Feministi-määreen ongelmallisuudesta

Helsingin Sanomissa (28.1.) Suvi Ahola kirjoittaa seuraavasti:

"Huomionarvoista näissä kiitoksissa on se, että ne koskevat liki yksinomaan naisten kirjoittamaa, naisten kokemuksista kertovaa ja sitä feministisesti käsittelevää kirjallisuutta. 

Modernia fantasiakirjallisuutta onkin jopa kritisoitu naisvaltaisuudesta. Se, että tytöt lukevat (ja pojat pelaavat?), näkyykin kaikkialla siinä, mille yleisölle kirjoja kannattaa tehdä."

Minä koen ongelmallisena sen, että jos nainen kirjoittaa naishahmojen elämästä, teos luetaan hyvin herkästi feministiseksi. Ja sitten siitä ei muilla tavoin kyetä puhumaankaan. Kaikki muu, mitä kirja nostaa esille, jää toissijaiseksi.

Jos nainen on tekijä, toimiva, ottaa tilan haltuun, tekee uraa ja menestyy, ah että onkaan feminististä. Jollain ilveellä siitä saadaan väännettyä sukupuolipainotteinen asia, jopa kirjallisuudessa.

Kuinka paljon menestyvän mieskirjailijan sukupuolta painotetaan?

Tasa-arvo ei ole täällä. Se näkyy esimerkiksi juuri tässä ilmiössä: historiallisesti katsottuna kirjallisuus on ollut hyvin tiukasti miesten hallussa, niin kuin nyt suurin osa muutakin julkista ja arvostettua kulttuuria. Nyt kun vaaka heilahtaa toiseen suuntaan ja naiset pääsevät kirjoittamaan omalla äänellään ja omista näkökulmistaan, onkin kritiikin paikka. Missä pojille kirjoittavat miehet, huudetaan. Ala naisistuu!

Kaikkihan me tiedämme, millainen ongelma se on, kun jokin ala naisistuu.

Tämä on sitä toiseuttamista. Ihminen = mies. Nainen on jotain muuta. Naisen kirjoittama ei voi kiinnostaa ihmistä eli miestä, nainen kirjoittaa vain naisille. Kun mies kirjoittaa miehestä, se on ihmisestä kirjoittamista ja kiinnostaa yli sukupuolirajojen. Tottahan se on, että naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja, mutta miehet lähinnä miesten. Se on mieskeskeisen kulttuurimme häpeä, ei naisten syy.

(Kannattaa muuten huomata, että Suomen tilanne naiskirjailijoiden määrässä, heidän menestyksessään ja moniäänisyydessään ja mahdollisuuksissaan ei tuolla ulkomailla ole ollenkaan itsestäänselvää. Heti itärajan toisella puolella tilanne on ihan erilainen. Monessa Euroopan maassa tilanne on erilainen. En ihmettele hetkeäkään, miksi suomalaiset naiskirjailijat menestyvät ulkomaisilla markkinoilla. He ovat pirun hyviä ja heidän esimerkkinsä inspiroi.)

***

Yksi osa ongelmaa on, että Suomessa feministi on hyvin julistava ja leimaava sana. Ai ootko sä sellainen feministi? Kyllä olen: minusta kaikkien sukupuolten tulisi olla tasa-arvoisia. Niin raju kantani on. (Tasa-arvoinen ei tietenkään tarkoita samanlainen. Hämmentävää, miten vaikea tämä edelleen on joillekin hahmottaa.)

Kun kirjoitan, kirjoitan mielelläni tyttöjä ja naisia. Kirjoitan mielelläni poikia ja miehiä. Ei minun sukupuoleni tee ihmisyyden ja ihmiselämän kuvaamisesta miehille vierasta. Olen feministi, kirjoitan suurella halulla mahdollisimman realistisia henkilöhahmoja, olivat ne sitten mitä sukupuolta tahansa. Eikö juuri tätä ole tasa-arvo?

Pyörittelin silmiäni tuolle HS:n jutulle uudesta superfeministisestä kirjagenrestä. Superfeministinen, mitä ihmettä? Ovatko entisajan poikakirjat nyt sitten supermenimistisiä?

***

Onneksi kollega Saara Henriksson ehtikin kirjoittaa fantasian naisistumisesta varsin tyhjentävästi.

Muistiinpanoja venäläisestä naiskirjallisuudesta

Helsingin kirjamessuilla ehdin käydä kuuntelemassa teemamaa Venäjän naiskirjailijoita ja naiskirjallisuutta käsittelevää paneelia nimeltä "Imelää kukkakirjallisuutta vai naisten kirjoittamaa proosaa?" Esiintyjinä oli kirjailijat Anna Remez ja Jaana Žemoitelite sekä kriitikko Valerija Pustovaja. Tulkin nimeä ei muistiinpanoissani valitettavasti lue.

Merkintäni saattavat olla hieman hypähteleviä, mutta kyllä sieltä silti paljon kiinnostavaa asiaa tulee ilmi.

Tiedossani on ollut, ettei itäisellä naapurimaalla mene ihan yhtä railakkaasti tasa-arvonäkemysten kohdalla kuin täällä lännemmässä, ja tunnin kestänyt antoisa keskustelu vihjasi, että sukupuolten eriarvoinen kohtelu näkyy Venäjän kirjallisuudessa.

Neuvostoliitossa eläneen Topias Huttarin kokeilu julkaista runonsa naisen nimellä (Lea Helo) toi kuulemma esille sen, että mies vapautui kirjoittamaan herkkää lyriikkaa, jos teki sen naisen nimellä, sillä Venäjällä tosimies ei itke. Naiselle on sallittu laveampi rooli kirjailijanakin.

Ensimmäistä Venäjällä julkaistua naisen kirjoittamaa romaania pidettiin lähinnä päiväkirjana, pienelle piirille suunnattuna ja yleisemmällä yhteiskunnallisella tasolla vähäarvoisena. Keskustelijat arvelivat, että naisten aihevalintoihin vaikutti 1800-luvulla heidän rajoitettu elinpiirinsä ja vaikutusmaailmansa. Ei ajateltu, että nainen voisi olla esimerkiksi runoilija, muusa sen sijaan hyvinkin.

Hyvin merkittävä rajoittava tekijä oli, ettei naiskirjailijoilla ollut kirjailijayhteisöä kuten miehillä. Eli verkostot puuttuivat. Yhä edelleen Venäjällä käydään keskustelua siitä, pitäisikö naiskirjailijoita kutsua kirjailijoiksi kuten miehiä, vai kirjailijattariksi.

Sellainenkin täsmennys haluttiin tehdä, että on naiskirjallisuutta (kuten rakkausromaanit) ja naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (mikä voi olla mitä tahansa). Naisproosassa ajatellaan kuitenkin olevan halventava sävy, eikä kukaan keskustelijoista käyttäisi sitä.

Hyvin tärkeä huomio oli se, että sillä on merkitystä, kenen näkökulmasta kirjoja kirjoitetaan. Kirjat luovat nimittäin näkökulmia maailmaan ja on varottava liian yksipuoliseksi tai kapea-alaiseksi muuttumista. Tuotiin esille, että venäläiset mieskirjailijat kirjoittavat nykyään paljon vankila- ja huumeaiheisia, synkkiä ja väkivaltaisia kirjoja, mutta ne ovat kuitenkin vain hyvin harvan venäläisen oikeaa kokemuspiiriä saati näkemys maailmasta.

Kerrottiin, että kuuluisimmat nykynaiskirjailijat Venäjällä kirjoittavat historiallisia, 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvia romaaneja, joissa sukupuoliroolit ovat hyvin perinteiset. Nykyhetkestä kirjoittaa harva nainen, eivätkä Venäjän aktiiviset, johtajahahmo- ja esikuvanaiset näy ainakaan naisten kirjoittamassa proosassa.

Surullinen tosiasia kuulemma on, että kovin monet nykynaiset Venäjällä uskovat naisen olemisen tarkoituksen olevan ennen kaikkea sukupuolinen ja seksuaalinen.

***

Tein sivuhuomion kirjamessujen venäläisestä kirjailijakaartista: 34 osallistujasta 6 oli naisia. Se tekee siis alle 18 prosenttia.

Jos aihe nappaa enemmänkin, Annelin kirjoissa -blogissa on nais-/mieskirjailija-aiheesta lisää, sekä katsaus pariin varhaiseen venäläiseen naiskirjailijaan.

Tyttöfantasiaa ja poikafantasiaa

Ajattelitko otsikkoa lukiessasi, että "mitäs hittoa nyt taas"? Mikä tämä tällainen kahtiajako on?

Tämän blogikirjoituksen aiheen kirvoitti Päivi Heikkilä-Halttusen arvio Iida Sammaliston esikoiskirjasta eilisen (5.3.) Hesarissa. Arvio oli otsikoitu: "Kuulas tyttöfantasia tuo tähtipojan maahan".

Tähtimosaiikki kuulostaa erittäin tutustumisen arvoiselta kirjalta, mutta arvion viimeinen virke nosti niskakarvani pörhöön:

"Sammaliston esikoisromaanin vahvuus on sen vivahteikkaassa kielessä sekä kerronnan rauhallisessa tempossa, joka vaivihkaisesti lumoaa lukijansa. 

Lupuksen nimi juontaa suden latinankielisestä nimestä ja samannimisestä tähdistöstä, mutta lukijalle, joka ei nimen etymologiaa tunne, poika näyttäytyy melkein seikkailun tihentyvään loppuun asti jokseenkin passiivisena antisankarina. 

Nyt tarvittaisiin kipeästi nuorten miesten vastaiskua fantasiakirjallisuuden yksipuolistuvalle mieskuvalle!"

Vastaiskua? Yksipuolistuva mieskuva? Siis fantasiassa? Anteeksi kuinka?

Näin lyhyessä kirjoituksessa kirjoittaja on mahdollisesti joutunut kärjistämään sanojaan, eikä viimeisen heiton sävykään täysin aukene. Onko se kirjoitettu pilke silmäkulmassa vai ei? Minuun se osui varsin sotaisana ja siksi ärsyynnyin.

Aluksi on ehkä hyvä miettiä, että kotimainen nuorten fantasiakirjallisuus ja ulkomainen nuorten fantasiakirjallisuus (käännetty) saattavat erota toisistaan paljonkin "sukupuolisävyiltään". On totta, että Suomessa on paljon naisia, jotka kirjoittavat fantasiaa nuorille. (Fantasia sisältäköön nyt tässä kontekstissa myös dystopian, paranormaalin romantiikan jne. Ja koska Suomessa suurin osa ko. kirjallisuudesta on suunnattu luokittelussaan nuorille, niputetaan nyt samaan kimppuun niin teini-ikäiset päähenkilöt kuin vanhemmatkin.) On totta, että monissa näistä kirjoista päähenkilö on tyttö.

Miksi se on ongelma?

Kun mietin ensimmäisenä mieleen juolahtavia suomalaisia fantasiakirjoja, kyllä jokaisessa kirjassa on myös niitä poikiakin. Onko se, että poika esiintyy kirjassa sivuhenkilönä, vastaiskun paikka? Aiheuttaako se automaattisesti meissä aikuisissa ajatuksen, ettei kirja voi kiinnostaa poikalukijaa, jos päähenkilö ei ole poika? Miksi? Onko tosiaan tilanne sellainen, ettei meillä ole poikia päähenkilöinä riittävästi? Onko fantasiakirjojen mieskuva yksipuolinen? Jos on, johtuuko se siitä, että kirjailijat ovat naisia?

Kuten huomaatte, tämä aihe todellakin herättää kysymyksiä!

***

Kirjoittaessani en mieti henkilöhahmoja yksinomaan heidän sukupuolensa kautta. Minä koen tutkivani ihmisyyttä, ja yksilön elämässä sukupuoli on vain yksi vaikuttava tekijä monista. Maailmasta ja kulttuurista riippuen sen merkittävyys vaihtelee. En koskaan mieti, että "miten poika reagoisi" tai "miten tyttö sanoisi". Se on ajatuksenakin absurdi! Niin kuin olen sanonut, minulla henkilön rakentuminen syntyy siitä hetkestä, kun löydän hänen nimensä. Sitten alan kuulla hänen äänensä.

Vai onko nyt niin, että tässä ongelmana onkin kirjailijoiden sukupuoli? Missä ovat kotimaiset nuoret mieskirjailijat, jotka kirjoittavat nuorille fantasiaa? Niin, missä te olette? Oletteko realismin puolella, kirjoitatteko aikuisille, vai eikö teitä vain julkaista? Ilkka Aueria ja Timo Parviaista tuskin voi luokitella enää nuoriksi. (Sori vaan, äijät!)

Käännöskirjallisuudesta näitä nuorille fantasiaa kirjoittavia mieskirjailijoita sitten löytyykin enemmän -- ihan mestari Tolkienista lähtien.

***

Olen aika usein kuullut, että pojat eivät lue, koska heidän on vaikea löytää luettavaa. Pojat tarvitsevat poikakirjoja. Poikalukijan kirjassa ei saa olla tyttöjä, koska tytöt ovat "yök".

Onko tosiaan näin?

Miten minusta tuntuu, että kasvatuksella saattaisi olla tähän jotain vaikutusta: me aikuiset jaottelemme asioita tyttö- ja poikajuttuihin. Lapset kasvavat ympäristössä, missä isä lukee vain Ilkka Remestä tai Jari Tervoa, äiti Laila Hirvisaarta ja Riikka Pulkkista (ja ehkä vähän Väinö Linnaa). Opettaja suosittelee poikaoppilaalle kirjaa, jossa päähenkilö on poika. Tyttöoppilaalle suositellaan sitten kirjan aiheen mukaan. Niinkö?

Auttakaa nyt naista hädässä! Rakas lukija, onko sinun mielestäsi fantasian mieskuva yksipuolistumassa? Onko kirjailijan sukupuolella väliä? Miksi nuorten naiskirjailijoiden kasvava määrä koetaan uhkana? Loppuuko miehiltä luettava, jos kirjoissa onkin päähenkilöinä naisia?
Jos koet olevasi mies, onko sinun vaikea lukea kirjaa, jossa päähenkilö on tyttö/nainen? Jos, niin mistä luulet sen johtuvan?

Kirjankannen sukupuolesta

Tiedän.

Ei kaikesta tarvitse tehdä sukupuolikysymystä. Emmekö voisi olla vain omia itsejämme, oli sukupuoli sitten mikä hyvänsä? Yksilöerot ovat kuitenkin suurempia kuin sukupuolierot. Lopetetaan vaahtoaminen epätasa-arvosta ja oikeuksista ja stereotypioista. Kaikki on hyvin, kunhan ollaan vain niin kuin ennenkin.

Ylläkuvatunlaista väsymystä on silloin tällöin havaittavissa, kun tulee keskustelua siitä miten sukupuoli vaikuttaa kokemuksiimme elämästä ja asioista. Ja minusta on kuitenkin melko selvää, että sukupuolella on suuri merkitys siinä, miten muut näkevät meidät ja miten he kohtelevat meitä. Tyttö vai poika -jaottelu alkaa heti syntymästä.

Niin ollen on ihan uskottavaa, että kirjoillakin voi olla sukupuoli: ainakin jos kantta katsotaan. Huffington Post -lehdestä on luettavissa Maureen Johnsonin mielenkiintoinen artikkeli kirjankansien sukupuolittuneisuudesta. Artikkeli on pitkä, mutta lukemisen arvoinen. Ja ellei jaksa lukea juttua, voi ainakin katsella kuvasarjan, jossa leikitellään kansimuutoksilla, jotka heijastaisivat kirjailijan omaa sukupuolta. (Kuvagalleria on sivun loppupuolella.) Mitä jos George R.R. Martin olisikin Georgette R. Martin?

Artikkelin luettuani ja kuvasarjan katsottuani mietin tietysti, että päteekö sama meillä Suomessa. Eipä oikeastaan. Herkkiä, sumusävyisiä, värikylläisiä kansia löytyy mieskirjailijoiltakin ja geometrisiä, tummasävyisiä, pelkistettyjä naiskirjailijoilta. Kirjan sisältö uskoakseni määrittelee ulkonäköä tässä tapauksessa enemmän kuin kirjailijan sukupuoli. Yhdysvaltojen markkinoilla genrekirjallisuus on myös hallitsevampaa, ja näiden kirjojen kannet voivat olla hyvinkin geneerisiä keskenään.

Johnsonin artikkeli käsitteli paljon muutakin kuin kansia (kuten sitä, miten naiskirjailijoiden kirjoista puhutaan erilailla kuin mieskirjailijoiden ja sitä, kuinka miesvoittoisia ovat yliopistojen kirjalistat). Tunnistin osittain hänen kokemuksensa siitä, kuinka hän kasvoi lukien keski-ikäisten miesten kriiseistä, peniksistä, ja peniskriiseistä:

Men wrote of Big Things that Mattered. Sure, some of them were endlessly introspective. Yes, the big things that mattered were often penises. Also, sex. Also sex with penises. Also, girls, and how difficult and incomprehensible and unattainable we are for some sex with penises. 

 - Maureen Johnson, The Gender Coverup, Huffington Post        

Eniten kolahti kuitenkin hänen toteamuksensa siitä, että valtaosa naishahmoista, joita hän luki nuorena, olivat miesten kirjoittamia. Maaliskuisella Naisvoimaa fantasiassa -kiertueella sivusimme aihetta naissankaruuden näkökulmasta. Postasin aiheesta otsikolla Sananen sankareista ja sukupuolesta. Keskustelussa nousi tuolloin esille se, että moni mieskirjoittaja kokee naisista kirjoittamisen erityisen vaikeaksi. Hyviä henkilöhahmoja on haastava kirjoittaa sukupuolesta riippumatta, mutta voisiko tämän kokemuksen osasyy olla, että kirjallisuus on pullollaan ohuita ja stereotyyppisiä naishahmoja. Jos näihin paperinukkeihin perustuu näkemys naisesta, ei liene ihme jos naiset tuntuvat käsittämättömiltä olennoilta ja heistä on vaikea kirjoittaa.

Eikä liene ihme sekään, että minusta mieshahmon kirjoittaminen ei ole sen hankalampaa kuin naisen: olen lukenut miesten kirjoittamia mieshahmoja kohta kaksikymmentäviisi vuotta. Ja eläviä tutkimuskohteita on ympärillä yllin kyllin.

Loppukaneetiksi voisin todeta, että sukupuolella on merkitystä, mutta ihminen on tärkein. Jos kirjankansi ilmentää orjallisesti kirjailijan sukupuolta, voidaan kysyä miksi.