Tänään höyryilen Tampereen Hervannassa!
(c) J.S. Meresmaa |
"Steampunk (suom. ”höyrypunk”) on 1980-luvulla kiteytynyt tieteiskirjallisuuden suuntaus, jossa tapahtumaympäristön muodostaa 1800-lukua ja usein erityisesti viktoriaanista Britanniaa muistuttava vaihtoehtoinen todellisuus. 2000-luvulla steampunkista on kehittynyt kokonainen alakulttuuri.
Steampunk yhdistelee höyrykoneiden aikakautta nykyaikaan ja uusimpaan teknologiaan. Yleensä nykyteknologian keksinnöt on käännetty höyryvoimalla tai kellokoneistoilla toimiviksi, ja ne tuovat ulkonäöltäänkin mieleen viktoriaanisen aikakauden muotoilun. Steampunkissa ei yleensä kiinnitetä huomiota siihen, olisiko tällainen fiktiivinen teknologia todellisuudessa mahdollista tai käyttökelpoista. Sen sijaan steampunkissa leikitään usein ajatuksella, että 1800-luvun epäonnistuneet teknologiset suunnitelmat tai silloisten tieteiskirjailijoiden mahdottomatkin visiot olisivat olleet toteuttamiskelpoisia ja tulleet yleiseen käyttöön. Steampunk-maailmaan voivat kuulua esimerkiksi tietokoneet, jotka Charles Babbagen analyyttisen koneen tavoin ovat mekaanisia eivätkä sähköisiä."
Tilaisuuden järjestävät:
ViPu, Tampereen Piraattinuoret, MTL, KomNL, Pohjois-Hämeen Rauhanpuolustajat, Tampereen Maan ystävät, Tampereen yhteiskunnallinen opisto ja DSL.
Paikka:
Varjobaari, Insinöörinkatu 38
Aika: 19.00
Tuu ny sääki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti