Tulenkantajaehdokkaat (Vihtorin kirjamessuilla, osa 3)

Kuusi kirjaa ja kuusi naista. Vain yhden kirjassa päähenkilönä muu kuin nainen.

Markus Määttänen, Aamulehden kulttuuritoimituksen päätoimittaja ja yksi raatilaisista, julisti ehdokaslistan omasta mielestään kovimmaksi tähän astisista. Suomalainen modernismi on lopullisesti murtunut ja ei-realistisemmat lähestymistavat ja näkökulmat ovat tulleet jäädäkseen. Näissä ehdokasromaaneissa voisi tapahtua mitä tahansa.

Ehdokkaina Tulenkantaja-palkintoon olivat seuraavat kirjat:

Anneli Kanto: Pyöveli
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Laura Lindstedt: Oneiron
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Selja Ahava, Iida Rauma ja Anneli Kanto.
(c) J.S. Meresmaa

Seuraavaksi kirjailijoita pyydettiin luonnehtimaan omaa kirjaansa. Aikaisemmin Kyröä oli pyydetty kertomaan omia tunnelmiaan ehdokkaista, ja liitän ne tähän samaan. (Ihan jokaista luonnehdintaa en ehtinyt kirjata ylös.)

Anneli Kanto kertoi Pyövelin saaneen alkusykäyksensä kysymyksestä "Mitä ihmiselle tapahtuu, jos hän joutuu tappamaan toisia ihmisiä ammatikseen?" Myös tapahtumaketjut, se miten yksi teko johtaa toiseen, kiehtoi häntä. Kyrö kiitteli Kannon romaanin kiinnostavia henkilöhahmoja ja piti Pyöveliä "perinteisimpänä hyvänä luettavana".

Iida Rauman romaani syntyi huolesta maailman tulevaisuudesta ja sen hallitsemattomuudesta. Kuinka voi elää, kun maailma on pelottava, hallitsematon ja alati muutoksessa? Kyrö kertoi ärsyyntyneensä romaanista aluksi, vaikka se imaisikin mukaansa. Hiljaiset hetket romaanin dialogeissa on merkitty "...", mikä aluksi hiersi Kyröä, mutta sitten hän ajatteli, että tämä on juuri sellaista, mitä matkitaan myöhemmin. Uudistavaa, erilaista. Seksistä ja matematiikasta -romaani oli Kyrön mielestä "ihanan ärsyttävä, helppolukuinen, orgaanista tavaraa, jossa on hauskuutta".

Selja Ahava on huomannut yhdistelevänsä mielellään keveitä ja raskaita aiheita kirjoissaan. Kuten Raumaa, Ahavaa on mietityttänyt elämän hallitsemattomuus, sen sattumat ja käsittämättömyys. Millaisia rakenteita voi luoda, jotta elämää pystyisi hallitsemaan? Kun elämä on niin hallitsematon, miten siitä voi selviytyä? Kyrö piti Taivaalta tippuvia asioita ehdokkaista dramaturgisesti tiiveimpänä. "Hämmästyttävällä tavalla hauska teos, hidasliikkeinen."

Siiri Enoranta, Elina Hirvonen ja Laura Lindstedt.
(c) J.S. Meresmaa

Laura Lindstedtin Oneironissa naiset opettelevat hyväksymään oman kuolemansa valkoisessa tilassa, jossa ei ole aikaa, ei kehoa, ei kipua. Kirjan aloittava luku, jossa yhdelle naisista annetaan orgasmi, oli Lindstedtille tärkeä, koska se muuten niin ruumiittomassa tilassa oli toisten naisten antama lahja, joka ikään kuin saattelee niin lukijan kuin päähenkilöt uudenlaiseen maailmaan. Kyrön kommenteista en ehtinyt kirjata kuin "jokainen sana hyvin harkittu".

Kun aika loppuu -romaanissa Elina Hirvonen halusi tutkia toivoa ja toivottomuutta. Jokaisen romaanin jälkeen hän on sanonut itselleen, että seuraavaksi kirjoittaisi jotain kevyempää ja iloisempaa, mutta kerta toisensa jälkeen rankat ja synkkäsävyiset aiheet ovat ilmestyneet käsikirjoitukseen. Minusta tämä on hieno esimerkki siitä, miten aihe valitsee kirjailijan, ei toisinpäin. Hirvonen totesi päätyneensä siihen havaintoon, että ei ole sellaisia olosuhteita, jotka täysin nujertaisivat ihmisen kyvyn hyvään. Kyrön mielestä Hirvosen romaani oli aiheiltaan todella mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja tunnistettava.

Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä käsittelee suuria ja tärkeitä teemoja, kuten rakkaus ja suru, mutta valitettavasti Enoranta pääsi vastaamaan aina viimeiseksi istumapaikkansa vuoksi, ja pariin kertaan tuli kokonaan sivuutetuksi. Niinpä seuraava osio on enemmän kudelma koko haastattelun aikana esiin tulleista asioista.

Raatilaismiehistöä. Jouko Jokinen, Erkki Kiviniemi, Tuomas Kyrö ja Matti Posio.
(c) J.S. Meresmaa

Markus Määttänen oli kovin ihastunut surukauriista, joka Enorannan luomassa maailmassa on myyttinen eläin, joka ilmestyy kertomaan lapselle kuinka paljon surua tämän on elämänsä aikana kohdattava. Tämä kohtalonomaisuus ja ylipäätään ihmisten kohtalon usko oli yksi Enorantaa kiehtoneista asioista, jotka johtivat romaanin syntymiseen. Kyrö sanoi Enorannan romaanissa olevan "ihan mielettömän hieno maailma" ja toivoneensa, että olisi lukenut tällaisen kirjan teininä. (Kyrö kertoi, ettei ole lukenut fantasiaa juurikaan edes nuorena, mutta että se harmittaa nyt.)

Myöhemmin myös Matti Posio luonnehti raatilaisten tuntoja Surunhauraasta siihen tapaan, että se olisi jollain tavalla vienyt heidät takaisin nuoren ihmisen maailmaan. Määttänen tähän kävi heti lisäämään, että fantasiakirjallisuudelle tekee vääryyttä lokeroida se jollekin ikäryhmälle. Ei tarvitse olla lapsi tai nuori lukeakseen fantasiaa, joka perimmältään on ajatonta. (Juuri näin! Ihmettelin tätä nuoruuslausuntoa, sillä Enorannan romaani käsittelee varsin aikuisia teemoja ja mukana on lapsinäkökulmien lisäksi myös monia aikuisten näkökulmia.)

***

Tulenkantaja-palkinto myönnettiin Iida Raumalle romaanista Seksistä ja matematiikasta. Onnea voittajalle! Kyrön voittajanjulkistuspuheesta poimin yhden lauseen: Seksistä ja matematiikasta -romaani näyttää, millä tavoin erilaisuus on itse asiassa tavanomaisuutta.

Onnittelut myös kaikille ehdokkaille, joista loputkin menevät must-read -listalle viuhahtaen!

Iida Rauma ja voittopuska.
(c) J.S. Meresmaa

Loppuhuomiona haluan jakaa jotain, mitä Jouko Jokinen, Aamulehden vastaava päätoimittaja, kertoi ehdokkaiden lukemisesta. Hän sanoi olevansa tyypillinen keski-ikäinen mies siinä suhteessa, että lukee valtaosin miesten kirjoittamia kirjoja. Ilman rooliaan raadissa hän tuskin olisi tullut lukeneeksi ehdokkaana olevia romaaneja. Jokinen kuulosti hyvin vilpittömältä ja vähän liikuttuneeltakin sanoessaan, että kokemus oli ollut silmiä avaava ja vaikuttava.

Täytyy sanoa, että kuulisin Jokisen ajatuksia tämän pohjalta enemmänkin, ja ennen kaikkea toivoisin näkeväni Aamulehdessä (tai muussa mediassa) huomioita, joita naisten kirjoittamia romaaneja poikkeuksellisesti lukenut mies tekee. Olisiko tässä tilaisuus Pojatkin lukee -kampanjaan osallistumiseen?

Itse olen vakuuttunut, että kirjallisuus muuttaa maailmaa. Ainakin sillä on kyky siihen. Mutta se oikeastaan edellyttää, että lukisimme laajasti, lukisimme kaikkia genrejä ja kaikkia lajeja, kansainvälisesti, eri näkökulmia, erilaisten ihmisten kirjoittamia, erilaisille ryhmille suunnattuja. 

Mikä voisikaan olla turvallisempi tapa oppia ymmärtämään erilaisuutta ja toiseutta paremmin?