Paska pomo

Kirjailijan sisäinen kriitikko on paska pomo.

Jos kirjoittaminen sujuu kepeästi ja vaivattomasti, hän toteaa: Tämä on niin helppoa, että on pakko tulla huonoa.

Jos kirjoittaminen on yhtä puurtamista, hän mutisee: Jos tämä on näin tuskallista minulle, kuinka tuskallista se mahtaakaan olla lukijalle.

Jos kirjoittaminen tuntuu ilolta ja valolta, hän hymähtää: Kaikki mikä tuntuu tänään hyvältä, on huomenna metrijöötiä.

Jos kirjoittamisesta ei tule kerta kaikkiaan mitään, hän ajattelee: Nyt se on todistettu, että ihan harrastelijatasolla tässä mennään.

Tervetuloa meille töihin!

Kirjoittajan pulmia, osa 12. Kirjoitusummetus -- kun paperille ei tule sanan sanaa

Uskoisin, että tästä vaivasta kärsii jokainen kirjoittaja joskus.

Kirjoittaminen on luova, etenevä voima, ja kuten kaikki liike, myös se kohtaa vastustusta. Kirjoittamisen halun ja vastustuksen määrän välinen voimasuhde lopulta ratkaisee, tuleeko kirjoittaneeksi koskaan mitään.

Kun on päässyt vastustuksen ensimmäisen kohdan yli (eli sen sijaan että ajattelee, että pitäisi kirjoittaa tänään, ottaa voittaja-asenteen ja sanoo itselleen, että tänään minä kirjoitan), mutta silti huomaa istuvansa näyttöpäätteen ääressä kursorin vilkkumista valkoisella tuijottamassa minuutti toisensa perään, on nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa:

1. Hyväksyä, että tänään ei ole kirjoituspäivä.
2. Kirjoittaa.

Ensimmäisessä kohdassa kirjoittaja ottaa riskin aloituskynnyksen kasvamisesta jokaista seuraavaa kertaa kohden. Voi toki tuudittautua odottamaan sitä kuuluisaa inspiraatiota, mutta oman kokemukseni mukaan inspiraatio tulee vasta kun vastus on voitettu muilla keinoin. Inspiraatio kasvaa työstä. Kirjoittaja voi yrittää huijata itseään ja käyttää luovuutensa keksimällä mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä aloittamisen lykkäämiselle, mutta mikään ei poista sitä tosiasiaa, että tekstiä ei synny kirjoittamatta. Kehittely- ja lepopäiviäkin tarvitaan. Kirjoittajan on vain tiedettävä mistä on kyse.

Toinen vaihtoehto on ilmaistavissa ytimekkäästi ja sen vuoksi se näyttää yksinkertaiselta ja helpolta. Helppoa se ei ole, yksinkertaista kyllä. Kirjoitusummetuksesta ei pääse yli kuin kirjoittamalla. Jos jossain on ironiaa, niin tässä.

Pieni itsetutkiskelu voi paljastaa erilaisia syitä hyytymiselle. Yleisin omalla kohdallani on, etten tiedä mihin tarina on menossa tai viimeksi kirjoittamani tapahtuma on vienyt umpikujaan joko juonellisesti tai henkilöhahmon käytöksen vuoksi (he voivat olla joskus hyvin pahatapaisia ja kurittomia). Silloin auttaa suunnittelu. Laadin kysymyslistoja, motiivikarttoja, syy-seuraus -skenaarioita. Ratkaisu ja kimmoke kirjoittamiseen on löytynyt aina.

Joskus blokin syynä on laiskuus. Tiedän, kuinka paljon työtä on edessä ja siksi välttelen siihen tarttumista. Toimin samalla logiikalla kotitöiden kanssa, vaikka en koskaan voisi sanoa olevani pölynimuroinnin, tiskaamisen tai pyykinpesun jälkeen yhtä haltioissani kuin hyvin sujuneen kirjoittamisen jälkeen. Ihmeellinen on ihmismieli.

Toisilta olen kuullut, että varsin yleinen syy kirjoittamattomuuteen on sisäinen kriitikko, joka teilaa tuotokset ennen kuin niitä syntyy. Onnekseni oma sisäinen kriitikkoni on laiskanpulskea veikkonen, joka herää vasta puolenpäivän jälkeen kun tekstit on jo kirjoitettu. Niitä se saa sitten kakkulat nenällään syynätä mielin määrin ja ehdottaa korjauksia. Voin vain kuvitella, kuinka hankalaa on kirjoittajalle, jos sisäinen kriitikko arvostelee sellaista, mitä ei edes ole. Vaikea lähtökohta luovuudelle.

Sellainenkin ongelma voi olla, että tekisi mieli kirjoittaa, mutta ei tiedä mistä. Turhauttavaa, mutta siitä huolettominta, että jos ei kerran ole sanottavaa, ei sen kirjoittamatta jättäminen haittaa.

Usein kaikenlaisen toiminnan välttelyn takana on pelko. Pelko epäonnistumisesta, pelko naurunalaiseksi joutumisesta, pelko julkaisemisesta tai keskinkertaisuudesta. Pelko voi olla mitä tahansa, mutta se pitää tunnistaa ennen kuin sen voi selättää. Kirjoittaminen on aina tutkimusmatkaamista. Kepeydessäänkin se voi koskettaa syviä totuuksia. Luovuuden voima on elämän voimaa eikä minusta ole mikään ihme, että niiden hurrikaanituulissa vastus salpaa joskus hengen.

***

Hyvät lukijat, onko teille kirjoitusummetus tuttu vieras ja millä tavoin olette selvinneet siitä?