22.10.2016

Punnittu ja oma

En tiedä teistä, mutta minä olen toisinaan törmännyt kirja-arvioihin, joissa kerrotaan, mitä ja miten kirjailijan olisi pitänyt kyseinen tarina kirjoittaa sen sijaan, että oltaisiin punnittu sitä, mitä on kirjoitettu ja miten.

Varjon arviointia, ikään kuin. Ohipuhumista.

Pahimmassa tapauksessa saatetaan jopa pistää aikeita ja vaikutteita kirjailijan kontolle, vaikka ne kuuluisivat ennemmin arvioijalle. Auttamatta mennään metsään sanomalla asioita kuten "kirjailija on selvästi yrittänyt asiaa X" tai "kirjailija on lukenut danbrowninsa". Ulkopuolinen ei nimittäin voi tietää. Hän tekee tulkintaa kirjasta, ei sen kirjoittajasta. Aika usein käy niin, että kun kirjailijalta sitten kysytään, hän ei olekaan lukenut Dan Brownia. Arvelut kirjailijan motiiveista kertovat enemmän arvioijasta itsestään kuin kirjailijasta.

Olen itse yrittänyt tiedostaa tämän lukijana ja palautteenantajana. Jos minulle tulee tarinasta mieleen Dan Brown, muotoilen ajatuksen niin että se kuvastaa minun tulkintaani tekstistä, ei kirjailijan aietta.

Kun kirja on lukijan käsissä, sille on syynsä miksi se on juuri sellainen kuin se on.

***

Tarinan voi kertoa onnistuneesti monella tavalla.

Jos yksi synopsis annetaan viidelle kirjailijalle, saadaan viisi toisistaan eroavaa tarinaa. Kaikki toimivia. Mutta yksi on preesensissä, toinen imperfektissä. Yksi kerrotaan koiran näkökulmasta, toinen kaikkitietävällä kertojalla. Yhdessä painottuu surun teema, toisessa anteeksiannon. Ja niin edelleen. Jokaisessa tarinassa on eri sävy, eri ääni -- kirjailijan oma ääni. Silti kaikki on jäljitettävissä samaan synopsikseen.

Miksi mietin tätä?

Parhaillaan työn alla on yksi tarina, jolle näen monta mahdollista kerrontatapaa. Jos siirrän palikkaa vasemmalle, painottuu vasen puoli. Jos nostan palikan kokonaan pois, näkökulma katoaa kokonaan, mutta muut palikat saavat enemmän tilaa.

Olen siis vaiheessa, jossa seikkaileva, intuitiivinen kirjoittajaminä on saanut työnsä päätökseen (raakaversio) ja tiedostava, punnitseva kirjoittajaminä on aloittanut sarkansa. Siirrän, kokeilen, terävöitän, luetutan ateljeekriitikoilla, kuuntelen palautetta. Näen lukuisia vaihtoehtoja, ja jokaisen niistä saisi toimimaan, mutta ratkaistavana on, mikä niistä on eniten minua. Mikä tavoista kertoo tarinan niin kuin juuri minä koen tärkeäksi? Miten perustelen ratkaisuni?

Meni syteen tai saveen, kirjailija seisoo oman työnsä takana. Ratkaisu on tehtävä, sen on oltava punnittu ja tietoinen, vaikka joskus toki intuition ohjaama.

Nimittäin lukijoille sama tarina voi olla yhtä lailla yhden kuin viiden tähden lukukokemus, mutta jos se on juuri sellainen miksi kirjailija sen tarkoitti, se on juuri oikeanlainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti