14.11.2011

Miksi kirjoittaa fantasiaa?

Kuten helposti lienee pääteltävissä, tätä kysymystä ei koskaan esitä henkilö, joka itse lukee fantasiakirjoja. Fantasiaa lukee osittain samoista syistä kuin fantasiaa kirjoittaa, mutta ainakin yhden tärkeän seikan haluaisin tuoda esiin niille, jotka tuntevat otsikon kysymyksen sopivan oman kielensä päälle.

Kirjoittaja ei valitse tarinaa vaan tarina valitsee kirjoittajan.

Kun aloin kirjoittaa Mifonkisarjaa, se oli fantasiaa alusta alkaen. Ei ollut mahdollisuutta miettiä mihin lajityypiin tarinan sijoittaisi, sillä sen siemen oli jo tietyn genren maaperässä. Se ei voinut versota missään muualla. Mifonkisarja on tyylillisesti lähellä historiallista lukuromaania, mutta se pysyy reilusti fantasian puolella, koska maailma, johon trilogia sijoittuu, on kuvitteellinen maailma, joka on rakennettu palvelemaan tarinaa.

Tarina lähtee henkilöistä ja joko kukoistaa tai kärsii niiden varassa. On hyvin tärkeä tunnistaa, että tarinankerronnallisesti ei ole merkitystä sillä, elääkö kirjan henkilö fantasiamaailmassa vai vaikkapa vuoden 1967 Irlannissa. Kumpikin on yhtä lailla fiktiota ja henkilöhahmon uskottavuus kirjoittajan taidon varassa. Mutta se, millaisen tarinan haluaa kertoa, voi vaatia tietynlaista maisemaa.

Fantasian kirjoittaminen antaa vapauden ja vastuun kehitellä kokonainen maailma eläimistöineen ja ilmastoineen. Se on eräänlaista tutkimusmatkailua. Ikinä ei tiedä mikä eläin tai kasvi on seuraavan mutkan takana. Tämä on hyvin kalaisa meri intuitiiviselle kirjoittajatyypille, joka luovii tarinassa eteenpäin ilman etukäteen laadittua karttaa.

Blogini kommenteissa on aikaisemmin sivuttu fantasian etäännyttävää vaikutusta. Monenlaisia hurjuuksia voi fantasiakirjoissa tapahtua, mutta niistä ei ahdistu samalla tavalla kuin vaikkapa dekkaria lukiessa. Fantasiassa harvemmin käsitellään yhteiskunnan oireita, jotka ovat tapetilla juuri nyt, kuten alkoholismi, huumeet, lasten heitteillejättö, järjetön väkivalta tai mainosten vääristynyt, yliseksualisoitunut ihmiskuva.* Lukija saa kaivatun tauon uutistykityksestä ja arkipäivän mediatihkusta; hän voi avata mielensä jollekin aivan muulle. Fantasiassa nimittäin käsitellään usein ihmisen syvempiä totuuksia, kysymyksiä, jotka eivät ole sidoksissa paikkaan tai aikakauteen. Tässä mielestäni viihderomaani ja historiallinen romaani kulkevat fantasiaromaanin kanssa käsi kädessä. Perustunteet kuten rakkaus, pelko, usko, viha, himo, ahneus ja kateus löytyvät monesti kaikista edellä mainituista lajityypeistä, ja ne löytyvät myös kaikista meistä.

Fantasiaa, jota kirjoitan ja jota olen lukenut, ei mielestäni voi kutsua saduiksi, sillä sadut ovat oma lajinsa. Ne poikkeavat fantasiasta yleensä pituutensa, yksinkertaisen juonirakenteensa ja hyvin laveeratun tapahtumapaikkansa tähden. Opettavaisuus, johon joissain saduissa törmää, puuttuu oman kokemukseni mukaan fantasiasta samassa määrin kuin mistä tahansa muusta kaunokirjallisuudesta.

Huolimatta siitä, että fantasiasta puuttuu usein nyky-yhteiskunnasta kumpuava ahdistuksen aihe, ei ole mitenkään tavatonta, että siitä voisi löytyä kritiikkiä maailmasta, jossa elämme. Vaikka maailma, jonka kirjoittaja on luonut, poikkeaisi suurissa määrin omastamme, kirjoittajan tapa hahmottaa elämää ja sen epäkohtia tuskin voi täysin irrottautua tästä ajasta ja maailmasta.

Mielenkiintoiseksi fantasian tekee sen yhtäaikainen tuttuus ja muukalaisuus. Hyvin kirjoitettu fantasiatarina ei unohdu mielestä koskaan, sillä se on näyttänyt lukijalle maailman, joka voisi olla. Se on tarjonnut ihmeen.



* Lisähuomiona mainittakoon, että fantasiakirjoissa esiintyy usein jossain määrin väkivaltaa, kuten sotia, taisteluita ja muita raakuuksia. Kuitenkin väkivalta on yleensä perusteltua, sillä kun fantasiaa kirjoittaa, joutuu kiinnittämään erityishuomion uskottavuuteen. Mikään ei romahduta fantasiamaailmaa lukijan mielessä nopeammin kuin toistuvat sisäiset ristiriidat. Temppu on ruma ja lukija tippuu korkealta.

16 kommenttia:

  1. Ihana postaus :) Ja onneksi luin keskustelua Ahmun blogista, sillä ilman sitä olisin minäkin luullut Mifongin perinnön olevan nimenomaan nuorten (jopa lasten-)-kirjallisuutta! Kun näin ei ollutkaan, niin kiinnostuin nyt siitä aivan toisella tavalla :)

    Fantasiaa on ihana kirjoittaa. Itselläni on onneton käsiksen tynkä sitä aihetta pöytälaatikossa. Se kaipaisi rajua uudistusta, mutta nyt on historia meneillään.
    Olen aina tiennyt sekä fantasian ja historian olevan mun lajejani :) Molemmissa on haasteensa - ja antoisuutensa. Ja yllättävän paljon yhteistä.

    VastaaPoista
  2. Morre, tulinpa hyvälle mielelle sanoistasi, kiitos!

    Fantasia tuntuu edelleen olevan hieman hankala luokiteltava kotimaisilla kirjamarkkinoilla. Aikuisten fantasiaan ei oikein ole uskottu, paljolti varmaankin Vinttikamarissa-blogin kommenteissa mainitsemistani syistä (http://vinttikamarissa.blogspot.com/2011/11/anneli-kanto-rannela-tahystajaneito.html), mutta asiaan saisi kyllä tulla jo muutos.

    Fantasiaa lukevat kaikenikäiset ja fantasia sopii kaikenikäisten luettavaksi.

    Historiallinen romaani ja perinteikäs fantasiaromaani ovat tyylillisesti hyvin lähellä toisiaan. Kummassakin on luotava oma fyysinen maailmansa, sillä kirjoitettu historia ulottuu vain tiettyyn pisteeseen saakka, jättää paljon aukkoja ja kuviteltavan varaa -- mikä fantasiassa on lähtökohta. Vaikka olenkin kaikkiruokainen lukija, on kirjoittajan sydämeni kovasti kallellaan fantasiaan, muuhun spefiin ja historiallisiin romaaneihin.

    En tiedä parempaa pakopaikkaa. ;)

    VastaaPoista
  3. Elän arkea, joten haluan kirjoittaa fantasiaa. Näin se vain on :)

    VastaaPoista
  4. Esikoiskässärini alkoi keskiaikafantasiana, joten ao. genre on erittäin lähellä sydäntäni. Mulla on vähän sama juttu kuin Annella: arkea tulee jo tuutin täydeltä muutenkin, mikäs sen ihanampaa kuin uppoutua totaalisesti omasta todellisuudesta poikkeavaan maailmaan, jossa kuitenkin toimivat ne ihmiselämän suurimmat lait - rakkaus, viha, intohimo ja kateus. Malttamattomana odotan, että pääsen käsiksi luomaasi maailmaan!

    VastaaPoista
  5. Minua hieman hymyilytti kohta "Fantasiassa harvemmin käsitellään yhteiskunnan oireita, [...], kuten alkoholismi, huumeet, lasten heitteillejättö, järjetön väkivalta [...]", koska siinä ainoassa kirjassa, jonka olen koskaan kirjoittanut (pöytälaatikkokirjallisuutta), lähdettiin liikkeelle juuri tuosta lähtökohdasta: perheväkivallasta alkoholistiperheessä. Itselleni kirjoittaminen oli tuolloin tapa työstää omakohtaisia asioita. Fantasiamaailmaan sijoitettuna sain aiheeseen sopivaa etäisyyttä.

    VastaaPoista
  6. Fantasia on parasta! Luen kyllä muutakin, mutta fantasiaa eniten ja mieluiten. Ja mitä kirjoittamiseen tulee, niin tuskin edes osaisin kirjoittaa kovin kummoista tarinaa, jos olisi pakko pysytellä todellisuuden rajoissa. Itselleni yksi (ehkä jopa tärkein) kirjoittamisen pointti on se, että saa käyttää mielikuvitustaan ihan rajattomasti. Miksi sille pitäisi laittaa suitset ihan vain sen tylsän seikan takia, että "oikeasti" tämä voi olla vaan näin?

    Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan kirjoittanut perinteisempää fantasiaa, vaikka lukijana niihin kirjoittajan luomiin kuvitteellisiin maailmoihin onkin mahtavaa uppoutua. Eniten itseäni kiehtoo reaalitodellisuuden ja fantasian yhdistäminen - ne säröt, joita mielikuvituksen avulla voi todellisuuteen tehdä, liikautella sitä vähän paikoiltaan, liukua rajan yli ja hävittää se... Siitä saan ne parhaat väristykset ja tunteen ihmeestä :)

    VastaaPoista
  7. Anne, minusta on hauskaa kuinka vampyyritarinat tuntuvat olevan aivan oma genrensä. Kukaan ei puhu fantasiasta ja vampyyreista samassa lauseessa. Ajattelen niitä spefimaailman dekkareina. ;)

    Minna Kristiina, samoin! Lukukokemusta odotan minäkin. :)

    Joanna, tuosta en ole kuullutkaan aiemmin! Oletko varma, että se on vain ja ainoastaan pöytälaatikkoon soveltuvaa? :)

    Anna, noita reaalimaailman säröjä käsitellään ihanan paljon kotimaisessa kirjallisuudessa nykyään. Ihmeen tuntu on jotain, mitä ei vain voi saada samanlaisena muusta kuin fantsusta ja spefistä. Tosin nyt, kun kirjoittaminen on taas päällä, en paljon fantasiakirjoja uskalla avata -- keskityn muunlaiseen proosaan.

    VastaaPoista
  8. "kirjoittamisen pointti on se, että saa käyttää mielikuvitustaan ihan rajattomasti."

    Olen vähän samoilla raiteilla :) Siksi en usko, että tulen koskaan kirjoittamaan täysin realistista kirjaa.
    Vaikka toisinaan se kääntyy myös itseään vastaan - aina sillon tällöin, hetkittäin sitä tajuaa sillälailla tosi kristallinkirkkaasti, että MINÄ VOIN KIRJOITTAA MITÄ TAHANSA! _AIVAN_MITÄ_TAHANSA, ILMAN MITÄÄN RAJOJA!

    Tämmöisen totuuden syvällinen tajuaminen, vaikka vain ohikiitävästi, on aika O_o huuuuh... Ja siitä voi seurata runsaudenpulan aiheuttama jumi, kun "kaikki" on käsillä, ja käsissä, mutta jotain siitä "kaikesta" pitäisi kuitenkin osata valita ;)

    VastaaPoista
  9. Meresmaa - Kieltämättä vähän kummeksuin, kun kustannustoimittajani ensi kerran mainitsi sanan fantasia... Ei kai historiallinen vampyyritarina ole fantasiaa? Mutta veriveljissä on tavanomaista enemmän myös fantasiaelementttejä, ei vain verta imeviä kuolevaisia, vaan taikalitkuja ja energiavirtoja. Eli varsin fantsua :p

    VastaaPoista
  10. Anu, tutuhko tunne! :) Toisaalta nautin myös siitä, että saan itse luoda ne rajat -- niitä ei sanella mistään ulkopuolelta.

    Anne, kyllähän tuossa fantasian tunnusmerkit täyttyvät... :)

    VastaaPoista
  11. Kiva, että teit tämän postauksen, koska itse en pääse kommentoimaan tuota Ahmun blogia (se URL/nimi -vaihtoehto olisi kiva, kaikki bloggaajat hoks!).

    Olen täysin samaa mieltä siinä, että fantasian (vai pitäisikö puhua spefistä, termi kattaisi myös sci-fin, uuskumman, maagisen realismin jne?) ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden välille ei pitäisi vetää automaattisesti yhtäläisyysmerkkejä. Fantasia on täysin oma lajinsa omine erityispiirteineen. Mikä vielä huomattavampaa, lukijakunta on vain osittain sama.

    Kun Suomen ensimmäinen edelleen harrastava roolipeli/Tolkien -sukupolvi kolkuttelee kohta pappaikää, olisi aika luopua siitä käsityksestä, että fantasia on lastenkirjallisuutta. Se voi olla sitäkin, tietysti, mutta kun lukijakuntaa olisi tarjolla keski-ikäisistä äijistä kymmenenvuotiaisiin prinsessoihin... :)

    Maailmanrakennuksen tärkeää roolia lajityyppiä tuntemattomat eivät aina tunnu ymmärtävän. Realistisessa kirjallisuudessa maailma on miljöö, fantasiassa se on paljon enemmän, melkein kuin yksi tarinan hahmoista. Maailma mahdollistaa tarinan.

    Itse kirjoitan parhaillaan vaihtoehtoiseen historiaan sijoittuvaa tarinaa, jossa on fantasian elementtejä (ihmissusia). Tarinan päähenkilö on noin 11-vuotias tyttö, mikä perinteisesti rajaa kohdeyleisön 10-12 -vuotiaisiin. Itsestäni raja tuntuu ahtaalta. Kirja on toki kirjoitettu lapsille, mutta myös minulle itselleni. Esilukijani ovat olleet järjestään kolmekymppisiä fantasiaharrastajia, isiä ja äitejä. Tarinassa on väkivaltaa, koska tarinan maailma on väkivaltainen. Se on jännittävä, kauheakin, koska se on seikkailu. Mutta täytyy myöntää, että vähän jännittää, miten tarina sopii sille asetettuihin rajoihin... :o

    VastaaPoista
  12. Magdalena Hai, kiitos ytimekkäästä kommentistasi!

    On uuskummallista, että Taru Sormusten Herrasta, joka on fantasian tunnetuin pioneerikirja, on selkeästi aikuisille suunnattu, mutta sen jälkeen valtavirta on ohjautunut lasten- ja nuorten uomaan. Lukevasta lapsesta kasvaa yleensä lukeva aikuinen ja mielestäni on harmillista, jos kotimainen fantasiagenre jäisi aikuisena lukematta vain siksi, ettei tarjonta vastaa kysyntää. Haluan osaltani tuoda tähän asiaan muutosta.

    Viime päivinä olen kovasti miettinyt sitä, mikä tekee nuorten kirjan. Raja nuoren ja aikuisen välillä on hyvin häilyvä, niin ihmisissä henkisesti kuin kirjoissakin. En ole keksinyt kuin kaksi asiaa: päähenkilön ikä (samastuttavuus) ja kirjan paksuus.

    Ehkä kokeneemmat voivat valaista minua enemmän?

    VastaaPoista
  13. En tiedä missä se raja lymyilee. Veriveljiäkin kaupitellaan myös nuortenkirjana, vaikka sen päähenkilöt ovat periaatteessa aikuisia tai jopa tuhatvuotisia vampyyreita ;) Epäilen, että johtunee fantasiaelementistä ja siitä, että kirjassa on myös seikkailua. Muita syitä tähän en keksi.

    VastaaPoista
  14. Anne, ihmeellinen on maailma ja jatkan sen hämmästelemistä. ;)

    VastaaPoista
  15. J.S.: Olen varma :D ! Se on kirjoitettu varhaisteini-iässä ja on naiivi kuin mikä. Saat toki lukea sen joskus, jos haluat, mutta valitettavasti se on vain osittain puhtaaksi kirjoitettu, joten lukukokemuksena se voi olla turhan työläs. (J on ainut, joka sen on koskaan lukenut.)

    VastaaPoista
  16. Joanna, täytyy pitää mielessä. :)

    VastaaPoista