Tulenkantajaehdokkaat (Vihtorin kirjamessuilla, osa 3)

Kuusi kirjaa ja kuusi naista. Vain yhden kirjassa päähenkilönä muu kuin nainen.

Markus Määttänen, Aamulehden kulttuuritoimituksen päätoimittaja ja yksi raatilaisista, julisti ehdokaslistan omasta mielestään kovimmaksi tähän astisista. Suomalainen modernismi on lopullisesti murtunut ja ei-realistisemmat lähestymistavat ja näkökulmat ovat tulleet jäädäkseen. Näissä ehdokasromaaneissa voisi tapahtua mitä tahansa.

Ehdokkaina Tulenkantaja-palkintoon olivat seuraavat kirjat:

Anneli Kanto: Pyöveli
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Laura Lindstedt: Oneiron
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Selja Ahava, Iida Rauma ja Anneli Kanto.
(c) J.S. Meresmaa

Seuraavaksi kirjailijoita pyydettiin luonnehtimaan omaa kirjaansa. Aikaisemmin Kyröä oli pyydetty kertomaan omia tunnelmiaan ehdokkaista, ja liitän ne tähän samaan. (Ihan jokaista luonnehdintaa en ehtinyt kirjata ylös.)

Anneli Kanto kertoi Pyövelin saaneen alkusykäyksensä kysymyksestä "Mitä ihmiselle tapahtuu, jos hän joutuu tappamaan toisia ihmisiä ammatikseen?" Myös tapahtumaketjut, se miten yksi teko johtaa toiseen, kiehtoi häntä. Kyrö kiitteli Kannon romaanin kiinnostavia henkilöhahmoja ja piti Pyöveliä "perinteisimpänä hyvänä luettavana".

Iida Rauman romaani syntyi huolesta maailman tulevaisuudesta ja sen hallitsemattomuudesta. Kuinka voi elää, kun maailma on pelottava, hallitsematon ja alati muutoksessa? Kyrö kertoi ärsyyntyneensä romaanista aluksi, vaikka se imaisikin mukaansa. Hiljaiset hetket romaanin dialogeissa on merkitty "...", mikä aluksi hiersi Kyröä, mutta sitten hän ajatteli, että tämä on juuri sellaista, mitä matkitaan myöhemmin. Uudistavaa, erilaista. Seksistä ja matematiikasta -romaani oli Kyrön mielestä "ihanan ärsyttävä, helppolukuinen, orgaanista tavaraa, jossa on hauskuutta".

Selja Ahava on huomannut yhdistelevänsä mielellään keveitä ja raskaita aiheita kirjoissaan. Kuten Raumaa, Ahavaa on mietityttänyt elämän hallitsemattomuus, sen sattumat ja käsittämättömyys. Millaisia rakenteita voi luoda, jotta elämää pystyisi hallitsemaan? Kun elämä on niin hallitsematon, miten siitä voi selviytyä? Kyrö piti Taivaalta tippuvia asioita ehdokkaista dramaturgisesti tiiveimpänä. "Hämmästyttävällä tavalla hauska teos, hidasliikkeinen."

Siiri Enoranta, Elina Hirvonen ja Laura Lindstedt.
(c) J.S. Meresmaa

Laura Lindstedtin Oneironissa naiset opettelevat hyväksymään oman kuolemansa valkoisessa tilassa, jossa ei ole aikaa, ei kehoa, ei kipua. Kirjan aloittava luku, jossa yhdelle naisista annetaan orgasmi, oli Lindstedtille tärkeä, koska se muuten niin ruumiittomassa tilassa oli toisten naisten antama lahja, joka ikään kuin saattelee niin lukijan kuin päähenkilöt uudenlaiseen maailmaan. Kyrön kommenteista en ehtinyt kirjata kuin "jokainen sana hyvin harkittu".

Kun aika loppuu -romaanissa Elina Hirvonen halusi tutkia toivoa ja toivottomuutta. Jokaisen romaanin jälkeen hän on sanonut itselleen, että seuraavaksi kirjoittaisi jotain kevyempää ja iloisempaa, mutta kerta toisensa jälkeen rankat ja synkkäsävyiset aiheet ovat ilmestyneet käsikirjoitukseen. Minusta tämä on hieno esimerkki siitä, miten aihe valitsee kirjailijan, ei toisinpäin. Hirvonen totesi päätyneensä siihen havaintoon, että ei ole sellaisia olosuhteita, jotka täysin nujertaisivat ihmisen kyvyn hyvään. Kyrön mielestä Hirvosen romaani oli aiheiltaan todella mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja tunnistettava.

Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä käsittelee suuria ja tärkeitä teemoja, kuten rakkaus ja suru, mutta valitettavasti Enoranta pääsi vastaamaan aina viimeiseksi istumapaikkansa vuoksi, ja pariin kertaan tuli kokonaan sivuutetuksi. Niinpä seuraava osio on enemmän kudelma koko haastattelun aikana esiin tulleista asioista.

Raatilaismiehistöä. Jouko Jokinen, Erkki Kiviniemi, Tuomas Kyrö ja Matti Posio.
(c) J.S. Meresmaa

Markus Määttänen oli kovin ihastunut surukauriista, joka Enorannan luomassa maailmassa on myyttinen eläin, joka ilmestyy kertomaan lapselle kuinka paljon surua tämän on elämänsä aikana kohdattava. Tämä kohtalonomaisuus ja ylipäätään ihmisten kohtalon usko oli yksi Enorantaa kiehtoneista asioista, jotka johtivat romaanin syntymiseen. Kyrö sanoi Enorannan romaanissa olevan "ihan mielettömän hieno maailma" ja toivoneensa, että olisi lukenut tällaisen kirjan teininä. (Kyrö kertoi, ettei ole lukenut fantasiaa juurikaan edes nuorena, mutta että se harmittaa nyt.)

Myöhemmin myös Matti Posio luonnehti raatilaisten tuntoja Surunhauraasta siihen tapaan, että se olisi jollain tavalla vienyt heidät takaisin nuoren ihmisen maailmaan. Määttänen tähän kävi heti lisäämään, että fantasiakirjallisuudelle tekee vääryyttä lokeroida se jollekin ikäryhmälle. Ei tarvitse olla lapsi tai nuori lukeakseen fantasiaa, joka perimmältään on ajatonta. (Juuri näin! Ihmettelin tätä nuoruuslausuntoa, sillä Enorannan romaani käsittelee varsin aikuisia teemoja ja mukana on lapsinäkökulmien lisäksi myös monia aikuisten näkökulmia.)

***

Tulenkantaja-palkinto myönnettiin Iida Raumalle romaanista Seksistä ja matematiikasta. Onnea voittajalle! Kyrön voittajanjulkistuspuheesta poimin yhden lauseen: Seksistä ja matematiikasta -romaani näyttää, millä tavoin erilaisuus on itse asiassa tavanomaisuutta.

Onnittelut myös kaikille ehdokkaille, joista loputkin menevät must-read -listalle viuhahtaen!

Iida Rauma ja voittopuska.
(c) J.S. Meresmaa

Loppuhuomiona haluan jakaa jotain, mitä Jouko Jokinen, Aamulehden vastaava päätoimittaja, kertoi ehdokkaiden lukemisesta. Hän sanoi olevansa tyypillinen keski-ikäinen mies siinä suhteessa, että lukee valtaosin miesten kirjoittamia kirjoja. Ilman rooliaan raadissa hän tuskin olisi tullut lukeneeksi ehdokkaana olevia romaaneja. Jokinen kuulosti hyvin vilpittömältä ja vähän liikuttuneeltakin sanoessaan, että kokemus oli ollut silmiä avaava ja vaikuttava.

Täytyy sanoa, että kuulisin Jokisen ajatuksia tämän pohjalta enemmänkin, ja ennen kaikkea toivoisin näkeväni Aamulehdessä (tai muussa mediassa) huomioita, joita naisten kirjoittamia romaaneja poikkeuksellisesti lukenut mies tekee. Olisiko tässä tilaisuus Pojatkin lukee -kampanjaan osallistumiseen?

Itse olen vakuuttunut, että kirjallisuus muuttaa maailmaa. Ainakin sillä on kyky siihen. Mutta se oikeastaan edellyttää, että lukisimme laajasti, lukisimme kaikkia genrejä ja kaikkia lajeja, kansainvälisesti, eri näkökulmia, erilaisten ihmisten kirjoittamia, erilaisille ryhmille suunnattuja. 

Mikä voisikaan olla turvallisempi tapa oppia ymmärtämään erilaisuutta ja toiseutta paremmin?

Vihtorin kirjaston kirjamessuilla

Itselleni jo jonkinlaiseksi perinteeksi on muodostunut Vihtorin kirjaston kirjamessut, joka tituleeraa itseään "maailman pienimmiksi kirjamessuiksi". Tavoitteessa on kuitenkin viime kertoina pahasti epäonnistuttu, sen verran suosituksi tapahtumaksi Vihtori on muodostunut. Eikä ihme, sillä ohjelma oli jälleen kerran niin kiinnostava, ettei kirjoista kiinnostuneella ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin istua ohjelmaa kuuntelemassa viisi tuntia putkeen. Voi takalistoa! Voi kurisevaa mahaa!

Vihtorin kirjaston kirjamessut olivat onneksi palanneet hotelli Tammeriin, jonka miljöö tarjoaa aivan ainutlaatuisen tunnelman. Alla pokkariräpsäyksiä paikan päältä ja sananen muutamasta ohjelmasta, josta tuli tehtyä muistiinpanoja.

Harri Rinne haastattelee Imbi Pajua.
(c) J.S. Meresmaa

Imbi Paju on ollut minulle tuttu lähinnä nimenä ja Sofi Oksasen kanssakirjailijana, joten oli varsin mukava syventyä kuuntelemaan hänen haastatteluaan. Viimeisistä suomalaisista ja virolaisista lotista kertova dokumenttielokuva Suomenlahden sisaret ilmestyi muutama vuosi sitten myös kirjana. Dokumentti näytettiin ennen haastattelua elokuvateatteri Niagarassa. Paju puhui muun muassa siitä, että hän haluaa kertoa historiasta niin kuin se tapahtui, ja että vanhempiemme ja isovanhempiemme elämä ja heidän kokemuksensa vaikuttavat meihin edelleen voimakkaasti. Hän on elokuvillaan pelastanut symbolisesti omaa äitiään leiriltä, jonne tämä oli lähetetty vain 18-vuotiaana. Paju kertoi koskettavasti, että ensimmäisen elokuvan ilmestymisen jälkeen äiti lakkasi näkemästä painajaisia.

Tarinoiden kertomisella on parantava voima. Suomenlahden sisaria varten Paju pyysi haastateltavaksi suomenjuutalaista Hanna Eckertiä, joka oli tuolloin jo kovin iäkäs. Eckert kieltäytyi haastattelusta vedoten olevansa "vanha ja ruma, ketä minun asiani muka kiinnostaisivat". Paju oli sitten köpsytellyt Bulevardia allapäin, kun Tuomas Enbuske oli tullut vastaan ja kysynyt, että miksi hän näyttää niin surulliselta. Paju oli kertonut Hanna Eckertin vetäytymisestä haastattelusta. Enbuske oli sanonut "Voi, odotahan kun tulee kevät ja valoisaa! Soita hänelle sitten uudestaan." Näin Imbi Paju oli tehnyt ja Hanna Eckert oli suostunut haastateltavaksi. Kun dokumentti sitten tuli teattereihin, Eckert oli ollut hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä, että oli suostunut. "Olen suvun filmitähti!", hän oli sanonut.

Matti Posio ja Johanna Sinisalo.
(c) J.S. Meresmaa

Kello neljältä haastateltiin Johanna Sinisaloa aiheesta "Millä eväillä maailmalle?" Johanna Sinisalo on tämän vuoden Tulenkantaja-palkintoraadin päätuomari ja toimii mentorina ja käännöskummina Aino ja Ville Tietäväiselle, jotka voittivat palkinnon teoksella Vain pahaa unta. (Onnea heille!)

Suomi on kielialueena pieni, mikä tekee kirjojen viennistä ulkomaille vaikeaa. Kääntäjiä on vähän ja vipuvoimaa isoilla ulkomaanmarkkinoilla heikonlaisesti. Esimerkiksi anglosaksisilla kirjamarkkinoilla käännöskirjojen osuus on uskomattoman pieni: vain 2%, mikä sisältää siis kaikista maailman kielistä englanniksi käännetyt kirjat. Sinisalo oli vahvasti sitä mieltä, että suomalaisen kirjallisuuden suurin käännöspotentiaali ja myyntivaltti on sen omaleimaisuudessa ja omaperäisyydessä.

Hyvä kääntäjä on kirjan menestyksen pohjana. Sinisalo piti kääntäjän tärkeimpinä ominaisuuksina perinpohjaisuutta, uskallusta kunnolliseen vuorovaikutukseen kirjailijan kanssa sekä luovuutta ratkaista kieli- ja kulttuurisolmut, jotta teos aukenisi myös muunmaalaisille mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi Sinisalon teoksen Ennen päivänlaskua ei voi käännetyissä versioissa on mukana Reino Helismaan kappaleen sanat, sillä Päivänsäde ja Menninkäinen ei aukene samalla tavalla välittömästi ulkomaalaiselle kuin se aukenee suomalaiselle.

Tämänhetkiset väylät kotimaisen kirjan käännettäväksi saamiseksi ovat seuraavat: kustantamon oma foreign rights -osasto (FR) tai yksityiset agentuurit, joita Suomessa on muutama. Käännösoikeuksien myymistä helpottaa se, että kirjailijalla on olemassa backlist, eli aikaisempien teosten lista. Kirjallisuuspalkinnot ja muut meriitit helpottavat oikeuksien myymistä, ja kunhan oikeudet on saatu ensin myytyä edes yhteen maahan, pää aukenee helpommin myös muissa maissa.

Sinisalo kertoi hauskan esimerkin Ennen päivänlaskua ei voi englanninnoksen ("Troll") kannesta: amerikkalaiset olivat kuvanneet loikkaamassa olevan, farkkujalkaisen apinan kannen yläosaan. Saksassa oli ihastuttu samaan kanteen ja ostettu se amerikkalaisilta. Venäjällä tykästyttiin myös samaan kanteen, mutta sen sijaan että he olisivat ostaneet kansikuvaan oikeudet amerikkalaisilta, he kuvauttivat koko lailla tismalleen saman asetelman itse!

Matti Posio ja Alexandra Salmela.
(c) J.S. Meresmaa

Seuraavaksi esiteltiin palkintoehdokkaat. Heitä olivat Katja Kettu, Piippuhylly (WSOY); Kai Ekholm, Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena); Leena Krohn, Hotel sapiens (Teos); Asko Sahlberg, Herodes (WSOY); Alexandra Salmela ja Martina Matlovicova, Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos) ja Aino & Ville Tietäväinen, Vain pahaa unta (WSOY).

Keskeiset valintakriteerit Tulenkantaja-palkinnon saamiseksi olivat koko lailla samat kuin viime vuonna, eli kirjailijalta täytyy löytyä oma ääni ja oma aihe. Lisäksi teos saa olla rohkeasti -- vaan ei leimallisesti -- suomalainen. Raadilla oli ollut edessään vaikea tehtävä, sillä mikä tahansa teoksista olisi sopinut Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Yksimielisyyteen oli kuitenkin päästy.

Ehdokkaat Alexandra Salmela, Asko Sahlberg, Leena Krohn, Kai Ekholm
ja Ville Tietäväinen. Katja Kettu oli estynyt tulemasta.
(c) J.S. Meresmaa

Lopulta voittaja julkistettiin!

Tulenkantaja-palkitut Tietäväiset ottavat kukat ja pystin vastaan.
Etualalla vasemmalla Tulenkantajat-kirjakaupan vanha isäntä Erkki Kiviniemi.
(c) J.S. Meresmaa

Päivästä jäi antoisa, mutta hieman uupunut olo. Kuuntelin myös Jari Sarasvuon ja Marko Kulmalan esiintymisen, jossa he puhuivat Esko Valtaojan kirjasta Avoin tie, joka on Sarasvuon lempikirjoja. Pidin ihan valtavasti siitä, että kirjamessuilla keskityttiin puhumaan kirjasta ja siitä kummunneista ajatuksista laajemminkin. Se, että keskustelijat olivat ihan puhtaasti "vain" teoksen lukijoita, piti fokuksen mukavasti asiassa ja toi erilaisen näkökulman kuin kirjailijahaastattelu olisi tuonut.

Tiivis ohjelma teki kuitenkin sen, ettei malttanut lähteä oikein syömään ohjelmien välillä ja kirjojen myyntipöydissäkin tuli vain piipahdeltua pikaisesti. Tarttui sieltä silti jotain matkaan:

(c) J. S. Meresmaa

Lämmin kiitos järjestäjille ja esiintyjille hienosta tapahtumasta. Ensi vuonna uudestaan!

Lumooja, arvioita ja kirjamessuja

Ruumiittomia on jo luettu kirjablogeissa, ja siitä on kovasti pidetty! Alla muutama poiminta.

(c) J.S. Meresmaa

"Kokoelma alkaa muutamalla melko odotuksenmukaisella kummituskertomuksella. J. S. Meresmaan Kielolinna kauniine luontokuvauksineen ja Anni Nupposen Maitoa mandariinilasista surumielisine tunnelmineen luovat hyvän intron."

Todella vaiheessa -blogi

"Eniten pidin J.S.Meresmaan Kielolinnasta, jossa aaveena on kokonainen kartano itsessään ja Jani Kankaan Tyhjiö 29B:stä, jonka aihepiirinä oleva IT-projekti sattuu vetoamaan juuri minuun." 

Kaiken voi lukea -blogi

***

(c) J.S. Meresmaa

Vuoden ensimmäisestä virkeestä kirjallisuuslehdestä, Lumoojasta, voi lukea Aleksandr Manzosin varsin perusteellisen artikkelin steampunkista. Suosittelen tutustumaan! Tykkäsin Juha Veltin kuvituksesta paljon. Lehdestä löytyy muitakin mielenkiintoisia juttuja, kuten Leena Krohnin haastattelu. Myös kirja-arvioissa on huomioitu steampunk: Höyryä ja helvetinkoneita on suurennuslasin alla.

(c) J.S. Meresmaa

***

Vihtorin kirjaston kirjamessut ovat jälleen käynnissä Tampereella. Olen osallistunut tapahtumaan parina aikaisempanakin vuonna (tapahtumaraportti 2012 ja tapahtumaraportti 2013), ja tänä vuonna olen lauantaina sekä Osuuskumman myyntipöydän takana että seuraamassa ohjelmaa. Tulenkantaja-palkinto jaetaan toista kertaa. Pidän peukkuja niin Alexandra Salmelalle kuin Aino & Ville Tietäväiselle!

Osuuskummalaisillakin juhlantuntu jatkuu, sillä vuoden toinen julkaisu on käsillä: Kari Välimäen lyhytproosakokoelma Todensanat näkee päivänvalon. Sen kunniaksi kilistellään huomenna!

Ensimmäinen Tulenkantaja

Viime vuoden Vihtorin kirjaston kirjamessujen lumoissa suuntasin askeleeni päivällä kohti Grand Hotel Tammeria. Aurinko helotti lämpimänä ja viiltävän kirkkaana, askel tuntui kevyeltä. Mikä mainio päivä olisikaan tulossa, kirjoja, ihmisiä, keskusteluja, uusia ja vanhoja tuttavia!

Hotelli Tammerin alakerta oli kuitenkin oudon hiljainen. Jokin bändi kasaili kamojaan salin nurkassa, tarjoilijat siirtelivät ja liinoittivat pöytiä. Sain kuulla, että paikalle oli tulossa pian hääväkeä. Hyvänen aika, olin väärässä paikassa! Muutaman puhelinsoiton jälkeen sain selville, että Vihtorin kirjaston kirjamessuja ei sinä päivänä järjestettäisikään Tammerissa vaan hotelli Ilveksen Ballroomissa. Lähdin siis kipittämään kiireen vilkkaa Ilvestä kohti.

Että sillä tavalla päivä alkoi, painavien kassien ja nyssäköiden kanssa tasapainotellen jäisillä jalkakäytävillä.

Osuuskumman myyntipöydällä jaettiin karkkia...
(c) J.S. Meresmaa

...kahdenmoista.
(c) J.S. Meresmaa

Päivän ensimmäinen kauppa oli kuitenkin yksi kappale Mifongin perintöä signeerauksen kanssa, joten eipä ollut valittamista. Ei ollut valittamista siinäkään, että myyntipöydät olivat salin takaosassa, jolloin esillepanijat pääsivät hyvin seuraamaan käytyjä keskusteluja.

Alla poimintoja päivästä.

***

Alussa paikalla piipahti Pertti Jarla, joka voitti tämän vuoden Lause-Finlandian sanoilla "Tahdon hehtaarin suota ja kymmenen kuutiota tilaa."

Marko Kulmala ja Pertti Jarla.
(c) J.S. Meresmaa

Sitten oli mainion Kauko Röyhkän vuoro. Haastattelija kysyi jossain vaiheessa, että minkä ohjeen tai lainalaisuuden Röyhkä antaisi taiteilijalle. "Älä ole tylsä", kuului vastaus. Haastattelun lopuksi yleisö antoi raikuvat aplodit ja hörähti vapautuneeseen nauruun, kun Röyhkä pamautti vastaukseksi haastattelijan "Mihin sijoittaisit itsesi suomalaisen kirjallisuuden kaanonissa"-kysymykseen vastaukseksi "Ei kiinnosta yhtään."

Juuri näin! Minusta kirjailijan tehtävä ei ole sijoittaa kirjaansa tai itseään yhtään mihinkään: jääköön se tehtävä tutkijoille ja kriitikoille. Omasta kirjastaankin on vaikea puhua, sillä sen näkee niin eri tavalla kuin ulkopuolinen henkilö. Miten kirjailija voisi kertoa tulkintansa kirjastaan ilman, että vaikuttaa voimakkaasti lukijan omaan lukukokemukseen, joka kenties on vasta tuloillaan? Usein on turvauduttava mainoslauseisiin, pintapuheeseen, Karkeisiin siveltimenvetoihin yksityiskohtien sijaan.

Kauko Röyhkä   (c) J.S. Meresmaa

Röyhkä teki mielenkiintoisen huomion paljon seuraajia ja huomiota saaneista Facebook-päivityksistään: ne ovat uusi taiteenmuoto, lyhyttäkin lyhyempää proosaa.

***

Jörn Donner vieraili paikalla kertomassa uusimmasta teoksestaan, Mammutista. Omaelämäkerrallisen romaanin päähenkilö ei ole Jörn Donner vaan fiktiivinen ilmentymä Donnerista. Haastattelija nosti esiin viime päivinä otsikoihin päässeet Panu Rajalan paljastukset Katri Helenasta, ja käynnisti kiinnostavan keskustelun siitä, missä määrin ja millä tavalla kirjailija saa käyttää läheisiään teoksissaan.

Jörn Donneria haastattelee Marko Kulmala.
(c) J.S. Meresmaa

Olen samoilla linjoilla Donnerin kanssa. Hän sanoi muun muassa näin: "En voi kertoa totuuttani suhteessa tuntemiini ihmisiin, jotka yhä elävät. Jos kirjoittaisin elävistä läheisistä, tekstistä tulisi teennäistä. En halua kävellä elävien ruumiiden yli."

Kirjailija voi hyödyntää lähipiiriään teksteissään, mutta vain jos henkilöhahmot ovat selkeästi fiktiivisiä. Miten voisin kirjoittaa esimerkiksi ystävästäni totuudenmukaisesti? Sillä minun totuuteni on vain yksi näkemys, ja kertomalla toisesta ihmisestä tunnistettavasti -- ja aina väistämättä värittyneesti -- rikkoo luottamuksen. Mikä oikeus minulla olisi särkeä toisen ihmisen yksityisyyden suoja?

***

Illalla jaettiin ensimmäinen vientikirjallisuuteen painottuva Tulenkantaja-palkinto. Esiraati kävi läpi viime vuoden kotimaiset teokset ja valitsi niiden joukosta kuusi ehdokasta. Näiden kuuden joukosta Sofi Oksanen -- joka on siis lupautunut voittajalle kummiksi -- valitsi yhden viemään suomalaista kirjallisuutta maailmalle.

Kuvassa ehdokkaat Tulenkantaja-palkinnon saajaksi sekä Sofi Oksanen.
(c) J.S. Meresmaa

Ehdolla olivat Riku Korhonen (Nuku lähelläni), Aki Ollikainen (Nälkävuosi), J.K. Ihalainen (Tisle),  Sami Hilvo (Rouva S.), Seita Vuorela (Karikko) ja Juha Seppälä (Mr. Smith).

Ensimmäinen esille noussut kysymys oli tietenkin se, miksi viisi miestä ja vain yksi nainen. Eivätkö naiset ole kirjoittaneet viime vuonna yhtä hyviä teoksia kuin miehet? Kysymys ärsytti minua sen tähden, että en pidä mitenkään kummallisena että näin pienessä otannassa sukupuolijako voi olla mitä tahansa. Niistä kymmenistä upeista teoksista, jotka eivät päässeet edes ehdokkaiksi, moni oli varmasti naisen kirjoittama. Suomessa kuitenkin on naisia ja miehiä kirjailijoina suurin piirtein samat määrät. Itse en ole huomannut sukupuolella olevan merkitystä kirjan laatuun.

Sofi Oksanen ja Matti Posio. (c) J.S. Meresmaa

Oksanen nosti puheissaan esille monia erittäin mielenkiintoisia seikkoja: suomen kielen lapsipuolen aseman pohjoismaisessa kirjallisuudessa, naiskirjailijuuden korostuneen merkityksen monissa maissa, kuten Unkarissa; ulkomaisten kustantamoiden nuivan suhtautumisen kirjailijoihin, joilla on pitkä teoslista takana mutta vähäiset myynnit. Suomessa kun taitaa olla mahdollinen sellainenkin tilanne, että kirjailija on suosittu, mutta ei silti järin hyvin myyvä. Voisiko olla niin, että ilmainen ja laaja kirjastolaitos mahdollistaa sen, että kirjaa luetaan hurjan paljon, vaikka myydään hillitysti? Kirjastolainausmäärät eivät ulkomaisia kustantajia kiinnosta -- heitä kiinnostavat kirjan myyntiluvut.

Tulenkantaja-raadille Sofi Oksanen antoi kolme pääkohtaa, joihin kiinnittää huomiota ehdolla olevasta kirjailijasta: oma ääni ja lause, oma aihe ja vahva tarina.

Voittajassa yhdistyvät hienosti kaikki kolme. Onnea Seita Vuorela ja Karikko!

Kuvassa Seita Vuorela, Ville Hytönen, Sofi Oksanen ja Matti Posio.
(c) J.S. Meresmaa