Leivostaukoja maraton-matkalla

Tänään on ollut hyvä päivä. Ahkera kirjoitusaamu, lounas kollegan kanssa, pari kirpparilöytöä ja jaksoin käydä salillakin rehkimässä. Huippua, että tässä on vielä koko ilta aikaa hommille!

Ja kun kerran on naistenpäiväkin, kävin hakemassa leivokset lähileipomosta. Pakko arvostaa Suklaatornia ja Tissileivosta (jälkimmäisen nimen keksin kylläkin itse, hmm, mistäköhän).

(c) J.S. Meresmaa

Kirjailijan täytyy osata iloita pienistä erävoitoista, kuten päivätavoitteen saavuttamisesta tai kuntonsa huolehtimisesta. Niin kuin olen sanonut, kirjailijuus on maraton-laji. Kovilla ovat niin nivelet kuin pää. Kirja on se, mikä pitää saattaa maaliin, ja siinä onnistumiseen tarvitaan monta pientä askelta ja vauhdin tahdistamista.

***

Ensi viikonloppuna on Jyväskylän kirjamessut, joissa minäkin olen myyntihommissa Osuuskumman ja Robustoksen yhteisosastolla. Kiva saada kevääseen vähän messupöhinää ja kollegoiden tapaamista!

Minua on hemmoteltu myös arvioilla.

Keskilinnan ritarit on luettu Vuorileijonan varjossa -blogissa. Erityisen makeaksi arvion tekee, että sen on kirjoittanut kirjailija, joka on mm. Kultainen Salama -sarjan takana. Rakastin sitä kirjasarjaa lapsena! Vau, siis V-A-U.

Käärmeenliekit-antologia on saanut kiitoksia Katvealue -blogissa, ja Hyvä emokin mainitaan.

Julkkikseksi julkaisemisen kautta?

Helsingin Uutisissa julkaistiin eilen mielenkiintoinen haastattelu Touko Siltalasta otsikolla "Miten kirjansa saa julkaistua -- Kustantaja vastaa".

Vaikka artikkeli ei suoranaisesti vastaa otsikon kysymykseen, muutama vihje siellä ripotellaan: kustantaja etsii kirjailijoita, jotka haluavat luoda uran, eivät yhtä tai kahta kirjaa. Lisäksi juuri nyt kysyntää olisi maahanmuuttajasukupolven kirjoittamille käsikirjoituksille.

Kiinnostava yhteensattuma oli artikkelin kainalojutussa, jossa Touko Siltala ihmettelee joitakin käsikirjoitustaan tarjoavien julkisuudenkipeyttä -- kenties samasta ilmiöstä puhui Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis Jyväskylän kirjamessuilla, joilta raportoivat muun muassa blogistit Dee ja Susi.

Itse olen hyvin hämmentynyt näistä kirjailijaksi haluavien julkisuudentavoittelu-havainnoista: miten jokin niin pintapuolinen ja tyhjä asia kuin julkisuus (mitä se sitten kunkin mielessä tarkoittaa) voisi koskaan toimia onnistuneesti moottorina romaanin kirjoittamiselle? Jos joku tosissaan onnistuu julkaisemaan kaupalliselta kustantamolta tällaisen ajatteluketjun kautta "Mä kirjoitan kirjan ja sit musta tulee julkkis", niin olen äimän käkenä. Uhoa löytyy maailmasta jos jonkinlaista ja motiivit ovat kirjavia kuin perulaisten paidat, mutta kyllä kunnianhimoista kirjoittajaa ajaa ihan muu palo kuin julkkikseksi pääseminen.

Olisikin mielenkiintoista kuulla, tunteeko kukaan sellaista henkilöä, joka olisi kirjoittanut ja julkaissut kirjan, koska haluaa julkisuutta. Minä en tunne, enkä ole kirjoittajapiireissä koskaan tällaiseen motiiviin törmännyt.

Jos haluaa lehtien palstoille ja uutisten otsikoihin, helpompiakin keinoja löytyy.