Kirjoittaminen ei ole oikeaa työtä

Nousiko verenpaine otsikkoa lukiessa? Hyvä.

Nyökyttelitkö otsikolle myötäsukaisena? Kannattaa lukea eteenpäin.

On nimittäin niin, että monella julkaisevalla kirjoittajalla saattaa takaraivossa oleilla inhottava pieni ääni, joka väittää, että kirjoittaminen ei ole Oikeaa Työtä -- sitä mitä tehtaissa ja sairaaloissa ja toimistoissa ja virastoissa tehdään. Miksi näin on? Listasin syitä, jotka saattavat vaikuttaa kieroutumaan.

1. Kaikki osaavat kirjoittaa.

Ainakin nimensä. Siihen pyrkii peruskoulu. Mutta osatakseen kirjoittaa kiinnostavasti ja ymmärrettävästi, vaaditaan paljon muutakin. Tarinankerrontataidot, omaperäinen ajattelu, uudistuva ja uudistava luovuus, kyky jäsentelyyn ja kritiikkiin ovatkin sitten oma lukunsa -- eikä sovi unohtaa ymmärrystä kielestä ja kieliopista.

Kuka tahansa osaa siis kirjoittaa, mutta osaako kirjoittaa niin hyvin, että se tuottaa toisille nautintoa ja elämyksiä ja oivalluksia, kas siinäpä asian juju.

2. Kirjoittaminen on aluksi harrastus.

Kirjoittajat alkavat kirjoittaa joko niin nuorena, että käyvät yhä koulua tai sitten vanhempana opiskelun tai työnteon ohessa. Ammatillinenkin kirjoittaminen alkaa aina sivutoimena. Ulkomaailma suhtautuu siihen harrastuksena. Jopa jotkut julkaisevat kirjailijat saattavat sanoa kirjoittamisen olevan vain vapaa-ajan harrastus -- leipä elämiseen revitään muualta. Sivutoimisuuteen suurin osa kirjailijoista onkin pakotettu, mutta harrastuksessa on puuhastelun ja päämäärättömyyden kaiku. Suomessa olisi joltisenkin vähemmän kirjailijoita, jos edellytys ammattinimikkeen käyttämiseen olisi päätoimisuus. Siihen liittyy myös listan seuraava kohta.

3. Kirjoittamisesta maksetaan hiton hyvin, kohtalaisesti, hyvin vähän tai sitten ei ollenkaan.

Kirjoja kirjoittamalla voi tehdä hyvässä lykyssä miljoonatilin, mutta toisaalta kukaan ei takaa, että saat sentin senttiä käsikirjoituksesta, johon olet käyttänyt satoja työtunteja. Kirjailijalla ei ole työehtosopimuksia tai palkkataulukoita. Samasta työstä ei todellakaan saada samaa palkkaa. Väitän, että yksikään kirjailija ei kirjoita rahasta. Ei ainakaan aluksi ja tuskin edes silloin, kun tulee kirjoittamisellaan toimeen. (Jos tulee toimeen oikein hyvin, miksi lopettaisi kirjoittamista, jos se kerran on työ, josta pitää?) Moni saattaa kylläkin lopettaa tai ainakin julkaista harvemmin rahan vähyyden vuoksi. Kirjoittaja kirjoittaa aina riskillä.

4. Kirjoittaminen on kivaa.

Onko työstään nauttiminen vaade tehdä sitä ilmaiseksi?

5. Kirjoittaminen ei ole tärkeää, tuottavaa työtä.

Joku saattaa miettiä, että mikä niissä satujen sepittelyissä sitten muka niin tärkeää on. Pysyy sitä hengissä kirjoja lukemattakin.

Kirjallisuuden olemassaolon tärkeyteen on usein vaikea vastata, koska sen vaikutus on toisaalta järjettömän suuri ja toisaalta se toimii hyvin hienovaraisesti, joskus miltei huomaamattomin keinoin. Kirjallisuus on kulttuurin kivijalka, se on ihmiskunnan muisti. Se antaa äänen heille, joilla ei sitä ole; vapauden kertoa ja kuvata ja jakaa kokemuksia. Kirjallisuus on tärkeässä osassa sivistyksen, tiedon ja tasavertaisuuden jakamisessa. Se viihdyttää, lohduttaa sekä antaa toivoa ja luvan tuntea. Kirjallisuus opettaa ymmärtämään erilaisuutta. Tarinat yhdistävät ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Mitä me olisimme ilman kirjallisuutta?

***

Kirjallisesta häpeästä on kirjoittanut muun muassa Laura Honkasalo blogissaan.

Missä te, lukijat armaiset, olisitte ilman kirjoja ja kirjallisuutta? Mitä saatte lukemistanne kirjoista? Miksi lukeminen on tärkeää 2010-luvun ihmiselle?