Ensimmäinen vuosi vapaana kirjailijana alkaa olla lopuillaan, ja on aika kerätä hieman ajatuksia sen tiimoilta.
Aivan aluksi on todettava, että en enää muista, millaista se oli silloin, kun tästä vasta etäisesti haaveili. Tavoitteet ja realiteetit, haasteet ja haaveet -- ne muuttuvat ihmisen mukana. Ja jokainen käsikirjoitus, jokainen uusi aluevaltaus muuttaa isoa kuviota. Kirjailijana oleminen on jatkuvaa kalibrointia ja oppimista ja epävarmuutta. Niin kuin elämässä yleensäkin, kaikki saattaa muuttua silmänräpäyksessä. Eilen epätosi on tänään tosi.
Jos ajattelee, että kunhan vain saa sen ensimmäisen käsikirjoituksen kustantamossa läpi, tie edessä on auki ja tasainen, on valitettavasti mitä suurimmalla todennäköisyydellä väärässä. Tie on ehkä auki, mutta tuskin tasainen. Ajatus siitä, että kirjoittaminen tai kirjailijan ammatissa toimiminen kävisi ajan kuluessa helpommaksi, ei välttämättä ole lainkaan totta. Se voi käydä myös vaikeammaksi, jopa mahdottomaksi. Esikoiskässärin keräämät hylkykirjeet eivät yleensä ole ainoat, joita saa. Pettymykset tulevat niin monessa muodossa, kun pelissä on intohimo ja kunnianhimo, ja silti olisi vain kestettävä, jos kirjailijan ammatissa haluaa jatkaa. Pärjääminen ei ole aina itsestä kiinni.
Kirjailijan ammatti ei ole helppo millään mittapuulla mitattuna. Se on monen unelma -- minunkin -- mutta kyllä se vaatii sitkeyttä, sopeutumista ja onnea.
No, miltä se eka vuosi sitten näytti?
Otetaan ensin lista julkaisuista.
Julkaisut
- 9 raapaletta (Julkaisuissa Ajantakojat ja Self-Inflicted Relative)
- 3 novellia (
Hän kehrää,
Sydämeni avoin hauta,
Indiana)
- 1 romaani (
Mifongin lunastama)
- 2 käännöstä:
The Heart That Beats in a Dream (kääntäjä Greta Katz),
Forever, As Always (kääntäjä J. Robert Tupasela)
- 1 kolumni
- 1 englanninkielinen artikkeli steampunkista
Todellisuudessahan en kirjoittanut kaikkia näistä vuonna 2017, ja vuorostaan tänä vuonna kirjoitin paljon sellaista, mitä ei ole vielä julkaistu.
Esiintymiset
Kokopäiväisenä yksi mahtavimpia puolia on se, että pääsee paremmin esiintymään, kun ei ole päivätyöjuttuja, joita pitäisi sovitella ja säätää. Keikkailen hyvin mielelläni! On upeaa tavata lukijoita. Kotimaassa tein 9 vierailua/esiintymiskeikkaa. Ulkomailla kävin kirjailijan ominaisuudessa Venäjällä, Ruotsissa ja Norjassa.
Apurahat
Vuonna 2017 työtäni tukivat Wihurin säätiö, Taiteen edistämiskeskus, WSOY:n kirjallisuussäätiö, Tampereen kaupunki ja Kirjallisuuden edistämiskeskus. Kiitos! Pienin tukisumma oli 700 euroa, suurin 7000 euroa, mutta jokainen niistä on tuiki tärkeä. Apurahamyöntöjen lisäksi sain kielteisiä päätöksiä, yhteensä 11 kpl.
Käsikirjoitushylsyt
Laitetaan nämäkin tähän vuosikatsaukseen. Hylsyjä kertyi yhteensä 9 kpl, mukana eri käsikirjoituksia ja myös käsikirjoituskilpailuja, joissa menestystä ei tullut.
Muita töitä
Osuuskumman hallituksen puheenjohtajana minulla on tietysti ollut tekemistä kokousteknisellä puolella ja kustannustoiminnan hallinnollisella saralla. Lisäksi olen suunnitellut 6 kantta, taittanut erilaisia läpysköjä, kustannustoimittanut antologioita (joista yksi,
Murtumia maisemassa, ilmestyi tänä vuonna), edistänyt kansainvälistä toimintaa ja luonut suhteita, koordinoinut Osuuskumman Worldcon-osaston ja seissyt myyntipöydän takana monissa muissakin tapahtumissa.
Ensimmäisiä
Vuonna 2017 on tapahtunut myös paljon sellaisia asioita, joita olen tehnyt ensimmäistä kertaa. Muistankohan edes kaikkea?
1. ulkomaan retriitti. Olin kuukauden Espanjassa neljän kirjailijakollegan kanssa.
1. Worldcon. Vaan ei viimeinen! Jäsenyys Dubliniin on jo hankittu vuodelle 2019.
1. arkeologinen kaivaus. Osallistuin yleisökaivaukseen Pirkkalan Tursiannotkossa.
1. kouluvierailu
1. vierailu seuraavissa paikoissa: Petroskoi, Naantali, Imatra, Eura, Oslo, Uppsala, Malaga, Nerja (tippukiviluolat!), Granada (Alhambra), Mathildedal.
1. treatmentin kirjoittaminen
1. promovideoprojektin työstäminen
1. painoksen loppuminen (
Naakkamestari &
Mifongin mahti)
1. ulkomaanedustus (Ursiini-trilogia, Kumma Literary Agency)
***
Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut koetteleva mutta myös antoisa. Stressiä on ollut enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mikä aiheutti terveydellisiä ongelmia etenkin keväällä. Masennus oli vähällä palata, mihin osana varmastikin oli rakkaimman ja viimeisen isovanhempani kuolema. Vanhasta kämpästä paljastui alkuvuonna asioita, jotka uhkasivat saada aikaan taloudellisen katastrofin, mutta se kuvio selkeytyi onneksi kesään mennessä. Oma terveys oli muutenkin kovalla, ja samaan aikaan perhepiirissä tehtiin sairaalavierailuja vakavista syistä. Tässä henkisessä ilmapiirissä työstin siis Mifonki-sarjan viimeistä osaa... Deadline toisensa jälkeen paukkui!
Pahin stressi on nyt helpottanut, mutta rakennan edelleen palikoita hyvinvointini jatkumisen eteen. Valitettavasti vapaana kirjailijana en voi vähentää töitä kovinkaan paljon, joten olen katsonut parhaaksi tuoda edes tasapainoa työkeskeiseen elämään. Marsut, jooga ja virkkaaminen ovat askeleita siihen suuntaan.
Päällimmäinen ajatus vuodesta 2017 on: selvisin.
Kohti ensi vuotta! Luvassa on upeita asioita. Pidän sormeni ristissä, että niistä ainakin osa toteutuisi.
