1.9.2015

Työväenkirjallisuutta ja mentaalijäristyksiä

Lauantaina oli varsin kirjallinen päivä: Werstaalla vietettiin Työväenkirjallisuuden päivää, joka on sympaattinen ja ohjelmaltaan tyypillisesti hyvin mielenkiintoinen päivän kestävä kirjallisuustapahtuma.

Olin seuraamassa ohjelmaa, tapaamassa tuttavia ja tutkimassa kirjamyyntitarjontaa. Museo on muutenkin yksi lemppareistani Tampereella! Käyn siellä joskus vain ihan hiljentymässä ja tunnelmoimassa.


(c) J.S. Meresmaa
Päivän aloitti Elsi Hyttisen luento Elvira Willmanin tuotannossa esiintulevasta homoseksuaalisuuden kuvauksesta. Luento oli napakka ja siinä tuli paljon uutta asiaa tällaiselle tutkimusummikolle. Willmankaan ei ollut entuudestaan tuttu henkilö. Yleisökysymykset syvensivät mukavasti aihepiiriä.

Päällimmäiseksi jäi outo ristiriita Willmanin fiktion ja hänen poliittisen aktiivisuutensa ja tasa-arvoaatteensa välillä: toisin kuin toteutti omassa elämässään, Willmanin fiktiivisten naishahmojen poliittisin valinta oli se, kehen he rakastuivat. Vain miesten kautta, tavalla tai toisella, naishahmot kykenivät vaikutusvaltaan. Jos miehen hyväksyntää tai rakkautta ei kuulunut, nainen jäi ilman valtaa ja vetäytyi takaisin kodin piiriin.

Näin kirjailijana tämä herätti kaikenlaisia ajatuksia. Willmanin motiiveja on toki hyödytön miettiä siltä osin, että kaikki perustuu spekulaatioon. Mutta itseään vasten tätä voi peilata.

Nimittäin joskus tarinankertojakin voi olla tarinankerronnan perinteen vanki. Tähän ikään mennessä olen kuullut ja lukenut ja nähnyt satoja ja satoja tarinoita. Olisi hölmöä kuvitella, etteivät ne vaikuttaisi siihen miten roolitan hahmojani, miten rakennan maailmaa ja juonta. On ollut valtava oivallus ymmärtää luuytimiä myöten, että minulla todella on valta murtaa ennakkokäsityksiä ja stereotypioita oman kirjoittamiseni kautta. Edes romanttisessa viihteessä nainen ei tarvitse pelastajaa (miespuolista), mies saa itkeä ja olla heikko. Nainen saa olla yhtä aikaa huono ja hyvä äiti ilman erityisleimaa, mies voi olla eroottinen objekti ja seksuaalisen halun kohde.

Mietin siis, voisiko olla mahdollista että myös Willman oli fiktion perinteiden vanki?



Seuraavaksi auditoriossa olikin Seksuaalisuus ja sukupuoli -paneeli, jossa keskustelivat kirjallisuudentutkija Hanna Samolan johdolla Marja Björk, Tommi Kinnunen ja Laura Gustafsson.

Keskustelu oli polveilevaa, kiinnostavaa ja hauskaa, mutta aihepiiri oli niin laaja ja aika rajallinen, että monen monta asiaa jäi sanomatta ja käsittelemättä.

Hyvin jäi mieleen sekä Kinnusen että Gustafssonin saama lukijapalaute, joissa penättiin joko heteromieshahmojen perään tai voivoteltiin, kun oli kuvattu liian epämiellyttäviä mieshahmoja. Kinnusen Neljäntienristeyksessä kun pääosissa on yksi homomieshahmo ja kolme naista, jotka pärjäävät omilla ansioillaan. Gustafsson taas Huorasadussaan kuvasi sekä nais- että mieshahmoja yhtäläisellä räävittömyydellä, mutta ilmeisesti tämä ei riittänyt oikeudenmukaisuuteen.

Yleisöstä tuli jälleen timanttinen kysymys: miten kirjailija sitten voisi kirjoittaa niin, ettei tulisi jaotelleeksi sukupuolia kahteen, naiseen ja mieheen?

Suomen kielen hienouksiin kuuluu sukupuoleton hän-pronomini, mutta kuten panelistit totesivat, käännösten myötä on tehtävä sukupuolen suhteen valintoja. Yhteiskunta on erittäin vahvasti sukupuolittunut, eikä jaottelulle näy loppua. Kuten Kinnunen mainitsi yhden esimerkin, koulussa on edelleen erikseen tyttöjen ja poikien käsityöt. Eli tytöille käteen kudin ja pojille vasara. Niin sitä pitää.

Hanna Samola, Marja Björk, Tommi Kinnunen, Laura Gustafsson.
(c) J.S. Meresmaa

Tähtihaastattelu alkoi kerätä väkeä jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkamista. Bertel-saliin piti lisätä yksi tuolirivi, että mahdollisimman moni pääsi istumaan.



Seppo Puttonen, joka tuttu muun muassa Aamun kirjasta, haastatteli Anni Kytömäkeä ja Sirpa Kähköstä.

Kytömäen haastattelu Tulenkantajapalkinnon finalistihaastattelussa oli koskettava (miten sympaattinen ihminen!), mutta nyt kyllä Kähkönen iski lujaa. Vaikka olen aivan eri sukupolvea, en voinut olla riipaistumatta ja vaikuttumatta haastattelun aikana.

Siteeraan Kähköstä, joka Kuopio-sarjassaan kuvaa muun muassa arkisten naistentöiden kautta suurempia totuuksia ja syvyysmaailmoita: "Lakanoissa ihmiset siitetään ja lakanoissa he kuolevat."

Vau, Siis, oikeasti. Vau.

Jos teillä on joskus mahdollisuus, menkää kuuntelemaan häntä!

Ja lukekaa!

Sirpa Kähkönen.
(c) J.S. Meresmaa

6 kommenttia:

  1. Pitää kysyä yhtä asiaa. Sinä ja useat muut ihmiset allekirjoittanette tämänkaltaisen sanoman: "erilaisuus hienoa ja sitä tulee vaalia". Mutta sitten: "yhteiskunta on erittäin vahvasti sukupuolittunut, eikä jaottelulle näy loppua." Jälkimmäinen implikoi sen, että jaottelulle tulisi olla loppu. Joten, jos erot ovat hieno asia, miksi niitä tulisi häivyttää?

    Onko kyse sanoista? "Ero" ja "erottelu" eivät toki merkitse samaa. Ero on objektiivinen asiantila, erottelu kielen ominaisuus. Koko kieli perustuu kyvylle jäsennellä asioita, vetää rajoja. Sillä hetkellä kun käsitteelistämme minkä tahansa asian, erotamme sen muusta. Pitäisikö siis kielen tasolla luopua esimerkiksi sukupuolittuneista termeistä? Jos näin, se merkitsee yhdenmukaistumista; mikäli mieheys ja naiseus eivät viittaa mihinkään ominaisuuksiin, ne ovat tyhjiä käsitteitä.

    Oikea kysymy lienee siis, mihin asti sukupuolierotteluja tulisi mielestäsi vetää? Sukupuolielimiin? Kehoon? Pyskologiaan? Sosiaalisiin rooleihin? Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta, koska sitä ei voi olla. Hyväksyn sen itsestäänselvyyden, että käsitykset muuttuvat joka tapauksessa ajan saatossa. Mutta tietty ydin on ja pysyy.

    Kysyinkin enemmän kuin yhtä asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Kysymykset yleensä poikivat lisäkysymyksiä, mikä on hyvä juttu, koska kysyminen (eli halu ymmärtää tai kyseenalaistaa) on lähtökohta viisastumiselle.

      Ihan aluksi haluan sanoa, että en ole tämän (tai näiden aiheiden) asiantuntija siinä mielessä, että olisin opiskellut sukupuolentutkimusta tai tuntisin sen teorioita tai mitään sellaista. Vastaan siis siltä pohjalta, miten _itse_ asiaa hahmotan tällä hetkellä. Näitä sukupuoleen, stereotypioihin, sortorakenteisiin, suvaitsemattomuuteen ja erilaisuuteen liittyviä asioita tulee kuitenkin aika paljon mietittyä.

      Itse kysymykseen.

      Tuntuu, että puurot ja vellit ovat menneet nyt hieman sekaisin.

      "Erilaisuus on hienoa ja sitä tulee vaalia" -lausahdus pitää ainakin omalta kohdaltani paikkansa vain osittain. Siis, erilaisuushan on läsnä kaikkialla, se on neutraali termi, jolla voidaan viitata ihan mihin vain värisävyistä kulttuurin sanelemiin tapoihin. Jokainen ihminen on toiseen ihmiseen nähden erilainen, mutta silti ihmiset yhtenä ryhmänä ovat samanlaisia suhteessa vaikkapa parsakaaliin.

      Enemmän kuin erilaisuuden vaalimista, minä penään erilaisuuden hyväksymistä. Koska olen Suomessa syntynyt ja hyvin tavallisen alemman keskiluokan kasvatuksen saanut länsimaisesti ajatteleva nainen, se ohjaa käsitystäni siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Näistä olosuhteista ponnistaessani en voi esimerkiksi hyväksyä sellaista erilaisuutta, joka ilmenee kivitystuomioina, sukupuolielinten silpomisena tai vaikkapa lapsiavioliittoina. Ne eivät ole sellaista erilaisuutta, jota haluaisin _vaalia_.

      Ymmärränkö sitä sitten? Jossain määrin, kulttuurin omista lähtökohdista. En silti hyväksy. Kulttuurit ja tavat ovat muutoksessa koko ajan. Minusta sivistyneeseen yhteiskuntaan ei kuulu toisten ihmisten vahingoittaminen.

      Tämä siis erilaisuudesta ja sen vaalimisesta.

      Yhteiskunnan sukupuolijaottelu ja sukupuolia syrjivät rakenteet ovatkin sitten tästä jossain määrin erillinen seikka. Katsos kun minusta meitä määrittää enemmän ihmisyys kuin sukupuoli. Ongelma on se, että sukupuoli vaikuttaa asioissa, joissa sen ei kuuluisi vaikuttaa. Me asetamme erilaisia odotuksia ja ennakkokäsityksiä miehille kuin naisille.

      Yleinen harhaluulo, johon törmään edelleen jatkuvasti, on että sukupuolineutraaliuden vaatimuksen ajateltaisiin jotenkin tarkoittavan sitä, että sukupuoliominaisuuksien esiintuominen (maskuliinisuus-feminiinisyys) pitäisi kieltää. Että ei saisi tuntea olevansa tyttö tai tuntea olevansa poika.

      Sukupuolineutraali tarkoittaa mielestäni sitä, että sillä sukupuolella _ei ole merkitystä_. Tai siis sillä, mikä yksilön sukupuolikokemus on. Tunnetko sopivasi länsimaiseen mieskuvaan? Tunnet? Onneksi olkoon, se olkoon sinun. Vai etkö tunne? Ei se mitään, olet silti ihmisenä yhtä arvokas, eikä kukaan ole lokeroimassa sinua väkipakolla.

      Minä penään vapautta sukupuolesta. Siis siitä, että se pitää määrittää joko "nainen" tai "mies". Miksi jokaisessa kyselyssä, jokaisessa lomakkeessa, on valittava näistä kahdesta? Miksi lapsi, jonka sukuelimistä ei voi päätellä sukupuolta, täytyy arvalla pakottaa jompaan kumpaan ennen kuin hän itse osaa sukupuolensa kertoa? Miksi yhteiskunta kokee niin tärkeäksi tänäkin päivänä jaottelun miehiin ja naisiin?

      On ihmisiä, joilla on naisen lisääntymiselimet, ja ihmisiä joilla on miehen lisääntymiselimet. On heitä, joilla ei ole. On heitä, joilla ne eivät toimi. On ihmisiä, joille sukupuolikokemus on merkityksellinen, on heitä, joille se ei ole.

      Ahtaat karsinat tuottavat ahdistuneita sieluja.

      En tiedä, vastasinko nyt kysymyksiisi.

      Poista
  2. Sain vastaukset kysymyksiini, kiitän.

    Tuo heittoni erilaisuudesta tiivistää ehkä tiettyjen ihmisten ajatusmaailman, jossa erilaisuus sinänsä on hyve ja päämäärä, ikään kuin se olisi neutraalia. Mutta todellisuudessa heilläkin on hierarkia sen suhteen, mikä on hyvää ja mikä huonoa erilaisuutta. Toki erilaisuus on myös tavoiteltava ja vaalimisen arvoinen asia, mutta vain määrittelyjen kautta. Sanoimme siis erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä/suvaitsemisesta mitä hyvänsä, joudumme aina vetämään rajan niihin asioihin, joita emme hyväksy taikka suvaitse.

    "Katsos kun minusta meitä määrittää enemmän ihmisyys kuin sukupuoli."

    On tosiaan arvokysymys, haluaako kohottaa tärkeimmäksi nimittäjäksi ihmisyyden, sukupuolen, kansan, heimon vaiko suvun. Kaikki nuo määrittävät ihmisen identiteettiä ja henkilökohtaisesti näen erottavat tekijät yhteisiä tärkeämpinä; ihmisyys on pannanpohjimmainen edellä mainituista. Jos on valittava oman perheen ja ihmiskunnan väliltä, kuka tahansa valitsee epäröimättä ensin mainitun.

    Sukupuoliajattelu vaikuttaa ja voi vaikuttaa asioissa, joissa sen ei pitäisi. Mutta siitä olemmekin eri mieltä, missä se raja menee. Esimerkiksi vain miehiä koskeva armeijapalvelus on minusta luonnollista, kuten on äitien pidempi vanhempainvapaa.

    "Miksi lapsi, jonka sukuelimistä ei voi päätellä sukupuolta, täytyy arvalla pakottaa jompaan kumpaan ennen kuin hän itse osaa sukupuolensa kertoa? Miksi yhteiskunta kokee niin tärkeäksi tänäkin päivänä jaottelun miehiin ja naisiin?"

    Jos viittaat tuossa sukupuolisesti poikkeavien lasten leikkauksiin yms, ne ovat vastenmielisiä. Mutta viimeistään kasvaessaan he osoittavat usein taipumusta jompaan kumpaan sukupuoleen ja kovasti tahtovat muokata kehonsa ja identiteettinsä siinä samalla. Jos siis poikkeavillakin on tarve samaistaa itsensä sukupuoliin, onko ihme että myös yhteiskunallisella tasolla jakoa pidetään relevanttina?

    "Ahtaat karsinat tuottavat ahdistuneita sieluja"

    Ja sielut ilman karsinoita ahdistuvat vielä enemmän. Suo siellä, vetelä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ja sielut ilman karsinoita ahdistuvat vielä enemmän."

      En ole samaa mieltä. Jos ihmisellä on vapaus määrittää oma karsinansa, hän voi erinomaisen hyvin. Sitä sillä sukupuolineutraalilla, ihmislähtöisellä ja tasa-arvoisella suhtautumisella haetaan.

      Poista
    2. En tarkoittanut aivan tuota. Valita karsinansa itse on eri asia kuin ei karsinaa ollenkaan. Hänkin, joka valitsee karsinansa itse, asettaa rajat ympärilleen. Ja on karsinoita, joita emme valitse itse.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista