Kirjailijan sisäinen kriitikko on paska pomo.
Jos kirjoittaminen sujuu kepeästi ja vaivattomasti, hän toteaa: Tämä on niin helppoa, että on pakko tulla huonoa.
Jos kirjoittaminen on yhtä puurtamista, hän mutisee: Jos tämä on näin tuskallista minulle, kuinka tuskallista se mahtaakaan olla lukijalle.
Jos kirjoittaminen tuntuu ilolta ja valolta, hän hymähtää: Kaikki mikä tuntuu tänään hyvältä, on huomenna metrijöötiä.
Jos kirjoittamisesta ei tule kerta kaikkiaan mitään, hän ajattelee: Nyt se on todistettu, että ihan harrastelijatasolla tässä mennään.
Tervetuloa meille töihin!
Kirjoittajat taitavat usein alistaa itsensä työolosuhteisiin, jotka olisivat ihan asiattomia jossain ns. oikeassa työpaikassa! On tärkeä oppia olemaan itselleen hyvä ja kannustava pomo. Valitettavasti mokoma sisäinen kriitikko on yleensä äänekkäimmillään silloin, kun muutenkin stressaa.
VastaaPoistaSanopa muuta! Sisäistä kriitikkoa ilman ei tietysti ole kaiketi kirjailijaakaan, mutta saisi se joskus olla vähän luottavaisempi ja rohkaisevampi. :)
PoistaNäin on kyllä marjat, näppylät ja kaikki muut osuvuuteen viittavat sanonnat.
VastaaPoistaOlen huomannut, että samainen pomo yrittää olla joskus kauhean sensuroiva ja vainoharhainen... Saisikohan sille jostain apua tai valmennusta? ;)
PoistaHyvin sanottu. Tosin itselläni se menee enemmän niin, että jos joskus tekstiä syntyy kuin itsestään, se tuntuu hyvältä. Silloin sen muun (eli 98 %) täytyy olla ihan kukkua. Seuraavasta romaanistani koelukijat ovat kyllä eniten kehuneet sitä yhtä "kuin laulaen" syntynyttä kohtaa.
VastaaPoistaToisaalta koko muu romaani syntyi todella, todella vaikeasti ja suurella tuskalla ja olin monta kertaa luovuttaa kokonaan, kun projekti vaikutti täysin toivottomalta. Ja silti siitä tuli jotain. Pääsin isommalle kustantajallekin.
Onneksi on juuri noin, ettei valmiista työstä näe missä mielentilassa se on syntynyt. Sen on itsekin huomannut nyt, kun on useampi teos alla, että jotkut syntyvät vihellellen ja jotkut voimasanoilla. Ja silti ne valmiina ovat yhdenveroisia. :)
PoistaRehellisesti sanottuna, tiedän tunteen :D Mutta kaikesta huolimatta hommasta tykkää niin paljon että pakko jatkaa vaikka kuinka skeptisellä mielentilalla oltaisiin liikenteessä.
VastaaPoistaMielentila on vain mielentila, se on alisteinen tarinan imulle ja kerronnan riemulle -- onneksi! :)
PoistaHeeetkinen, olemmeko samassa paikassa töissä? Sama pomo ainakin tuntuu olevan...
VastaaPoistaTosiaan, terveiset täältä kellarikerroksesta, arkiston ja kattilahuoneen välisestä komerosta!
PoistaKiitoksia, luulin olevani ainoa, joka elää keskellä helvettiä!
VastaaPoistaPieni lohdun sana itselle ja muille; Aamulehden 1994 artikkelin mukaan eräs kirjailija ei omannut minkäänlaista itsekritiikkiä. Hän oli muuan Jack London...
Kiitos kommentista, Anonyymi!
PoistaJännästi se helpottaa, kun tietää ettei ole yksin tuskansa kanssa. :)