"Huomionarvoista näissä kiitoksissa on se, että ne koskevat liki yksinomaan naisten kirjoittamaa, naisten kokemuksista kertovaa ja sitä feministisesti käsittelevää kirjallisuutta.
Modernia fantasiakirjallisuutta onkin jopa kritisoitu naisvaltaisuudesta. Se, että tytöt lukevat (ja pojat pelaavat?), näkyykin kaikkialla siinä, mille yleisölle kirjoja kannattaa tehdä."
Minä koen ongelmallisena sen, että jos nainen kirjoittaa naishahmojen elämästä, teos luetaan hyvin herkästi feministiseksi. Ja sitten siitä ei muilla tavoin kyetä puhumaankaan. Kaikki muu, mitä kirja nostaa esille, jää toissijaiseksi.
Jos nainen on tekijä, toimiva, ottaa tilan haltuun, tekee uraa ja menestyy, ah että onkaan feminististä. Jollain ilveellä siitä saadaan väännettyä sukupuolipainotteinen asia, jopa kirjallisuudessa.
Kuinka paljon menestyvän mieskirjailijan sukupuolta painotetaan?
Tasa-arvo ei ole täällä. Se näkyy esimerkiksi juuri tässä ilmiössä: historiallisesti katsottuna kirjallisuus on ollut hyvin tiukasti miesten hallussa, niin kuin nyt suurin osa muutakin julkista ja arvostettua kulttuuria. Nyt kun vaaka heilahtaa toiseen suuntaan ja naiset pääsevät kirjoittamaan omalla äänellään ja omista näkökulmistaan, onkin kritiikin paikka. Missä pojille kirjoittavat miehet, huudetaan. Ala naisistuu!
Kaikkihan me tiedämme, millainen ongelma se on, kun jokin ala naisistuu.
Tämä on sitä toiseuttamista. Ihminen = mies. Nainen on jotain muuta. Naisen kirjoittama ei voi kiinnostaa ihmistä eli miestä, nainen kirjoittaa vain naisille. Kun mies kirjoittaa miehestä, se on ihmisestä kirjoittamista ja kiinnostaa yli sukupuolirajojen. Tottahan se on, että naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja, mutta miehet lähinnä miesten. Se on mieskeskeisen kulttuurimme häpeä, ei naisten syy.
(Kannattaa muuten huomata, että Suomen tilanne naiskirjailijoiden määrässä, heidän menestyksessään ja moniäänisyydessään ja mahdollisuuksissaan ei tuolla ulkomailla ole ollenkaan itsestäänselvää. Heti itärajan toisella puolella tilanne on ihan erilainen. Monessa Euroopan maassa tilanne on erilainen. En ihmettele hetkeäkään, miksi suomalaiset naiskirjailijat menestyvät ulkomaisilla markkinoilla. He ovat pirun hyviä ja heidän esimerkkinsä inspiroi.)
***
Yksi osa ongelmaa on, että Suomessa feministi on hyvin julistava ja leimaava sana. Ai ootko sä sellainen feministi? Kyllä olen: minusta kaikkien sukupuolten tulisi olla tasa-arvoisia. Niin raju kantani on. (Tasa-arvoinen ei tietenkään tarkoita samanlainen. Hämmentävää, miten vaikea tämä edelleen on joillekin hahmottaa.)
Kun kirjoitan, kirjoitan mielelläni tyttöjä ja naisia. Kirjoitan mielelläni poikia ja miehiä. Ei minun sukupuoleni tee ihmisyyden ja ihmiselämän kuvaamisesta miehille vierasta. Olen feministi, kirjoitan suurella halulla mahdollisimman realistisia henkilöhahmoja, olivat ne sitten mitä sukupuolta tahansa. Eikö juuri tätä ole tasa-arvo?
Pyörittelin silmiäni tuolle HS:n jutulle uudesta superfeministisestä kirjagenrestä. Superfeministinen, mitä ihmettä? Ovatko entisajan poikakirjat nyt sitten supermenimistisiä?
***
Onneksi kollega Saara Henriksson ehtikin kirjoittaa fantasian naisistumisesta varsin tyhjentävästi.
Oma veikkaukseni on, että Finnish Weird -kirjailijat ovat ansainneet kiitosta ihan sen vuoksi mitä ovat, kummallisen kirjoittajia, eivät naisia. Jos toimittaja ei tunne genreä kovinkaan hyvin, tartutaan sitten siihen mikä on helpointa, kuten tekijän sukupuoleen. "En minä näistä paljon ymmärrä, mutta tekijät näyttävät olevan naisia, joten kirjoitetaan sitten siitä."
VastaaPoistaMielessä kyllä kävi tämä mahdollisuus.
PoistaSe vain harmittaa juuri siksi, että sukupuolta painottamalla ylläpidetään jakoa mies- ja naiskirjailijoihin, vaikka itse teoksissa ei välttämättä huomaisi mitään taso- tai aihe-eroa, jos kirjoittajan sukupuoli olisi määrittelemätön.
Ei naiskirjailija Suomessa ole herranen aika enää mikään kuriositeetti! Kiinnostavampaa on se, mistä muusta (kuin naiseudesta tai naisen asemasta) he kirjoittavat.
Spefin puolella julkaistaan nyt sen verran paljon naisten kirjoittamia kirjoja, että spefilukupiirimme on joutunut monesti ottamaan luettavien kirjoihin sen yhden tilastomiehen, jotta emme lukisi pelkästään naisten kirjoittamia kirjoja. Välillä mietin, että onko ulkokultaista valita joukkoon yksi pakollinen mieskirjailija, jos tarjolla olisi paljon kiinnostavia naisten kirjoittamia kirjoja, mutta olemme nyt lukupiirissämme valinneet muutenkin suunnilleen niin, että on kotimaista, ulkomaalaista, scifiä, fantasiaa, romaania, novelleja, niin miksemme kiinnittäisi huomiota sukupuolijakaumaankin.
VastaaPoistaMutta kyllä välillä pistää miettimään se, että jos kirjailija kirjoittaa kirjan, jossa on lähes pelkästään naishahmoja, siihen kiinnitetään huomiota tosi paljon, kun samalla julkaistaan hirveästi kirjoja, joissa on lähes pelkästään mieshahmoja. Esim. Maria Turtchaninoffin Maresin naishahmojen paljouteen kiinnitettiin paljon huomiota.
Maresia tunnutaan nimenomaan ulkomailla vahvasti markkinoitavan feminismi edellä. Se on mielenkiintoista -- Suomessa en näkisi tämän välttämättä toimivan. Ehkä suomalaisissa spefikirjoissa on yleisempää (tai vähemmän keskustelua tai ihmetystä herättävää), jos pääosissa on naisia tai jos naisten roolitus poikkeaa totutusta sivustakatsojan/pelastettavan/kauniin koristeen osasta.
PoistaToisaalta sitten Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä -romaanissa on hyvin vahva naispainotus (meinasin kirjoittaa "naismiehitys", ehehe), mutta tätä ei mielestäni ole nostettu kovinkaan näkyvästi esiin haastatteluissa!
Uskon, että kyse on jossain määrin murrosvaiheesta: kun yhtäkkiä onkin paljon naisia, jotka kirjoittavat naisista (naisille), siihen kiinnitetään vähän kohtuuttomastikin huomiota. Onhan tässä pitkä rupeama takana, kun miehet ovat kirjoittaneet miehistä lähinnä miehille!
On hyvä, että naishahmojen määrä tarinoissa lisääntyy ja monipuolistuu. Kyllä sinne tilaa miehillekin jää. Muunsukupuolisista sitten puhumattakaan! :)