Luces del norte on ilmestynyt. Piiitkä ja intensiivinen projekti on saatettu päätökseen, ja nyt sen elämä oikeastaan vasta alkaa. Mistä on kyse?
Lyhyesti: Suomispefiä espanjaksi, olkaa hyvä! Kyseessä on Osuuskumman kansainvälisen julkaisusarjan, Osuuskumma Internationalin, ensimmäinen antologia, jonka ovat toimittaneet Anne Leinonen ja Magdalena Hai. Siinä esitellään 9 kirjailijaa, joiden teoksia ei ole aiemmin käännetty espanjaksi. Minulla on kunnia olla yksi heistä.
Niin, toden totta: Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin on nyt luettavissa espanjaksi. Sueños que entristecen las mañanas. Olen villinä ilosta! Käännös on hieno, vaikka espanjaa en osaakaan. Mistäkö tiedän? Siitä, että kääntäjinä toimineet Outi Korhonen ja Sergio Prudant Vilches esittivät niin tarkkoja ja syvää ymmärrystä ilmentäviä kysymyksiä, että uskon heidän tietävän novellin maailman ja sen tasot paremmin kuin itsekään tiedän. Nämä keskustelut olivat todella antoisia, ja täytyy sanoa, että yksi käännetyksi tulemisen hienoimpia puolia on ollut tämä kääntäjien kanssa käyty vuorovaikutus.
Luces del norten puitteissa onkin hyvä lähteä Espanjaan. Eurocon starttaa perjantaina Barcelonassa, ja ohjelmanjärjestäjät ovat olleet huikean kiinnostuneita saamaan suomalaiskirjailijoiden edustusta paikalle -- onhan yksi kunniavieraista sentään Johanna Sinisalo!
Ainakin tällaista ohjelmaa löytyy Suomiedustuksin kunniavierasohjelman lisäksi:
Euro Steampunk (ENG)Panel
Sunday Nov 06 10:30 AM to 11:30 AM (1 hour)
CCCB - Aula 1
Panel. Steampunk is the alternate future world of Victorian technology that might have been. Born amongst books, Steampunk fast bloomed into lifestyle because it looks so good. Speakers: Juliane Honisch (Ger), Prof. Cecily Cogsworth, Jürgen R. Lautner (Ger), Marian Womack, J.S. Meresmaa (Fin)
How to promote Euro-SF (ENG)Sunday Nov 06 04:00 PM to 05:00 PM (1 hour)
CCCB - Aula 2
Panel. How to make SFF written in Finnish, Swedish, Spanish, Bulgarian, Romanian, Italian etc etc more widely known. Marian Womack (Spain), Hellen Marshall (Canada), Magdalena Hai (Finland), Catalin Badea-Gheracostea (Romania).
Young Adult Fantasy (ENG)Sunday Nov 06 06:30 PM to 07:30 PM (1 hour)
Centre d'Estudis i Recursos Culturals - Pati Manning
Award-winning writer of among the first fantasy series in Bulgaria, and much else, joins with multi-talented British YA (and many other things) author, as well as a Finnish gardener become epic fantasist. Speakers J.S. Meresmaa (Fin), Elena Pavlova (Bulg), Garry Kilworth (UK)
Lisäksi olemme Magdalena Hain kanssa Meet&Greetissä Worldcon-pöydän luona lauantaina klo 13!
***
Niin, mikä se toinen asia sitten oli, mikä on kiteytynyt samaan aikaan?
Meikäläisen uudet, kansainvälisemmät kotisivut. Ne löytyvät osoitteesta www.jsmeresmaa.com
En ole hylkäämässä blogia saati suomenkielistä viestintää, mutta Google Translate ei oikein vielä handlaa suomen kääntämistä ulkomaankieliselle yleisölle. Olemme sillä tavalla ainutlaatuisia lumihiutaleita.
Ah ihanaa, kun tälläinen on ilmestynyt! :) Taidankin lukea, kun tukee hyvin espanjan kirjoituksiin lukemista!
VastaaPoistaMainio idea! :)
PoistaOnnea kaikista jutuista! Jännittäviä aikoja. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Ja todella, niitä aikoja nämä ovat!
Poista