Vihtorin kirjaston kirjamessuilla

Itselleni jo jonkinlaiseksi perinteeksi on muodostunut Vihtorin kirjaston kirjamessut, joka tituleeraa itseään "maailman pienimmiksi kirjamessuiksi". Tavoitteessa on kuitenkin viime kertoina pahasti epäonnistuttu, sen verran suosituksi tapahtumaksi Vihtori on muodostunut. Eikä ihme, sillä ohjelma oli jälleen kerran niin kiinnostava, ettei kirjoista kiinnostuneella ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin istua ohjelmaa kuuntelemassa viisi tuntia putkeen. Voi takalistoa! Voi kurisevaa mahaa!

Vihtorin kirjaston kirjamessut olivat onneksi palanneet hotelli Tammeriin, jonka miljöö tarjoaa aivan ainutlaatuisen tunnelman. Alla pokkariräpsäyksiä paikan päältä ja sananen muutamasta ohjelmasta, josta tuli tehtyä muistiinpanoja.

Harri Rinne haastattelee Imbi Pajua.
(c) J.S. Meresmaa

Imbi Paju on ollut minulle tuttu lähinnä nimenä ja Sofi Oksasen kanssakirjailijana, joten oli varsin mukava syventyä kuuntelemaan hänen haastatteluaan. Viimeisistä suomalaisista ja virolaisista lotista kertova dokumenttielokuva Suomenlahden sisaret ilmestyi muutama vuosi sitten myös kirjana. Dokumentti näytettiin ennen haastattelua elokuvateatteri Niagarassa. Paju puhui muun muassa siitä, että hän haluaa kertoa historiasta niin kuin se tapahtui, ja että vanhempiemme ja isovanhempiemme elämä ja heidän kokemuksensa vaikuttavat meihin edelleen voimakkaasti. Hän on elokuvillaan pelastanut symbolisesti omaa äitiään leiriltä, jonne tämä oli lähetetty vain 18-vuotiaana. Paju kertoi koskettavasti, että ensimmäisen elokuvan ilmestymisen jälkeen äiti lakkasi näkemästä painajaisia.

Tarinoiden kertomisella on parantava voima. Suomenlahden sisaria varten Paju pyysi haastateltavaksi suomenjuutalaista Hanna Eckertiä, joka oli tuolloin jo kovin iäkäs. Eckert kieltäytyi haastattelusta vedoten olevansa "vanha ja ruma, ketä minun asiani muka kiinnostaisivat". Paju oli sitten köpsytellyt Bulevardia allapäin, kun Tuomas Enbuske oli tullut vastaan ja kysynyt, että miksi hän näyttää niin surulliselta. Paju oli kertonut Hanna Eckertin vetäytymisestä haastattelusta. Enbuske oli sanonut "Voi, odotahan kun tulee kevät ja valoisaa! Soita hänelle sitten uudestaan." Näin Imbi Paju oli tehnyt ja Hanna Eckert oli suostunut haastateltavaksi. Kun dokumentti sitten tuli teattereihin, Eckert oli ollut hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä, että oli suostunut. "Olen suvun filmitähti!", hän oli sanonut.

Matti Posio ja Johanna Sinisalo.
(c) J.S. Meresmaa

Kello neljältä haastateltiin Johanna Sinisaloa aiheesta "Millä eväillä maailmalle?" Johanna Sinisalo on tämän vuoden Tulenkantaja-palkintoraadin päätuomari ja toimii mentorina ja käännöskummina Aino ja Ville Tietäväiselle, jotka voittivat palkinnon teoksella Vain pahaa unta. (Onnea heille!)

Suomi on kielialueena pieni, mikä tekee kirjojen viennistä ulkomaille vaikeaa. Kääntäjiä on vähän ja vipuvoimaa isoilla ulkomaanmarkkinoilla heikonlaisesti. Esimerkiksi anglosaksisilla kirjamarkkinoilla käännöskirjojen osuus on uskomattoman pieni: vain 2%, mikä sisältää siis kaikista maailman kielistä englanniksi käännetyt kirjat. Sinisalo oli vahvasti sitä mieltä, että suomalaisen kirjallisuuden suurin käännöspotentiaali ja myyntivaltti on sen omaleimaisuudessa ja omaperäisyydessä.

Hyvä kääntäjä on kirjan menestyksen pohjana. Sinisalo piti kääntäjän tärkeimpinä ominaisuuksina perinpohjaisuutta, uskallusta kunnolliseen vuorovaikutukseen kirjailijan kanssa sekä luovuutta ratkaista kieli- ja kulttuurisolmut, jotta teos aukenisi myös muunmaalaisille mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi Sinisalon teoksen Ennen päivänlaskua ei voi käännetyissä versioissa on mukana Reino Helismaan kappaleen sanat, sillä Päivänsäde ja Menninkäinen ei aukene samalla tavalla välittömästi ulkomaalaiselle kuin se aukenee suomalaiselle.

Tämänhetkiset väylät kotimaisen kirjan käännettäväksi saamiseksi ovat seuraavat: kustantamon oma foreign rights -osasto (FR) tai yksityiset agentuurit, joita Suomessa on muutama. Käännösoikeuksien myymistä helpottaa se, että kirjailijalla on olemassa backlist, eli aikaisempien teosten lista. Kirjallisuuspalkinnot ja muut meriitit helpottavat oikeuksien myymistä, ja kunhan oikeudet on saatu ensin myytyä edes yhteen maahan, pää aukenee helpommin myös muissa maissa.

Sinisalo kertoi hauskan esimerkin Ennen päivänlaskua ei voi englanninnoksen ("Troll") kannesta: amerikkalaiset olivat kuvanneet loikkaamassa olevan, farkkujalkaisen apinan kannen yläosaan. Saksassa oli ihastuttu samaan kanteen ja ostettu se amerikkalaisilta. Venäjällä tykästyttiin myös samaan kanteen, mutta sen sijaan että he olisivat ostaneet kansikuvaan oikeudet amerikkalaisilta, he kuvauttivat koko lailla tismalleen saman asetelman itse!

Matti Posio ja Alexandra Salmela.
(c) J.S. Meresmaa

Seuraavaksi esiteltiin palkintoehdokkaat. Heitä olivat Katja Kettu, Piippuhylly (WSOY); Kai Ekholm, Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena); Leena Krohn, Hotel sapiens (Teos); Asko Sahlberg, Herodes (WSOY); Alexandra Salmela ja Martina Matlovicova, Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos) ja Aino & Ville Tietäväinen, Vain pahaa unta (WSOY).

Keskeiset valintakriteerit Tulenkantaja-palkinnon saamiseksi olivat koko lailla samat kuin viime vuonna, eli kirjailijalta täytyy löytyä oma ääni ja oma aihe. Lisäksi teos saa olla rohkeasti -- vaan ei leimallisesti -- suomalainen. Raadilla oli ollut edessään vaikea tehtävä, sillä mikä tahansa teoksista olisi sopinut Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Yksimielisyyteen oli kuitenkin päästy.

Ehdokkaat Alexandra Salmela, Asko Sahlberg, Leena Krohn, Kai Ekholm
ja Ville Tietäväinen. Katja Kettu oli estynyt tulemasta.
(c) J.S. Meresmaa

Lopulta voittaja julkistettiin!

Tulenkantaja-palkitut Tietäväiset ottavat kukat ja pystin vastaan.
Etualalla vasemmalla Tulenkantajat-kirjakaupan vanha isäntä Erkki Kiviniemi.
(c) J.S. Meresmaa

Päivästä jäi antoisa, mutta hieman uupunut olo. Kuuntelin myös Jari Sarasvuon ja Marko Kulmalan esiintymisen, jossa he puhuivat Esko Valtaojan kirjasta Avoin tie, joka on Sarasvuon lempikirjoja. Pidin ihan valtavasti siitä, että kirjamessuilla keskityttiin puhumaan kirjasta ja siitä kummunneista ajatuksista laajemminkin. Se, että keskustelijat olivat ihan puhtaasti "vain" teoksen lukijoita, piti fokuksen mukavasti asiassa ja toi erilaisen näkökulman kuin kirjailijahaastattelu olisi tuonut.

Tiivis ohjelma teki kuitenkin sen, ettei malttanut lähteä oikein syömään ohjelmien välillä ja kirjojen myyntipöydissäkin tuli vain piipahdeltua pikaisesti. Tarttui sieltä silti jotain matkaan:

(c) J. S. Meresmaa

Lämmin kiitos järjestäjille ja esiintyjille hienosta tapahtumasta. Ensi vuonna uudestaan!