Havahduin ajatukseen, etten enää osaa olla olematta kirjailija.
Jossain vaiheessa, muutamien vuosien aikana, ajattelussani ja ydinnesteissäni on tapahtunut salakavala muutos. Sanoja, kirjaimia, lauseita, virkkeitä, rytmiä, puhetta, tarinoita, sanontoja, äidinkieltä, puhekieltä, ideoita, oivalluksia, intuitiota, sattumia, kunnianhimoa, kirjahumua, kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä...jotka eivät lakkaa laisinkaan.
Minä olen kirjailija. Olen, vaikka kolme vuotta sitten en ollut. Minun ruumiini on vallannut olento, jota yritetään kahlita vuoroin ammatiksi vuoroin kutsumukseksi ja joskus jopa kiroukseksi, mutta se on kaikkea ja ei mitään, suostumaton alistumaan ahtaisiin määritelmiin. Kaikkialla minne menen kerään tiedonmurusia datapankkiini, mieleni maistelee sanoja ja virkkeitä, tallentaa tunnelmia, maisemia ja tuoksuja. Olen alati metsällä, mikään kokemus ei mene hukkaan: kaikki on potentiaalista materiaalia.
Tietyllä tavalla olen aina töissä.
Muutos on jännittävä. Hieman pelottavakin. Onko se pysyvä?
Hieno havainto! Samantapaista muistan itsekin huomioineeni. En muista, milloin siirros liukui "toimittajasta" "kirjailijan" puolelle, luultavasti joskus toisen kirjan aikaan. Sitä ennen oli aina jotenkin vaivaannuttavaa tuhertaa se nimike "kirjailija" mihinkään paperiin tai lomakkeeseen. Nyt se käy jo luontevasti.
VastaaPoistaJuuri noin: alkuvaiheessa ei oikein tiennyt mitä laittaa ammatikseen, kun mulla on vielä eri asiat se, mihin olen kouluttautunut, mikä on varsinainen palkkatyö ja mikä sitten kirjailijan työ. (En vieläkään oikein hahmota kirjailijan työtä palkalliseksi työksi.)
PoistaSamma här! Hauskasti puet muutoksen sanoiksi.
VastaaPoistaOlen todellakin monessa mielessä eri ihminen kuin vaikkapa viisi vuotta sitten!
PoistaEikö olekin outo vinksahdus? ;) Kyllä se taitaa olla pysyvä, niinäkin hetkinä kuin haluaisi päästä siitä eroon :D
VastaaPoistaOn se, outo ja myös kokonaisvaltainen. Ja ilmeisesti sitten myös pysyvä. :D
PoistaHyvin pohdittu! Minulla on oikeastaan sellainen ihana olo, että olen koko ajan tulossa enemmän sellaiseksi, mikä oikeasti olen aina ollutkin. :P Heh, siis vielä muutamia vuosia sitten minua ahdisti, kun en voinut olla vapaasti ja avoimesti se, mikä halusin olla: kirjoittaja, kirjailija. En tarkoita tässä niinkään "kirjailijan titteliä" vaan enemmänkin sitä, että ikään kuin annan itselleni luvan elää kirjoittajan elämää enkä esitä olevani jotain muuta. Aiemmin olin opiskelija, opettaja, kioskimyyjä tms., joka halusi elää kirjoittajan elämää... Nyt minäkin tunnen tuon muutoksen. :)
VastaaPoistaEhkei mikään olotila ole oikeastaan pysyvä, mutta sen sijaan muutos on pysyvää? Muutumme koko ajan (hitaammin tai nopeammin, vaivihkaisemmin tai rajummin), ja tärkeää on se suunta, mihin muutos vie...
Mä en oikeastaan tiennyt haluavani kirjailijaksi ennen kuin romaanikässäri oli jo ensimmäisellä kustannuskierroksella. Enkä ole koskaan identifioitunut kirjoittajaksi, mikä sekin on tosi hassua. Miten voi tapahtua tällainen muutos, näin perusteellinen ja silti läheiseni tunnistavat minut vaikeuksitta.
PoistaTuon tunnistan -- tuon itselleen luvan antamisen. Ihan kuin siinä olisi jotain väärää, että tekee sitä mitä sydämessään eniten halajaa. Eikö sen voisi vain ajatella olevan luonnollista?
Muutos on pysyvää, kyllä. Niinhän se on. :)