.
PoistaTänä kirjojen julkaisumäärien yltäkylläisenä aikana se on mielestäni kohtuutonta syyttelyä: jotkut kirjailijat toivovat kontaktia lukijoihin, kenties jopa vuorovaikutteisuutta, ja siinä on varsin hankala onnistua ellei asetu esille. Vaikka hyvä näkyvyys ei olekaan tae hyvästä myynnistä, ei se ainakaan haitaksi ole.
Tuli ehkä vähän asian vierestä, mutta tulkoon. ;)
Ylipäätään kirjoittajat ovat usein ujoja tai ainakaan eivät välttämättä viihdy kameroiden edessä. Julkkistyrkky ei vain istu mielikuvaan kirjoittajasta! Tiedän että tämä on yleistävää mutta minusta kirjailijat harmittelevat paljon enemmän sitä, että julkisuudessa on pakko olla jotta oma tuotanto myisi.
VastaaPoistaDäääm olisi kai pitänyt heittää saatteeseen että olen maahanmuuttaja! Vaikka se ei taida liittyä rundilla olevaan tekstiini mitenkään. :D
Minusta joissakin viimeaikaisissa keskusteluissa on oudosti hämärtynyt ero sen välillä, että halutaan "tulla julkaistuiksi" (jolloin kyse ensisijaissti on tarinasta, halusta saada se ihmisten luettavaksi ja kuuluville) ja halutaan "julkisuutta" (jolloin kyse on ihmisestä itsestään, hänen naamataulustaan ja persoonastaan).
PoistaIhminen, joka haluaa saada teoksensa julkaistua, ei välttämättä haluaisi aina itselleen pätkääkään julkisuutta, vaikka ei siltä joissain tilanteissa ole mahdollista välttyäkään. (Esimerkkinä tulee heti mieleen yksi suosikkikirjailijoistani, Haruki Murakami, joka yhtäkkiä pongahti marginaalikirjailijasta niin suureen suosioon, että päätti paeta koko Japanista...)
Moni päätyy kirjoittamaan, koska kirjoittaa ajatuksensa selkeämmin kuin puhuu.
PoistaRunsaskin esilläolo ja näkyvyys eivät välttämättä vauhdita kirjan myyntiä, mutta kyllä kirjailijasta voisi tuntua riskaabelilta kieltäytyä tarjotusta haastattelusta tai muusta esiintymisestä, koska ainahan se parantaa ihmisten tietoutta hänen olemassaolostaan. Ja ellei tuoreimman julkaisun, niin kenties seuraavan kohdalla tuttu kirjailijan nimi soittaa kirjakaupassa kelloja ja kirja sujahtaa ostoskoriin...
Lisättäkööt nyt vielä tähän, että en itse pidä kirjailijan esilläoloa mitenkään pahana asiana, enkä ymmärrä myöskään sitä, jos vaikkapa bloggaaminen ja kiinnostus esiintymisiin tulkitaan "tyrkkyydeksi" (tai jopa tällaiseksi julkisuudenkipeydeksi, josta tässä on puhuttu).
PoistaTarkoitin ennemminkin sitä, että useimpien kirjoittajien pohjimmainen halu kirjoittaa varmaankin kumpuaa jostakin muusta, ettei se esilläolo yleensä ole itsetarkoitus :)
Heh, kiinnitettiin huomiota ihan samoihin juttuihin. Mä ihmettelin ääneen Paperiarkin puolella. Katsellaan mitä siellä asiasta ovat mieltä.
VastaaPoistaGreat minds jne. ;)
PoistaKiinnitin minäkin tuohon kommenttiin huomiota, kahdesta syystä: 1) En ole koskaan tavannut ketään, joka haluaisi kirjailijaksi julkisuuden takia. Kaikkia tähän mennessä tapaamiani kirjoittajaihmisiä ajaa eteenpäin ennen kaikkea tarve kertoa tarinoita, tarve tulla kuulluksi. 2) Olisiko se edes mahdollista? Siis pois lukien nämä kämäiset ohoskandaalipaljastuskirjat, joita joskus on kustannettu, mutta joita ostetaan korkeintaan vitsinä kaverin tupareihin. Mutta että joku kirjoittaisi kustannuskynnyksen ylittävän proosateoksen pelkästä julkisuuden himosta? Aika outo ajatus.
VastaaPoistaSamaa mieltä myös Deen kanssa siitä, että monille kirjailijoille julkisuus on enemmänkin ammatin varjopuoli. Tätä jäinkin miettimään:
"Hän suositteleekin pohtimaan, minkä tyyppinen esiintyminen on itselle luontevaa. Siltalasta ei ole mielekästä, että kirjailija esiintyy kirjamessujen lavoilla, jos hän ei koe esiintymistapaa omakseen. Kirjailija voi harkita, antaako hän pelkästään esimerkiksi lehtihaastatteluita."
Siltala antaa sellaisen kuvan, että kirja kyllä myy itsensä, vaikka kirjailija ei osallistuisikaan sen markkinointiin. Onko noin? Olisivatko Riikka Pulkkisen, Tuomas Kyrön tai Sofi Oksasen kirjat niin suuria menestyksiä ilman kirjailijoiden omaa panosta niiden näkyvyyteen? Ilman lehtihaastatteluja, tv-ohjelmia, kasvoja mainoksissa, esiintymisiä messuilla: koko showta? Toiselta kannalta: Jos kirjailija kieltäytyy julkisista esiintymisistä messuilla jne, kysyykö häntä kukaan lehtihaastatteluunkaan? Ja jos häntä ei missään näy, tietääkö kukaan, että hän on olemassa? Että hänen kirjansa ovat olemassa? Kiinnostaako ketään? :o
Sehän se hassu juttu on, että kirjoja pitäisi myydä kirjailijan persoonalla -- näin olen kuullut sanottavan. Kuitenkin suurimmalle osalle lukijoista luulisi olevan se ja sama, kuka kirjan on kirjoittanut. Riittää, että se on hyvä.
PoistaSiltala on totisesti kustantamo, jolle kirja on tärkein ja laatukriteerit korkealla, joten tavallaan on tervehdyttävääkin kuulla sellaisesta kustantajan näkökulmasta, joka ei painota kirjailijan ulkoista habitusta/markkinointihenkisyyttä tms. kirjan menestyksen takeena.
Bestsellerin resepti on yhä ennustamaton, mutta voisin kuvitella, että pitkäkestoisen uran lisäksi tunnettuutta pönkittää kirjailijan oma aktiivisuus. Jos asema on saavutettu hittikirjalla tai parilla, paine julkisuuskuvan ylläpitämiseen voi olla kovakin. Niin kuin Siltala sanoi, median valokeila voi kääntyä toisaalle milloin tahansa.
Oma näkemykseni on se, että kirjailijan naama näkyy lehdissä ja ruudulla, koska hän edustaa kirjojaan. Aina kun Anja Snellmanista on juttu naistenlehdessä, voi olla varma, että uusin kirja on julkaistu tai juuri tuloillaan.
Ei se kirjailija sinne julkisuuteen tunge siksi, että sillä olisi pakottava tarve kertoa omista asioistaan. Yleensä kirjailija kertoilisi paljon mieluummin kirjoistaan tai kirjoittamisesta kuin kengistään tai ihmissuhteistaan. Toimittajilla vain voi olla eri suunnitelma, ja lehdellä oma linjaus.
Toisaalta tervehdyttävää, toisaalta se taas tukee sitä kuvaa, että kirjailija, joka "valitsee" maksimaalisen julkisuuden, on julkkistyrkky. Vastuu julkisuudesta työnnetään kirjailijalle, vaikka silloin, kun joku kirjailija saa massiivista julkisuutta, sen takana on lähes aina iso markkinointipanostus kustantajalta.
PoistaEi sillä, kyllä minullekin kelpaisi sellainen kirjailijuus, jossa vain kirjoittaisin ja kirjoittaisin ja maailma jatkaisi kulkuaan... :) Tämäkin kohta haastattelussa herätti ajatuksia:
"Kuvittelisin, että kuukausia lähes yksin kirjansa parissa puurtanut kirjailija olisi mielissään, että hänen kirjastaan ollaan kiinnostuneita."
Joo-o, tokihan se hivelee. Mutta silti, minusta omista kirjoista puhuminen on jotenkin kiusallista. Mieluummin kuuntelisin, kun muut puhuvat niistä! Mitä lukijat ovat saaneet niistä irti? Ovatko he ymmärtäneet niiden teemat samalla tavalla kuin minä ne tarkoitin ymmärrettäväksi, vai jotenkin ihan toisin? Se olisi kiinnostavaa. :)
Mutta selvästi hyvä haastattelu, kun herätti näin paljon ajatuksia. :D
Tähän voisi linkata taannoisen Jacques Eijkensin haastattelun.
PoistaJoko on julkisuustyrkky tai sitten ei ole tarpeeksi julkisuudessa. Koskaan ei taida olla sopiva.
Olen jokseenkin eri mieltä Eijkensin ajatuksesta, että "lukijat eivät halua vain kirjaa, he haluavat kirjailijan".
PoistaKysehän on perimmiltään markkinoinnista: ihminen/henkilö on kiinnostavampi kuin kirja. Lehtien jutut tehdään pääsääntöisesti ihmislähtöisesti, ei teoslähtöisesti -- ainakaan kirjallisuuslehtien ulkopuolella. Ihmisiä kiinnostavat toisten ihmisten tarinat, rakkauselämä, arvostettu ammatti, jne. ja niistä täytyisi sitten kirjailijankin puhua, jotta kirja, jota hän on vuosia työstänyt, ponnistaisi tietoisuuteen niiden tuhansien muiden joukosta.
Kirja sen sijaan -- kirjoittajastaan irrallisena -- voi hyvin kunhan sitä vain luetaan. Kirja voi muuttaa jonkun maailman, ei kirjailija.
En soisi kirjan toisarvoistuvan kirjailijoiden julkkikseksi nostamisen seurauksena.
Minä tällaisena wannabe-kirjailijana haluaisin, että kirjani menestyisi jotta mahdollisimman moni saisi lukea sen ja mahdollisesti kokea sen kautta jotain merkittävää, mutta kauhistelen ajatuksia haastatteluista, salamavaloista ja lehtien kansista. Eli ei henkilöjulkisuutta tänne kiitos. Kauhistuttaa jo oman blogi yli 50 hlö lukijamäärä. (vaikka samaan aikaan olen kiitollinen että ihmisiä on kiinnostanut alkaa seurata)
VastaaPoistaMitä bestsellereistä oli puhetta, niin oman kokemukseni mukaan useat New York Times bestsellerit ovat olleet vähän liian pliisuja. Sellaisia kivoja 300-sivuisia jotka lukee parissa päivässä, mutta eipä niitä kauheammin sen jälkeen ajattele. Ehkä ne menestyvät siksi, että suurella massalla on aikaa lukea ne.
"Kauhistuttaa jo oman blogi yli 50 hlö lukijamäärä."
PoistaOnnea vain. Sehän on hyvä määrä. :) Ja kyllä blogin aloittaminenkin vaatii rohkeutta siinä missä haastattelukin. Itsekin olen kovasti miettinyt omani aloittamista, mutta lykkään sitä viisaasti eteenpäin kun nolaisin vain itseni. Näkeehän sen siinä kuinka heittelen asiavirheitä siellä sun täällä kun vastailen muiden blogeihin.
Jotenkin minä ajattelisin, että Bestseller on helppolukuinen kirja, jota suuren yleisön on helppoa lähestyä. Puskaradio mainostanee näitä parhaiten. (Ja se, että kriitikot eivät tykkää :D )
Tässä vaiheessa kirjailijanuraani minusta tuntuu, että yksi kirjan suurimpia haasteita on löytää lukijoiden luokse -- niiden kaikkien potentiaalisten! Siksi jokainen kirjailija tekee kaiken mihin kykenee, jotta hänen kirjansa ja lukija kohtaisivat.
PoistaSe voi joskus vaatia uhrauksia, mutta niitä tuntuu kirjoittaminen muutenkin vaativan. :)
Pari marginaalista ja siltä rajalta menevää esimerkkiä kyllä tulee mieleen, nimittäin surullinen Enkeli-Elisan tapaus sekä Henna Helmi Heinosen rummutus ennen hänen esikoiskirjansa julkaisua. Heinonen tosin käsittääkseni haluaa nimenomaan kirjailijaksi, joka pystyy elättämään itsensä kirjailijana ja on nähnyt julkisuuden sen välineenä. Vettenterän tapauksessa taas motiivit vaikuttavat monisyisemmiltä.
VastaaPoistaNoin ylimalkaan uskoisin tosiaankin itse kokeilematta, että julkkikseksi ainakin Suomessa pääsee huomattavasti helpommillakin menetelmillä kuin julkaisukynnyksen ylittäviä kirjoja kirjoittamalla :)
Surkuhupaisaa on sekin, että julkisuus ei takaa yhtään mitään. Mainos lehdessä tai juttu kirjailijasta tai esiintyminen kirjakaupassa ei välttämättä näy myynnissä mitenkään: varsinkin jos on vielä niin, ettei kyseistä kirjaa löydy kirjakaupan valikoimasta, kun innostunut ostaja sitä lähtee etsimään.
PoistaMieleeni tuli sellainenkin seikka, joka saattaa erehdyttää jotkut luulemaan kirjailijan uran merkitsevän väistämättä julkkisasemaa. Kirjalliset menestystarinat nimittäin näkyvät mediassa, mutta ne sadat muut vähemmän menestyksekkäät tarinat eivät.
Kun pienten ja satunnaisten apurahojen varassa kituuttava kirjailija kertoo toimeentulovaikeuksistaan, hänet tulkitaan valittajaksi ja epäonnistujaksi, koska onhan meillä Oksanen, Remes, Hirvisaari ja Utrio. He sentään elättävät itsensä kirjoillaan! Ei ymmärretä, että he ovat poikkeus normista, eivät normi.
No onhan se kyllä aika absurdi ajatus, että kirjoittamalla julkkikseksi... Helpompaa lienee pyrkiä BB-taloon tai Idolsiin?
VastaaPoistaTosi-tv-ohjelmia taitaa olla jo aika paljon, että kaipa niistä kannattaisi lähteä yrittämään. :D
Poista"Heinonen tosin käsittääkseni haluaa nimenomaan kirjailijaksi, joka pystyy elättämään itsensä kirjailijana ja on nähnyt julkisuuden sen välineenä."
VastaaPoistaHeinosen tapauksesta en suoranaisesti tiedä mitään, joten siihen en ota kantaa. Mutta tämä tuo mieleen sen, että kun kirjalla on outoa yrittää tulla julkkikseksi, toisin päin julkisuudessa oleminen voi tosiaankin auttaa kirjailijaksi tulemisessa. (Masentakaamme julkisuudenkipeät häröt tällä tiedolla, heh heh.)
Varsinainen julkkiskaan ei tarvitse olla. Pelkkä tunnettuna oleminen voi auttaa pääsemään virallisesti uralle. Eikä siinä ole mitään väärääkään. Vaikka Tuula-Liina Varis dissaisikin esim. Bloggaamista, onhan Blogikin tapa ilmaista itseään, julkaista vaikkapa novelleja verkossa ja jopa mainostaa tyyliään kustantamoille. Kiitos nykyisten sähköisten alustojen, luetuksi kirjailijaksi voi tulla jo kauan ennen ensimmäisen fyysisen romaanin ilmestymistä. :)
PS. Tuosta kirjailijana itsensä elättämisestä tuli mieleeni pieni spekuloiva laskutoimenpide. (Joo, tykkään kiusata itseäni tällaisilla.) Korjatkaa jos lasken väärin:
Tuossa Siltalan haastattelussa sanotaan, että esim. Nälkävuotta on nyt myyty yli 40,000 kpl.
*Keskimääräinen myyntihinta uutena on n. 28,00e
*Veroton hinta tästä on n. 22,7642e (alv 23%)
*Kirjailijaliiton määrityksen mukaan ALARAJA tekijänosuudelle arvonlisäverottomasta myyntihinnasta on 21%, eli tässä tapauksessa n. 4,7805e
*Myydyt kirjat ovat siis tuottaneet kirjailijalle tähän mennessä n. 191,219e.
*Tämä jaetaan keskituloisen vuositulolla n. 24,000e
*Saadaan 7,967
Eli karkeasti ja alimmilla kekisimilläni keskiarvoilla laskettuna Ollikainen voi työskennellä kirjailijana seuraavat n. 7v 11kk ilman, että päivätyö haittaa tahtia. Tästä varmaan lähtee vielä verot pois tjs. joten aika voi tippua paljonkin, kolmellakin vuodella. Mene ja tiedä.
(Ja alkuperäinen 800kpl:n arvio olisi tuottanut n. 3824e, joka riittää pariksi, kolmeksi kuukaudeksi...)
Vai onko "myyntihinta" se, millä tavara lähtee painosta kauppoihin, ei hyllyhinta? J.S. tietänee paremmin kun on Osuuskummassa mukana. :) Se tieto notkauttaisi tuotakin lukua melko paljon.
Saara alempana jo ansiokkaasti vastailikin. :)
PoistaTosiaan, tulot kirjasta ovat suorastaan itkettävän pieniä, mutta eihän tätä kukaan täysjärkinen rahankiilto silmissä teekään. Huomata kannattaa myös se, että Kirjailijaliiton suositusta 21 prosentin tekijänpalkkiosta pidetään kustantamoissa suosituksena, joten löytyy niitäkin kirjailijoita, joilla se on alle 20 prosenttia.
Itse olen tienannut Mifongin perinnöllä tällä hetkellä sen verran, mitä saan joka kuukausi bruttona päivätyöstäni. :D
Kommentoin vain nopeasti M.E. Yli-Kiikalle, että yleensä tekijänprosentti taidetaan laskea nettomyyntihinnasta, ei OVH:sta. Eli jos jos jokainen ostaja hankkisi kirjansa suoraan kustantajalta, silloin tienesti olisi tuota luokkaa, mutta käytännössä suurin osa taitaa mennä tukkuhinnalla kaupoille, verkkokaupoille ja Nälkävuoden tapauksessa marketeille. Kirjavälityksen siivu on 46 prosenttia kirjan hinnasta (tai riippuen käytetystä välikädestä) ja tähän kirjakaupan kate päälle, joten ihan kovin isoille tienesteille kirjailija ei vieläkään pääse, valitettavasti :D Ihna mukaville kuitenkin.
VastaaPoistaKiitos tiedosta, Saara.
PoistaKustannustoiminnan rahakiemurat vaikuttavat mutkikkailta jutuilta.
Pasi Ilmari Jääskeläinenhän sitä taannoin teki Mielenjärkytystä aiheuttavan paljastuksen siitä, miten paljon kirjailija todella tienaa yhdestä kirjasta.
PoistaMuutama vuosi takaperin, kun käsikirjoitukset vielä täytyi pakosta laittaa kustantamoihin paperisina, tienasi ystäväni kertomansa mukaan esikoisromaanillaan tasan sen verran, että sai sillä katettua kässärin aiheuttamat printtaus- ja postituskulut ;D Että näin ne kirjailijat rikastuvat.
PoistaMutta toki siellä on aina joskus näitä poikkeuksia joukossa, jotka kirjoillaan onnistuvat elämäänkin.
Tuli mieleen, että Anja Snellmanin teos Ivana B. puhuu jonkin verran juuri kirjailijasta, joka on julkkis ja joka haluaa nimenomaan julkkikseksi enemmän kuin kirjailijaksi. On blogia, oheistuotetta ym. Kirjailija on siis siinä kuin brändi.
VastaaPoistaEräällä kurssilla oli puhetta myös siitä, että kustamoihin alkaa tulla nyt paljon myös lamavuosien muistelmia ym. Kurssilla vieraileva kustannustoimittaja pohti, että motiivina näissä osin elämäkerrallisissa romaaneissa on julkisuus ja sitä kautta tavallaan oman maineensa puhdistaminen, jos lamasta on jäänyt velkoja ym. Ei siis julkisuudenkipeys glamourin vuoksi, vaan oman maineen puhdistamisen vuoksi. Saada se oma tarina kuuluviin.
Hyvän näkökulman toit esiin, Morre!
PoistaJulkisuutta voi tosiaan tavoitella erilaisista syistä, eikä kyseessä välttämättä ole nuori henkilö, joka mieltää kirjailijuuden julkisuuteen pääsyn välineeksi.
Olipas kiinnostava postaus ja kiinnostavaa keskustelua, niin kuin oikeastaan aina, kun aihe sivua kirjailijuutta.
VastaaPoistaKuten moni on todennut, minäkään en ole vielä törmännyt kehenkään, jonka voisi epäillä kirjoittaneen kirjan vain päästäkseen julkisuuteen. Toisaalta kustantajalla saattaa olla asiaan meitä laajempi näkemys siksi, että heille tulee jatkuvasti suuria määriä käsikirjoituksia, jotka eivät sitten ylitä kustannuskynnystä, ja näistä osa saattaa olla sen tasoisia ja sen tyylisellä saatekirjeellä varustettuja, että motiivi voi olla hyvinkin harhaluulo, jonka mukaan kirjailijuus tarkoittaa julkisuudessa paistattelua.
Todellisuudessa suurin osa kirjailijoistahan ottaisi mielihyvin vastaan enemmänkin julkisuutta, ei siksi, että julkisuus olisi itsearvo, vaan siksi, että sen avulla oma teos voi päästä useamman ihmisen tietoisuuteen.
Joskus ihmiset eivät näytä ymmärtävän tätä eroa: julkisuus ei välttämättä ole miellyttävin asia elämässä, mutta se auttaa tekemään kirjaa tunnetuksi ja sitä kautta mahdollistamaan kirjailijan uran jatkumisen. Siis välttämätön paha.
Tosin itselleni juuri yleisötapaamiset ovat olleet todella antoisia, koska lukijoiden (ja ihmisten yleensä) tapaaminen on kivaa. Mutta terveydelle nekin ottavat, kun jo viikkoa ennen alkaa jännittäminen asiaan kuuluvine vatsaoireineen. Jos menisin televisioon, voin kuvitella, että päätyisin tiputukseen pelkän stressaamisen aiheuttaman pahoinvoinnin vuoksi. Mutta kieltäytyminenkin tuntuisi typerältä, koska kyllä sitä helposti kokee olevansa "velkaa" myös kustantamolle kirjan julkaisemisesta, että tekee parhaansa osallistuakseen markkinointiin.
Ristiriitainen suhtautuminen siis myös minulla julkisuuteen, niin kuin varmaan useimmilla kirjailijoilla.
Oiva pointti, Vera!
PoistaKustantamoilla voi tosiaan olla hyvin erilainen katsanto asiaan kuin meillä, joiden kirjallinen lähipiiri koostunee suurimmalta osin kirjoittajista (ja hyvin kunnianhimoisista sellaisista!).
Ristiriitoja ei tästä ammatista tosiaan puutu. ;)