25.9.2019

Kalenterijännät ja Festival Vapor

Jotenkin tässä aina käy näin.

Vielä joitakin kuukausia sitten kalenteri näytti melko rauhalliselta syksyn suhteen. Oli siis helppo sanoa "kyllä" kaikkeen kivaan tarjottuun. Keikkoja, keikkoja, ihanaa! Ja sitten, kuin huomaamatta, moni ilmassa roikkunut asia aikatauluineen varmistui ja kalenteriin alkoi kertyä merkintöjä. Tsäp, tsäp, tsäp. Nyt olen tilanteessa, että kalenteriin on kirjoitettava erikseen rauhoitetut kirjoitusviikot, koska siellä on myös sellaisia juttuja kuin DEADLINE.

Päivittelyni tarkoitus ei ole kehuskella kiireellä, sillä kiireessä ei ole paljon kehumista. Oikeastaan nostan tämän esille siksi, että kirjailijan työ on jatkuvaa pallottelua "tyhjän" ja "täyden" kalenterin välillä. Paitsi ettei "tyhjä" ole oikeasti tyhjä, se tarkoittaa yksinkertaisesti perusduunia, eli kirjoittamista. En ole sitä yleensä merkinnyt kalenteriin, koska se on oletusasetus, mutta ehkä pitäisi? Sen sijaan esiintymiskeikat on pakko merkitä kalenteriin, eihän niitä muuten muista. Kirjoittaa kyllä muistaa, paitsi yhtäkkiä ei voikaan, koska kalenterissa on sovittuna muuta.

Elämänhallintakysymys, epäilemättä. Yritän ottaa tästä opiksi...

***


Loppuviikolle on tiedossa yksi tällainen keikkakiva: Sain nimittäin kutsun steampunk-festivaaleille Portugaliin! Viime vuonnahan ilmestyi yksi antologioista, joista olen erityisen ylpeä: kolmen maan yhteistyö Steampunk International. Portugaliin lähden jouduttamaan portugalinkielisen julkaisun myyntiä -- ja tietenkin viemään suomalaisen spefin ilosanomaa!

Festivaalin kotisivut: http://festivalvapor.entroncamento.pt/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti