Työväenkirjallisuutta ja mentaalijäristyksiä

Lauantaina oli varsin kirjallinen päivä: Werstaalla vietettiin Työväenkirjallisuuden päivää, joka on sympaattinen ja ohjelmaltaan tyypillisesti hyvin mielenkiintoinen päivän kestävä kirjallisuustapahtuma.

Olin seuraamassa ohjelmaa, tapaamassa tuttavia ja tutkimassa kirjamyyntitarjontaa. Museo on muutenkin yksi lemppareistani Tampereella! Käyn siellä joskus vain ihan hiljentymässä ja tunnelmoimassa.

(c) J.S. Meresmaa

Päivän aloitti Elsi Hyttisen luento Elvira Willmanin tuotannossa esiintulevasta homoseksuaalisuuden kuvauksesta. Luento oli napakka ja siinä tuli paljon uutta asiaa tällaiselle tutkimusummikolle. Willmankaan ei ollut entuudestaan tuttu henkilö. Yleisökysymykset syvensivät mukavasti aihepiiriä.

Päällimmäiseksi jäi outo ristiriita Willmanin fiktion ja hänen poliittisen aktiivisuutensa ja tasa-arvoaatteensa välillä: toisin kuin toteutti omassa elämässään, Willmanin fiktiivisten naishahmojen poliittisin valinta oli se, kehen he rakastuivat. Vain miesten kautta, tavalla tai toisella, naishahmot kykenivät vaikutusvaltaan. Jos miehen hyväksyntää tai rakkautta ei kuulunut, nainen jäi ilman valtaa ja vetäytyi takaisin kodin piiriin.

Näin kirjailijana tämä herätti kaikenlaisia ajatuksia. Willmanin motiiveja on toki hyödytön miettiä siltä osin, että kaikki perustuu spekulaatioon. Mutta itseään vasten tätä voi peilata.

Nimittäin joskus tarinankertojakin voi olla tarinankerronnan perinteen vanki. Tähän ikään mennessä olen kuullut ja lukenut ja nähnyt satoja ja satoja tarinoita. Olisi hölmöä kuvitella, etteivät ne vaikuttaisi siihen miten roolitan hahmojani, miten rakennan maailmaa ja juonta. On ollut valtava oivallus ymmärtää luuytimiä myöten, että minulla todella on valta murtaa ennakkokäsityksiä ja stereotypioita oman kirjoittamiseni kautta. Edes romanttisessa viihteessä nainen ei tarvitse pelastajaa (miespuolista), mies saa itkeä ja olla heikko. Nainen saa olla yhtä aikaa huono ja hyvä äiti ilman erityisleimaa, mies voi olla eroottinen objekti ja seksuaalisen halun kohde.

Mietin siis, voisiko olla mahdollista että myös Willman oli fiktion perinteiden vanki?

Seuraavaksi auditoriossa olikin Seksuaalisuus ja sukupuoli -paneeli, jossa keskustelivat kirjallisuudentutkija Hanna Samolan johdolla Marja Björk, Tommi Kinnunen ja Laura Gustafsson.

Keskustelu oli polveilevaa, kiinnostavaa ja hauskaa, mutta aihepiiri oli niin laaja ja aika rajallinen, että monen monta asiaa jäi sanomatta ja käsittelemättä.

Hyvin jäi mieleen sekä Kinnusen että Gustafssonin saama lukijapalaute, joissa penättiin joko heteromieshahmojen perään tai voivoteltiin, kun oli kuvattu liian epämiellyttäviä mieshahmoja. Kinnusen Neljäntienristeyksessä kun pääosissa on yksi homomieshahmo ja kolme naista, jotka pärjäävät omilla ansioillaan. Gustafsson taas Huorasadussaan kuvasi sekä nais- että mieshahmoja yhtäläisellä räävittömyydellä, mutta ilmeisesti tämä ei riittänyt oikeudenmukaisuuteen.

Yleisöstä tuli jälleen timanttinen kysymys: miten kirjailija sitten voisi kirjoittaa niin, ettei tulisi jaotelleeksi sukupuolia kahteen, naiseen ja mieheen?

Suomen kielen hienouksiin kuuluu sukupuoleton hän-pronomini, mutta kuten panelistit totesivat, käännösten myötä on tehtävä sukupuolen suhteen valintoja. Yhteiskunta on erittäin vahvasti sukupuolittunut, eikä jaottelulle näy loppua. Kuten Kinnunen mainitsi yhden esimerkin, koulussa on edelleen erikseen tyttöjen ja poikien käsityöt. Eli tytöille käteen kudin ja pojille vasara. Niin sitä pitää.

Hanna Samola, Marja Björk, Tommi Kinnunen, Laura Gustafsson.
(c) J.S. Meresmaa

Tähtihaastattelu alkoi kerätä väkeä jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkamista. Bertel-saliin piti lisätä yksi tuolirivi, että mahdollisimman moni pääsi istumaan.

Seppo Puttonen, joka tuttu muun muassa Aamun kirjasta, haastatteli Anni Kytömäkeä ja Sirpa Kähköstä.

Kytömäen haastattelu Tulenkantajapalkinnon finalistihaastattelussa oli koskettava (miten sympaattinen ihminen!), mutta nyt kyllä Kähkönen iski lujaa. Vaikka olen aivan eri sukupolvea, en voinut olla riipaistumatta ja vaikuttumatta haastattelun aikana.

Siteeraan Kähköstä, joka Kuopio-sarjassaan kuvaa muun muassa arkisten naistentöiden kautta suurempia totuuksia ja syvyysmaailmoita: "Lakanoissa ihmiset siitetään ja lakanoissa he kuolevat."

Vau, Siis, oikeasti. Vau.

Jos teillä on joskus mahdollisuus, menkää kuuntelemaan häntä!

Ja lukekaa!

Sirpa Kähkönen.
(c) J.S. Meresmaa