Sana hallussa

Aikaisemman blogikirjoituksen "Satuolento nimeltä kirjailija" kommenteissa Dee  arveli, että kirjailijoita pidetään tavanomaista viisaampina siksi, että heillä on sana hallussa. Jokainen meistä on kuullut tämän lausahduksen joskus elämässään. Lähes poikkeuksetta sen sävy on myönteinen, ihaileva. Ja siitä onkin hyvä aloittaa muita viisaamman kirjailijan myytin kääriminen auki.

Mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että jollakulla on sana hallussa? Että hän osaa sanoa sen paremmin kuin itse pystyisin.

Eikö totta? Mitään muuta vertailukohdetta meillä ei pohjimmiltaan ole.

Ja tässä on ehkä se ensimmäinen askel myytin purkamisessa: me oletamme, että kirjoitettu virke tai havainto on syntynyt vaivatta, miltei tahdottomasti, ja säilynyt juuri sellaisena kuin kirjailija on sen paperille ensi kertaa naputtanut. Keskivertolukija ei mieti, miten sana syntyy. Hän ei mieti hiiltä, sillä hän pitelee käsissään timanttia. Mutta timantit syntyvät paineen alla ja lukija ei voi tietää onko hänen juuri lukemansa kaunis ja kuolematon lausahdus kustannustoimittajan korjausehdotuksesta syntynyt puriste, joka on alun perin alkanut kiteytyä kansalaisopiston keramiikkakurssitoverin lausahduksesta. Hän ilman muuta olettaa, että se on aitoa ja ehtaa kirjailijaa, luonnonmukaisin menetelmin tuotettua, vuosikausien kypsyttämää.

Ja se voi olla.

Toinen, mikä saattaa osaltaan synnyttää kirjailijaviisauden kaikuja lukijassa, on oletus siitä, että juuri tämä kirjailija tietää, mistä puhuu. On omakohtaisia kokemuksia, rintaäänet niin syviä että syvämerenkalatkin eksyvät; löytyy maininta niin kirjan etuliepeestä kuin takakannesta, että perustuu tositapahtumiin, minä olin siellä, tiedän mitä tapahtui ja antakaa kun kerron sinulle. Saavuttamattoman viisauden äärelle päästään silloin, kun vaikuttavan monikerroksisen ja elämänviisautta pursuavan sota-ajankuvauksen viisikymmentävuotiaan leskeytyneen miehen näkökulmasta on kirjoittanut kaksikymmentäkaksivuotias hampurilaisbaarin tarjoilija, joka on nähnyt sotaa joskus televisiosta.

Lisää askelmia löytyy. Nimittäin kirjailijoiden historialliset vaikutukset kansakuntiin ja ihmisiin. Meissä on jokin asetus, joka antaa vihjeen siitä, että kirja voi olla vaarallinen. Joskus se pitää kieltää, joskus muuttaa tuhkaksi asti, ettei painettu sana vain sairastuta mieltä. Kirja voi pelottaa valtaa ja tehdä kirjailijasta vainotun. Kirjailijassa on potentiaali kasvaa kapinalliseksi, kirjailija voi kirjoittaa asioista, joista ei saa puhua. Kirjailijan on joskus kirjoitettava asioista, joista ei voi vaieta.

Rohkeus sanoa mielipiteensä ja ilmaista ajatuksensa saattaa siis olla osa myyttiä.

Sanat, jotka ovat kirjoitettu ylös, ovat olemassa. Teos, joka on katsottu painamisen arvoiseksi (mukaan lukien ne tuhansia vuosia vanhat mesopotamialaiset kivilaattaraapustukset, joissa luetellaan viljoja ja muita elintarvikkeita), on meistä ikuinen. Kirjailija on saavuttanut kuolemattomuuden. Jos mietin tätä tarkemmin, niin yksi suurimmista ilon aiheista siinä, että saa käteensä painetun kirjan, jonka kannessa lukee oma nimi isoilla kirjaimilla, on aika hirtehinen: missä muualla yhtä arvossa pidetyssä paikassa meidän on mahdollista nähdä se eläessämme?

Hautakiveään harva käy kuoltuaan ihastelemassa.

***

Hautausmaalle on toivottavasti vielä matkaa, joten palataan myyttiin. Mikä on myytti? Arkikielessä se "tarkoittaa tarunomaista asiaa, kuvitelmaa, uskomusta, harhakäsitystä tai jotain järkiperusteita vailla olevaa". (Kiitos, Wikipedia.)

Uskon, että osaltaan kirjailijamyyttiä rakentamassa on ihailu, jota tunnemme kaikkea käsin luotua kaunista ja vaikuttavaa kohtaan. Kirjat tulevat oleviksi käsien kautta, vaikka ne syntyvätkin kirjailijan aivoissa. Romaanin synty on ihmeenkaltainen tapahtuma, ja toisinaan sen luomistyö on jopa kirjailijasta vailla järkiperusteita.

Minä keskittyisin kirjaan, en kirjailijaan. Kirja on enemmän kuin kirjoittajansa, siinä on se lumo, ja se on kaiken ihastelun arvoinen. Kirjailijamyytti on juuri sitä -- myytti.

Mutta kirja on tosi.

***

Mikä teidän mielestänne tekee kirjailijan ammatista niin arvostetun?