Kirjailijan nimikriisi

Nimipohdintoja on blogissani käsitelty aikaisemminkin, mutta tällä kertaa ajattelin keskittyä etunimikirjainten käyttämisen etuihin ja ongelmiin.

Suomessa hyvin harva kirjailija on päätynyt käyttämään etunimikirjainlyhenteitä. Löysin esimerkeiksi vain kaksi: A.I. Roution ja T.A. Engströmin, kumpikin hieman vanhempaa perua. Englanninkielisissä maissa heitä on enemmän, mutta kirjailijoita on muutenkin isompi määrä, joten suhdeluvut voivat loppujen lopuksi olla melko lähellä toisiaan.

Kun selvisi, että Mifongin perintö kustannetaan, tuli tämä nimiasia tosissaan pohdittavaksi. Salanimen käyttäminen tuntui tarpeettomalta ja oman nimen käyttäminen sellaisenaan kovin arkiselta. Etunimieni lyhenteet sen sijaan sopivat sukunimeen hyvin ja näyttivät graafisesti kelvollisilta. Hullunkuriselta olisi tuntunut, jos nimeni olisi vaikka Jenni Raija Rebekka tai Jenni Katariina. Mielleyhtymiä fantasian tunnetuimpiin nimiin tuskin olisi voinut välttää.

Kirjailijanimeni valikoitui siis sen perusteella, mikä tuntui, kuulosti ja näytti hyvältä. Perustelut sen käyttöön ottamiseksi olivat ymmärrettävät ja selkeät.

Sitten tuli iso mutta.

Miten minä esittelen itseni, kun kohtaan kollegan, toimittajan, lukijan, haastattelijan? Vastaan puhelimeeni etunimellä. Olen Jenni. J.S. on se nimi, joka painetaan kirjan kanteen. J.S. ei ole sivupersoona, joka kirjoittaa silloin kun Jenni ei ole paikalla. J.S. ei esiinny vain, kun kuu on täysi tai kirjamessuille tulee kutsu. J.S. ei ole rooli, jossa esiinnyn. J.S. ei ole suuri kirjailija, jota ei uskalla lähestyä tai jolla on valistunut mielipide jokaiseen aiheeseen maan päällä.

Löytyyköhän Suomesta konsulttia, joka osaisi neuvoa?

Koska olen kirjailijantaipaleeni alussa, mikään käytäntö ei ole vakiintunut. Joudun usein pohtimaan, allekirjoitanko jotain lyhenteillä vai kutsumanimellä. En koe, että kirjani romuttuisivat siitä, että lukija tietää, että nimikirjainten takana on henkilö, jonka nimi on Jenni. Ei se ole mikään salaisuus. Minua saa kutsua nimellä J.S. tai Jenni, mutta kirjailija on J.S. Meresmaa. Jos kirjastani puhutaan, kirjailijanimen käyttö on suositeltavaa (esimerkiksi kirja-arvostelut). Jos puhutaan mistä tahansa muusta: kirjoittamisesta, linnuista, avaruuden alkuluvuista tai kesäkukkien lannoittamisesta, saa kutsua Jenniksi.

Kuulostaako tämä teistä kovin sekavalta tai hämmentävältä?

Kirjoittajan pulmia, osa 9. Nimellä vai nimimerkillä?

Rajalinnassa käyty keskustelu kirjailijan nimestä synnytti kimmokkeen tähän tekstiin. Kustantamoilla on näemmä  mielipiteensä, mutta vaikuttaa siltä, että kirjailijalla on onneksi viimeinen sana.

Minulta on jokunen kysynyt, että miksi J.S. -- miksi nimikirjaimet?

Vastaus on varsin yksinkertainen: haluan erottaa kaksi persoonaa, kirjailijaminän ja yksityisen minän, sillä teen töitä myös muussa ominaisuudessa kuin kirjailijana. Eikä ollenkaan haittaa, että fantasiagenressä on etunimikirjaintraditio.

Ainakin anglosaksisissa maissa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että yksi kirjailija kirjoittaa moneen eri genreen eri kirjailijanimen takaa. Kun olen tutkiskellut amerikkalaisten bestseller-kirjailijoiden taustoja, aika moni on aloittanut uransa kirjoittamalla erotiikkaa, romantiikkaa, kaavajännäreitä ja muuta "kioskiviihteeksi" miellettävää. Ei siis ihme, että kirjailijanimiä löytyy vyön alta useampiakin. Aina kun genre vaihtuu, vaihtuu nimi. Ymmärrän sen, sillä moni lukija ostaa kirjoja vakiintuneiden, hyväksi havaittujen kirjailijanimien perusteella, ja voi pettyä jos kansien välissä onkin jotain eri lajityyppiä kuin mihin on totuttu.

Uskoisin, että peitenimillä kirjoittavia löytyy kaikkialta kirjallisuusmaailmasta. Nimi on tärkeä viesti ja luo mielikuvia. Sillä voi luoda salaperäisyyttä, etäännyttää tai vastavuoroisesti tulla lukijaa lähelle. Tuija Lehtinen, joka käsittääkseni kirjoittaa omalla nimellään, on hyvä esimerkki jälkimmäisestä. Salanimistä Tuomas Vimmassa on erilainen sointi kuin Kusti Miettisessä eikä Petri Pykäläkään kuulosta yhtä vetävältä kuin Ilkka Remes. Joseph Conrad teki ihan järkevän ratkaisun eikä painattanut kirjoihinsa kokonimeään Józef Teodor Nałęcz Konrad Korzeniowski.

Vanha viisaus pätee kyllä tässäkin. Voimme päivittää sen muotoon: ei nimi kirjailijaa tee, vaan kirjailija nimen.

Hoi, te kirjoittajat! Oletteko joutuneet perustelemaan nimivalintaanne itsellenne tai muille?