Vapaa kirjailija lentää raskaassa ilmatilassa

Opettelen edelleen tätä tilaa nimeltä "vapaa kirjailija". Opettelen ja sopeudun. Vuoroin iloitsen ja vuoroin ahdistun. Kirjailijana toimii hirmuisen erilaisia ihmisiä ja kirjailijuus toimii hirmuisen erilaisille ihmisille -- hirmuisen eri tavoin. Tällä tarkoitan sitä, että jos olet myyjä tai vaikkapa toimistotyöntekijä, sinulla on sama rakenne, jonka puitteissa toimit: on työnantaja, esimies, työajat ja alan työehtosopimus, joka määrittää mm. palkkatasoa. Tiedät, että jos joku toinen tekee myyjän tai toimistotyöntekijän hommia, hän toimii samoissa raameissa.

Kirjailijalla on kovin vähän pysyviä ja ennustettavia raameja. On rakenteita, kuten kustantamot ja kustannussopimukset, apurahatahot ja lainauskorvaukset, liitot ja yhdistykset. Mikään rakenteista ei kuitenkaan tarjoa jokaiselle kirjailijalle samaa raamia. Tämä ammatti on monella tapaa epätasa-arvon kehto. Se on ollut yksi vaikeimmista asioista, joita olen joutunut (ja joudun edelleen) käsittelemään.

Voit olla ahkera, pysyä sovituissa aikatauluissa ja työsuunnitelmissa, tehdä parhaasi ja vielä enemmän, ylittää itsesi. Lopulta kuitenkin työsi tulos lepää ulkopuolisissa käsissä. Peliin astuu ajoitus, sattuma, huono onni. Asiat, joihin et voi vaikuttaa, vaikuttavat sinuun. Sinun työhösi. Sinun toimeentuloosi. Mahdollisuuksiisi jatkaa.

Raskainta tässä on, että samaan aikaan saat seurata samaa työtä tekevien onnistuvan. Kyse ei ole vain kateudesta, vaikka sekin tulee tutuksi -- raskaaksi tämän tekee, ettet lopulta koskaan tiedä, mikä se ero sinun ja niiden toisten työssä oli. Kirjailijuus on henkilökohtaista. Työ on sinun luomuksesi, sinusta lähtöisin, sinun eläväksi hengittämäsi. Ilkeämielisimmät arvelevat, että kyse on laadusta. Et vain ole riittävän hyvä. Joskus toki näinkin, mutta väittäisin, että yllättävän harvoin, kun kyse on ammattilaisesta. Ja sitten toisaalta, epäonnistuminenkin kuuluu (työ)elämään. Sen ei pitäisi merkitä loppua. Full stop.

Elämä itsessään on tietenkin arvaamaton. Milloinkaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että vapaana kirjailijana epävarmuuksien paino kasvaa. Siksi on hyvä tehdä tietoisesti asioita, jotka kasvattavat resilienssiä. Kirjailija tarvitsee suojaavia rakenteita. Liian helposti käy niin, että kirjailija on yhtä kuin työnsä. Omanarvontunne sitoutuu siihen, mitä tekee, eikä siihen, että on. Intohimoammateissa tämä lienee enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja kun näin käy, mikäs muukaan kuin työuupumus siellä oveen seuraavaksi kolkuttelee.

Tästä vuodatuksesta on ehkä pääteltävissä, että kulunut vuosi ei ole ollut helpoimmasta päästä. Ihan oikein päätelty. Akuuteista vastoinkäymisistä ei tee mieli julkihuudella, koska kirjailijan kohdalla se väistämättä kääntyy henkilökohtaiseksi. Ongelmat, jotka piilevät rakenteissa ja yleisesti alassa, kääntyvät spekulaatioiksi yksilön ominaisuuksista. Niin ei pitäisi olla. Keskustelu alkaa nopeasti noudattaa samaa kaavaa kuin mikä tahansa keskustelu, jossa on "huono-osaisia" ja "hyväosaisia". Hyväosainen laskee kaiken omalle kohdalle sattuneen hyvän omaksi ansioksi, eikä näe mitkä esteet hän ylitti joko etuoikeuksien, onnekkuuden, suhteiden, ajoituksen tai muun sattumuksen avulla. Tuo esterata sen sijaan on selkeästi näkyvissä sille huono-osaiselle, joka törmää otsa edellä ensimmäiseen muuriin.

Kirjailijan työssä epävarmuus koskettaa oikeastaan kaikkea toimeentulosta omaan osaamiseen --  ainakin silloin kun on vastatuulta.

Olkaamme siis tiedostavia ja ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan. Tarkkailkaamme etuoikeuksiamme, sillä niitäkin meillä on kosolti.

Olen huomannut, että tiedostava kiitollisuus niistä asioista, jotka itsellä ovat hyvin, ja itselle iloa ja mielihyvää tuottavien asioiden tekeminen kasvattavat juuri niitä suojaavia rakenteita, jotka varjelevat työuupumukselta.