 |
| Kirjailijan kone ja kaakao. (c) J.S. Meresmaa |
Messujen, lomareissun, sairastelun ja leirielämän jälkeen olen päässyt jälleen kiinni Kätkemän käsikirjoitukseen. Voi poikaset, miten mahtavaa se on!
Viime viikonlopun romaanileirillä aukesi pari uutta näkymää mieleni maisemaikkunasta: aloin ymmärtää Mifonki-sarjan suuria teemoja ja sain aavistuksen siitä, mistä tässä kaikessa saattaisi olla kyse. Hieno tunne -- kuin palkinto siitä luottamuksesta, että piilotajunnalle kaikki on selvää, vaikka tietoisessa mielessä onkin yhä iloisesti ulalla. Aivan kuin vilauttamalla suurta karttaa piilotajuntani yrittäisi viestiä, että homma on hanskassa ja reitti selvä, senkun kirjoitat vain!
Sarjan aloittamisesta on nyt kahdeksan vuotta. Miettikää, kahdeksan! Niin kauan Ardis ja Dante ja erinäiset muut tyypit ovat asuttaneet pääkoppaani.
Ihan huikeaa, että voin kirjoittaa näitä tarinoita. Huikeaa, että niille löytyy lukijoita. Olen kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti