2.11.2015

Kartan äärellä

Kuten olen kertonut, Keskilinnan ritarien yhteispainokseen on tulossa kartta.

Kutsun sitä mielessäni kolmen pisteen kartaksi: Keskilinna, Delvi, Surro. Nämä ovat päätapahtumapaikat, näiden kolmen kaupungin varaan kartta rakentuu.

Koska Keskilinna-trilogia sijoittuu varsin suppealle alueelle, halusin karttaan jotakin erityistä. Perinteisen viivan sijaan piirsin rannikosta kolmiulotteisen. Kyllä huomasi, ettei piirustuskynä ole ollut hetkeen kädessä! Harjoittelin ensin erilliselle paperille löytääkseni jujun.

(c) J.S. Meresmaa
Aloitin totuttuun tapaan paperin, lyijykynän ja japanilaisten lempitussieni kanssa (Sakura Pigma Micron). Vanha viidakon sanonta sen minkä ihminen mokaa, kuvankäsittelyohjelma korjaa piti hyvin paikkansa tässäkin tapauksessa.

(Toisinaan harmittaa, ettei kirjoittamiselta jää aikaa piirustustaidon ylläpitämiseen saati sen kehittämiseen. Ennen kuin aloin kirjoittaa aktiivisesti, piirsin melkein joka päivä kahdeksan vuoden ajan. Saan yhä vahvoja visuaalisia viettelyksiä kuvamuodossa, mutta kelvollisen saamiseen tuntuu menevän kelvottoman kauan -- se johtuu ihan ruosteesta -- ja siinä välissä menee hermo, koska kirjoitusaikataulu on tällä hetkellä todella tiukka.)

(c) J.S. Meresmaa
Pidän erityisesti kompassiruusun (eli tuon ilmansuuntia ilmaisevan nuolipyörylän) suunnittelusta. Samoin Juuri Oikeanlaisen Fontin löytäminen on sykähdyttävää. Karttoihin voi keksiä ja kehitellä vaikka mitä veikeää: Mifonki-sarjan Keskimantereen kartassa näkyy merihirviö (vai kenties mifonki itse?) ja niin tulee tässäkin kartassa olemaan hauska öttiäinen. Sitten näette!

Olen myös sillä tavalla kiero, että jätän kartasta aina jotain pois. Kunnon kartta ei ole virheetön.

***

Mitkä piirteet teitä, rakkaat lukijat, fantasiakartoissa eniten viehättävät? Entä mitkä ihmetyttävät?

P.S. Aikaisemmin olen sivunnut kartan tekemistä tässä postauksessa.

4 kommenttia:

  1. Fantasiakartoista tulee mieleen oma kokemukseni niiden parissa ja tarinan opetus:

    Suunnittelin planeettaa kaukaisessa galaksissa. Täytyi siis lähteä liikkeelle aurinkokunnasta planeetoineen. Tähden ominaisuudet, planeettojen koot sun muut tuli ottaa huomioon. Pääplaneetan kanssa pääsin laattatektoniikkaan asti, kunnes ymmärsin kuinka giganttista urakkaa olin yrittämässä. Ylianalyyttisen otteeni vuoksi olin hahmottelemassa maailmaa merivirtoja, imastovyhykkeitä, kahden kuun gravitaatiovaikutuksia, kasvillisuusvyöhykkeitä, kulttuurien historiaa eli pienintä yksityiskohtaa myöten. Sellaiseen projektiin kuluisi elinikä, joten hylkäsin sen.

    Varmasti jokin tasapaino pelkistetyn karttasuunnittelun ja järjettömyyden kanssa on. Itse en sitä kyennyt löytämään. Varmasti on kirjoittajan kuin kirjoittajan mietittävä jonkinlaista johdonmukaisuutta luonnonolosuhteisiinsa ja maantieteeseensä. Olisikin kiintoisaa kuulla missä määrin mifonkien maailmaa varten näitä juttuja oin mietitty.

    Tärkeintä kartassa tosin on esteettisyys. Maailma, joka on tulostettu kaikki parametrit huomioivan tietokoneohjelman läpi, ei välttämättä ole kiinnostava. George R.R. Martin esimerkiksi on fantasiakirjailija, joka osaa käyttää maantiedettä ihan juonellisenakin elementtinä. Jokien tärkeys sisällissodan elementtinä ja tietyt muut sijainnit on sangen hyvin mietitty. Ja tämä siitä huolimatta, ettei maailman yksityiskohtainen maalaaminen ollut Martinin päällimmäisenä tavoitteena vaan hahmot.

    Mutta Keski-Maa on paras. Ja Midkemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Varmasti on kirjoittajan kuin kirjoittajan mietittävä jonkinlaista johdonmukaisuutta luonnonolosuhteisiinsa ja maantieteeseensä. Olisikin kiintoisaa kuulla missä määrin mifonkien maailmaa varten näitä juttuja oin mietitty."

      Maailmaa on mielekkäintä lähteä luomaan tarinasta ja henkilöistä käsin, ei johdonmukaisuudesta. Joskus toki on niin, että luonto tai luonnon elementti tai itse maailma on yksi henkilöhahmoista. Kaikessa ihmisen tekemässä on löydettävissä jokin logiikka, siksi en ole koskaan ollut huolissani, toimiiko Mifonkien maailmassa jokin "oikein".

      On nimittäin hyvä huomioida, että fiktiivinen maailma on aina ihmisen luoma. Jos kirjoittaja haluaa kaiken tapahtuvan tieteellisesti todistetusti ja mitatusti oikein, niin voi tehdä, mutta silloin nojataan vain siihen, mikä meidän reaalimaailmassamme on todettu. Miksi rajoittua vain siihen, kysyy fantasiakirjailija. :)

      Jos jokin on uskottavaa, se on sitä huolimatta siitä, onko se "totta" tai "oikein".

      Poista
  2. Kuvitteellisten paikkojen/maiden/maailmojen kartat ovat kiehtovia! Ne tekevät myös tarinan lukemisesta selkeämpää ja jotenkin elämyksellisempää: olen Mifonkeja lukiessani useasti vilkuillut karttaa, että missäs tämä paikka sijaitsekaan.

    Haluaisin itsekin tehdä hienon kartan tulevaan esikoisromaaniini, mutta kun en osaa. Tai kartta on kyllä olemassa, mutta se on ihan karvalakkimalli, jota en kehtaa julkisesti esitellä. Olen tehnyt sen vain oman kirjoittamiseni tueksi, että hahmotan paremmin keskeisten paikkojen sijainnit ja etäisyydet toisiinsa nähden. Tekevätkö kirjailijat muuten aina itse fantasiakarttansa, vai voisiko homman ulkoistaa jollekulle taitavammalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo elämyksellisyys on hyvä huomio. :)

      Eivät kaikki kirjailijat piirrä itse karttojaan, siihen voi hyvin palkata jonkun muun, vaikkapa ammattigraafikon. Silloin on kyllä hyvä, jos on jokin luonnos, josta tekijä sitten näkee mitä kirjailija hakee. Ilman luonnostakin onnistuu, mutta puhuen on joskus vaikea selittää, mitä hakee.

      Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Routasisarukset-sarjassa on graafikon tekemä kartta, samoin käsittääkseni Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä -romaanissa ja Maria Turtschaninoffin Maresissa.

      Poista