3.5.2012

Kirjailijan nimikriisi

Nimipohdintoja on blogissani käsitelty aikaisemminkin, mutta tällä kertaa ajattelin keskittyä etunimikirjainten käyttämisen etuihin ja ongelmiin.

Suomessa hyvin harva kirjailija on päätynyt käyttämään etunimikirjainlyhenteitä. Löysin esimerkeiksi vain kaksi: A.I. Roution ja T.A. Engströmin, kumpikin hieman vanhempaa perua. Englanninkielisissä maissa heitä on enemmän, mutta kirjailijoita on muutenkin isompi määrä, joten suhdeluvut voivat loppujen lopuksi olla melko lähellä toisiaan.

Kun selvisi, että Mifongin perintö kustannetaan, tuli tämä nimiasia tosissaan pohdittavaksi. Salanimen käyttäminen tuntui tarpeettomalta ja oman nimen käyttäminen sellaisenaan kovin arkiselta. Etunimieni lyhenteet sen sijaan sopivat sukunimeen hyvin ja näyttivät graafisesti kelvollisilta. Hullunkuriselta olisi tuntunut, jos nimeni olisi vaikka Jenni Raija Rebekka tai Jenni Katariina. Mielleyhtymiä fantasian tunnetuimpiin nimiin tuskin olisi voinut välttää.

Kirjailijanimeni valikoitui siis sen perusteella, mikä tuntui, kuulosti ja näytti hyvältä. Perustelut sen käyttöön ottamiseksi olivat ymmärrettävät ja selkeät.

Sitten tuli iso mutta.

Miten minä esittelen itseni, kun kohtaan kollegan, toimittajan, lukijan, haastattelijan? Vastaan puhelimeeni etunimellä. Olen Jenni. J.S. on se nimi, joka painetaan kirjan kanteen. J.S. ei ole sivupersoona, joka kirjoittaa silloin kun Jenni ei ole paikalla. J.S. ei esiinny vain, kun kuu on täysi tai kirjamessuille tulee kutsu. J.S. ei ole rooli, jossa esiinnyn. J.S. ei ole suuri kirjailija, jota ei uskalla lähestyä tai jolla on valistunut mielipide jokaiseen aiheeseen maan päällä.

Löytyyköhän Suomesta konsulttia, joka osaisi neuvoa?

Koska olen kirjailijantaipaleeni alussa, mikään käytäntö ei ole vakiintunut. Joudun usein pohtimaan, allekirjoitanko jotain lyhenteillä vai kutsumanimellä. En koe, että kirjani romuttuisivat siitä, että lukija tietää, että nimikirjainten takana on henkilö, jonka nimi on Jenni. Ei se ole mikään salaisuus. Minua saa kutsua nimellä J.S. tai Jenni, mutta kirjailija on J.S. Meresmaa. Jos kirjastani puhutaan, kirjailijanimen käyttö on suositeltavaa (esimerkiksi kirja-arvostelut). Jos puhutaan mistä tahansa muusta: kirjoittamisesta, linnuista, avaruuden alkuluvuista tai kesäkukkien lannoittamisesta, saa kutsua Jenniksi.

Kuulostaako tämä teistä kovin sekavalta tai hämmentävältä?

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvin selkeältä. Minusta etunimikirjainten käyttäminen on hauskalla tavalla - mystistä? Joo, jopa mystistä. Ainoa ongelma on etunimikirjainten käyttäjän puhuttelu. Minusta tuntuisi ihan sairaan typerältä törmätä sinuun jossain ja sano että kappas vain, J.S.han se siinä. Mutta nythän tiedänkin sinun olevan Jenni.

    VastaaPoista
  2. Entä James Bond -tyyli? Esittäytymiseen siis; "Meresmaa, Jay Ass Meresmaa" ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä, että tuohon pitäisi kehittää tietynlainen aksentti. ;)

      Poista
  3. :D Kannatan Morren vaihtoehtoa.

    Mutta joo, kuulostaahan tuo sinällään vähän hankalalta, mutta toisaalta J.S Meresmaa on kyllä selkeästi kirjailijanimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän aika tämänkin käytännön muovaa. Sukunimeä kun käyttää, niin ei ainakaan mene metsään. ;)

      Poista
  4. Niin kuin aiemmin sanoin, mua ei haittaa nimikirjainten käyttö kutsumanimenä, koska olen tottunut siihen jo tuttavapiirissäni. Mulla on myös kavereita, joilla on itsekeksitty nimi virallisena nimenä ja tuttuja, joiden lempinimestä on tullut oikea nimi. Joitakin ihmisiä kutsutaan pelkällä sukunimellä jopa kavereiden kesken. Ihmisillä ylipäätään on monia nimikäytäntöjä. Eri alojen taiteilijoilla ne ovat perinne.

    En tiedä sitten, mikä vika meikäläisessä on, mutta mulla ei ole mitään ongelmia esitellä itseäni Magdalenana tai vastata siihen, kun kutsutaan. :) Omallakin kohdallani käytäntö tottakai hakee muotoaan. Kun olen liikkeellä kirjailijana, edustan omalla naamalla ja persoonalla, koska jossain syvällä sisimmässäni olen kuitenkin oikea ihminen.

    Sen sijaan koen, että tekstin tuottaminen (sen kai pitäisi olla tärkeintä?) pysyy itselläni autenttisempana sen takia, että ne kirjoittaa Magdalena Hai eikä joku muu. Hyvin pienellä kaivelulla kuka tahansa voi saada selville, mikä mun virallinen nimeni on, ei se ole mikään valtakunnan salaisuus. En kuitenkaan halua nähdä sitä lehdissä, katalogeissa tai kirjojen kansissa. Jos se tekee minusta huonomman kirjailijan, en kai voi sille mitään. :/

    Tätä nimikeskusteluahan on nyt käyty useissa eri blogeissa ja verkkosivuilla kevään aikana. Arvon J.S. on päätynyt usein esimerkkitapaukseksi niissä keskusteluissa. Kukaan ei vaadi, että herra Ylppö lakkaisi kutsumasta itseään herra Ylpöksi ja A.W. Yrjänää tituleerattaisiin lehtihaastatteluissa Akiksi. Asia tuntuu olevan ongelmallinen ainoastaan silloin, kun kyseessä on kirjailija. Onko niin, että laulaja nähdään esiintyvänä taiteilijana, mutta kirjailija yksityisenä ihmisenä? Minusta kirjailijakin on esiintyvä taiteilija. Hän vain peittää sen paremmin. :)

    Pahoittelen, lähdin sivupoluille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä onkin jännää se, että salanimen käyttö on tietyllä tapaa helpompaa kuin nimikirjainten käyttäminen. Tuntuu ihan luonnolliselta kutsua sinua Magdalenaksi. Onhan näitä Jukka-Pekkoja, joita kutsutaan arjessakin jiipeeksi, mutta minua ei arjessa kutsuta jiiässäksi (ainakaan vielä ;)).

      Pointtini on ehkä se, että minua saa kutsua Jenniksi, jiiässäksi ja Meresmaaksi ja vaikka J.S. Meresmaaksi, kaikki tunnistan kyllä. :) Mutta esimerkiksi kirja-arviossa, jossa keskitytään kirjaan, on loogista ajatella, että minuun viitataan kirjailijanimellä joko kokonaan tai pelkällä sukunimellä. Kasvotusten kaikki edellämainitut käyvät.

      Noin yleisellä tasolla taiteilijanimistä ja muusta: kirjailija esiintyvänä taiteilijana on minun silmissäni vähän niin ja näin. On kirjailijoita, joita ei ikinä näe missään, ei ole edes kirjailijakuvaa. Toinen ääripää voisi olla vaikkapa Heli Laaksonen, joka lausuu runojaan väkijoukoille kiertueillaan ja on muutenkin monessa mukana.

      Se, vaikuttaako taiteenala tai ikä tai sukupuoli siihen miten taiteilijanimeen medioissa viitataan, on mielenkiintoinen kysymys. Chisun ja Jipun taiteilijanimien perässä lehtiartikkeleissa yleensä selvennetään laulajan oikea nimi. A.W. Yrjänän ja herra Ylpön harvemmin, mutta johtuuko se vain vakiintuneisuudesta? En tiedä. Olisi hauska tutkia asiaa tarkemmin.

      Poista
    2. Uskoisin, että nimikirjainten mahdollinen vaikeus tulee kulttuurierosta. Etunimellä kutsuminen on yleisempää meillä kuin monissa muissa maissa. Kuvittelisin, että Rowlingia kutsutaan haastatteluissa lähtökohtaisesti mrs. Rowlingiksi eikä Joannaksi (tai J.K.:ksi)? Ainakin jos haastattelija ei ole ennalta tuttu. Sen takia varmaan nuo löytämäsi kirjailijaesimerkitkin ovat vanhempia? Siltä ajalta, kun oli luontevampaa herroitella.

      Kyllähän miehet ja naiset näyttäytyvät eri tavalla mediassa. Naiset ankkuroidaan tuttavallisuuteen esim. etunimen käytöllä ja heidät määritellään helpommin perheen ja kodin kautta, miehet taas sukunimen, tittelin ja aseman kautta. Jos nainen on äiti, se on helposti hänen "korkein" tittelinsä tai ainakin sen katsotaan määrittävän hänet ihmisenä todella pitkälle. Miehen isyys taas on sivurooli, jonka esiin tuomalla hän osoittaa olevansa tosi symppis. Kärjistettynä toki näin.

      Salanimen helppous on vähän niin ja näin. Eräässäkin toimituksessa oli kovasti keskusteltu siitä, voiko kirjailija ylipäätään esiintyä pelkällä kirjailijanimellä. Ihan mielenkiintoista olisi tietää, miten toimittajat kokevat Vera Valan tyyppiset kirjailijanimet. Laitetaanko kirjailijanimen perään aina Veran oikea sukunimi? Menisi aika oudoksi! :)

      Poista
    3. Uskon, että kulttuurierolla on paljonkin merkitystä, ja juuri tuo teitittely on monessa muussa maassa yhä voimassa.

      Hauska nähdä, tuleeko tulevaisuudessa enemmänkin kotimaisia etunimikirjainlyhennekirjailijoita (mikä sana!) vai ei. :)

      Poista
  5. Heh, minuakin kiinnostaisi tietää, pannaanko nimeni perään oikea sukunimi :D Tuomas Vimma ja Ilkka Remes ainakin esiintyvät yleensä ilman mainintaa oikeasta sukunimestään.

    Ymmärrän kyllä ongelmasi. Minäkään en aina tiedä, pitäisikö allekirjoittaa esim. kustantamon edustajien kanssa Vera Vala vai Vihtori Salamipöksy von Huittinen, joka siis on oikea nimeni. Koska valokuvissa minua luullaan aina naiseksi, olen harkinnut Vera Valan muuttamista viralliseksi nimeksi. ;) Se yksinkertaistaisi asiaa. Toisaalta identiteettini on enemmän Vihtori Huittisista, terve.

    Välillä olen sitten allekirjoittanut Vera, välillä Vihtori ja välillä ihan vain V. mikä on ehkä kuvaavinta, koska kieroutunut huumorintajuni on ihan Visitors-luokkaa. (tämä huomio menee mahdollisesti 80-luvulla syntyneiltä yli hilseen, vai koska Visitors- sarjaa näytettiinkään telkussa?

    Mutta joo. Taidat olla edelläkävijä tässä nimikirjain-jutussa. Voisin kyllä harkita jonkun kirjan kirjoittamista V. S. von Huittinen -nimellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin hyvinkin kuvitella, että taiteilijanimet, jotka kuulostavat ja näyttävät "oikeilta" nimiltä, säästyvät siltä, että todellinen henkilöllisyys aina kaivetaan esiin. Ymmärtääkseni on kirjailijoita, jotka ottavat salanimen juuri sen tähden, että oikea henkilöllisyys pysyy piilossa.

      Poista
    2. Minulla onkin niin hämäräperäinen menneisyys Huittisten pahamaineisimpana pontikankeittäjänä, että sen on paras pysyä piilossa. Tosin nyt Seiska varmaan nappaa tästä oikean nimeni.

      Oli mulla asiaakin :) Nimittäin hieno se haastattelu, joka julkaistiin Alas taikavirtaa-blogissa!

      Poista
    3. Vera, nyt sinun pitää keksiä vielä V.S. von Huittiselle salanimi. ;)

      Kyllä vain, haastattelu oli oikein onnistunut!

      Poista
  6. Nimikirjaimia kannatan, Suomessa ehkä se on vähän harvinainen käytäntö mutta ainakin englanninkielisessä fantasiassa sillä on pitkät perinteet (juuri luin RA MacAvoyta, ja vähän aiemmin CL Moorea...), ja ainakin minusta varsin tyylikäs.

    Ehkä sitä itsensä esittelyä voi miettiä myös vähän tapauskohtaisesti, esim. haastattelutilanteissa yms. joissa edustat olet JS Meresmaa ja muuten vaan jutustellessa Jenni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ehkä sitä itsensä esittelyä voi miettiä myös vähän tapauskohtaisesti, esim. haastattelutilanteissa yms. joissa edustat olet JS Meresmaa ja muuten vaan jutustellessa Jenni?"

      Näinhän se luonnollisimmalta tuntuu, mutta joskus voi olla vaikea erottaa sitä, milloin "edustaa" ja milloin muuten vaan jutustelee. Suomessa kun piirit ovat niin pienet. :)

      Mutta samaa mieltä olen siitä, että nimikirjainten käyttö on tyylikäs perinne.

      Poista