29.8.2017

Lopussa

Tämä vuosi on ollut rankka kirjoittamiseen liittymättömistä syistä, mutta hommahan menee niin, että kaikki vaikuttaa kirjoittamiseen. Kirjailija ei ole kone, hän on ihminen ja se mitä elämässä tapahtuu, tapahtuu ihmiselle.

Tiedän, että puhun kuin vuosi olisi lopussa, vaikka lopussa on vasta kesä. Mutta lopussa on paljon muutakin, nimittäin Mifonki-sarja. Aloitin sen 11 vuotta sitten. Tällä viikolla saan Lunastaman taiton oikoluvun loppuun ja kirja menee pian painoon. Lukijoiden saatavilla se on Helsingin kirjamessuihin mennessä. Tähän saakka sarja on ollut urani selkäranka, vaikka tehtyä on tullut paljon muutakin. Olen iloinen, että Mifongit ovat löytäneet lukijoita, vaikka sen matka kustantamoissa on ollut kuoppainen eikä se siten ole saanut parhainta mahdollista tukea. Haastetta on siinäkin, että sarja on kuusiosainen, se toimii parhaimmin kronologisesti luettuna ja kirjoja on ilmestynyt yksi per vuosi: Lukijalta vaaditaan aikamoista sitoutumista, etenkin kun kiinnostavia ja herkullisia fantasiakirjoja ilmestyy koko ajan kiihkeämmällä tahdilla!

Tavallaan Mifonki-sarja saa myös uuden elämän, kun se tulee päätökseensä. Sitten nimittäin käy mahdolliseksi lukea se alusta loppuun juuri siinä tahdissa kuin lukija toivoo.

Kiitän jo tässä vaiheessa teitä, rakkaat lukijat ja tukijat -- ilman teitä kirjat eivät elä!

***

Jo ensi viikolla aloitan uuden kirjaprojektin. Olen siitä kovin innoissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti