Kirjailijakollegoiden parissa on aina toisinaan keskustelua ammattilaisuudesta. Siitä, tunteeko olevansa oikea kirjailija, onko ammattilainen, onko kirjailijuus edes kunnollinen ammatti ja milloin voi kutsua itseään ammattilaiseksi. Jos on vuosia julkaisutaukoa, onko ammattilainen? Jos ei pysty elättämään itseään kirjailijana, onko ammattilainen?
Minä olen käynyt ammattikoulun. En silti lähtenyt sieltä ammattilaisena, vaan valmistumispaperit takataskussa ja tietty oppimäärä pääkopassa. Kukaan koulusta valmistunut ei voi sanoa itseään ammattilaiseksi, vaikka saisi saman tien oman alan palkallisia töitä. Minun papereissani lukee "puutarhuri", mutta en voisi parhaimpana päivänäkään väittää olevani ammattilainen sillä alalla. Siihen, että minusta olisi tullut ammattimainen puutarhuri, olisi vaadittu vuosia, jopa vuosikymmeniä.
Ammattilainen ei ole koskaan valmis, mutta hänellä on takanaan sekä käytännön kokemusta että teorian ymmärrystä. Ensin mainittu on tärkeämpää.
Kirjailijaksi ei ole koulutusta. Ei sellaista tutkintoa, joka pätevöittäisi. Ainoa pätevöitys on synnynnäinen ja opittu taito, jota jatkuvasti saa kehittää, sekä kustannussopimukset kaupallisten kustantamoiden kanssa, sillä he ovat edelleen tämän ammatin portinvartijoita. On myös ammattia tukevia tekijöitä, kuten erilaiset apurahat, palkinnot, kritiikit, kollegat ja tietenkin Kirjailijaliitto. Ne kaikki auttavat rakentamaan ammattilaisen identiteettiä.
Ammattimaisuus on sitä, miten suhtautuu työhönsä. Haluatko tehdä sen hyvin vai huonosti. Pidätkö kiinni aikatauluista, Kunnioitatko työtovereita tai asiakasta (jos sellaisia on). Jos uskot itseesi ammattilaisena ja pidät työsi laadusta kiinni, sinua pidetään ammattilaisena. Omaa työtään pitää myös arvostaa, muuten toisia voi olla vaikea saada arvostamaan sitä. Itsensä vähätteleminen ei ole ammattimaista.
Joskus kuulee sanottavan, että ammattilaiseksi voi sanoa itseään sitten, kun saa tekemästään työstä palkkaa. Kun joku on valmis maksamaan siitä, mitä teet.
Taiteen alalla tämä on huono mittari. On se huono mittari muutenkin, sillä varmasti jokainen meistä on kohdannut tyypin, jolle maksetaan palkkaa duunista, jonka se tekee huonosti. Minä en pidä tätä ammattilaisuutena, saati ammattimaisuutena. Ihminen, joka tekee laadukasta jälkeä, on ammattilainen, jos hän sen lisäksi kokee olevansa sellainen, arvostaa työtään ja pyrkii aktiivisesti toimimaan alalla.
Ammattimaisuus on myös muuttuvaa. Ammattitaito vaatii paljon kehittyäkseen, mutta on aloja, joissa sen voi myös hukata. Kirjailijalle tärkeä ammattitaito on kyky tuntea itsensä ja tiedostaa oman kunnianhimonsa määrä. Se, mitä haluaa tehdä ja millä tavoin. Tätä ammattia kun voi elää niin monella eri tavalla, on mahdollista räätälöidä itselleen se sopivin. Jokainen kirjailija ei ole ammattimainen esiintyjä, luennoitsija, kouluttaja, valmentaja, toimittaja tai kolumnisti. Jotkut ovat. Silti heidän statuksensa ammattimaisena kirjailijana ei välttämättä muutu.
Olen kirjoittanut tarinoita kohta kymmenen vuotta, mutta voin sanoa tehneeni sitä ammattimaisesti vasta neljä vuotta. Olenko ammattilainen? Siinä mielessä olen, että näiden neljän vuoden aikana minun ammatti-identiteettini on kokenut täysmyllerryksen. Enää en voisi vastata ammatikseni mitään muuta kuin kirjailija, sillä se minä tätä nykyä olen. On todennäköistä, että tulen pakon edessä tekemään vielä muidenkin alojen töitä, mutta kunnianhimoni ja lahjani käytän kirjailijan ammattitaidon vahvistamiseen. Enemmän kuin mitään muuta, olen kirjailija. Sitä haluan olla vielä kymmenen vuoden päästäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti